Miksi EU:n pitää vetää niin erilaista

Kun muu mailma!
honkongissa sen saa ihan rahalla, usassa sentään pieni ajotesti, suurimmassa osaa mailmaa täsmäkoulutus ja testi..
MUTTA EU???
Ei saatana!
111463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin on kaikkivaltias päättänyt, siitä eusta kun tulee syntyy se antikristuksen 3 ja ½ vuotta kestävä viimeinen maailman valta. Jota valtaan pääsyään edellyttää komatta maailman sotaa, jonka jälkeen pääsevät yksimielisyyteen, tulee se uskontojen yhdistyminen avuksi.

Raamattua lukenut.

Äänestä

EU haluaa valtaa. Ja tietotekniikan avulla on mahdollista ulottaa valta ennennäkemättömän laajalti ihmisten ykstyiselämään. Asiasta ei tietenkään puhuta oikeilla nimillä, vaan kaikki etenee kahta reittiä. Toisaalta kaikkeen kehitetään digitaalinen maksu-, valvonta-, lupa- tai seuranta tai joku muu menettely. Ja tietenkin toisaalta lainsäädännöllä pyritään saamaan kaikki mahdollinen tekeminen riippuvaiseksi siitä, että on kuittaannuttu jotakin kautta digitaaliseen järjestelmään, maksettu maksu, haettu lupa jne. Ja kaikki tämä tarkoittaa itse asiassa sitä, että et itse hallitse enää tekemisiäsi. Olet valtion tai järjestelmän omaisuutta, jos kerran jokainen asia edellyttää järjestelmän kanssa kommunikointia; lupaa. Kun kaikki tämä tehdään pieni askel kerrallaan, kukaan ei huomaa pistää hanttiin. Ja kaikki näyttää hyödylliseltä, ensin. Esim. ylinopeuskamerat vähentävät ylinopeuksia. Seuraava vaihe on realiaikainen valvonta. Sitä yritettiin jo pari vuotta sitten kehäkolmoselle, mutta tietosuojan vuoksi ei mennyt läpi (se oli se rekisterientunnistusjuttu...). Nyt on saatu päätös siitä, että maanteille tulee reaaliaikainen nopeusvalvonta, eli ei otetakaan vain kuvia määräpaikoissa, vaan valvotaan koko suoritusta. Ja kohta on kaikki liikenne täysin valvottua ja vaatii sen seitsemät kuittaamiset ja maksut ja luvat. Näin se menee. Ja osa kansalaisista suorastaan pyytää lisää valvontaa!

Äänestä
  • Näinhän se juuri menee. Eri asia on sitten se, viitsiikö kukaan ottaa tuota todesta!

    Äänestä

  • Leutoa kevättä! kirjoitti:

    Näinhän se juuri menee. Eri asia on sitten se, viitsiikö kukaan ottaa tuota todesta!

    Eikun se menee paljon nopeammin! Tässä pari uutista (tänään):

    "Autopaikannus ei välttämättä yksilönvapauden loukkaus"

    "- Maksu pitää tietenkin kerätä"

    "Satelliittipaikannuksella selvitettäisiin ajoneuvon maksuvyöhykkeellä ajamat kilometrit ja niistä koituva maksu"

    "Euroopan komissio valmistelee parhaillaan asetusta, jonka mukaan uusissa autoissa olisi pakollisena varusteena paikannusjärjestelmä"

    "satelliittipaikannuksella kerätty ruuhkamaksu loukkaisi yksilönsuojaa ja olisi jopa perustuslain vastainen" - Tämä viimeisin on aiempi kanta. Nyt oltiin sitä mieltä, että ei kun paikantamaan. Sinuakin! Joskus sentään huoletti tuo perustuslaillisuuskin...

    Eli järjestelmä ottaa sinulta kaiken vallan! Ja narun pää on näköjään taaskin EU:ssa!

    Äänestä

  • Vaino Valkea kirjoitti:

    Paljon nopeammin. Tämän päivän uutiset kertovat, että rekkoja aletaan valvoa koneälyllä. Maantiekameroiden yhteyteen laitetaan kolmen kameran järjestelmiä, jotka valvovat rekkoja ja lähettävät niistä langattomasti tietoa. Tällainen on siis jo tulossa.

    Kuinka rekoilla on ollenkaan voitu liikennöidä tähän asti kun ei ole ollut tätä valvontaa? Varmaan hyvä syy tälle taas..?

    Ja seuraavana valvotaan joka ainoata ajoneuvoa noilla samoilla systeemeillä. Odotahan vaan...

    Äänestä

  • Ota sinäkin kuva! kirjoitti:

    Lue enemmän uutisia!

    Kaarinan lähistöllä on kokeiltu langatonta yhteyttä, jolla autoista kerätään tietoa digitaalisesti. Tässä vaiheessa se näyttää liittyvän mm. sää- ja onnettomuustietojen välittämiseen. Mitenkä luulet, että jatkossa. Reaaliaikainen valvonta, jolla voidaan myös puuttua ajamiseesi. Eli ääritapauksissa estää ajaminen jne. Ja ennenkaikkea kerätä rahaa, rahaa!

    Äänestä

  • Yhä nopeampaa!!! kirjoitti:

    Saksan Angela on vaatinut oikeutta tehdä kotitarkastuksia ennalta ilmoittamatta. Tämä uutinen liittyy sikäläiseen ampumistapaukseen. Kotitarkastusoikeutta on ehdotettu aseiden omistajia koskevaksi. Ensin. Entä seuraavaksi?

    Muistakaa, että Saksa on EU:n vaikutusvaltaisin maa. Jos he alkavat painostaa, mahtaako mennä läpi koko EU:n alueella? Arvatkaa?

    Aseet ovat ikäviä, mutta ajatelkaapa tätä oikein etukäteen: jos vaikkapa maatalon isännällä on haulikko, pitäisikö sen perusteella päästää "esivalta" tonkimaan milloin vain ja miten paljon vain? Ja ihan mitä vain?

    Äänestä

Siis ihannoit sitä, että ajokortin saa jossain pelkällä rahalla?

Ei voi olla totta! Kylläpä olet tyhmä!

Mietippä pikku aivoillasi, mitä jälkeä liikenteessä syntyisi ilman kunnon ajokoetta.

Äänestä
  • Ei sitten olisi enää pakko opetella lukemaankaan.

    Äänestä

  • Olet kyllä oikeassa, että ajokortti tarvitaan. Mutta eipä siellä Hong Kongissakaan kummoisesti rytise!

    Äänestä

pitää saada käyttöön - BB:n mielestä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja kireää ajokortti politii... kirjoitti:

Kun muu mailma!
honkongissa sen saa ihan rahalla, usassa sentään pieni ajotesti, suurimmassa osaa mailmaa täsmäkoulutus ja testi..
MUTTA EU???
Ei saatana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu