Sunnuntaipäivän evankeliumissa (Johanneksen 8.) kerrotaan Jeesuksen esittäneen itsensä juutalaisille synnittömänä ja jo ennen Aabrahamia olleena.
Tuli mieleen, että Jeesuksen voidaan katsoa suorittaneen juutalaisuus-uskonnon tai sen johtajien koeponnistuksen. Tulos oli hylkäys.
Koeponnistus tarkoittaa siis tässä sitä, että uskonnon pyhin tulee koettelemaan, tuntevatko ja tunnustavatko harjoittajat hänet. Tätä voisi nyt ajatella ainakin kristinuskoon ja islamiin sovellettavaksi, ajatuskokeena.
Ottaisiko Suomen arkkipiispa tai Rooman paavi Jeesuksen vastaan evankeliumissa kuvatun tapaisessa tilanteessa? Vai pitäisikö kysyä, mikä tuomio Jeesukselle tänään annettaisiin Suomessa?
Uskonto on pitkälti inhimillinen, yhteisöllinen kulttuuripiirre. Kunkin uskonnon johtajien henkilökohtainen usko ei sitten olekaan aina sama kuin "kirjassa" tai perusharjoittajilla. Aseman ja arvovallan säilyttäminen voi olla merkittävä tekijä.
Uskonnon koeponnistus?
3
148
Vastaukset
- Saag Paneer
Sinulle Jeesus esittäytyisi tänä päivänä todennäköisesti nuorena somalimiehenä, joka tulisi kertomaan, että Islam on rauhan uskonto.
Etkä sinä sellaista Jeesusta hyväksyisi. - Putkipihdit.
Näyttää kyllä siltä, ettei 98% suomalaisista ottaisi häntä vastaan. Ateismi palstalta voi käydä lukemassa kyllä sen tuomion, vaikkapa ääneen, jota peräänkuulutat. Muistaakseni se on jonnekkin v:eellä alkavaan paikkaan, sitten myös, kumma kyllä, h:oolla alkavaan, jota itse pidän vieläkin suurena ihmeenä. ;)
tuota satukirjan hahmoa. Mikset?
Kerropa meille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595940Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793369Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242581No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402145- 202095
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61649Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085
