"Operaatio Valkyria"

Tom Kruisailija

Tom Cruisella tähditettynä esitellään toisen maailmansodan erästä käännekohtaa, jota ei tullutkaan. Hitleriä ei murhattu, eikä Saksan uusi hallitus pyrkinyt rauhaan tai erillisrauhaan länsiliittoutuneiden kanssa. Näinhän se meni? Hollywood (=United Artists) tekee draamaa historiasta, mutta unohtuuko taas jotain? Vedetäänkö historian murkat suoriksi, -katsojalle yksinkertaisemman ja mustavalkoisemman asetelman luomiseksi.

Kun sotaa käydään, yleensä samaan aikaan on käynnissä julkisia ja salaisia rauhanneuvotteluja. Myös Suomi tunnusteli sotien aikana NL:n mahdollisia ja toivottuja rauhanpyrkimyksiä, mutta siedettävät ehdot saatiin vasta Talin-Ihantalan ja Viipurinlahden puna-armeijalle katastrofaalisten vaiheiden jälkeen. Saksakin neuvotteli ja vaihtoi näkemyksiä rauhanehdoista Puolan sodasta aivan maailmansodan loppuun asti. Asialla oli myös muita kuin Saksan hallituksen virallisia edustajia, myös niitä joiden tarjoukset USA;n edustajalle Allen Dullesille (myöh.ulkoministerin John Foster Dullesin veljelle ja CIA:n ensimmäiselle päällikölle), joka oli Bernissä OSS:n "chief of station" l. USA:n korkein tiedusteluvirkailija sotaa käyvässä Euroopassa, edellyttivät Saksan hallituksen syrjäyttämistä ja mm. Hitlerin fyysistä eliminoimista.

http://i700.photobucket.com/albums/ww9/fokker_dr1/Allen_Welsh_Dulles.jpg

Sveitsin ja Portugalin puolueettomalla maaperällä käytiin monenlaisia keskusteluja, joista elokuvantekijät eivät tiedäkkään? Bernissä Dullesia kävivät tapaamassa saksalaiset oppositioryhmät, natsien vastustajat, Hitlerin vastustajat ja jopa SS-kenraalit Schellenberg ja Wolf, itsensä Himmlerin valtuuttamina. Näissä keskusteluissa kartoitettiin myös ne mahdollisuudet, joita Saksalla olisi rauhaan Hitlerin jälkeen, ilman häntä. Huomatkaa, ettei Hitlerin terveydessä ollut mitään vikaa, eikä hänen virkakautensa ollut vaihtumassa: Hänestä olisi päästy eroon toisin keinoin.

Dulles kuunteli kiinnostuneena, mutta ei voinut luvata mitään. Hänellä ei ollut valtuuksia siihen, ja Stalinin saatua vihiä rauhantunnusteluista, Roosevelt kielsi ne kategorisesti. Eversti&kreivi Klaus v.Stauffenberg ei ilmeisesti ollut näistä asioista lainkaan selvillä?

Dullesin ainoaksi aikaansaannokseksi jäi Wolfin välityksellä sovittu Saksan Italiassa olleiden joukkojen, Kesselringin armeijan, erillinen antautuminen. Käden ojennuksen päässä ollut saksalaisten joukkojen aseiden vaikeneminmen länsirintamalla, hallituksen vaihtaminen liittoutuneille mieluiseen, jne., jäivät Rooseveltin kiellon taakse. OSS:n tehtäväksi jäi vain auttaa presidentin käskyn mukaisesti kommunisteja valtaan Euroopassa.

Walter Schellenberg:
http://i43.photobucket.com/albums/e372/tlthe5th/nazi-vatican/schellenberg0rw.jpg

Stauffenberg oli epäolemättä rauhan asialla -ainakin uskoi niin- mutta sama täytyy todeta Schellenbergistäkin, Hessistä puhumattakaan. Schellenberg olisi siis oman elokuvansa ansainnut? Kuka häntä sopisi esittämään? Ehkä Harvey Keitel??

http://www.ugo.com/music/hanukkah-song-all-stars/images/harvey-keitel.jpg

2

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liian yksin olivat

      He eivät todellakaan olleet tietoisia näistä muista kuvioista vallan vaihtamiseksi. Kolmannen valtakunnan oppositio oli olosuhteiden vuoksi hajanainen eikä heillä ollut välttämättä yhteyttä/tietoa toisistaan.

      Muun muassa amiraali Canaris olisi ollut valtansa ja kontaktiensa kautta todella vahva tekijä vallan vaihdossa.

      • ...vallassa.

        Canaris ja suuri joukko Abwehrin väkeä piti koko sodan ajan kontakteja britteihin juuri rauhanmahdollisuuksien maksimoimiseksi. Gambridgen kusipää Kim Philby kavalsi kaikki nämä brittien yhteysmiehet neukuille, ja puna-armeija metsästi heitä kiivaasti heti sodan loputtua. Kiinnisaadut murhattiin välittömästi.

        "Hitlerin Saksa" ei ollut yhden miehen diktatuuri, vaan konglomeraatti kilpailevia valtablokkeja, joita Hitler pelautti oman valtansa ylläpitämiseksi. Göring, Ribbentrop ja Abwehr olivat valtapelin häviäjiä. Bormann menestyi, kuten Heydrichkin, mutta lopussa kaikki valta oli lipumassa RHSA:lle ja SS-reichsführer Himmlerille. Mitkä näistä vallasta kilpailevista ryhmistä sitten olisivat halunneet pikaista rauhaa ainakin lännen kanssa? Kuultavasti kaikki.

        Himmlerin Bernadotte-yhteydestä puhutaan vähän, vaikka asia on tiedossa. Näillä keskusteluilla saatiin aikaan vain keskitysleirivankien joukkoevakuointi Ruotsiin kuuluisilla "valkoisilla busseilla", mutta Himmler lähti tähän peliin rauha tavoitteenaan.

        Useat saksalaiset ryhmittymät istuivat Bernissä samaan pöytääkin USA:n vakoilujohtaja Dullesin kanssa, toki kukin omalla vuorollaan. Rauhaa tunnusteltiin näissäkin kontakteissa. Eräs Dullesin kommentti saksalaisille neuvottelijoille: "Mutta teidän ehdotuksennehan tarkoittaa, että Hitler ... katoaa?" Saksalaisten vastaus oli ollut äänetön päiden nyökyttely.

        Se mikä Stauffenbergin joukolta puuttui, oli USA:n ja Englannin tuki, eivätkä he olisi sitä missään tapauksessa saaneet. Sen osoittaa Rooseveltin reaktio Bernin keskusteluihin.

        Jos pommi olisi räjähtänyt suunnitellussa paikassa, ja Hitler olisi saanut surmansa, ainoa voittaja olisi ollut Hitlerin jälkimaine: Hän olisi kuollut virkapaikalleen, "saappaat jalassa". Jälkimaailma olisi voinut jopa uskoa, että juutalaismurhat tehtiin vastoin hänen tietoaan. Hitlerhän vain johti sotaa.

        Holo-hölötystä ei olisi myöskään käynnistynyt, sillä asia olisi hoidettu Saksan sisäisenä asiana, syyllisiä rankaisten. Rauhaa tuskin olisi saatu Saksan vallanvaihdosta huolimatta. Rooseveltin reaktiot Bernin-keskusteluihin ovat tästä todisteena.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      46
      5269
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1730
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      133
      1700
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1335
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1230
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      24
      1160
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe