Sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, meidän syntiemme sovittajasta ja rakkaasta Herrastamme, on julistettava rakkaudella. Toisen halventaminen ja tuomitseminen ei ole Pyhän Hengen työtä.
Ne teistä, jotka olette siinä harhaluulossa, että adventtikirkkoon kuuluva ei voi olla elävässä uskossa ja vapaa Herrassa, lähestytte asiaa väärästä näkökulmasta. Luuletteko te, että kukaan ihminen kääntyy teidän mielipiteidenne puoleen, olipa kysymys maallisista tai hengellisistä mielipiteistä, jos ne esitetään tuomistevassa ja pilkallisessa hengessä?
Olitte mitä mieltä tahansa asioista, opetelkaa ilmaisemaan ne rakentavassa hengessä ja huomaatte, että saatte aikaan hedelmällistä keskustelua, josta voitte itsekin oppia. Kukaan ihminen ei nimittäin ole, ei voi olla täällä maan päällä, 100% oikeassa ja jokainen voi oppia toiselta jotain uutta. Jokin uusi näkökulma asioihin voi avautua jopa täysin vastakkaisesti uskovan kanssa keskustellessa.
Kokeile niin huomaat!
Missä on rakkaus?
11
212
Vastaukset
Tuskin kukaan tällä palstalla liikkuu omista asemistaan. Jokainen on punkeroitunut kaikin asein torjumaan epäilyksiä aiheuttavia kommentteja, ja tarpeen vaatiessa valmis ampumaan kovilla vastustajaa.
Se on tämän suomi24.fi palstojen luonnetta( suola) ollut ja tulee jatkossakin olemaan. Vai oletkos jostain jäänyt paitsi?
On virhe tällä palstalla kertoa, ettei ole 100% omasta mielestään oikeassa, sillä vastustajat käyttää senkin hyväksi. Tällä palstalla vannotaan vain 100% oikeassa olemista.
Että tämmöinen palsta;)### On virhe tällä palstalla kertoa, ettei ole 100% omasta mielestään oikeassa, sillä vastustajat käyttää senkin hyväksi. Tällä palstalla vannotaan vain 100% oikeassa olemista.
Että tämmöinen palsta;) ###
Pikkusen niinku kismittää noi kommentaarit, jotka
kaukaa kuormaston suojista ammuskelevat soijapapupyssyillään tänne eturintamalle takaapäin.
Mieluusti siirtyisin takalinjoille, kun siellä saa
yhtä hyvää palkkaakin, mutta pääsee niin vähällä.
Ehkä Utulilaa ja minua "rakkaus vaatii", tämä
orjallinen rakkaus Kristukseen ...
Ei tässä mitenkään velassa olla lain puolesta,
mutta se on eräänlainen nautintoaine tuo
rakkauden velan lyhenteleminen.
Hepr. 10:38
mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta,
ja jos hän vetäytyy pois, ei minun
mielisty häneen".
1. Sam. 30:24
Ja kukapa teitä kuulisi tässä asiassa? Sillä
taisteluun menevällä ja kuormaston luo jäävällä
on oleva yhtäläinen osuus; heidän on jaettava
tasan."
Matt 20:13-15
13
Niin hän vastasi eräälle heistä ja sanoi: 'Ystäväni, en minä tee sinulle vääryyttä; etkö sopinut minun kanssani denarista?
14
Ota omasi ja mene. Mutta minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin.
15
Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon? Vai onko silmäsi nurja sentähden, että minä olen hyvä?'
No mutta tuohan on vain vertaus Jumalan ikiomasta
oikeudenmukaisuuden määritelmästä? Totta silti.
Ei auta vetäytyä pusikkoon tai sapattisinetin
lepoon.
- olevasi
Suomessa on vapaus uskoa ihan miten vaan haluaa ja olla jopa kokonaan uskomatta raamatun satuihin :)
Ei sinunkaan kannata asettua muiden yläpuolelle ja antaa ohjeita muille.- lutkulainen
Ei se ole yläpuolelle asettumista, vaan se on VIISAUTTA
- sanaan?
lutkulainen kirjoitti:
Ei se ole yläpuolelle asettumista, vaan se on VIISAUTTA
5:21 Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!
- Adventisti
lutkulainen kirjoitti:
Ei se ole yläpuolelle asettumista, vaan se on VIISAUTTA
Kun taas kerran esiintyy "lutkulaisena".
Mutta luterilainen ei itseään halveksisi niin
että sanoisi itseään "lutkulaiseksi". - Kun viisauden sijasta viisa...
sanaan? kirjoitti:
5:21 Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!
Jumalan Sana on Jeesus ja Raamattu on Jumalan Sanaa.
Isoilla alkukirjaimilla. - kikkailua?
Kun viisauden sijasta viisa... kirjoitti:
Jumalan Sana on Jeesus ja Raamattu on Jumalan Sanaa.
Isoilla alkukirjaimilla.Tietääkseni niissä alkuperäisissä saduissa ei ollut isoja kirjaimia käytössä. Kuka antoi käskyn kirjoittaa mainitsemasi sanat isoilla alkukirjaimilla?
- lutkulainen
>>Sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, meidän syntiemme sovittajasta ja rakkaasta Herrastamme, on julistettava rakkaudella. Toisen halventaminen ja tuomitseminen ei ole Pyhän Hengen työtä.>Ne teistä, jotka olette siinä harhaluulossa, että adventtikirkkoon kuuluva ei voi olla elävässä uskossa ja vapaa Herrassa, lähestytte asiaa väärästä näkökulmasta. Luuletteko te, että kukaan ihminen kääntyy teidän mielipiteidenne puoleen, olipa kysymys maallisista tai hengellisistä mielipiteistä, jos ne esitetään tuomitstevassa ja pilkallisessa hengessä? >>
Olen kanssasi samaa mieltä:) Mutta miten se rakkaudellisuus saadaan toteutumaan täällä ,se onkin sitten toinen juttu.- "lutkulainen"=adv...
Teille kelpaa vain Jumalan porkkana, mutta Jumala
joutuu rakastamaan teitä vitsallaan ei-advarien
kautta.
### Luuletteko te, että kukaan ihminen kääntyy teidän mielipiteidenne puoleen, olipa kysymys maallisista tai hengellisistä mielipiteistä, jos ne esitetään tuomistevassa ja pilkallisessa hengessä? ###
Mutta Jeesus sanoi lainvaatijoita mm. käärmeen
sikiöiksi siksi, että sellaisia on "ravisteltava
ennen käyttöä". Kun tuomitset meitä kristittyjä
suorasanaisuudesta, tuomitset Jumalan vielä
kovemmista sanoista.
Sitäpaitsi; etkö muka ole huomannut, että advari
(kuten "yx_advari, johtava sellainen) monessa
viestissä yksinomaan halveksii, ei asiaa esitä
laisinkaan. Mutta me emme käännytä ketään, me
vain jakelemme totuuden sanaa parhaamme mukaan.
Meidän valttimme on vilpitön usko.
Etkö tosiaan näe rakkautta, Jeesuksen ravistelevaa halausta mm. tässä?:
Matt. 23:27
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset,
te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia:
ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta,
mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita
ja kaikkea saastaa!
Mark. 8:33
Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja
nuhteli Pietaria sanoen: "Mene pois minun
edestäni, saatana, sillä sinä et ajattele sitä,
mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".
Rakkaasti
Antti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p565745Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752932Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222168No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401935Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611829- 191828
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61559Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83117281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah721006