Kylävaaran kosto TimoTA:lle

Silmä silmästä

Journalismin alennustilaa puidaan edelleen Aktivist-painopaikalla

14.11.2002 14:34

Ilkka Kylävaaran Netinmafia-pakinapastan uhrit hakevat edelleen korvauksia henkisistä kärsimyksistään, vaikka laukaisualustana toiminut Aktivist-lehti on kuollut ja kuopattu jo viime keväänä. Tuomioiden myötä koko tyyli kirjoittaa ihmisistä nimillä pahansuopien netti- ja puhelinvinkkien pohjalta on kokemassa uudelleen arvioinnin. Seuraava ratkaisu yksityisyyden suojan ja kunnian loukkauksesta on luvassa tämän kuun 27. päivä. Asianomistajina jutussa ovat toimittaja Timo T. A. sekä Nina Mikkonen.

Kylävaaralle vaaditaan Forssan käräjäoikeudessa tuomiota törkeästä kunnianloukkauksesta sekä toissijaisesti yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Lehden ex-päätoimittajalle Eeropekka Rislakki on vastannut rangaistusvaatimukseen painovapauden tuottamuksellisesta väärinkäyttämisestä. 

Molemmat syytetyt ovat kiistäneet pääosin lehden vinkkimailiin ja sepitykseen perustuvan likasankojournalisminsa loukanneen ketään millään tavoin. Puolustuksen mukaan julkkisten pitää kestää itseensä kohdistunutta kirjoittelua enemmän kuin tavallisten "?nimettömien ihmisten"?.

Timo T.A. Mikkonen ja hänen vaimonsa Nina Mikkonen vaativat yhteensä 40 000 euron korvauksia. Näyte tyylistä: "?Timo ja hänen Monica Lewinskyn näköinen uusvaimonsa tekevät lapset niiden tilalle, jotka isänsä niin julmasti hylkäsivät."?

Aikaisemmassa Netinmafia-oikeudenkäynnissä lehden painopaikalla Forssassa ilmeni, että alhaisista pakinoista (esimerkiksi Pertti "?Spede"? Pasasta herjattiin vielä kuolemansa jälkeen) keskusteltiin kovaan sävyyn, ja päätoimittaja Rislakki antoi Kylävaaralle tiukkoja nootteja ylilyönneistä.

Näin Rislakki pelasti nahkansa seurapiiritoimittajan nostamassa jutussa kesäkuussa. Oikeuden mukaan hän täytti painovastuuvapauslain pykälän valvontavastuusta. 

Sen sijaan Kylävaara tuomittiin tuolloin maksamaan kipurahoja 5 000 euroa törkeän kunnianloukkauksen uhriksi joutuneelle seurapiiritoimittajalle. Lisäksi Kylävaaralle määrättiin 50 päiväsakkoa. Kylävaara ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon.

1

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se Kylävaara

      mitään maksaa. Viimeksi kun oli Nybergin keskustelussa niin Yle oli maksanut bussikyytin. Jos tuomio tulee niin joutuuko valtiokonttori vielä maksamaan Mikkosen velkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      122
      7111
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4907
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4215
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3443
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      719
      2241
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      270
      1663
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1445
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1418
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      57
      1366
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1336
    Aihe