Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 20 vuotta Venäjän täydellisestä ja ehdottomasta antautumisesta lännelle. Tuolloin Venäjä eli silloinen Neuvostoliitto suostui Itä-Saksan ("DDR") liittymiseen Saksan liittotasavaltaan, Natoon ja Euroopan yhteisöön. Neuvostoliitolla ei ollut sotilaallisia, taloudellisia eikä poliittisia mahdollisuuksia pitää kiinni imperiumistaan. Samalla Neuvostoliiton blokki romahti, kun Itä-Euroopan kansat huomasivat mahdollisuutensa irtautua Neuvostoliiton "rauhaarakastavasta ystävyydestä".
Tätä kehitystä seurasi Neuvostoliiton romahtaminen, kun maan osavaltiot itsenäistyvät. Tätä Putin on nimittänyt "maailman suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi". Katastrofin sijaan tapahtuma on ollut maailmanhistorian onnellisin päivä vapautta rakastaville ja sortoa vihaaville kansoille.
Nykyinen talouskriisi romuttaa loputkin Venäjän vaikutusvallasta. Kriisin päätyttyä länsi nousee kohisten, mutta Venäjä vaipuu keskiaikaan. Sillä kun ei ole energian lisäksi mitään myytävää. Venäjän taloudellinen romahdus on hyvä uutinen Suomelle ja muille Venäjän naapureille. Uhoaminen ja uhkailu loppuvat.
Ensi vuonna 20 vuotta
5
127
Vastaukset
- romahdus
Suomelle hyväksi, koska se vaikeuttaa vientiä sinne.
- Suomelle
Venäjän romahdus on hyväksi Suomelle, vaikka vienti hiipuukin. Suomen turvallisuus kohenee, kun naapurin valloitusinto hiipuu.
- maata ne
Suomelle kirjoitti:
Venäjän romahdus on hyväksi Suomelle, vaikka vienti hiipuukin. Suomen turvallisuus kohenee, kun naapurin valloitusinto hiipuu.
on valloittamassa?
- Georgia
maata ne kirjoitti:
on valloittamassa?
Viimeksi oli liipasimella Georgia
- kissamies57
Tuota virttä on veisattu täälläkin kanavalla aina 20 vuotta vaan vielä Venäjä seisoo ja eu hörhöt rukoilee mutta turhaan.Te juuri kaipailette niitä neuvostoliiton aikoja kun teille pidettiin kuri ja järjestys.todellisesta vapaudesta ja aatteista te ette ymmärrä mitään sen nuo jutut jo todistaa.Kumpa te olisitte silloin stalinin aikanakin olleet yhtä äänekkäitä mutta silloin te olitte hiljaa ja vielä breshnevinkin aikana te kävitte Viipurissa ja leningradissa vaihtamassa purukumia ja sukkahousuja votkaan.nyt teistä on tullut niin äänekkäitä koska kaipailette neuvostoliiton aikoja.eu ei pysty siihen mahtiin ja kuriin vaan lökäpöksy komisarit ovat kaikkien naurunalaisia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064592Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293403No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 411438
- 361353
- 381206
- 141102
- 1591026
- 27998
- 6944