Ajatellaan asiaa hetki siltä kantilta, että Osama ja hänen 17 apuriansa todella tekivät syyskuun 11 päivän terroriiskun.
Osamaa ei ole kehuttu, mutta mies todella muutti maailmaa ja enemmän kuin kukaan muu pitkään aikaan, miksi maailma lähti sotaan ja terrorismin vasinen sota julistettiin? ettei kukaan enää voisi kaapata lentokoneita tai räjäyttää pommeja? tietenkin!
Mitä tapahtuu yhteiskunnille terrorisminvastaisen sodan seurauksena? muuttuuko maailma terrorismivasaisen sodan seurauksena niin paljon, ettei koskaan enää yksi yksilö kykene vaikuttamaan yhtä merkittävästi yhteiskunnan rakenteisiin politiikan ulkopuolelta? olihan Osaman isku selvästi mitä poliitiisin kannanotto hänen taholtaan.
Osaman teko oli epäilemättä paha teko, asettamalla asiat oikeisiin mittasuhteisiin esim, vertaamalla eri valtioiden välisiä sotatiloja ja niiden uhreja keskenään, ei Osaman teko ollut mitenkään suuri, ajatellaan vaikka nyt Usan syyskuun 11 jälkeisiä sotatoimia tai ensimmäistä ja toista maailmansotaa.
Maailmassa on nykyisessä käytänöllä kaikilla valtioilla oikeus puolustaa omia rajojaan, niin pitää ollakin, tapa vain jolla sitä on viime aikoina eri puolilla maailmaa tehty, on useimmiten katsosottava silkaksi terrorismisksi ja pahimmaksi sellaiseksi, koska kehittyneiden valtioiden sotakoneistot saavat suunnitelmallisessa käytössä valtavaa tuhoa aikaan.
Oliko siis Osama syyskuun terroriiskujen suunnitelija/teettäjä, vai oliko Osama vain syntipukki joka ei kuitenkaan saanut aikaan yhtään mitään.
Meitä ihmisiä kiusaa yksi vaikesti määriteltävä asia, mitä on hyvä ja paha! kuka meistä osaa määritellä asian oikein!? yksi keino helpottaisi, jos tappaminen on paha, olkoon se sitä sitten sitä "aina", kenen ja miten tekemänä hyvänsä.
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/
Hypoeesinä Osama
maailmanmuuttajat
1
137
Vastaukset
- " PUKKI "
oli syntipukki joka kuoli jo vuosia sitten,mut cia pitää hänet hengissä vaikka väkisin ( valheelliset kuva/ääninauhat) HERÄÄTKÄÄ LAMPAAT !!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1495808Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella344166Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03520Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv492731No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452520- 312494
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv322468- 162338
- 432055
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h262015