"Hukkasi" 13 passia, vuokrasi ne maanmiehille
Suomessa asuvan 30- vuotiaan somalialaismiehen epäillään vuokranneen lukuisia "kadottamiaan" passeja maanmiehilleen, jotka käyttivät niitä tullessaan laittomasti Eurooppaan. Helsingin ulkomaalaispoliisin paljastama tapaus on ainakin Suomessa laajuudessaan ainutlaatuinen. Mies jäi kiinni ilmoittaessaan passiaan peräti 14:nnen kerran kadonneeksi.
Yhä teillä tietymättömillä on 11 passia. Poliisilla on viitteitä siitä, että kutakin kadonneeksi ilmoitettua passia on saatettu vuokrata useille laittomille tulijoille. Kadonneiksi ilmoitettuja passeja on putkahdellut esiin eri puolilla Eurooppaa. Muut ihmiset ovat yrittäneet tulla niillä ainakin Suomeen, Britanniaan, Ruotsiin ja Kreikkaan.
30-vuotiaalle myönnetyt passit alkoivat katoilla 1999. Hän oli rikosepäilyjen vuoksi pidätettynä jo toissa vuonna, mutta pääsi vapaaksi ja onnistui vielä sen jälkeen hankkimaan kaksi uutta passia. Lopulta läpimurtoon johti marraskuinen keikka, jossa "kadonneen" passin kanssa yritettiin tulla Guineasta Suomeen. 30-vuotias pidätettiin toukokuussa, kun hän yritti jälleen hakea uutta passia.
Miehellä ei ole Suomessa perhettä, työpaikkaa, eikä vakituista asuntoa. Hänellä epäillään olleen ainakin kaksi kumppania, joiden uskotaan toimineen kuriireina tai maahanmuuttajien vastaanottajina. 37- jä 19-vuotiaat somalimiehet ovat olleet vangittuina toukokuusta. Kaikki kolme ovat kiistäneet rikosepäilyt. Tapaus siirtyy lähipäivinä syyteharkintaan.
Iltasanomat 21.6 2005 s.15
Hukkasi 13 passia
arvaatko miksi?
2
190
Vastaukset
- Tätä se on, kun
millään ei ole mitään väliä. Eivätkä suomalaiset viranomaiset ymmärtäneet jo kolmannen passin kohdalla, mistä oli kyse. Surkeeta.
Syyllisiä ovat passeja myöntävät viranomaiset. Potku perseeseen ja nimi lehteen. - mahdollista???
Suomessa asuva, 30-vuotias somalilaismies, jolla ei ole Suomessa perhettä, vakituista asuntoa eikä työpaikkaa? Onko kyseessä Suomen kansalainen? Miten tällaiselle ihmiselle voidaan myöntää Suomen passi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750