Mikä verotus

1.4.09. Vaikuttaako se uusien autojen hintaan paljonkin ja mihinkä autoihin. Vai onko se vain pakettiautoihin? Kyselen koska suunitelmissa auton vaihto lähiaikoina.
5495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämä muuttuu: elv poistuu ja autoveroa korotetaan vastaavalla summalla. Ja pakettiautoihin tulee samanlainen päästöihin perustuva autovero kuin henkilöautoissa jo on.

Hinnat: henkilöautoissa tämä ei vaikuta, pakettiautoissa vaikuttaa.

Äänestä

Pakujen vero muuttuu CO2-perusteiseksi runsaan vuoden viiveellä. Henkilöautojen vero muuttui jo vuosi sitten ja niiden veroon ei nyt tule muutosta. Nykyinen autoveron alv lisätään autoveroon, jolla ei rahallista merkitystä.

Äänestä
  • Huomasin vasta, että joku jo olikin ehtinyt aivan asiallisesti vastata. Asia kunnossa.

    Äänestä

Kuten jo kerrottiin, pakujen autoveroon co osuus, kuten henkilöautoihin viime vuonna, jolloin vähäpäästöisten hinnat halpenee suhteessa suuripäästöisiin.

Ajoneuvon vero muuttuu siten että ALV veroa ei makseta autoverosta, mutta autoveroa nostetaan samalla niin että loppusumma on sama.

Yritysostajalle tuolla alv muutoksella on merkitystä, koska alv vähennys pienenee.

Yksityiselle henkilöauton ostajalle ei luultavasti tapahdu mitään muutosta.

Äänestä
  • Ainekset valitusrumbaan ovat olemassa. Parin vuoden kuluttua tiedämme. Kuitit kannattaa pitää tallessa, kun verottaa autonsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuttuu.. kirjoitti:

1.4.09. Vaikuttaako se uusien autojen hintaan paljonkin ja mihinkä autoihin. Vai onko se vain pakettiautoihin? Kyselen koska suunitelmissa auton vaihto lähiaikoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu