Feministi antoi kirjallisuuden finlandiapalkinnon toiselle feministille. Kyllä varmaan on hienoa olla lesbo suomessa.
Finlandia-kirjallisuus feministien kähmintä
Neo
15926
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
se toinen lesbo on?
Osa naisista toimii kuin robotit, jos niille annetaan mahdollisuus palkita tai äänestää jotain henkilöä. Ne äänestävät periaatteessa aina naista. Tämän vuoden Finlandian myöntäjästä arvasin etukäteen palkinnon menevän naiselle.
Viimeksi tiesin asian yhtä varmasti kun Koiviston Tellu valittiin päättämään palkinnosta. Hän ei edes peitellyt medialle, mikä oli ensimmäinen kriteeri parhaimmalle kirjailijalle.
No, femmarit ovat reiluja. Mutta vain naisia kohtaan.
Luulin että se on kirjallisuuspalkinto eikä sukupuolipalkinto, mutta jos olet oikeassa, niin voidaan päätellä, että miesten salaliittoverkosto se vasta perkeleellinen on: kahdestakymmenestä palkinnostahan miehet ovat saaneet kaikkiaan 12.
Tässä tuli kerrottua kaksi sellaista palkinnonjakajaa, jotka kirkkain silmin ovat antaneet ymmärtää antavansa palkinnon joka tapauksessa oman sukupuolensa edustajalle.
Kerro vuorostasi samanlaisia tapauksia miesten puolelta.
Minkäs sille voi että miehet on parempia kirjailijoita. Voi nainenkin olla taitava sananvalinnoissan ja ilmaisussaan mutta naisilla ei yksinkertaisesti ole useinkaan mitään järkevää sanottavaa, pelkkää imelää paskaa vaan.
Naiset osaavat ainakin teräväkielisyyden, kielellisen kieroilun ja ehkä niiden sanavarastokin saattaa olla keskimäärin vähän laajempi kuin miesten mutta naisten suusta tulee kuitenkin vain paljon sanoja, vähän asiasisältöä.
Olisi sillekin rahalle ollut hyödyllisempiä kohteita kuin feministi tantat.
Saisio ei muuten ottanut palkintorahoja vastaan. Kirjallisuus-palstalta löytyy haastattelu ja linkki ...
Mitä se sinulle kuuluu, minne kirjailija luovuttaa palkkionsa? Luovuta oma palkkasi lastensuojelutyöhön äläkä muita vahtaa.
Siteeraanpa paljon puhuvaa runoa, kun jotenkin vallan hyvin sopii tunnusrunoksi monille tämän palstan miehille:
"'Raapaise tasa-arvosta puhuvan miehen pintaa, mene sen kanssa naimisiin', kehoitti eräs.
Ja minä raapaisin.
Niin kävi ennustus toteen:
sisällä istui ikivanha taata joka jyrisi
ilmoitti missä kaappi seisoo
ja seisoi itse sen sisällä.
Se oli sen panssari varmuuden vuoksi.
Mutta pää, pää oli nostettu kaapin päälle
ja valettu kipsiin,
sieltä kuuluivat vuosisataiset puheet.
'Pää pää', se määki
'mää mää se olen'.
'Mää olen pää
ja pää olen mää'.
Niin minä opin runouden alkeet.
Ja vielä sillä oli parta valtansa merkiksi,
ettei kukaan erehtyisi
sukupuolesta."
-Eira Stenberg-
Kerro lisää! Kuka tämä Stenberg on?
Enpäs tiedä enempää. Tuo sattui silmään yhdestä kulttuurihistoria-aiheisesta kirjasta.
Saision valinta nykyajan ilmapiirissä oli ihan odotettu. Homoudesta ja lesboudesta saa lisäpisteitä kun palkintotuomarit pelkäävät että heidät leimataan homo- ja lesbopelkoisiksi jos antavat palkinnon saakin hetero. Samanlaista pyrkii olemaan muuallakin, mannet mökeltävät rasismista jos heidän edustaja ei pärjää vaikka tangokilpailussa, mulattimissi valitaan miss Suomeksi, jopa työpaikkoja annettaessa ehdotetaan suosittavaksi ulkomaalaisia.
Tässä ketjussa on täysin unohdettu haukkua Tove Jansson. Räyskyttäkää täysillä nyt ja muumit boikottiin.
Btw, mitä vikaa Lolassa oli? Muistaakseni oli aikoinaan tosi nätti.
Lola ei edusta suomalaista naiskauneutta eikä suomalaisuutta, vaan jotain aivan muuta.
Tove Jansson ei oe enää ajankohtainen sattuneista syistä. Mutta tehdään kaikille selviksi että tove jansson oli lesbo ja muumipeikon ulkonäön Jansson kehitti muumioiduista lehmisä. Siitähän se muumi nimikin tulee.