, sieltä on tulossa aivan jotain uskomatonta....uutista... kun esirippu aukeaa... nyt se ei ole oikein vielä ole raollaankaan ....
"
Punaisen Ristin salainen raportti: CIA kidutti vankiloissaan
julkaistu tänään klo 12:52, päivitetty tänään klo 13:38
Kansainvälinen Punainen Risti vahvistaa julkisuuteen vuotaneessa raportissa, että al-Qaidan jäseniksi epäiltyjä on kidutettu CIA:n vankiloissa. Vuonna 2007 valmistuneen raportin yksityiskohdista kertoo Washington Post -sanomalehti.
Yhdysvaltain ulkopuolella toimineissa vankiloissa rikottiin raportin mukaan kansainvälistä lakia, joka kieltää vankien huonon kohtelun ja kidutuksen. Vankeja on mm. hakattu, valvotettu väkisin ja altistettu ns. vesikidutukselle.
Lehden mukaan tiedot perustuvat vuonna 2006 Guantanamon vankileiriin Kuubaan siirrettyjen vankien haastatteluihin.
Vankien kaltoin kohtelusta CIA:n pidätyskeskuksissa on kerrottu ennenkin, mutta Kansainvälisen Punaisen Ristin dokumentti on tähän asti vaikutusvaltaisin raportti asiasta ja ensimmäinen, missä virallisesti käytetään termiä "kidutus".
Keskustiedustelupalvelu CIA ei ole suostunut kommentoimaan amerikkalaislehden tietoja.
Reuters, YLE Uutiset
"
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/03/punaisen_ristin_salainen_raportti_cia_kidutti_vankiloissaan__616877.html

Vastaukset 3
Vanhimmat
toimissa, totta kai terroristeja pitää kuulustella ja kiduttaakin tarvittaessa!
Ja kaikista vähiten esim. suomalaisille kuuluu se että maailmalla on pidätyskeskuksia!
Niitä tarvitaan terroristien kuljettamiseen ja niiden vastustajat paljastavat terroristimyönteisyytensä.
tulevat hakemaan - olet epäilty 1 000 000 muun kanssa.
Kiduttamisiin!!
Ei vaiskaan epäilty ja syyllinen on kaksi eri asiaa, koeta se ahtaissa aivoissasi ymmärtää, syylliseltä ei enää niinkään tunnustuksia ja tietoja hirveästi kysellä kiduttamalla tai muuten. Ei mitään oleellista siinä vaiheessa ainakaan.
Kiduttamalla saada tunnustus kuin tunnustus se on raakuuden ja mielivallan lisäksi valheellinen oikeusmurha.
Entä jos on syytön.
Noin ylipäätään ihan moni jenkkikin on mennyt täysin syyttömänä teloitettavaksi sähkötuoliin, se on huomattu vasta sitten myöhemmin.... vaikka ei olekaan kidutettu.
EI ne kaikki ole. Kyllä voidaan ristikuulustella menestyksellä ja käyttää tekniikoita jotka eivät ole kiduttamista.
ymmärtäisi mistä on kysymys!
Kyseessä ovat meille vihamielistä uskontoa edustavat terroristit, joita pitää skruuvata laulutorvesta ja puristella kulkusia hohtimilla jotta tunnustus tulee!
Ne eivät ole ihmisiä, ne ovat vihollisia.