Kokoomus tekee "papaloimalla" luusereita

Luuserit kaipaa enenevässä määrin "papalointia" ja tämän KOK on havainnut jo kauan sitten. Hyvemielle tunteeseen sijoitettu ja käsitteeksi muodostunut työväestön enenevä paijaaminen ovat in. Vastuusta välittämättä meille kaikille tehdään uskottavaksi, että ihmisen korkea hoitosuhde luo hyvinvointia kuin itsestään, - kuin tyhjästä. Maamme koko vasemmisto on luuseroinut koko itsenäisyyden ajan ja luonut nk. joukkovoiman imagon, johon vähän perehtymättöämät immeiset uskovat.
Ikävää, että kristilliset hölmyävät nykyisin tässä joukossa. Samoin on ikävää, ettei entinen smp, nykyiset perussuomalaiset näe näitä asioita. Vaan näkevätkö he sittenkin, mutta ovat vastuuttomia.

Kirjoituksellani tahdon viestittää, ettei Suomessamme ole parlamentaarista ja demokraattista oppositiota, joka vaikuttaisi isänmaan hyväksi hyviä ja kestäviä arvoja kunnioittaen.

Ihmisyyden tilalle on tullut vasemmistolainen malli; opetaa lapset seksiin ja kaljapullo rinusten väliin. Näin peruskouluissa. Sitten paasataan lehdissä, kuinka poikien fyysinen ja psyykkinen kunto ei kestä edes varusmiespalvelusta. Edelleen, kuinka tällainen porukka voidaan pitää työkuntoisen yli 55-vuotiaana. Vastaus on, ei mitenkään. Työkyvyn ylläpito maksaa niin paljon, ettei siihen riitä työssäkäyvien varat. Eikä kapitalistien varat. Ei mitkään varat.
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Koreograffi kirjoitti:

Luuserit kaipaa enenevässä määrin "papalointia" ja tämän KOK on havainnut jo kauan sitten. Hyvemielle tunteeseen sijoitettu ja käsitteeksi muodostunut työväestön enenevä paijaaminen ovat in. Vastuusta välittämättä meille kaikille tehdään uskottavaksi, että ihmisen korkea hoitosuhde luo hyvinvointia kuin itsestään, - kuin tyhjästä. Maamme koko vasemmisto on luuseroinut koko itsenäisyyden ajan ja luonut nk. joukkovoiman imagon, johon vähän perehtymättöämät immeiset uskovat.
Ikävää, että kristilliset hölmyävät nykyisin tässä joukossa. Samoin on ikävää, ettei entinen smp, nykyiset perussuomalaiset näe näitä asioita. Vaan näkevätkö he sittenkin, mutta ovat vastuuttomia.

Kirjoituksellani tahdon viestittää, ettei Suomessamme ole parlamentaarista ja demokraattista oppositiota, joka vaikuttaisi isänmaan hyväksi hyviä ja kestäviä arvoja kunnioittaen.

Ihmisyyden tilalle on tullut vasemmistolainen malli; opetaa lapset seksiin ja kaljapullo rinusten väliin. Näin peruskouluissa. Sitten paasataan lehdissä, kuinka poikien fyysinen ja psyykkinen kunto ei kestä edes varusmiespalvelusta. Edelleen, kuinka tällainen porukka voidaan pitää työkuntoisen yli 55-vuotiaana. Vastaus on, ei mitenkään. Työkyvyn ylläpito maksaa niin paljon, ettei siihen riitä työssäkäyvien varat. Eikä kapitalistien varat. Ei mitkään varat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu