"Nastapelleistä" ja autoideologiasta yleensä

Ai että, mikä on sen hienompaa kuin lukea autolehtiä ja uskoa, mitä niissä sanotaan!? Kun tulee uusia navigaattoreita, katsotaan lehdestä, mikä malli on paras, ja eikun ostamaan. Sitten kun verrataan renkaita, ostetaan taas se eniten pisteitä saanut. Kumpaakin yhdistää se, että järki on joissain muualla; ainut tosi on, mitä lehti sanoo. Eivät lehtitestaajat voi tietää, mitkä ovat parhaat juuri SINULLE!

Itse ajan kitkarenkailla, sillä ne ovat niin pirun miellyttävät ja voi pistää huoletta aikaisin syksyllä alle, kun kylmät ilmat lähestyvät. Nastojen ropinaa en enää kuuntele! Pelkäänpä, ettei kukaan nastojen kannattajista oikeasti ajattele todellisuudessa turvallisuutta; on vain muodikasta olla nastarenkaat, kun lehdet kerran kehuvat niitä.

Ajan dieselillä, koska on miellyttävää, kun voi käyttää laajaa kierrosaluetta, eikä tarvitse vaihdella vaihteita jatkuvasti. Mäkilähtö on vaivatonta, kun moottori vääntä. 100 hp dieselillä ohituksetkin sujuvat paremmin kuin hyvin. Webasto lämmittää moottorin ennen lähtöä, joten lämpöä kyllä riittää. Kulutuskin on niin pieni! vain n. 5,5 l/100. Tankillä pääsee vaikka kuinka pitkälle eikä tarvitse tankata (inhoan sitä)!

Ajan n. 50 000 km vuodessa. Silti vesiliirto on minulle aika tuntematon käsite. En liene koskaan joutuneeni siihen?! Mielestäni ajan liikennevirrassa vielä melko joutuisasti.

Voisiko joku selittää, miltä vesiliirto tuntuu? Mikä aiheuttaa sen autoa kääntävän vaarallisen momentin?

Tuohon kitka vs. kesärengas vertailuun vielä: Jos pärjää talvikelillä autonsa kanssa, on aivan sama, mitkä renkaat alla on kesällä. On vain muodikasta ja urheilullista, kun on autolehden mukaan parhaat kumit alla!

Luulen kuitenkin, että niiden on paras ajaa nastoilla jotka niistä pitävät. En vain halua, että he mollaavat kitkarenkaita, sillä ihmisillä on niistä paljon hyviä kokemuksia. Itse en halua mollata nastarenkaita, koska tiedän, että niillä on joitain parempia ominaisuuksia. Itse vain katson niin, että kitkojen mukavuus tuo liikenneturvallisuutta lisää niin paljon, että se peilijään vaarallisuus on aivan mitätön. Kun on hiljaisempaa, niin pysyy vain pitkässä ajossa paljon virkeämpänä ja huomio pysyy hyvin liikenteessä.
9462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä otta koville, kun ei pystynytkään
mitenkään perustelemaan kitkarenkaiden
parenmuutta:)

Ainhan voi todeta, mun mielestä.
Älä sinä kuuntele nastojen ropinaaa, en minäkään kuuntele dieselin nakutusta. Vaikka olisikin tyylikästä kun putkesta tulee paksu savuverho!

Äänestä

Vaihdoin juuri bensiinipihin autoni uuteen RUNSAASTI kuluttavaan autoon. Alla on ollut talvella AINA nastarenkaat ja on vastaisuudessakin. Poltan tupakkaa julkisilla paikoilla. Syljeskelen pitkin mantuja. En korjaa koirani jätöksiä.

Joo, olen aivan kamala.

Kaikkii mitä teen, ei ole mediaseksikästä, eikä yhteiskunnallisesti "hyväksyttävää", mutta siksi sen teenkin, juuri päinvastoin...

Äänestä

Mikäs vesiliirrossa? Tuntuu siltä, kuin kosketus tienpintaan häviäisi. Auto ei reagoi jarruun, kaasuun eikä ohjaukseen juuri mitenkään.

Fysiikan lakien mukaan, jatkaa siihen suuntaan, mihin oli menossa. Suoralla tiellä ei yleensä mikään ongelma, kunhan pitää renkaat tien suuntaisina, ettei tapahdu kauheita, sitten kun tuo loppuu (joko vauhdin hidastumiseen tai yleensä lätäkön ylittämiseen).

Olen itse ollut muuteman kerran vesiliirrossa, eikä siinä mitään hätää ole. Mutkissa sitä ei hirveästi kannata harrastaa, pahimmassa tapauksessa kun pitoa ei löydy sieltä penkaltakaan...

Kitkarenkailla en muista vesiliirtoon päätyneeni, kyllä alla ovat aina olleet kesärenkaat. Loppuunajetuilla kitkoilla (siis oikeasti loppuun, eivät tainneet olla enää lailliset kesärenkaatkaan) pääsin kertaalleen hieman vastaavaan tilanteeseen lumisohjossa. Se oli huomattavasti mielenkiintoisempaa. :)

Äänestä
  • Eiköhän sovita, että kukin ajaa sillä, mikä itselle sopii. Jos joku haluaa ajaa nastoilla, niin mikä ettei. Ostinhan minäkin tytön kotteroon nastat. Itse pidän enemmän kitkoista. Taidan olla sen verran kokenut ja rauhallinen kuski, ettei minulla ole niiden kanssa ollut ongelmia. Kokenut ei nyt tässä tarkoita "aktiivista kantaajaa" tai muuta rajoja etsivää kuskia. Aikoinaan tuli kyllä käytyä kolmellakin liukkaan ajon kurssilla oppia saamassa, ja pentuna jääradalla.

    Äänestä

keskustelun avaaja ei tykkää tankkaamisesta koska sillä ei ole fyrkkaa.noi sen "kitkat" on loppuun ajetut hakkapeliitta 1:set,nastat lennelly pois 2000 luvun alussa.onnellisia hetkiä

Äänestä

Dieselin laaja kierrosalue?

Äänestä
  • http://koti.mbnet.fi/parkatti/vaantoteho.php

    Katso tuolta 83 kw bensa- ja dieselmoottoreiden esimerkkikuvaajat.

    Sieltä laskin, että dieselin tehohuippu on 63 prosentin päässä n. tyhjäkäynnistä maksimikierrosnopeuteen. Bensiinimoottorilla vastaava prosentti on 86.

    Siksi bensiinimoottorilla pitää vaihtaa äkkiä pienempi vaihde. Kys. bensiinimoottorin vääntö alkaa laskea 4000 kierroksen jälkeen, kun taas dieselin vääntö alkaa laskea vasta 2000 kierroksen jälkeen. Samalla vaihteella ajettuna auton saama kiihtyvyys on suoraan verrannollinen moottorin vääntömomenttiin.

    Onnistutteko muuten n. 80 kw bensiinimoottorilla tekemään mäkilähdön niin jyrkästä mäestä, kun parkkihalleissa usein rampit on (tarkoitan niitä jyrkimpiä ramppeja!), ilman kaasun painamista? Dieselillä tämä onnistuu. Auto ei saa sitten mennä senttiäkään takaperin!

    Äänestä

  • dieselkitka kirjoitti:

    http://koti.mbnet.fi/parkatti/vaantoteho.php

    Elät vissiin menneessä ajassa? Koeajappa vaikka VW:n tsi-moottori, niin koet että dieselmäinen vääntö on yhdistetty laajaan kierrosalueeseen. Sen jälkeen tdi tuntuu työkoneelta. Ja mäkilähtö onnistuu kivasti. Itselläni vielä dsg7 jossa mäkijarru (pitää mäessä 2 sek jarrun päällä ettei valahda taaksepäin). Suosittelen!

    PS. Kitkoista olen samaa mieltä, hyvät ovat tarpeisiini ja makuuni!

    Äänestä

  • dieselkitka kirjoitti:

    http://koti.mbnet.fi/parkatti/vaantoteho.php

    Katso tuolta 83 kw bensa- ja dieselmoottoreiden esimerkkikuvaajat.

    Sieltä laskin, että dieselin tehohuippu on 63 prosentin päässä n. tyhjäkäynnistä maksimikierrosnopeuteen. Bensiinimoottorilla vastaava prosentti on 86.

    Siksi bensiinimoottorilla pitää vaihtaa äkkiä pienempi vaihde. Kys. bensiinimoottorin vääntö alkaa laskea 4000 kierroksen jälkeen, kun taas dieselin vääntö alkaa laskea vasta 2000 kierroksen jälkeen. Samalla vaihteella ajettuna auton saama kiihtyvyys on suoraan verrannollinen moottorin vääntömomenttiin.

    Onnistutteko muuten n. 80 kw bensiinimoottorilla tekemään mäkilähdön niin jyrkästä mäestä, kun parkkihalleissa usein rampit on (tarkoitan niitä jyrkimpiä ramppeja!), ilman kaasun painamista? Dieselillä tämä onnistuu. Auto ei saa sitten mennä senttiäkään takaperin!

    Jos dieselistä löytyy 80% maksimiväännöstä vain n.1500 rpm alueelta ja bensamoottorista miltei läpi kierrosalueen, niin väite dieselin laajemmasta väännöstä vaatii todella tarkoitushakuista tulkintaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

dieselkitka kirjoitti:

Ai että, mikä on sen hienompaa kuin lukea autolehtiä ja uskoa, mitä niissä sanotaan!? Kun tulee uusia navigaattoreita, katsotaan lehdestä, mikä malli on paras, ja eikun ostamaan. Sitten kun verrataan renkaita, ostetaan taas se eniten pisteitä saanut. Kumpaakin yhdistää se, että järki on joissain muualla; ainut tosi on, mitä lehti sanoo. Eivät lehtitestaajat voi tietää, mitkä ovat parhaat juuri SINULLE!

Itse ajan kitkarenkailla, sillä ne ovat niin pirun miellyttävät ja voi pistää huoletta aikaisin syksyllä alle, kun kylmät ilmat lähestyvät. Nastojen ropinaa en enää kuuntele! Pelkäänpä, ettei kukaan nastojen kannattajista oikeasti ajattele todellisuudessa turvallisuutta; on vain muodikasta olla nastarenkaat, kun lehdet kerran kehuvat niitä.

Ajan dieselillä, koska on miellyttävää, kun voi käyttää laajaa kierrosaluetta, eikä tarvitse vaihdella vaihteita jatkuvasti. Mäkilähtö on vaivatonta, kun moottori vääntä. 100 hp dieselillä ohituksetkin sujuvat paremmin kuin hyvin. Webasto lämmittää moottorin ennen lähtöä, joten lämpöä kyllä riittää. Kulutuskin on niin pieni! vain n. 5,5 l/100. Tankillä pääsee vaikka kuinka pitkälle eikä tarvitse tankata (inhoan sitä)!

Ajan n. 50 000 km vuodessa. Silti vesiliirto on minulle aika tuntematon käsite. En liene koskaan joutuneeni siihen?! Mielestäni ajan liikennevirrassa vielä melko joutuisasti.

Voisiko joku selittää, miltä vesiliirto tuntuu? Mikä aiheuttaa sen autoa kääntävän vaarallisen momentin?

Tuohon kitka vs. kesärengas vertailuun vielä: Jos pärjää talvikelillä autonsa kanssa, on aivan sama, mitkä renkaat alla on kesällä. On vain muodikasta ja urheilullista, kun on autolehden mukaan parhaat kumit alla!

Luulen kuitenkin, että niiden on paras ajaa nastoilla jotka niistä pitävät. En vain halua, että he mollaavat kitkarenkaita, sillä ihmisillä on niistä paljon hyviä kokemuksia. Itse en halua mollata nastarenkaita, koska tiedän, että niillä on joitain parempia ominaisuuksia. Itse vain katson niin, että kitkojen mukavuus tuo liikenneturvallisuutta lisää niin paljon, että se peilijään vaarallisuus on aivan mitätön. Kun on hiljaisempaa, niin pysyy vain pitkässä ajossa paljon virkeämpänä ja huomio pysyy hyvin liikenteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu