Varautukaamme uuteen siirtolaisaaltoon

En tiedä oletteko huomanneet, mutta Ruotsi on muuttumassa kolmannen maailman maaksi, jonka yhteiskunnalliset ja kulttuuriset olosuhteet alkavat olla kuin suoraan Lähi-Idästä. Seuraus tästä on ilmeinen: jossain vaiheessa miljoona svenssonia lähtee Pohjanlahden yli pakoon kun folkhemmet romahtaa. Ennustan että 50 vuoden kuluttua ruotsinkielisten osuus maamme väestöstä on kivunnut takaisin 1800-luvun vaihteen tasolle...
7309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ruotsin kielen kieltämislakia. Sitä ei sitten satans puhella på svenska kahvitauolla.

Äänestä

paluumuuttajina Ruotsista takaisin Suomeen.
Lisäksi osa heidän lapsistaan ja lastenlapsistaan. Jälkipolvet varsinkin ovat ruotsinkielisiä, joten kouluissa ja virastoissa pitää varautua ruotsinkielen taitamiseen virallisena kielenä.

Erityisesti tämä koskee Itä- ja Pohjois-Suomea. Näiltä alueilta muuttajat ovat pääosin lähtöisin.

Äänestä

Puola tai baltian maat olisi parempia vaihtoehtoja.

Äänestä
  • Eivät ruotsalaiset Suomeen tule, kyllä he pitävät parempana noita Välimeren rantoja, siis vaikka Hispaniaan.
    Det är ju skönt och fint där!

    Äänestä

Olet ilmeisesti maalta tai et ainakaan ole pitkään aikaan käynyt Helsingissä. Katukuva on muuttunut melkoisesti.
Muutamassa itä-Helsingin ja Espoon lähiössä on kortteleita, joissa jo lähes kaikki ovat maahanmuuttajia. Eli, jos tätä vauhtia jatkuu, niin kyllä sekä Ruotsi, että Suomi ovat muuttuneet muslimimaiksi, joten...

Äänestä

Noin 20 miljoonainen ruotsalaisväestö asuu skandinaviassa ja me suomalaiset virolaisten kanssa olemme noin 6 mijoonainen turkkilaissukuinen heimo.Ruotsaliset ovat myös lähisukulaisia venäläisten kanssa ja heillä on pitkä yhteinen historia.lisäksi Euroopan germaaneista suurin osa on saksalaisia joita on n 100 miljoonaa pelkästään keskieuroopassa, Nuo kansat yhteensä ovat n 300 miljoonaa että on niillä sulaisia,mutta hyvä kun tulee ees joku seemiläinen tänne meillekkin muistuttamaan meidän menneisyydestämme jota myös Yrjö Vallin tutkiskeli arabian kiertomatkoillaan.

Äänestä

ihmisen kirjoittamaan jotain noin totaalisen kaistapäistä ja seinähullua tekstiä???

Etkö yhtään häpeä itseäsi kun katsot peiliin???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruotsista! kirjoitti:

En tiedä oletteko huomanneet, mutta Ruotsi on muuttumassa kolmannen maailman maaksi, jonka yhteiskunnalliset ja kulttuuriset olosuhteet alkavat olla kuin suoraan Lähi-Idästä. Seuraus tästä on ilmeinen: jossain vaiheessa miljoona svenssonia lähtee Pohjanlahden yli pakoon kun folkhemmet romahtaa. Ennustan että 50 vuoden kuluttua ruotsinkielisten osuus maamme väestöstä on kivunnut takaisin 1800-luvun vaihteen tasolle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu