Linkkiantennit talojen

katoilla.

Tuli noin vuosi sitten katsottua televisio-ohjelmaa, jossa kerrottiin, että nämä talojen katoilla olevat linkkipömpelit, niin että ne säteilee vaarallisesti muutamiin tuon talon asuntoihin.

Nyt noita linkkipömpeleitähän on lähes jokaisen kerrostalon katoilla, ja ihmiset asuvat sitten ihan niiden vieressä.

Jostain luin, että tämä säteily aiheuttaisi apaattisuutta ihmisissä ja jopa masennusta.

Israelissa ei ainakaan saa talojen katoilla pitää noita linkkipömpeleitä, terveyssyistä.
Miksi suomessa saa pitää?

Halutaanko suomalaisia saada apatiaan?

Myös on ollut juttua, että kännykkää ei saisi ikinä pitää yöpöydällään, vaan kännyyn pitäisi olla matkaa vähintään noin 3 metriä.

Känny kannattaa myös ottaa pois välillä päältä, niin, että ottaa akun ja sirukortin pois, silloin voi olla varma, että se känny ei säteile.

Ei aina tarvitse olla tavoitettavissa, eihän vielä -80 luvullakaan kenelläkään ollut kännyköitä ja hyvin silti pärjättiin.
Ei muuten silloin ollut kaikenlaista masennustakaan näin paljoa mitä on nyt, plus uusavuttomutta.

Moni tutkija on huolissaan siitä, minkälaisen säteilysaasteen keskellä me elämme koko ajan, siis ainakin kaupungeissa asuvat, että se saaste vaikuttaisi lamaannuttavasti ajatteluun, eikä olisi terveydelle hyväksi.

13

578

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eveqvqerqe
      • aloitus.

        Olen tietoinen, että sinä häiriköit täällä.
        Miksi et voi antaa ihmisten keskustella rauhassa?

        Kertoohan jo historiakin sen, että monta kertaa oman aikansa ihmiset ovat pitäneet "täysin turvallisena" monia artikkeleita, mutta jälkipolvet ovat löytäneet noista artikkeleista ominaisuuksia, jotka ovat suorastaan terveydelle vaarallisia ja myrkyllisiä.


      • wrbwrbwrbtr
        aloitus. kirjoitti:

        Olen tietoinen, että sinä häiriköit täällä.
        Miksi et voi antaa ihmisten keskustella rauhassa?

        Kertoohan jo historiakin sen, että monta kertaa oman aikansa ihmiset ovat pitäneet "täysin turvallisena" monia artikkeleita, mutta jälkipolvet ovat löytäneet noista artikkeleista ominaisuuksia, jotka ovat suorastaan terveydelle vaarallisia ja myrkyllisiä.

        Heitä kännykkäsi pois ja muuta johonkin maalle kauas sivistyksestä. Hanki sinne lankapuhelin, jos haluat olla yhteydessä muuhun maailmaan. Tuolla konstilla pääset eroon tuosta sinua vaivaavasta ongelmasta kerralla ja lopullisesti. Miksi hörhöilet täällä kun sen sijaan voisit oikeasti tehdä jotain!?!

        Tiedäthän kai, että myös edessäsi oleva tietokoneen monitori säteilee vaikka mitä hörhöillessäsi. Siltäkin vältyt kaikkein parhaiten yksinkertaisesti lopettamalla tuon hörhöilysi.


      • jiisusfukinkraist
        wrbwrbwrbtr kirjoitti:

        Heitä kännykkäsi pois ja muuta johonkin maalle kauas sivistyksestä. Hanki sinne lankapuhelin, jos haluat olla yhteydessä muuhun maailmaan. Tuolla konstilla pääset eroon tuosta sinua vaivaavasta ongelmasta kerralla ja lopullisesti. Miksi hörhöilet täällä kun sen sijaan voisit oikeasti tehdä jotain!?!

        Tiedäthän kai, että myös edessäsi oleva tietokoneen monitori säteilee vaikka mitä hörhöillessäsi. Siltäkin vältyt kaikkein parhaiten yksinkertaisesti lopettamalla tuon hörhöilysi.

        ...pillua vailla.


      • erddfvedf
        jiisusfukinkraist kirjoitti:

        ...pillua vailla.

        En pidä pillusta, sillä olen homo.


      • wrbwrbtwrbt
        erddfvedf kirjoitti:

        En pidä pillusta, sillä olen homo.

        Olet myös lapsellinen pelle.


    • nämä.

      Kehoitan jokaista jättämään keinomakeutetut juomat, jotka on siis yleensä light-juomia, niin he kaupan hyllyille, ihan oman ja lastensa terveyden takia.

      Nykyään kaikki sokerittomat juomat on makeutettu aspartaamilla.
      Harvemmin tuoteselosteessa lukee aspartaami, yleensä on E koodi.
      Aspartaamin E koodi on E951.

      Eli katsokaas piruuttanne seuraavalla kauppareissulla light-limsojen tuoteselostetta, niin siinä on tuo E951, eli aspartaami.

      Aspartaami on hermomyrkky, joka lamaa aivojen toimintakykyä.
      Se on myrkyllistä ihmiselle.

      Kuvaavaa on, että Coca-Cola mainostaa uutta Coca-Cola Zeroa.
      Tämä Coca-Cola Zero on makeutettu juuri aspartaamilla.
      Jos juotte tuota litkua, niin älykkyysosamääränne lähenee varmasti kohti Zeroa, eli nollaa.

      Järkevintä on siis jättää kaikki keinomakeutetut juomat kaupan hyllyyn ja juoda sokerilla makeutettuja juomia.

      Jos haluaa siis makeuttaa ruokiaan, niin kannattaa käyttää ihan luonnollista sokeria, jota on käytetty vuosituhansien ajan jo.

      • en yhtään ihmettele

        Totta turiset, samaten tuossa aloitusviestissä, jos oli sinun kirjoittama.
        Samaa mieltä, täysin.

        Ottaisivatpa ihmiset enemmän selvää asioista!


    • Okkipzeks

      Käyt ostamassa säteilymittarin ja käyt mittaamassa mitenkä paljon sitä säteilyä on ja kerrot tuloksista YouTube videossa?

    • tosi on

      myös manipuloida l. aivopestä ihmisten ajatuksia, tästä on kokeiluja jo ainakin usan vaaleissa yms. laitetaan ihmisten päähän uudet ajatuskaavat, eli be care!

      Muoveihin pakattujen ja myrkyllisten elintarvikkeilla varustetuilla ruoilla taas saadaan hoidettua kroppa sairaaksi. Hometaloissa skidit sairastetaan jo skideinä.

      Litaniaa voi jatkaa piitkään koska UMJ:n tarkoituksena on nitistää 2/3 ihmiskuntaa(vuoden 2000 tilasto, nykyään varman enemmän) koska pienempää ihmismäärää rikkaan eliitin on helpompi pompotella.

      Eli - suurimmasta osasta ihmiskunta tehdään syltttyä kaikin mahdollisin keinoin. Tämä ei tapahdu nopeasti koska muutenhan porukat nostas äläkän. Pikkuhiljaa niinkuin käärmeet ne hoitelee meistä labrarottia ja orjiaan. Tervetuloa uljas uusi maailama!

    • säteilyt, radio ym allot nähtäis väreissä niin miten sitä näkis eteensä ollenkaan.
      Kotona tai ulkona kulkeissa.

    • lisääntyy.

      PS. Älä välitä nimimerkistä Hohhoijaa sen ainut tarkoitus on vain tuhota tää palsta ajamalla kaikki asialliset kirjoittajat pois täältä provoilemalla heikosti jokaiseen viestiin.

      Lähetä sinäkin Hohhoijaasta palautetta Suomi24:n ylläpidolle ja pyydä heitä laittamaan hänet kirjoituskieltoon.

      • wrbtwrbwr

        Vai että salaliittohörhöt ovat asiallisia kirjoittajia. Hohhoijaa. HOHHOIJAA.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe