Missä

voi hallinto tehdä näin paljon virheitä kuin nyt tulli tässä autoveroasiassa?

Johtuuko suuri valitusten määrä verrattuna käsiteltäviin asioihin näistä:

1. kansalaiset tekevät valituksia omassa asiassaan kiusallaan ja piruuttaan?
2. kansalaiset kokevat saamansa kohtelun ja asiankäsittelyn huonosti hoidetuksi ja väärin?
3. tulli on antanut rehdisti ja pyyteetömästi kaiken asioihin vaikuttavan tiedon oikein ja nopeasti, mutta kansalaiset valittavat silti?
4. on selvää, että kun paljon tekee (tulli), niin n. 70 - 80 % menee pieleen?
5. tulli on tehnyt lukuisia ehdotuksia asian korjaamiseksi, jotta kansalaisia voitaisiin palvella oikein ja nopeammin?
6. tulli ei voi tulkita säännöksiä toisella tavalla, koska tämä johtaisi kansalaisten liialliseen "vapauteen"
7. pitäisikö tullipääjohtajan Tapani Erlingin tehdä johtopäätös, että hän on onnistunut tehtävässään, tai epäonnistunut, jolloin hänen tulisi erota?

Kerro mielipiteesi.
334625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Paras epäkohta on mielestni se että jos tuot uudehkon auton jolla paljon ajettu. tulli vaatii todistusta siitä että autolla on todella ajettu näin paljon. ellei todisteita ole arvioi tulli kilometrit alakanttiin.

Mikäli taas tuot auton jolla on kilometrejä vähän mittarissa ikäänsä nähden tulli luottaa mittarilukemaan ja tällöin lukema pitää todistaa perättömäksi. Asiaa tulkitaan kahdella eri tavalla, molemmilla kerroilla tullin hyväksi.

huomenna voidaan juhlia tämän DDR valtion itsenäisyys päivää

Äänestä

Ei ole tullin vika jos lakia ei ole saatu toimivaksi. Tulli voi toimia vain lain mukaan.

Äänestä
  • Tullihan tuo tulkinnat on tehnyt.

    Äänestä

  • Kosla, tullihan juuri toimii vastoin KHO:n ja EY tuomioistuimen päätöksiä vastaan.
    Jos Sinä olisit työpaikalla, jossa kokoajan tehdään virheitä ja kuormitetaan organisaatiota, niin teetkö vain kuuliaisesti, vai ottaisitko kenties parannusehdotukset esille ensin esim "kahvipöydässä" ja lähtisit viemään asiaa eteenpäin.
    Vain pöljät puurtavat hölmöläisen hommaa, ja tekevät samat asiat kahteen- kolmeenkertaan!

    Vastaileppa vaikka kirjoituksen aloittajalle, onko pääjohtaja Erling onnistunut tehtävässään?

    Äänestä

  • Koslalle kirjoitti:

    Kosla, tullihan juuri toimii vastoin KHO:n ja EY tuomioistuimen päätöksiä vastaan.
    Jos Sinä olisit työpaikalla, jossa kokoajan tehdään virheitä ja kuormitetaan organisaatiota, niin teetkö vain kuuliaisesti, vai ottaisitko kenties parannusehdotukset esille ensin esim "kahvipöydässä" ja lähtisit viemään asiaa eteenpäin.
    Vain pöljät puurtavat hölmöläisen hommaa, ja tekevät samat asiat kahteen- kolmeenkertaan!

    Vastaileppa vaikka kirjoituksen aloittajalle, onko pääjohtaja Erling onnistunut tehtävässään?

    Tullin johtohan - mm. Erling - ovat arvostelleet lakia ja vaatineet muutoksia. heillä ei ole valtaa muuttaa laissa määrättyä menettelyä.

    Äänestä

  • Kosla kirjoitti:

    Tulli käyttää tiettävästi edelleen 4%+500e alennuskaavaa pyyntihinnoista vaikka heidän itsensä tilaama tutkimus osoitti sen täysin riittämättömäksi. Tätä alennuksen laskentaa ei kirjattu hyväksyttyyn lakiin vaan se on puhtaasti hallinnollinen päätös vaikka se Kuitusen alkuperäisessä esityksessä taisikin olla. Siis miksi Tulli edelleen käyttää tuota vaikka asiasta on tarkempaakin tietoa? Näyttäisi siltä että laki sallisi asiassa vapaamman tulkinnan. Suuri osa verotusarvoon kohdistuvista valituksista jäisi varmasti tekemättä jos Tulli joustaisi asiassa esim. 10%+500e asti.

    Laista saattaa löytyä myös suurempikin mahdollisuus verotusarvon muutokseen. 6a § sanoo
    näin.

    "Jos 3 momentissa kannetun veron määrä ylittää sen veron, joka sisältyy markkinoilla olevan vastaavan ajoneuvon jäljellä olevaan arvoon, veron ylittävää määrää ei kanneta."

    Siis tuohan antaa todella suuren vallan ja säätövaran Tullille. Miksi tätä ei käytetä?

    Äänestä

  • Alla kopio eräästä aikaisemmasta viestistäni. Kun vielä kerron, että tänään 5.12.2003 odotan edelleen vastuusta kyseisiltä tullin herroilta, jokainen voi itse päätellä tullin toiminnan esimerkillisyyden. Itse olen sitä mieltä, että missään yksityisessä työpaikassa ei katseltaisi tällaista toimintaa, jossa kouluja käyneillä ihmisillä ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja tai -haluja. Eli ei vastata MITENKÄÄN kuukausiin henkilökohtaisesti osoitettuihin tiedusteluihin, aiheesta, jotka organisaationsa mukaan kuuluvat vain ja ainoastaan näiden henkilöiden kompetenssiin. Kyselyviesti on luonnollisesti tehty omalla nimelläni ja päiväyksellä varustettuna.

    Tässä siis se edellinen viestini:

    Odottelen mielenkiinnolla vastauksia 15.8.2003 tullihallituksen verotusosaston päällikölle Reijo Virtaselle ja tuonti- ja autoveroyksikön tullipäällikölle Marko Koskelle lähettämääni kyselyyn. Kopioin sen kokonaisuudessan tähän alle:

    "Olen lähettänyt heinäkuun alussa sähköpostitse seuraavaa asiaa käsittelevän kysymyksen tullin neuvontaan:

    1. Miksi tulli ei julkaise jo selvittämiään veroprosentteja nettisivuillaan?

    Tullin 30.6.-03 sivuillaan julkistamassa tiedotteessaan kerrotaan, että Siilinin auton veroprosentti on määritelty vuosien 1995 - 2002 verotustietojen mukaan Siilinin ajoneuvomallia, 190 D 2,0(tehtaan malli W201), seuranneiden ajoneuvomallien C 200 Diesel (W202) ja C 200 CDI (W203) alimman tiedossa olevan veroprosentin perusteella.

    Miksi siis tulli ei ole julkaissut tuota C 200 CDI:n veroprosenttia vuosilta 1999, 2000, 2001 ja 2002, kun se ilmoittaa käyttäneensä em. tietoja Siilinin auton veroprosentin määräämisessä? Kyseessä on kaiken lisäksi kaikkein yleisin volyymimalli, joten nimenmaan tätä tietoa odottavia on huomattavasti enemmän, kuin harvinaisten marginaalimallien.

    2. Onko ykisttäisen veroalamaisen mahdollista saada omaa, käytettynä tuomaansa autoa koskevan veroprosentin määrittämisessä käytetty laskenta-aineisto käyttöönsä omaa tarkistuslaskentaa varten?

    3. Kuka (henkilö) vastaa veroprosenttien laskennan organisoinnista ja julkaistujen veroprosenttien oikeellisuudesta?

    4. Kuka (henkilö) vastaa tullin tiedoitustoiminnasta?

    Sain muutamassa päivässä (4.7.2003) seuraavan vastauksen:

    Hei!
    1.
    Veroprosentin määrittämiseen tarvittavien tietojen (hintatietojen)
    saanti on työlästä ja aikaa vievää, siksi kaikille ajoneuvoille ei
    ole saatu vielä vahvistettua veroprosentteja. Niille ajoneuvoille,
    joille veroprosenttia ei löydy, käytetään keskimääräisiä
    veroprosentteja, dieselkäyttöisille ajoneuvoille 30 % ja muille 29 %.
    Jos myöhemmin julkaistun verotaulukon veroprosentti on pienempi kuin
    käytetty keskimääräinen veroprosentti, palautetaan liikaa kannettu
    veroa asiakkaalle automaattisesti.

    2.
    Tietojen julkisuuspyynnön voi tehdä Tullihallituksen
    verotusosastolle, PL 512, 00101 Helsinki.

    3.
    Tullihallituksen verotusosaston päällikkö on Reijo Virtanen ja
    tuonti- ja autoveroyksikön tulliveropäällikkö on Marko Koski.

    4.
    Tiedotuksesta vastaavat samat henkilöt kuin edellä.

    Tämä ei ole valtiota sitova tieto.

    Ystävällisin terveisin

    Sirkka-Liisa Talonpoika (e-mail: [email protected])
    Tullihallitus - National Board of Customs
    tel +358 20 492 5020 / fax +358 20 492 5061

    Koska en mielestäni saanut vastausta kysymyksen kohtiin 1 ja 2 lähetin samana päivänä seuraavan tarkennuskysymyksen:

    Kiitos vastauksesta.

    En kuitenkaan saanut vastausta kohdan 1 kysymykseen. Eli miksi tulli ei ole julkaissut esim. vuosien -99, -00, -01 ja -02 Mercedes C 200 CDI auton veroprosenttia? Se, että veroprosentin hintatietojen saanti on työlästä ja aikaavievää ei voi olla tässä tapaukssa esteenä, kun veroprosentti tullin oman kirjallisen tiedoteen perusteella on jo jouduttu selvittämään tästä autotyypistä Siililin auton veroposentin selvittämisen yhteydessä. Vai oliko tämän(kin) tiedotteen informaatio virheellistä? Jompi kumpi näistä tarinoista ei nyt pidä paikkaansa. Kumpi?

    Kysymykseeni 2 saan vastauksesta sen käsityksen, että oman tuontiautonsa verotuksen määräävän veroprosentin laskennassa käytetyn materiaalin voi saada käyttöönsä tarkistuslaskentaa varten. Pyyntö siitä osoitetaan mainitsemallenne Tullihallituksen verotusosastolle. Ymmärsinkö vastauksen oikein?

    Mitä tarkoittaa tässä tapauksessa "tämä ei ole valtiota sitova tieto"? Onko jonkun kohdan (1 - 4) vastaus sellainen, jota uskaltaisi pitää sitovana tietona, vai koskeeko tämä epävarmuus kaikkia viesin vastauksia?

    Terv. N.N.

    Sain samana päivänä kysymykseeni seuraavan vastauksen:

    Hei!
    Voin vastata Teille vain yleisellä tasolla.

    "Tämä ei ole valtiota sitova tieto. " ei tarkoita sitä, että annettu
    tieto on väärä tai virheellinen. Lausekkeella erotetaan
    Tullihalllituksen antama sitova ennakkotieto, joka maksaa
    yksityishenkilölle 100 euroa ja joka perustuu asiakkaan tekemään
    kirjalliseen hakemukseen asiakirjaliitteineen. Em. lauseke liitetään
    jokaiseen vastaukseen.

    Tämä ei ole valtiota sitova tieto.

    Terveisin

    Koska kysymyksiin 1 ja 2 en saanut vieläkään vastausta, lähetin 29.7.2003 vielä seuraavan kyselyn:

    Kiitoksia taas vastauksestanne, näin lomien jälkeen!

    Oliko kysymyksessäni nro 1 joku tietty kohta sellainen, jota en osannut vielä toisesellakaan kysymiskerralla tehdä rittävän ymmärrettäväksi, jotta nimenomaan kysymääni asiaan olisi mahdollista vastata? Jos et itse tunne tarkemmin asiaa, voiko kysyä tullin tiedotustoiminnasta vastaavilta Reijo Virtaselta tai Marko Koskelta, mitä 30.6.2003 tullin julkaiseman, Siilinin auton verotusta koskevan tiedotteen mukaan on pääteltävissä vuosien 1999 - 2002 Mercedes-Benz C200CDI autojen veroprosenttien määrittämistilanteesta?

    Kysymykseeni nro 2 jatkokysymykseen, ymmärsinkö vastauksenne oikein en myöskään saanut vastausta. Onko tästä ymmärrettävä niin, että tulli ei itsekään tiedä, miten vastaus tulisi ymmärtää? Mikäli asia on näin, voisitteko kysyä tähänkin asiaan tarkennusta tiedotustoiminnasta vastaavilta henkilöiltä?

    Toki voin osoittaa nämä kysymykset edellisine vastauksineen myös suoraan Reijo Virtaselle ja Marko Koskelle, mikäli tästä kyselystä aiheuu teille liikaa vaivaa.

    Kysymysten 3 ja 4 vastaukset olivat esimerkillisiä, joista täysi tunnustus.

    Terv. N.N

    P.S. Olen eilen kopioinut edelliset kysymykset antamienne vastausten kera internetin autoverotusta koskevalle palstalle. Hetki sitten, vajaan vuorokauden aikana, oli kysymyksiini ja niihin saatuihin vastauksiin tutustunut jo 1755 henkilöä ja lukuisat olivat jo niitä kommentoineet.

    Sain 11.8.2003 seuraavan vastauksen:

    Hei!
    Ymmärrän kantanne. Kysymyksistänne ei ollut vaivaa, mutta lisätietoja
    esittämiinne ko. kysymyksiin saa vain Teille ilmoittamiltani
    henkilöiltä. Asioista kannattaa aina myös herättää keskustelua.

    Kritiikistä kiittäen

    Ymmärsin tämän vastauksen passiivimuotoisen lauseen "...lisätietoa esittämiinne ko. kysymyksiin saa vain Teille ilmoittamiltani henkilöiltä." tarkoittavan sitä, että mikäli lisätietoja haluan, tulee minun suoraan kysyä näitä asioita teiltä, verotusosaston päällikkö Reijo Virtanen ja tuonti- ja autoveroyksikön tulliveropäällikkö Marko Koski. Voitteko ystävällisesti vastata edellä mainittuihin kysymyksiin 1 ja 2? Kohdan kaksi kysymykseen haluaisin siis vastauksen toisen kyselyni tarkentavaan kysymykseen: "Ymmärsinkö vastauksen oikein?"

    Tarkistuslaskennan mahdollisuus on herättänyt laajaa keskustelua, koska tullin ilmoittamissa veroprosenttitiedoissa on havaittu lukuisia seikkoja, jotka osoittavat, että ne eivät voi pitää kaikilta osin paikkaansa, vaan tullin antamat tiedot ovat keskenään ristiriitaisia. Esimerkkinä mainittakoon tullin jokin aika sitten ilmoittama dieselautoissa esiintynyt pienin veroprosentti (23%), joka jo nyt julkaistujen määrältään vähäisten taulukoiden perusteella onkin osoittautunut vääräksi tiedoksi (22%).

    Eräs seikka, joka myös on omiaan horjuttamaan uskoa tullin julkistamien tietojen oikeellisuudesta, on se, että jokin aika sitten ilmoitettiin, että bensiinikäyttöisten autojen autoverojen osuuden keskiarvo on 29 % ja dieselkäyttöisten 30%. Tämä tieto annettiin myös eduskunnalla uuden autoverolain laatimisen pohjaksi. Kuitenkin tulli nyt kertoo, että ylivoimainen valtaosa autojen veroprosenteista on laskematta ja työ on valtava ja tuskallisen hidas. Eli onko autojen veroprosenttitiedot sittenkin valmiina olemassa, vai oliko luvut 29 ja 30 jotain muita kuin keskiarvoja? Keskiarvoahan on vaikea laskea ilman, että tunnetaan luvut, joista keskiarvo lasketaan.

    Lisäksi kysyisin:

    a) Koetteko onnistuneenne autokohtaisten veroprosenttien laskennan organisoinnissa ja johtamisessa?

    b) Onko eri automallien hintatietojen saaminen todellakin suurin ongelma veroprosenttien laskemisessa, kuten Sirkka-Liisa Talonpoika ensimmäisessä vastauksessa kertoo?

    c) Mistä tulli nyt hankkii em. hintatiedot? Voisin nopeuttaa laskentaa huomattavasti neuvomalla, mistä on saatavissa autojen hintatiedot eri vuosilta n. 99%:lle Suomen autokannasta. Tietolähde on lisäksi puolueettomana jäävi asiassa, jolla on myös merkitystä.

    d) Oletteko ylpeä tullin tiedotustoiminnasta?

    Ystävällisin terveisin,
    N.N"

    Äänestä

  • Laki on väljä ja epämääräinen, jättäen toteuttajalleen hyvin suuret vapaudet soveltamiseen.

    Tämähän oli ilmeisesti tarkoituskin, eli laki säädetään sellaiseksi, että sitä on suoraan vaikea osoittaa syrjiväksi tullimuurilaiksi, mutta lain soveltaminen toteutetaan siten, että tavaran vapaa liikkuminen saadaan estettyä tai hidastettua.

    Tullilla olisi täydet mahdollisuudet arvioida markkina-arvot siten, että ne olisivat syrjimättömiä. Samoin kuukausittainen veroprosenttipelleily, yms.

    Laki on susi, mutta tulli voisi halutessaan soveltaa sitä s.e. lopputulos olisi vähemmän metsässä.

    Äänestä

  • Kysellyt kirjoitti:

    Alla kopio eräästä aikaisemmasta viestistäni. Kun vielä kerron, että tänään 5.12.2003 odotan edelleen vastuusta kyseisiltä tullin herroilta, jokainen voi itse päätellä tullin toiminnan esimerkillisyyden. Itse olen sitä mieltä, että missään yksityisessä työpaikassa ei katseltaisi tällaista toimintaa, jossa kouluja käyneillä ihmisillä ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja tai -haluja. Eli ei vastata MITENKÄÄN kuukausiin henkilökohtaisesti osoitettuihin tiedusteluihin, aiheesta, jotka organisaationsa mukaan kuuluvat vain ja ainoastaan näiden henkilöiden kompetenssiin. Kyselyviesti on luonnollisesti tehty omalla nimelläni ja päiväyksellä varustettuna.

    9 §. (V:1.10.2002 , A:12.7.2002, Sk:604/2002) Virkavelvollisuuden rikkominen.
    Jos virkamies virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

    Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos hän on syyllistynyt 1 momentissa mainittuun rikokseen rikkomalla jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

    Äänestä

  • Kosla kirjoitti:

    Tullin johtohan - mm. Erling - ovat arvostelleet lakia ja vaatineet muutoksia. heillä ei ole valtaa muuttaa laissa määrättyä menettelyä.

    Kyllä: Erling on arvostellut lakia, mutta silti itse ovat tehneet siihen omia tulkintojaan mm tuo kuukausikohtainen prosentti ja ylipäätään autokohtainen prosentti. Samoin vertailuhinta määritellään aina keskimääräisestä, vaikka nimenomaan laki vaati, että korkeintaan sama. Tällöin jokainen järkevä kansalainen valittaa, niin teen minäkin.
    Olen pari autoa tuonut ja jo ajatellut, että riittää toistaiseksi. Nyt on jo vähän mieli muuttunut: voi olla, että ensi vuonna haen taas ja ihan kiusallani tällä kertaa jonkun romun (ed tuomani ovat hintaluokassa 15 - 30 k euroa, vm 97-98) josta sitten väsätään valituksia.
    Ei väliä vaikka en itse tästä mitään "voittaisikaan", pää asia silti toteutuu:
    Lopputulos nimittäin tulee olemaan se, että autovero poistuu! Tämä sotku on sen aiheuttanut.

    Äänestä

  • Kosla kirjoitti:

    9 §. (V:1.10.2002 , A:12.7.2002, Sk:604/2002) Virkavelvollisuuden rikkominen.
    Jos virkamies virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

    Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos hän on syyllistynyt 1 momentissa mainittuun rikokseen rikkomalla jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

    Siis miksi tullivirkailijat eivät hoida asioita laillisesti, vaan jatkuvasti polkevat kansalaisten oikeuksia?

    Elikkä mitä lakia tulli rikkoo, mikäli se alkaa noudattamaan KHO:n ja EY tuomioistuinten päätöstä ja lain henkeä?

    Etkä vieläkään vastannut kysyjälle, onko Erling mielestäsi onnistunut hoitamassaan tehtävässä?

    Äänestä

  • Jukep kirjoitti:

    Laki on väljä ja epämääräinen, jättäen toteuttajalleen hyvin suuret vapaudet soveltamiseen.

    Tämähän oli ilmeisesti tarkoituskin, eli laki säädetään sellaiseksi, että sitä on suoraan vaikea osoittaa syrjiväksi tullimuurilaiksi, mutta lain soveltaminen toteutetaan siten, että tavaran vapaa liikkuminen saadaan estettyä tai hidastettua.

    Tullilla olisi täydet mahdollisuudet arvioida markkina-arvot siten, että ne olisivat syrjimättömiä. Samoin kuukausittainen veroprosenttipelleily, yms.

    Laki on susi, mutta tulli voisi halutessaan soveltaa sitä s.e. lopputulos olisi vähemmän metsässä.

    Laki ei edellytä tullilta tahallista viivyttelyä ja kansalaisten kiusaamista. Erling on kaukana suomalaisesta arkitodellisuudesta väittäessään kymmenvuotiaita tuontiautoja romuiksi, kun autokantamme keski-ikä nuorentuu tuonikäistenkin tuonnilla.

    Äänestä

  • Niimpä niin kirjoitti:

    Siis miksi tullivirkailijat eivät hoida asioita laillisesti, vaan jatkuvasti polkevat kansalaisten oikeuksia?

    Elikkä mitä lakia tulli rikkoo, mikäli se alkaa noudattamaan KHO:n ja EY tuomioistuinten päätöstä ja lain henkeä?

    Etkä vieläkään vastannut kysyjälle, onko Erling mielestäsi onnistunut hoitamassaan tehtävässä?

    Asioitahan ei täällä ratkaista mihinkään suuntaan.
    Mikäli joku tullin virkamiehistä on menetellyt lain vastaisesti, edellä on nähtävissä rikoslain pykälä, jonka mukaan voi tehdä kantelun tai rikosilmoituksen.
    On jonkun muun asia tutkia, onko tullin mnettely asianmukaista, kuten kaikkien virkamiesten toiminta pitää lain mukaan olla.

    Äänestä

  • Janne kirjoitti:

    Laki ei edellytä tullilta tahallista viivyttelyä ja kansalaisten kiusaamista. Erling on kaukana suomalaisesta arkitodellisuudesta väittäessään kymmenvuotiaita tuontiautoja romuiksi, kun autokantamme keski-ikä nuorentuu tuonikäistenkin tuonnilla.

    pääjohtaja Erlingin asennetta aika rajusti väite, että kansalaiset tuovat "kymmenvuotiaita" romuja maahan.
    Ensinnäkin, autokanta ei varmaan sanottavasti uusiudu, mutta kunto paranee rutkasti (katsastusmiesten mielipide), mutta on kait täysivaltaisen EU-kansalaisen asia harkita itse, mitä tavaraa hän maahan toisesta EU- maasta mukanaan tuo.
    Erlingin ja hänen johtamansa laitoksen tulisi herätä tähän päivään.

    Äänestä

  • Kysellyt kirjoitti:

    Alla kopio eräästä aikaisemmasta viestistäni. Kun vielä kerron, että tänään 5.12.2003 odotan edelleen vastuusta kyseisiltä tullin herroilta, jokainen voi itse päätellä tullin toiminnan esimerkillisyyden. Itse olen sitä mieltä, että missään yksityisessä työpaikassa ei katseltaisi tällaista toimintaa, jossa kouluja käyneillä ihmisillä ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja tai -haluja. Eli ei vastata MITENKÄÄN kuukausiin henkilökohtaisesti osoitettuihin tiedusteluihin, aiheesta, jotka organisaationsa mukaan kuuluvat vain ja ainoastaan näiden henkilöiden kompetenssiin. Kyselyviesti on luonnollisesti tehty omalla nimelläni ja päiväyksellä varustettuna.

    Tässä siis se edellinen viestini:

    Odottelen mielenkiinnolla vastauksia 15.8.2003 tullihallituksen verotusosaston päällikölle Reijo Virtaselle ja tuonti- ja autoveroyksikön tullipäällikölle Marko Koskelle lähettämääni kyselyyn. Kopioin sen kokonaisuudessan tähän alle:

    "Olen lähettänyt heinäkuun alussa sähköpostitse seuraavaa asiaa käsittelevän kysymyksen tullin neuvontaan:

    1. Miksi tulli ei julkaise jo selvittämiään veroprosentteja nettisivuillaan?

    Tullin 30.6.-03 sivuillaan julkistamassa tiedotteessaan kerrotaan, että Siilinin auton veroprosentti on määritelty vuosien 1995 - 2002 verotustietojen mukaan Siilinin ajoneuvomallia, 190 D 2,0(tehtaan malli W201), seuranneiden ajoneuvomallien C 200 Diesel (W202) ja C 200 CDI (W203) alimman tiedossa olevan veroprosentin perusteella.

    Miksi siis tulli ei ole julkaissut tuota C 200 CDI:n veroprosenttia vuosilta 1999, 2000, 2001 ja 2002, kun se ilmoittaa käyttäneensä em. tietoja Siilinin auton veroprosentin määräämisessä? Kyseessä on kaiken lisäksi kaikkein yleisin volyymimalli, joten nimenmaan tätä tietoa odottavia on huomattavasti enemmän, kuin harvinaisten marginaalimallien.

    2. Onko ykisttäisen veroalamaisen mahdollista saada omaa, käytettynä tuomaansa autoa koskevan veroprosentin määrittämisessä käytetty laskenta-aineisto käyttöönsä omaa tarkistuslaskentaa varten?

    3. Kuka (henkilö) vastaa veroprosenttien laskennan organisoinnista ja julkaistujen veroprosenttien oikeellisuudesta?

    4. Kuka (henkilö) vastaa tullin tiedoitustoiminnasta?

    Sain muutamassa päivässä (4.7.2003) seuraavan vastauksen:

    Hei!
    1.
    Veroprosentin määrittämiseen tarvittavien tietojen (hintatietojen)
    saanti on työlästä ja aikaa vievää, siksi kaikille ajoneuvoille ei
    ole saatu vielä vahvistettua veroprosentteja. Niille ajoneuvoille,
    joille veroprosenttia ei löydy, käytetään keskimääräisiä
    veroprosentteja, dieselkäyttöisille ajoneuvoille 30 % ja muille 29 %.
    Jos myöhemmin julkaistun verotaulukon veroprosentti on pienempi kuin
    käytetty keskimääräinen veroprosentti, palautetaan liikaa kannettu
    veroa asiakkaalle automaattisesti.

    2.
    Tietojen julkisuuspyynnön voi tehdä Tullihallituksen
    verotusosastolle, PL 512, 00101 Helsinki.

    3.
    Tullihallituksen verotusosaston päällikkö on Reijo Virtanen ja
    tuonti- ja autoveroyksikön tulliveropäällikkö on Marko Koski.

    4.
    Tiedotuksesta vastaavat samat henkilöt kuin edellä.

    Tämä ei ole valtiota sitova tieto.

    Ystävällisin terveisin

    Sirkka-Liisa Talonpoika (e-mail: [email protected])
    Tullihallitus - National Board of Customs
    tel +358 20 492 5020 / fax +358 20 492 5061

    Koska en mielestäni saanut vastausta kysymyksen kohtiin 1 ja 2 lähetin samana päivänä seuraavan tarkennuskysymyksen:

    Kiitos vastauksesta.

    En kuitenkaan saanut vastausta kohdan 1 kysymykseen. Eli miksi tulli ei ole julkaissut esim. vuosien -99, -00, -01 ja -02 Mercedes C 200 CDI auton veroprosenttia? Se, että veroprosentin hintatietojen saanti on työlästä ja aikaavievää ei voi olla tässä tapaukssa esteenä, kun veroprosentti tullin oman kirjallisen tiedoteen perusteella on jo jouduttu selvittämään tästä autotyypistä Siililin auton veroposentin selvittämisen yhteydessä. Vai oliko tämän(kin) tiedotteen informaatio virheellistä? Jompi kumpi näistä tarinoista ei nyt pidä paikkaansa. Kumpi?

    Kysymykseeni 2 saan vastauksesta sen käsityksen, että oman tuontiautonsa verotuksen määräävän veroprosentin laskennassa käytetyn materiaalin voi saada käyttöönsä tarkistuslaskentaa varten. Pyyntö siitä osoitetaan mainitsemallenne Tullihallituksen verotusosastolle. Ymmärsinkö vastauksen oikein?

    Mitä tarkoittaa tässä tapauksessa "tämä ei ole valtiota sitova tieto"? Onko jonkun kohdan (1 - 4) vastaus sellainen, jota uskaltaisi pitää sitovana tietona, vai koskeeko tämä epävarmuus kaikkia viesin vastauksia?

    Terv. N.N.

    Sain samana päivänä kysymykseeni seuraavan vastauksen:

    Hei!
    Voin vastata Teille vain yleisellä tasolla.

    "Tämä ei ole valtiota sitova tieto. " ei tarkoita sitä, että annettu
    tieto on väärä tai virheellinen. Lausekkeella erotetaan
    Tullihalllituksen antama sitova ennakkotieto, joka maksaa
    yksityishenkilölle 100 euroa ja joka perustuu asiakkaan tekemään
    kirjalliseen hakemukseen asiakirjaliitteineen. Em. lauseke liitetään
    jokaiseen vastaukseen.

    Tämä ei ole valtiota sitova tieto.

    Terveisin

    Sirkka-Liisa Talonpoika (e-mail: [email protected])
    Tullihallitus - National Board of Customs
    tel +358 20 492 5020 / fax +358 20 492 5061

    Koska kysymyksiin 1 ja 2 en saanut vieläkään vastausta, lähetin 29.7.2003 vielä seuraavan kyselyn:

    Kiitoksia taas vastauksestanne, näin lomien jälkeen!

    Oliko kysymyksessäni nro 1 joku tietty kohta sellainen, jota en osannut vielä toisesellakaan kysymiskerralla tehdä rittävän ymmärrettäväksi, jotta nimenomaan kysymääni asiaan olisi mahdollista vastata? Jos et itse tunne tarkemmin asiaa, voiko kysyä tullin tiedotustoiminnasta vastaavilta Reijo Virtaselta tai Marko Koskelta, mitä 30.6.2003 tullin julkaiseman, Siilinin auton verotusta koskevan tiedotteen mukaan on pääteltävissä vuosien 1999 - 2002 Mercedes-Benz C200CDI autojen veroprosenttien määrittämistilanteesta?

    Kysymykseeni nro 2 jatkokysymykseen, ymmärsinkö vastauksenne oikein en myöskään saanut vastausta. Onko tästä ymmärrettävä niin, että tulli ei itsekään tiedä, miten vastaus tulisi ymmärtää? Mikäli asia on näin, voisitteko kysyä tähänkin asiaan tarkennusta tiedotustoiminnasta vastaavilta henkilöiltä?

    Toki voin osoittaa nämä kysymykset edellisine vastauksineen myös suoraan Reijo Virtaselle ja Marko Koskelle, mikäli tästä kyselystä aiheuu teille liikaa vaivaa.

    Kysymysten 3 ja 4 vastaukset olivat esimerkillisiä, joista täysi tunnustus.

    Terv. N.N

    P.S. Olen eilen kopioinut edelliset kysymykset antamienne vastausten kera internetin autoverotusta koskevalle palstalle. Hetki sitten, vajaan vuorokauden aikana, oli kysymyksiini ja niihin saatuihin vastauksiin tutustunut jo 1755 henkilöä ja lukuisat olivat jo niitä kommentoineet.

    Sain 11.8.2003 seuraavan vastauksen:

    Hei!
    Ymmärrän kantanne. Kysymyksistänne ei ollut vaivaa, mutta lisätietoja
    esittämiinne ko. kysymyksiin saa vain Teille ilmoittamiltani
    henkilöiltä. Asioista kannattaa aina myös herättää keskustelua.

    Kritiikistä kiittäen

    Sirkka-Liisa Talonpoika (e-mail: [email protected])
    Tullihallitus - National Board of Customs
    tel +358 20 492 5020 / fax +358 20 492 5061

    Ymmärsin tämän vastauksen passiivimuotoisen lauseen "...lisätietoa esittämiinne ko. kysymyksiin saa vain Teille ilmoittamiltani henkilöiltä." tarkoittavan sitä, että mikäli lisätietoja haluan, tulee minun suoraan kysyä näitä asioita teiltä, verotusosaston päällikkö Reijo Virtanen ja tuonti- ja autoveroyksikön tulliveropäällikkö Marko Koski. Voitteko ystävällisesti vastata edellä mainittuihin kysymyksiin 1 ja 2? Kohdan kaksi kysymykseen haluaisin siis vastauksen toisen kyselyni tarkentavaan kysymykseen: "Ymmärsinkö vastauksen oikein?"

    Tarkistuslaskennan mahdollisuus on herättänyt laajaa keskustelua, koska tullin ilmoittamissa veroprosenttitiedoissa on havaittu lukuisia seikkoja, jotka osoittavat, että ne eivät voi pitää kaikilta osin paikkaansa, vaan tullin antamat tiedot ovat keskenään ristiriitaisia. Esimerkkinä mainittakoon tullin jokin aika sitten ilmoittama dieselautoissa esiintynyt pienin veroprosentti (23%), joka jo nyt julkaistujen määrältään vähäisten taulukoiden perusteella onkin osoittautunut vääräksi tiedoksi (22%).

    Eräs seikka, joka myös on omiaan horjuttamaan uskoa tullin julkistamien tietojen oikeellisuudesta, on se, että jokin aika sitten ilmoitettiin, että bensiinikäyttöisten autojen autoverojen osuuden keskiarvo on 29 % ja dieselkäyttöisten 30%. Tämä tieto annettiin myös eduskunnalla uuden autoverolain laatimisen pohjaksi. Kuitenkin tulli nyt kertoo, että ylivoimainen valtaosa autojen veroprosenteista on laskematta ja työ on valtava ja tuskallisen hidas. Eli onko autojen veroprosenttitiedot sittenkin valmiina olemassa, vai oliko luvut 29 ja 30 jotain muita kuin keskiarvoja? Keskiarvoahan on vaikea laskea ilman, että tunnetaan luvut, joista keskiarvo lasketaan.

    Lisäksi kysyisin:

    a) Koetteko onnistuneenne autokohtaisten veroprosenttien laskennan organisoinnissa ja johtamisessa?

    b) Onko eri automallien hintatietojen saaminen todellakin suurin ongelma veroprosenttien laskemisessa, kuten Sirkka-Liisa Talonpoika ensimmäisessä vastauksessa kertoo?

    c) Mistä tulli nyt hankkii em. hintatiedot? Voisin nopeuttaa laskentaa huomattavasti neuvomalla, mistä on saatavissa autojen hintatiedot eri vuosilta n. 99%:lle Suomen autokannasta. Tietolähde on lisäksi puolueettomana jäävi asiassa, jolla on myös merkitystä.

    d) Oletteko ylpeä tullin tiedotustoiminnasta?

    Ystävällisin terveisin,
    N.N"

    "Esimerkkinä mainittakoon tullin jokin aika sitten ilmoittama dieselautoissa esiintynyt pienin veroprosentti (23%), joka jo nyt julkaistujen määrältään vähäisten taulukoiden perusteella onkin osoittautunut vääräksi tiedoksi (22%)."

    Tähän pienimmän prosentin ongelmaan saattaa löytyä looginen selitys. Kun Kuitunen teki viime syksynä EY-tuomioistuimen päätöksen jälkeen kiireessä hallituksen esitystä joku Tullihallituksessa suoritti joukon laskelmia tarkoituksena etsiä noiden veroprosenttien keskiarvoa. Vuoden 2002 aineiston perusteella tehtiin otantalaskelma eli käytiin läpi tietty joukko veropäätöksiä ja katsottiin mitkä on niissä prosentit. Näiden yksittäisten tulosten perusteella laskettiin ilmeisesti tuotimäärillä painotettut keskiarvot 29% ja 30%. Eli Lada Samaran alhainen prosentti 13,06 on tuosta laskennasta peräisin. Samaten alin dieselin prosentti 23,01. Tämän jälkeen noita 29% ja 30% on viirheellisesti pidetty kaikkien 1995-2002 tehtyjen veropäätösten keskiarvona mitä ne siis eivät missään nimessä ole. Eivätkä ne ole edes vuoden 2002 todellisia keskiarvoja. Jostain syystä prosenttien todellista alkuperästä ei ole julkaistu mitään tiedotetta esim. Tullin sivuilla. Lisäksi mukana on sotkemassa tuo Silinin mersun veropäätös. Luultavasti senkin prosentit perustuu korkeintaan otantaan eikä kaikkia tuotuja C200 dieseleitä vuosilta 1995-2002 ole käyty läpi. Näin ollen noille saattaa löytyi vielä alhaisempia prosentteja kun kaikki päätökset käydään läpi.

    Kaikki yllä oleva perustuu eri lähteistä löytyneisiin viitteisiin joiden todenperäisyydestä ei ole varmuutta. Yhteenvetona voisi sanoa ettei ole mitään varmuutta siitä että 29 ja 30 olisi lähellekään keskiarvot. Kuitunen itsekin on joskus sanonut ka-prosentin olevan useita pykäliä pienemmän. Lisäksi voidaan oikeutetusti kysyä pitäisikö mitään keskiarvoja tai -hajontoja edes käyttää vai olisiko aina käytettävä pienintä arvoa.

    Äänestä

  • Kosla kirjoitti:

    Asioitahan ei täällä ratkaista mihinkään suuntaan.
    Mikäli joku tullin virkamiehistä on menetellyt lain vastaisesti, edellä on nähtävissä rikoslain pykälä, jonka mukaan voi tehdä kantelun tai rikosilmoituksen.
    On jonkun muun asia tutkia, onko tullin mnettely asianmukaista, kuten kaikkien virkamiesten toiminta pitää lain mukaan olla.

    Kosla!
    Etkö todella uskalla edes nimimerkin suojassa kertoa mielipidettäsi?
    Pykäliä kyllä heittelet ilmoille, mutta rehtiä mielipidettä et uskalla kertoa!

    Mitähän siitä tulisi, jos esim rakennusvalvonta tekisi yhtäpaljon virheellisiä tulkintoja rakennuslupia myöntäessään kuin tulli arvioidessaan "päivänhintoja".
    Vastaan: Rakentaminen tyrehtyisi miltei kokonaan.

    Äänestä

  • Vastaa kirjoitti:

    Kyllähän se onkin suuri rohkeuden ja viisauden osoitus nimimerkin takaa esittää mielipiteitä ja vaatimuksia.

    Minulla ei ole mitään todisteita tullin laittomasta menettelystä. Mikäli jollakin on, neuvon kääntymään poliisin tai laillisuudenvalvojien puoleen.

    Tämän palstan tuomioilla ei ole vähäisintäkään merkitystä eikä hyötyä kenellekään.

    Äänestä

  • Kuvastaa kirjoitti:

    pääjohtaja Erlingin asennetta aika rajusti väite, että kansalaiset tuovat "kymmenvuotiaita" romuja maahan.
    Ensinnäkin, autokanta ei varmaan sanottavasti uusiudu, mutta kunto paranee rutkasti (katsastusmiesten mielipide), mutta on kait täysivaltaisen EU-kansalaisen asia harkita itse, mitä tavaraa hän maahan toisesta EU- maasta mukanaan tuo.
    Erlingin ja hänen johtamansa laitoksen tulisi herätä tähän päivään.

    Näin lapsiperheellisenä itäsuomesta kerrottakoon naapurin tytön seitsenvuotisjuhlista. Vieraita paikalla kahdeksan autokuntaa, työssäkäyviä vanhempia lapsineen. Seitsemän autoa -80 luvulta, yksi -91. Kuka tahansa juhlavieraiden perheiden autopäättäjistä huolisi kymmenen vuotta vanhan auton, jos se taloudellisesti olisi järkevää, edes mahdollista.

    Eli tuomalla maahan 10-vuotiaita autoja autokantamme uusiutuu.

    Äänestä

  • Kosla kirjoitti:

    Kyllähän se onkin suuri rohkeuden ja viisauden osoitus nimimerkin takaa esittää mielipiteitä ja vaatimuksia.

    Minulla ei ole mitään todisteita tullin laittomasta menettelystä. Mikäli jollakin on, neuvon kääntymään poliisin tai laillisuudenvalvojien puoleen.

    Tämän palstan tuomioilla ei ole vähäisintäkään merkitystä eikä hyötyä kenellekään.

    Kosla aivan väärin.
    Ei ole tarkoitus jakaa "tuomioita". Nyt kysyttiin vain mielipidettä, onko onnistunut vai eikö ole? ( hän ja koko hänen (Erling) johtamansa laitos). Ja ellei näillä mielipiteillä ole "mitään merkitystä", niin mikset sitten kerro omaasi?
    Nimerkin käyttäminen on aivan tavallista ja hyväksyttävää tämänkaltaisilla palstoilla.

    Äänestä

  • Ymmärtänyt kirjoitti:

    >>Missä Kirjoittanut: Muualla, 5.12.2003 klo 10.44 voi hallinto tehdä näin paljon virheitä kuin nyt tulli tässä autoveroasiassa?

    Äänestä

  • Ferris kirjoitti:

    "Esimerkkinä mainittakoon tullin jokin aika sitten ilmoittama dieselautoissa esiintynyt pienin veroprosentti (23%), joka jo nyt julkaistujen määrältään vähäisten taulukoiden perusteella onkin osoittautunut vääräksi tiedoksi (22%)."

    Tähän pienimmän prosentin ongelmaan saattaa löytyä looginen selitys. Kun Kuitunen teki viime syksynä EY-tuomioistuimen päätöksen jälkeen kiireessä hallituksen esitystä joku Tullihallituksessa suoritti joukon laskelmia tarkoituksena etsiä noiden veroprosenttien keskiarvoa. Vuoden 2002 aineiston perusteella tehtiin otantalaskelma eli käytiin läpi tietty joukko veropäätöksiä ja katsottiin mitkä on niissä prosentit. Näiden yksittäisten tulosten perusteella laskettiin ilmeisesti tuotimäärillä painotettut keskiarvot 29% ja 30%. Eli Lada Samaran alhainen prosentti 13,06 on tuosta laskennasta peräisin. Samaten alin dieselin prosentti 23,01. Tämän jälkeen noita 29% ja 30% on viirheellisesti pidetty kaikkien 1995-2002 tehtyjen veropäätösten keskiarvona mitä ne siis eivät missään nimessä ole. Eivätkä ne ole edes vuoden 2002 todellisia keskiarvoja. Jostain syystä prosenttien todellista alkuperästä ei ole julkaistu mitään tiedotetta esim. Tullin sivuilla. Lisäksi mukana on sotkemassa tuo Silinin mersun veropäätös. Luultavasti senkin prosentit perustuu korkeintaan otantaan eikä kaikkia tuotuja C200 dieseleitä vuosilta 1995-2002 ole käyty läpi. Näin ollen noille saattaa löytyi vielä alhaisempia prosentteja kun kaikki päätökset käydään läpi.

    Kaikki yllä oleva perustuu eri lähteistä löytyneisiin viitteisiin joiden todenperäisyydestä ei ole varmuutta. Yhteenvetona voisi sanoa ettei ole mitään varmuutta siitä että 29 ja 30 olisi lähellekään keskiarvot. Kuitunen itsekin on joskus sanonut ka-prosentin olevan useita pykäliä pienemmän. Lisäksi voidaan oikeutetusti kysyä pitäisikö mitään keskiarvoja tai -hajontoja edes käyttää vai olisiko aina käytettävä pienintä arvoa.

    Jos yksittäinen kouluja käymätön kansalainen antaisi esim. verotusta varten yhtä paljon a)täysin perättömiä tietoja b)tahallisesti haarhaanjohtavia tietoja c)tietoja, jotka perustuvat laskelmiin kertomatta mistä laskelmien lähtöarvot on saatu, olisi välittömästi selvityspyyntö kädessä ja seurauksena olisi vähimmillään rangaistusluonteinen veronkorotus.

    Tullin kouluja käyneiltä ja lainoppineilta virkamiehiltä ei voi edellyttää mitään vastaavaa. Kun jäädään valheesta kiinni, ollaan hiljaa tai keksitään uusia tilalle.

    Äänestä

  • Kosla kirjoitti:

    >>Missä Kirjoittanut: Muualla, 5.12.2003 klo 10.44 voi hallinto tehdä näin paljon virheitä kuin nyt tulli tässä autoveroasiassa?

    Sellainen veropäätös on autoveropäätös joka ei noudata EY-tuomioistuimen päätöksiä. Suomessakin olisi vihdoinkin aika virkamiehistössä ymmärtää ettei kotoinen Eduskunta ole ollut enää lähes 9 vuoteen se paikka missä sanotaan viimeinen sana lainsäädäntöön liittyvissä asioissa. Suomen liittyessä EU:hun siirtyi tuo valta Brysseliin ym. EU:n toimipaikkoihin. Jos Suomen laki sanoo autoveron olevan 100e ja EYT:n tuomion mukaan saa periä vain 50e niin virkamies tekee virheen periessään 50,01e tai enemmän. Näin yksinkertaista se on. On kieltämättä totta että kukaan ei tuota valvo mutta se ei muuta tuota tosiasiaa miksikään.

    Juridiikan alkeisiin kuuluu, että EU:n säännöksiä on noudatettava. Ellei noudata, rikkoo virkavelvollisuutta ja syyllistyy siten rikokseen sen lisäksi, että päätös on valituksella kumottavissa.

    Äänestä

  • Kosla kirjoitti:

    >>Missä Kirjoittanut: Muualla, 5.12.2003 klo 10.44 voi hallinto tehdä näin paljon virheitä kuin nyt tulli tässä autoveroasiassa?

    keskustelu oli paljon laajempi, kuin mihin nim. "Kosla" on kirjoituksellaan kantaa ottanut.

    Nim. "Kosla" pyrkii selvästi johdattelemaan keskustelun pois alkuperäisestä aiheesta. Taitavaa työskentelyä.
    Sen sijaan nimimerkki "Kosla" ei ole sanallakaan ottanut kantaa alkuperäisen viestin kirjoittajan muihin väittämiin mm.:
    Onko onnistuttu vaiko ei ole?
    Tekevätkö kansalaiset valituksia kiusallaan vai eivät jne.?

    Nimimerkki "Kosla" taitaa olla itse yksi "syntipukeista" ja vielä lisäksi senverran sokea ja kuuro muulle maailmalle, että luulee kaiken olevan kunnossa, siis aivan samalla tavalla kuin "bresnevin" aikaan.

    Ei voi kuin hämmästellä, että joku voikin kuvitella kaiken olevan kunnossa, koska verotuspäätöksen saajista ei aivan KAIKKI valita!

    Äänestä

  • Aloittama kirjoitti:

    kosla sinulla on ollut jo tunti aikaa miettiä miten vastaat tähän vai vastaatko? ;)

    Äänestä

  • Janne kirjoitti:

    Näin lapsiperheellisenä itäsuomesta kerrottakoon naapurin tytön seitsenvuotisjuhlista. Vieraita paikalla kahdeksan autokuntaa, työssäkäyviä vanhempia lapsineen. Seitsemän autoa -80 luvulta, yksi -91. Kuka tahansa juhlavieraiden perheiden autopäättäjistä huolisi kymmenen vuotta vanhan auton, jos se taloudellisesti olisi järkevää, edes mahdollista.

    Eli tuomalla maahan 10-vuotiaita autoja autokantamme uusiutuu.

    Ostamalla uusia autoja, autokanta uudistuu oikeasti! Tulli on oikeastaan isäänmaanystävä, kun yrittää rajoittaa nykyistä hulluutta!

    Äänestä

  • Ei alle 3 v! kirjoitti:

    Lainaat varmaan kaikille Citymarketin kassoille, kirjastontädeille ja kouluavustajille rahat uuden ostoon.

    Äänestä

  • Ei alle 3 v! kirjoitti:

    Ostamalla uusia autoja, autokanta uudistuu oikeasti! Tulli on oikeastaan isäänmaanystävä, kun yrittää rajoittaa nykyistä hulluutta!

    Totta! Tulli voisi olla isänmaanystävä noudattamalla vain yksinkertaisesti KHO:n ja EY tuomioistuimen päätöksiä!

    On kait täysivaltaisen EU kansalaisen täysin oma asia mitä hän haluaa muista EU maista kotiin roudata!

    Muuten olen sitä mieltä että Erling ja hänen johtamansa laitos on totaalisesti epäonnistunut tässä autoveroasiassa: Hänellä (Erling) olisi ollut keinoja hoitaa asia kansalaisia tyydyttävällä tavalla!

    Äänestä

  • Janne kirjoitti:

    Näin lapsiperheellisenä itäsuomesta kerrottakoon naapurin tytön seitsenvuotisjuhlista. Vieraita paikalla kahdeksan autokuntaa, työssäkäyviä vanhempia lapsineen. Seitsemän autoa -80 luvulta, yksi -91. Kuka tahansa juhlavieraiden perheiden autopäättäjistä huolisi kymmenen vuotta vanhan auton, jos se taloudellisesti olisi järkevää, edes mahdollista.

    Eli tuomalla maahan 10-vuotiaita autoja autokantamme uusiutuu.

    Erittäin osuva huomio.. katselin juuri viedessäni jälkikasvun päivähoitoon, että pihalla oleva "kuljetuskalusto" oli pääosin 90 luvun alkupuolelta, uudempia joukossa muutama pari vuotta vanha mutta onnettoman pieniä japsikotteroita.

    Kyllä mielelläni vaihtaisin oman 12 vuotiaan ison ja turvallisen tuoreempaan, katselin että sellainen joka perheelle (4 lasta) olisi täydellisen sopiva vähän käytetty maksaisi saksassa 12,000 €. Suomessa vastaava 30,000 € ,ja saksasta tuotuna 22,000 €. Taidampa odotella edelleen että laki ja järjestys tulee suomeenkin ja autokauppiaitten kartanoiden oston ( laakkonen!) rahoitus verottajan tuella loppuu!

    Äänestä

Yo. keskustelussa puolustellaan tullia sillä, että sen toiminta perustuu tuntiautoasiassa Suomen lakiin. Missä lainkohdassa määritellään, että veroprosentti automerkeille on laskettava kuukauden tarkkuudella? Ihan hyvin voisi määritellä vuoden halvimman prosentin koko siksi vuodeksi. Seuraavaksi kai ilmestyy tilasto, jossa prosentit ovat päivätasolla! Missä määritellään se lähde, jota tulli saa käyttää auton arvon määritykseen. Voisi lain mukaan käyttää vaikka omaa järkeään, keltaista pörssiä, autotalli.com:a tai ihan mitä vaan mutta tulli käyttää tietenkin kalleimpia arvoja antavia tilastoja. Ja sitten valitetaan että kansalaiset pitävät tullin toimintaa outona ja tullin arvostus laskee, kun asikkaat tulevat kiukkuisiksi. Itse ovat oman kuoppansa kaivaneet ja nyt huudellaan muita apuun ..........

Äänestä

että:
1. eivät tee kiusallaan, vaan aiheesta koska ovat tulleet virheellisesti verotettua

2.kansalaisten saama kohtelu on erittäin hidasta ja huonosti hoidettua

3.tulli salailee tietoja ja antaa niitä erittäin hitaasti ja epäilyttävästi = ei perusteluja

4.ei missään hallinnoalalla voi hyväksyä moista valitusmäärää suhteessa tehtyihin päätöksiin

5.ei ainakaan julkisuuteen asti ole tihkunut yhtään konkreettista parannusehdotusta

6.tulli voisi tulkita pykäliä myös verovelvollisen "eduksi" = käyttää varmasti sellaista verotusprosenttia, että ei tule syrjintää

7. mielestäni tullipääjohtajan tulisi tehdä johtopäätökset ja erota, koska ei ole kyennyt hoitamaan asioita jouhevasti, vaan päin vastoin on johtanut koko organisaation tukehtumispisteeseen ja vienyt voimavaroja muilta tullin tehtäväaloilta

Äänestä
  • Uusi pääjohtaja voisi olla Seppo Räty, kova automies.

    Äänestä

  • Janne kirjoitti:

    Uusi pääjohtaja voisi olla Seppo Räty, kova automies.

    Ei se ainakaan huonompi voi olla (kuin nykyinen) vaikka se olisi kuka tahansa.

    Eipä ole näkynyt ensimmäistäkään kunnollista lausuntoa, että mitä tulli aikoo tehdä suman purkamiseksi ja milloin otetaan käyttöön KHO:n EYt:n hengen mukaiset päätökset?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Muualla kirjoitti:

voi hallinto tehdä näin paljon virheitä kuin nyt tulli tässä autoveroasiassa?

Johtuuko suuri valitusten määrä verrattuna käsiteltäviin asioihin näistä:

1. kansalaiset tekevät valituksia omassa asiassaan kiusallaan ja piruuttaan?
2. kansalaiset kokevat saamansa kohtelun ja asiankäsittelyn huonosti hoidetuksi ja väärin?
3. tulli on antanut rehdisti ja pyyteetömästi kaiken asioihin vaikuttavan tiedon oikein ja nopeasti, mutta kansalaiset valittavat silti?
4. on selvää, että kun paljon tekee (tulli), niin n. 70 - 80 % menee pieleen?
5. tulli on tehnyt lukuisia ehdotuksia asian korjaamiseksi, jotta kansalaisia voitaisiin palvella oikein ja nopeammin?
6. tulli ei voi tulkita säännöksiä toisella tavalla, koska tämä johtaisi kansalaisten liialliseen "vapauteen"
7. pitäisikö tullipääjohtajan Tapani Erlingin tehdä johtopäätös, että hän on onnistunut tehtävässään, tai epäonnistunut, jolloin hänen tulisi erota?

Kerro mielipiteesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu