Hemmetin

Olen kolmekymppinen nainen ja minulla on aivan tajuttomat silmäpussit.onko olemassa mitään voiteita/hoitoja pussien kadottamiseksi?Tiedän että nämä periytyvät äidiltäni mutta jos joku tietää miten näistä pääsee eroon olisin todella kiitollinen.En tiedä kannattaako tämän ikäisenä juosta veitsen alle?

ystävällisin terveisin Väsyneen näköinen muttei väsynyt
101871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Voiteella nyt niistä ei pääse eroon. Leikkuu varmaan ainut vaihtoehto, jos silmien alla on rasvapussit, jotka roikkuu koko ajan.

Äänestä
  • Minulla oli silmien alla melkoiset pussit. Ne vain hävisivät kun aloin käyttämään säännöllisesti silmänympärysvoiteita. Ehkäpä ne eivät sitten olleet varsinaisesti rasvaa. Yläluomien sisäkulmassa oli todella isot rasvapussit joihin en osannut kiinnittää huomiota erityisesti. Kun ne sitten poistettiin yläluomileikkauksessa, tajusin vasta kuinka isot ne olivat.

    Äänestä

  • todellisuudessa kirjoitti:

    Minulla oli silmien alla melkoiset pussit. Ne vain hävisivät kun aloin käyttämään säännöllisesti silmänympärysvoiteita. Ehkäpä ne eivät sitten olleet varsinaisesti rasvaa. Yläluomien sisäkulmassa oli todella isot rasvapussit joihin en osannut kiinnittää huomiota erityisesti. Kun ne sitten poistettiin yläluomileikkauksessa, tajusin vasta kuinka isot ne olivat.

    Kiva kuulla että jollain tehonnut muukin kuin leikkaus.=)
    Millaisia silmänympärysvoiteita käytit?
    Haluaisin löytää tehokkaan silmänympärysvoiteen.

    Äänestä

  • vastauksesta kirjoitti:

    Kiva kuulla että jollain tehonnut muukin kuin leikkaus.=)
    Millaisia silmänympärysvoiteita käytit?
    Haluaisin löytää tehokkaan silmänympärysvoiteen.

    Olen käyttänyt useampaa merkkiä: Lorealin Revita Lift, Amwayn Artistry ja Oriflamen Ecollagen (nyt käytössä "tavallisempi" Oriflamen voide). Eli yksi ei varmaankaan vaikuttanut, ehkäpä tuo Loreal käynnisti ja muut auttoivat edistymään. Myös rypyt kasvoista on vähentynyt tuolla Lorealin Revita Liftillä (sanokoon kuka mitä tahansa).

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Pitääkin ihan testata itsekin=)
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    Äänestä

  • jälleen kirjoitti:

    Pitääkin ihan testata itsekin=)
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    eli silloin kun valvon ja syön suolaista ruokaa niin turvotus on kamala mutta serkultani sain vinkin älyttömän hyvästä silmänympärys voiteesta jolla saan laskemaan hyvin.voide on miesten sarjaa biodroga mutta onko sillä väliä :)on vissiin tehoja laitettu enemmän,se on sellanen pieni vihreä tuubi,toivottavasti saat siitä apua ;)

    Äänestä

  • jälleen kirjoitti:

    Pitääkin ihan testata itsekin=)
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    ei kannata leikata?kannattaa leikata?kokeile rasvaa sitä ja tätä ? Jos noin epäselvää,googlaa Ditellen hoitolat ja kysy reilusti miten kannattaa hoitaa!!!maksaa vaivan tiedustella....

    Äänestä

  • kärsivä kirjoitti:

    eli silloin kun valvon ja syön suolaista ruokaa niin turvotus on kamala mutta serkultani sain vinkin älyttömän hyvästä silmänympärys voiteesta jolla saan laskemaan hyvin.voide on miesten sarjaa biodroga mutta onko sillä väliä :)on vissiin tehoja laitettu enemmän,se on sellanen pieni vihreä tuubi,toivottavasti saat siitä apua ;)

    sillä väliä onko miesten tai naisten merkkiä! Kiitoksia kovasti!

    Äänestä

Koska pussit ovat sinulla sukuvika, niin ne tulevat pahenemaan vuosien kuluessa. Mikään voide ei saa niitä katoamaan. Suolaa pitää välttää, koska se kerää nestettä silmien alle eli kaikenlaiset sipsit, leikkeleet ym. suolainen pois. Ja illalla on hyvä välttää myös veden juomista ennen nukkumaan menoa, ettei tule turvotusta silmäluomiin. Ja pään alle korkea tyyny samasta syystä. Nämä auttavat jonkin verran.

Itse leikkautin perinnölliset silmäpussit 47-vuotiaana. Rasvaa poistettiin ja ihoa nostettiin hiukkasen. Vaikutus oli todella hyvä. Enää ei tule turvotustakaan kovin herkästi, kun nestettä keräävä rasva on pois silmien alta. Suosittelen lämpimästi leikkausta!

Äänestä
  • Itse leikkautin ja olen tässä vaihessa todella pettynyt toinen silmä hyvä mutta toinen joudutaan korjaamaan, leikkaaja vaan taputtaa olalle kyllä se siitä, kuukausi kulunut ja paraneminen ei ole vaan alkanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Silmäpussit kirjoitti:

Olen kolmekymppinen nainen ja minulla on aivan tajuttomat silmäpussit.onko olemassa mitään voiteita/hoitoja pussien kadottamiseksi?Tiedän että nämä periytyvät äidiltäni mutta jos joku tietää miten näistä pääsee eroon olisin todella kiitollinen.En tiedä kannattaako tämän ikäisenä juosta veitsen alle?

ystävällisin terveisin Väsyneen näköinen muttei väsynyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu