Niin en mene sinne paikalliseen sossuun, vaan järjestän työpaikan ja asunnon ensin, ennenkuin muutan ko maahan. Opettelen kieltä ja tapoja jo etukäteen. Ja reissattu on Etelä-amerikat oikein huolella.
Kumma juttu, kun Aasian maista tulevat kotoutuvat erinomaisesti. Tietääkö kukaan, että Thaimaalaisten, Kiinalaisten, Vietnamilaisten kanssa olisi ongelmia?
Ei ne ole luukulla. Ne pistää heti yrityksen pystyyn ja ovat muutenkin ok porukkaa.
Somalit ovat ylpeitä ja luulevat olevansa jotakin pyramidin-rakentajia-herrakansaa..
Ei voi kuin ihmetellä asennetta.
Jos muutan ulkomaille
3
219
Vastaukset
- HÖPÖ HÖPÖ
Niin se vaan on, mutta nämä African porukat on ihan toista sakkia ei mitään tolkkua ja halua sopeutua maan tavoille.
- Jussuf
Olen itsekin ollut "ulkomailla" ja tuo on ihan totta, että helpottaa taloudellisesti olla töissä.
Somalit eivät ole sen ylpeämpiä kuin muutkaan, ja työ kyllä kelpaa, jos suomalaisista olisi työpaikan antajaksi.
Suomi on kovin torjuva ulkomaalaisten työllisyydelle. Näin on. Ei voi kuin ihmetellä asennetta.- Jussuf
mieleeni ns. venepakolaiset, jotka tulivat vietnamista, olivat niin röyhkeitä että osa työllisti itsensä ja loput menivät töihin, mutta heidät tunnetaankin ahkerana kansana.
Tosin kaikki vietnamilaiset eivät ole ahkeria jos joukossa on YKSIKIN työnvieroksuja...
Me rakensimme pyramides...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954