Joulukuun tulot 1-4.12.2008 Ansiosidonnainen päiväraha 156 euroa/netto.
9.1.2009-31.1.2009 sairauspäiväraha, omavastuu vähennettynä 436 euroa/netto.
1.2-28.2.2009 ei mitään.
1.3-14.3.2009 ei mitään.
Olen saanut siis joulukuun-maaliskuun 14 päivän aikana noin 600 euroa rahaa.
En ole kieltäynyt työstä vaan olen vain sairastunut.
Toki kiva jos tulee takautuvasti, syön sitten tämänkin päivän edestä.
Olenko köyhä
3
823
Vastaukset
- asioittenhoitoa
Suomessa. Kela vai työpaikka?
- kejoila.
Ei pysty noilla tiedoilla vastaamaan, että oletko köyhä vai luuseri.
Koska köyhyys ei ole täysin riippuvaisia tuloista, vaan käytössä olevasta rahasta ja menoista. Tarkoitan että jos pätäkkää löytyy tililtä, löytyy puoliso mikä maksaa kaiken.
Mutta yleensähän pienituloiset ovat köyhiä muttei aina.
Ei kuulosta reilulta että jotkut saa kunnolla tukea, ja jotkut ei mitään. Ei ole reilu tämäkään yhteiskunta. - saikkulainen
Kuulostaa tutulta. Olen myös pitkällä sairauslomalla (1,5 v). Ilman rahaa olen ollut myös monta kuukautta. Miehen pienellä palkalla kitkutellaan. Lapsetkin kärsivät. Kukahan meidän sairaiden asiaa ajaisi? Takautuvasti olisi kyllä kiva saada jostain jotain. Nyt jo laskut jääneet maksamatta ja korot senkun lisääntyvät......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475425Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612246Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181830Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171555
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301467Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5135881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se213963