Uusi-Ukki Tietoiskuni.14.3 Aamup.

Oli taas pakko tulla, koska on niin pirun tärkeää Poliittista tiedottamista. Kun katsoin tuon Vihreiden tulevan Puheenjohtaja Sinnemäen haastattelun, minulle selvisi nyt lopullisesti, miksi minä en oikein ole koskaan tykännyt, tästä Lyylistä, noin Poliittisesti, tietenkin. Jaa että miksikö, en ole tykännyt??, no koska siinähän esiintyi kuin edesmennyt Keskustapuolueen "suuri mies", nimittäin Ahti Karjalainen.

Mehän kaikki "Rehelliset", Politiikan tuntijat muistamme Karjalaisen siitä, kuinka mies voi puhua pirun pitkään, sanomatta kuitenkaan mitään. Sinnemäki on kuin kopio, tästä edesmenneestä Keskustan lempilapsesta ahti Karjalaisesta.

Hän puhuu huolitellusti, sanojaan painottaen jäykasti, mutta mitääntarkoittavin sanankääntei juuri kuten Karjalainen aikoinaan. Hänen hokemaansa kuului kaksi lausepartta, kuten painotuserot, ja näkemykselliset erot, eri Hallitusryhmien välillä.

Se minun väittämäni on täysin oikea, jolloin Vihreät otettiin "Ottopojiksi" tahan Vanhasen kakkoseen. Silloin jo väitin, vaikka Suomessa rakennettaisiin ydinvoimala joka pitäjään, Vihreät eivät lähtisi Hallituksesta. Tämäkin tuli selvästi esille Sinnemäen lausonnoista, ne erovaisuudet kun ovatkin vain niitä painotus eroavaisuuksia muihin Hallituskumppaneihin nähden.

Tuli myöskin selvästi nyt ilmi, kun Sinnemäki valitaan puolueensa puheenjohtajaksi, samana päivänä entinen ministeri lentää ulos Hallituksesta kuin "Leppäkeihäs", niin on valta makeaa tälle Sinnenmäen tytölle.

On vain ikävää, kun tämä Sauli niinistön "Veljenpoika" ei lähtenyt vastaehdokkaaksi tälle "Kaunopuhuja" Sinnemäelle. Siinä olisi takuuvarmasti, käynyt niin, että hänet olisi valittu suurella enemmistöllä Vihreiden puheenjohtajaksi, ja ainoastaan siitä syystä, että hän olisi saanut äänensä setänsä, tämän suuren Sauli Niinistön varjolla, näin me ihmiset olemme kuitenkin ajattelemattomia kun tunnesiteet vaikuttavat, ja tämä on taivahan totuus.

Niin mitä tunnteisiin tulee, lievensin Sinnemäkeä kohtaan, tuntevani halveksuntani, juuri siksi, kun hän luki sen kirjoittamansa mietelmä- runon, sen haastattelunsa lopussa, enhän minäkään ihan sydämetön ole, vaikka totuustietoiskujani täällä aina joskus kirjoittelenkin.????
9269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Anne Sinnemäellä on omituinen molottava pottu suussa oleva puhetyyli ja hän usein hän tuo vielä kieltään ulos suusta, kun hän yrittää sanoa jotain. Tuntuu aika omituiselta, että vihreillä ei ole paremnpia ihmisiä puheenjohtajaehdokkaaksi, vaikka fiksujakin vihreissä näyttäisi olevan, ainakin Eduskunnan äänestyskäyttäymisestä pääteltynä. Vihreät ovat vaan nyt Matti Vanhasen II-hallituksessa sortuneet kovaan vapaaseen markkinaliberalismiin perustuvan politiikan tekemiseen, niin saattaapihan olla niin, että tämä pottu suussa molottava pistää vihreiden kannatuskäyrät osoittamaan isoa varvasta.

Äänestä

vallan saamiseksi. :)

Joskus Vihreät pysyivät jyrkkinä ja kävelivät ulos hallituksista jne. jne.

Nykyiset Vihreät ovat vallan sokaisemia puudeleita tai pikemmin huoria, jotka myyvät persettään kaduilla viiden sentin hintaan.

Äänestä
  • Nyt on Suomen kansalla näyttöä vihreiden huoraamisesta ja eiköhän ala vähän päästään vajavainekin jo mietiskellä tätä vihreiden huoraroolia hallituksessa, eihän huoraamalla ääniä kerätä.

    Äänestä

Avaajan kirjoitus ei mitenkään! Tästä syystä kirjoitus on siirrettävä Vihreiden palstalle, kun viesti käsittelee Vihreitä ja sen politiikkaa.

Uusi-Ukki on vanhus ja annettakoon hänen tekemänsä virhe anteeksi. Seniilisyys kohtaa meidät jokaisen, jos/kun vanhaksi elämme! :)

Äänestä
  • Lähinnä henkilöön kohdistuvaa herjaa.

    Mikä tuota äijää vaivaa? Vaihdevuodetko?

    Äänestä

  • Eikö Ahti Karjalainen kuulu Kepupolitiikkaan, otin vertailun siksi, koska kumpikin nämä ovat yhtä mitäänsanomattomia politiikkoja. Olisin kyllä valmis, tuohon "Mitättömien joukkoon lisäämään myöskin Kepun Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallin, joka myöskin tuossa haastattelussa resiintyi.

    Minä olen ollut täysin väärässä, kun olen joskus tuota Kallia kehunutkin, nyt kun olen hänen tekemisiään, ta tekemättömyyksiään seuraillut, on todettava, että siellä hyvinkammatun "Tukan" alta ei löydykään mitään poliittisia viisauksia.

    Kyllä nämä Kallinkin kannanotot eri asioihin on vaan sitä tavanomaista poliittista "Liturkiaa", siis toistaa kuin papukaija, joitakin satoja kertoja kuultuja Poliittisia kannanottoja ja liturkioita. Miehellä ei sii ole mitään omaa anettavaa edes omalle puolueelleen, kuin ei muullekaan uhteiskuntamme sektorille, missään asiassa. Hän on siis Sinnemäen kanssa samaa saamatonta Poliittista peluria, joiden pitäisi jättää Politikointi, itseään viisaammille toimijoille.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Eikö Ahti Karjalainen kuulu Kepupolitiikkaan, otin vertailun siksi, koska kumpikin nämä ovat yhtä mitäänsanomattomia politiikkoja. Olisin kyllä valmis, tuohon "Mitättömien joukkoon lisäämään myöskin Kepun Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallin, joka myöskin tuossa haastattelussa resiintyi.

    Minä olen ollut täysin väärässä, kun olen joskus tuota Kallia kehunutkin, nyt kun olen hänen tekemisiään, ta tekemättömyyksiään seuraillut, on todettava, että siellä hyvinkammatun "Tukan" alta ei löydykään mitään poliittisia viisauksia.

    Kyllä nämä Kallinkin kannanotot eri asioihin on vaan sitä tavanomaista poliittista "Liturkiaa", siis toistaa kuin papukaija, joitakin satoja kertoja kuultuja Poliittisia kannanottoja ja liturkioita. Miehellä ei sii ole mitään omaa anettavaa edes omalle puolueelleen, kuin ei muullekaan uhteiskuntamme sektorille, missään asiassa. Hän on siis Sinnemäen kanssa samaa saamatonta Poliittista peluria, joiden pitäisi jättää Politikointi, itseään viisaammille toimijoille.

    ahteen matti on maailman viissain polliitikko.
    Eiköstä vain ukki olekki näin puukuulat?

    Äänestä

  • Kyllä tämä vihreiden huorarooli hallituksessa liittyy keskustan politiikkaan, koska Matti Vanhanen hyväksyy hallituksessaan myös tällaista huoraroolia vetävät vihreät. Tosin Timo Kalli on ollut joskus suivaantuneet oloinen tähän vihreiden huorasooloiluun, mutta Matti Vanhanen ei edes ole tajunnut sitä, että hänen hallituksessaan on huorapuolue.

    Äänestä

  • on että kirjoitti:

    ahteen matti on maailman viissain polliitikko.
    Eiköstä vain ukki olekki näin puukuulat?

    Matti Ahteella on pitkä polittinen taival ja hänen poliittiset kannanottonsa eivät ole koskaan tuulesta temmattuja ja perustelemattomia. Matti Ahde on montakertaa fiksumpi, kuin nämä kepu pettää kepulaiset, jotka aina pelaavat omaan pussiin ja siltarumpupolitiikka on niiden ydin. Miten se Kauko Juhantalokin sinne Kankaanpäähän junaili vaimolleen taideoppilaitoksen ja itselleen kylpylän, jossa kuntoutetaan Kelan varoilla näitä veteraanejamme ja sairaita?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki kirjoitti:

Oli taas pakko tulla, koska on niin pirun tärkeää Poliittista tiedottamista. Kun katsoin tuon Vihreiden tulevan Puheenjohtaja Sinnemäen haastattelun, minulle selvisi nyt lopullisesti, miksi minä en oikein ole koskaan tykännyt, tästä Lyylistä, noin Poliittisesti, tietenkin. Jaa että miksikö, en ole tykännyt??, no koska siinähän esiintyi kuin edesmennyt Keskustapuolueen "suuri mies", nimittäin Ahti Karjalainen.

Mehän kaikki "Rehelliset", Politiikan tuntijat muistamme Karjalaisen siitä, kuinka mies voi puhua pirun pitkään, sanomatta kuitenkaan mitään. Sinnemäki on kuin kopio, tästä edesmenneestä Keskustan lempilapsesta ahti Karjalaisesta.

Hän puhuu huolitellusti, sanojaan painottaen jäykasti, mutta mitääntarkoittavin sanankääntei juuri kuten Karjalainen aikoinaan. Hänen hokemaansa kuului kaksi lausepartta, kuten painotuserot, ja näkemykselliset erot, eri Hallitusryhmien välillä.

Se minun väittämäni on täysin oikea, jolloin Vihreät otettiin "Ottopojiksi" tahan Vanhasen kakkoseen. Silloin jo väitin, vaikka Suomessa rakennettaisiin ydinvoimala joka pitäjään, Vihreät eivät lähtisi Hallituksesta. Tämäkin tuli selvästi esille Sinnemäen lausonnoista, ne erovaisuudet kun ovatkin vain niitä painotus eroavaisuuksia muihin Hallituskumppaneihin nähden.

Tuli myöskin selvästi nyt ilmi, kun Sinnemäki valitaan puolueensa puheenjohtajaksi, samana päivänä entinen ministeri lentää ulos Hallituksesta kuin "Leppäkeihäs", niin on valta makeaa tälle Sinnenmäen tytölle.

On vain ikävää, kun tämä Sauli niinistön "Veljenpoika" ei lähtenyt vastaehdokkaaksi tälle "Kaunopuhuja" Sinnemäelle. Siinä olisi takuuvarmasti, käynyt niin, että hänet olisi valittu suurella enemmistöllä Vihreiden puheenjohtajaksi, ja ainoastaan siitä syystä, että hän olisi saanut äänensä setänsä, tämän suuren Sauli Niinistön varjolla, näin me ihmiset olemme kuitenkin ajattelemattomia kun tunnesiteet vaikuttavat, ja tämä on taivahan totuus.

Niin mitä tunnteisiin tulee, lievensin Sinnemäkeä kohtaan, tuntevani halveksuntani, juuri siksi, kun hän luki sen kirjoittamansa mietelmä- runon, sen haastattelunsa lopussa, enhän minäkään ihan sydämetön ole, vaikka totuustietoiskujani täällä aina joskus kirjoittelenkin.????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu