Olen ollut yli vuoden täällä ja saanut usein uskovilta erittäin ilkeitä viestejä, koska itse en 100% uskova ole.
Minua on haukuttu horoksi, tyhmäksi, rumaksi ym.
Nämä keskustelut joissa itse olen yrittänyt pitää asiallista linjaa ja mitkä ovatkin kääntyneet henkilökohtaiseksi ivailuksi on saanut minun inhoamaan uskovaisia hyvin paljon. En oikeasti halua kuulua tuohon lapsellisten uhojien joukkoon joille nainen on saastaa ja miestä huomattavasti alempiarvoinen huora - näin on minulle suoraan sanottu!
Toivon, että kirkko ja seurakunta huomioi tälläiset "kunnianloukkaukset" omassa seurakunnassa ja tekisi voitavansa, että oma väki ymmärtäisi sen hirvittävän vääryyden, mitä ilkeät sanat voivat pilkan kohteeksi joutuneesta tuntua. On tässä maassa jo tarpeeksi masentuneita ja itsemurhan tehneitä, itsesääliin vaipuneita parkoja.
Minä olen vahva. En välitä haukkujista vaan käännän heille toisenkin posken, mitä nämä USKOVAT eivät edes tajua, koska luulevat olevansa niin hyviä. Ovathan sentään uskossa ja se antaa heille mahdollisuuden hyökätä ei uskovien kimppuun jopa hyvin röyhkeästi.
- kun ihminen on omalla profiililla mukana keskustelussa, aletaan haukkumaan rumaksi! Bravoo ja halleluja, näin te saatte lisää ihmisiä seurakuntaanne. Varmaan jokainen vähänkin järjellinen tajuaa, millaista naamio peliä te pidätte.
En ole ainoa pilkattu, enkä viimeinen. Mutta varmaa on, että kyseessä on juuri ne uskovat, jotka fanaattisemmin uskoo ja kun järki ei pysty perustelemaan omia uskomuksia, ottavat he V-mäisen asenteen.
Hyi teitä!
Uskovien arvot
24
683
Vastaukset
- SamiA
Samaa olen minäkin ihmetellyt.
Vaikea uskoa, että kaikki kirjoittajat ovat uskossa.
Älä välitä.
Iloa ja rauhaa taivasten valtakunnassa on, vaikka sitä ei löytyisikään keskustelijoiden keskuudesta.
Riidan lietsojille voi sanoa, että Jumala rakastaa kaikkia. Jumala ei katso henkilöön eikä sukupuoleen. Tunnen useita Jumalan valitsemia naisia, jotka tekevät evankelistan töitä. Tunnen myös monia miehiä, joita Jumala ei ole valinnut. Sellaiset miehet vastustavat lähes poikkeuksetta naispappeutta. He kuvittelevat, että sukupuolesta on etua Jumalan edessä.Uskovan tunnistaa juuri ilkeydestä, kovuudesta, syyttelystä, päälle sylkemisestä ja siitä että omasta mielestään ovat muita parempia.
Mutta ei välitetä siitä. Nyökätään vain ymmärtävästi. Kaikille ei edes ole löytynyt sopivaa lääkitystä, luulen.
Toki joukossa on normaalejakin, onneksi!- Tammi2
Moto.risti kirjoitti:
Uskovan tunnistaa juuri ilkeydestä, kovuudesta, syyttelystä, päälle sylkemisestä ja siitä että omasta mielestään ovat muita parempia.
Mutta ei välitetä siitä. Nyökätään vain ymmärtävästi. Kaikille ei edes ole löytynyt sopivaa lääkitystä, luulen.
Toki joukossa on normaalejakin, onneksi!Taidetaan päästä asian ytimeen,muistuu yksi laulu kritityn on nimimulla teemut sikki totdella.
Huomaa heti oman edun tavoittelu,vaikkakin uskovia osoitetaan sormella,täällä kulkeissa olemme vajavaisia,mutta ero on siinä jos kompastuu ei jää tuleen makamaan vaan nousee,jos sitä sanontaa käyttää.
Hyvä lukija meissä on kaikissa se turmeltunut oma minä,niin kauvan kun kujemme täällä ajassa,mutta uudestisyntyneillä on anteeksi antava mieli.Siinä on ero nimikristitynvälillä.
- juu,juu,juu
mitä oma nikkisi sanelee, ei niin yhtikäs mitään.
- 68 vuotias
noita sanojasi todeksi, minusta ne ovat provokaatiota ja ties kenen kirjoittamaa.
Yleistäminen on helpointa, mitä tiedän. Minullekin tuli heti mielikuva sinusta, minkälainen olet ja oletko edes yhteenkään kristittyyn ihmiseen todella tutustunut!
Tuot esille prosenttiluvun uskovaisuudesta. Hm... Outoa. Miten voit saada ilkeitä viestejä mm. näöstäsi, eihän täällä luultavasti voida toisiamme nähdä.
Nyt sitten tuot ihan julki inhosi uskovia kohtaan, jota säestät kovasti ateistin ajatusmaailmaan kuuluvalla tavalla.
Seurakunnan tehtävänä ei ole ruveta sätkimään ihmistä kuin ihmistä vain siksi, kun sinä tuommoista mukamas olet kokenut. Kyllä joudut ottamaan vastuun moittimisesta ihan itsellesi, kait nyt keskustelemaan pystyt ilman, että pitää hyökätä.
Ilkeyksiä en halua puolustaa, en myöskään minkäänlaista pilkantekoa, mutta jokaisella meistä on elämässä vastuu omasta käytöksestämme, sen tarkkailua pitää myös havannoida.
Epäilen vahvuuttasi, jota et kirjoituksellasi ainakaan varmista. Joudut ottamaan aivan toisenlaisen asenteen elämässäsi kaikkia ihmisiä kohtaan, ennen kuin voit sanoa itseäsi vahvaksi.
Sitäpaitsi, näennäinen vahvuus on usein heikkoutta ja oikeanlainen väkevyys asettuu ihmiseen, kun hän asettuu toisen ihmisen rinnalle. - suuresti...
...että kyseiset kirjoitukset sinua kohtaan ovat olleet feikkejä.
Todelliset aidot uskovat eivät mainitsemaasi kikelnkäyttöä harrasta. - ...
Kristityt uskovat nykyisin, että ihminen on aina automaattisesti helvettipaikan ansainnut ja pelastuu ainoastaan uskomalla Jeesukseen. Silloin patologinen huijari ja massamurhaaja ovat tasan yhtä hyviä/pahoja kuin vastasyntynyt pikkulapsi. Jos kerran syntien määrällä tai laadulla ei ole väliä, miksi uskovainen ei tekisi syntiä, hänhän saa ne joka tapauksessa anteeksi? Siispä on loogista että uskovaiset ovat tylyjä, itsekkäitä, ilkeitä ja valheellisia, pieni ekstra syntitaakassa ei kuitenkaan merkkaa mitään. Toista olisi, jos he uskoisivat että vain tässä elämässä tehdyllä on merkitystä, jolloin heidän pitäisi alkaa miettiä tekemänsä pahan seurauksia.
- 'automaattisesti'
On totta, että vain Jeesukseen uskomalla ja Häneen turvaamalla, pääsee taivaaseen... lastenkin tulee tehdä niin ja ymmärtää sen merkitys.
Kirjoitat:
< patologinen huijari ja massamurhaaja ovat tasan yhtä hyviä/pahoja kuin vastasyntynyt pikkulapsi >......eipäs liioitella...
..mutta niin voisi sanoa, molempien tulee 'uudestisyntyä' Hengestä ja vedestä, että pelastuvat.
Ja jatkat:
>
Mistä tuollaista olet kuullut tai lukenut? Ei se nimittäin pidä paikkaansa, että saa tehdä syntiä mielin määrin ja sitten saa ne siitä vaan anteeksi.
Ihmisen tulee nimenomaan tehdä täyskäännös elämässään; katua, pyytää syntejään anteeksi, eikä enää harjoittaa syntiä, niin, ja uskoa tietysti Jeesukseen Jumalana.
Taidat itse kuulua siihen joukkoon,joka on sitä, mitä kirjoitit: # ovat tylyjä, itsekkäitä, ilkeitä ja valheellisia #.
Jatkat 'fariseusmaista' saarnaamista tai, miksi sitä nimittäisi, seuraavasti:
## Toista olisi, jos he uskoisivat että vain tässä elämässä tehdyllä on merkitystä, jolloin heidän pitäisi alkaa miettiä tekemänsä pahan seurauksia. ##
Tuo kaikki sopii aivan yhtä hyvin sinulle. Myös sinun tulee tehdä ratkaisu puoleen tai toiseen tässä elämässä. Kahta herraa ei voi palvella yht'aikaa.
Jeesuksen seuraaminen vie taivaaseen, jos nimittäin sinne HALUAT. - ...
'automaattisesti' kirjoitti:

Jeesuksen seuraaminen vie taivaaseen, jos nimittäin sinne HALUAT."On totta, että vain Jeesukseen uskomalla ja Häneen turvaamalla, pääsee taivaaseen... lastenkin tulee tehdä niin ja ymmärtää sen merkitys."
Eli lapsi, joka kuolee ennen kuin hänet on indoktrinoitu uskoon päätyy helvetin ikuiseen kidutukseen.
"..mutta niin voisi sanoa, molempien tulee 'uudestisyntyä' Hengestä ja vedestä, että pelastuvat."
Toisin sanoen vastasyntynyt ansaitsee sinusta ikuisen kidutuksen, ellet kiellä perisynnin dogmaa.
"Mistä tuollaista olet kuullut tai lukenut?"
Kovin kovin monen uskovaisen suusta, ja myös näppäimistöltä. Kuulemma ihan mitä tahansa syntejä saa anteeksi, kunhan vaan uskoo ennen kuolemistaan Jeesukseen ja pyytelee anteeksi. (Olkootkin että kristinusko on eri oppisuuntineen niin skitsofreeninen, ettei edes osata päättää joutuvatko helvettiin melkein kaikki vai onko koko helvettiä olemassakaan. Sikäli myönnän että kristinuskosta puhuminen on kuin kiisselin naulaamista seinään.)
"Ihmisen tulee nimenomaan tehdä täyskäännös elämässään; katua, pyytää syntejään anteeksi, eikä enää harjoittaa syntiä, niin, ja uskoa tietysti Jeesukseen Jumalana."
Massamurhaaja voisi vielä tehdäkin niin, mutta vastasyntynyt, jolle ei ole vielä edes opetettu synnin tai Jeesuksen tai jumalan käsitettä ei voi. Mutta perisynti varmistaa että tie helvettiin on auki.
"Taidat itse kuulua siihen joukkoon,joka on sitä, mitä kirjoitit"
Siitä vaan sitten todistamaan syytöksesi. Ole hyvä ja osoita mitä väität.
"Jeesuksen seuraaminen vie taivaaseen, jos nimittäin sinne HALUAT."
Todista että taivas on olemassa. Jos et pysty, en ymmärrä, miksi ihmeessä olettaisin että on mitään muuta kuin tämä elämä, jota en halua tärvätä itseltäni enkä keltään muulta kaiken maailman kuolemattomuuskuvitelmien takia. - TÄMÄN VIIMEISEN KERRAN
... kirjoitti:
"On totta, että vain Jeesukseen uskomalla ja Häneen turvaamalla, pääsee taivaaseen... lastenkin tulee tehdä niin ja ymmärtää sen merkitys."
Eli lapsi, joka kuolee ennen kuin hänet on indoktrinoitu uskoon päätyy helvetin ikuiseen kidutukseen.
"..mutta niin voisi sanoa, molempien tulee 'uudestisyntyä' Hengestä ja vedestä, että pelastuvat."
Toisin sanoen vastasyntynyt ansaitsee sinusta ikuisen kidutuksen, ellet kiellä perisynnin dogmaa.
"Mistä tuollaista olet kuullut tai lukenut?"
Kovin kovin monen uskovaisen suusta, ja myös näppäimistöltä. Kuulemma ihan mitä tahansa syntejä saa anteeksi, kunhan vaan uskoo ennen kuolemistaan Jeesukseen ja pyytelee anteeksi. (Olkootkin että kristinusko on eri oppisuuntineen niin skitsofreeninen, ettei edes osata päättää joutuvatko helvettiin melkein kaikki vai onko koko helvettiä olemassakaan. Sikäli myönnän että kristinuskosta puhuminen on kuin kiisselin naulaamista seinään.)
"Ihmisen tulee nimenomaan tehdä täyskäännös elämässään; katua, pyytää syntejään anteeksi, eikä enää harjoittaa syntiä, niin, ja uskoa tietysti Jeesukseen Jumalana."
Massamurhaaja voisi vielä tehdäkin niin, mutta vastasyntynyt, jolle ei ole vielä edes opetettu synnin tai Jeesuksen tai jumalan käsitettä ei voi. Mutta perisynti varmistaa että tie helvettiin on auki.
"Taidat itse kuulua siihen joukkoon,joka on sitä, mitä kirjoitit"
Siitä vaan sitten todistamaan syytöksesi. Ole hyvä ja osoita mitä väität.
"Jeesuksen seuraaminen vie taivaaseen, jos nimittäin sinne HALUAT."
Todista että taivas on olemassa. Jos et pysty, en ymmärrä, miksi ihmeessä olettaisin että on mitään muuta kuin tämä elämä, jota en halua tärvätä itseltäni enkä keltään muulta kaiken maailman kuolemattomuuskuvitelmien takia.Kiireissäni en huomannut selittää, että pienet lapset määrättyyn ikään asti ovat erikoisasemassa, mitä tulee taivaaseen pääsyyn.
Jos pieni lapsi kuolee, hän pääsee taivaaseen.
Vasta kun hän ymmärtää hyvän ja pahan, ja yleensä hän ensimmäisenä tietää kyllä, mitä EI saa tehdä, niin siitä alkaa hänen vastuullisuutensa tekojen valinnoista, ja hän on samassa asemassa kuin muutkin.
Sanotaan, että se ikä alkaa suurin piirtein kouluiästä (7,8-10).
Mitä SINUN ja muiden 'raadollisuuteen' tulee, ei sitä tarvitse todistella. Olet aivan yhtä syntinen kuin muutkin, ehkä sillä erotuksella, että Jeesukseen uskovilla on syntien SOVITUS HÄNESSÄ. Jos et Jeesukseen usko, olet tyhjän päällä/pulassa!
Ota Jeesuksen täytetty työ jo TÄNÄÄN vastaan!
Eikä sitten muuta. - öpölöpänöklö
TÄMÄN VIIMEISEN KERRAN kirjoitti:
Kiireissäni en huomannut selittää, että pienet lapset määrättyyn ikään asti ovat erikoisasemassa, mitä tulee taivaaseen pääsyyn.
Jos pieni lapsi kuolee, hän pääsee taivaaseen.
Vasta kun hän ymmärtää hyvän ja pahan, ja yleensä hän ensimmäisenä tietää kyllä, mitä EI saa tehdä, niin siitä alkaa hänen vastuullisuutensa tekojen valinnoista, ja hän on samassa asemassa kuin muutkin.
Sanotaan, että se ikä alkaa suurin piirtein kouluiästä (7,8-10).
Mitä SINUN ja muiden 'raadollisuuteen' tulee, ei sitä tarvitse todistella. Olet aivan yhtä syntinen kuin muutkin, ehkä sillä erotuksella, että Jeesukseen uskovilla on syntien SOVITUS HÄNESSÄ. Jos et Jeesukseen usko, olet tyhjän päällä/pulassa!
Ota Jeesuksen täytetty työ jo TÄNÄÄN vastaan!
Eikä sitten muuta.tietoonne näitä asioita?
Raamatussako lukee, kuka joutuu ja mihin ja minkä ikäisenä?
Miksi mä en löydä näitä juttua sieltä? - mikä tuo on olevinaan?
öpölöpänöklö kirjoitti:
tietoonne näitä asioita?
Raamatussako lukee, kuka joutuu ja mihin ja minkä ikäisenä?
Miksi mä en löydä näitä juttua sieltä?Kysyt:## Mistä te saatte tietoonne näitä asioita?
Raamatussako lukee, kuka joutuu ja mihin ja minkä ikäisenä?
Miksi mä en löydä näitä juttua sieltä? ##
No, mistähän sinä niitä etsit? Jos hiukankaan tuntisit Jeesuksen opetuksia, tietäisit esim. että 'vain lasten kaltaisten on taivasten valtakunta'.
Lue nyt ensin Mark.10. niin pääset alkuun. Kannattaisi saman tien lukea koko Markuksen evankeliumi ja Luukkaan evankeliumi. Ne on kirjoitettu eiuskoville. - Tammi2
Automaattisesti helvetissä,osittan totta jos ei huoli jeesusksen tarjoamaa pelastusta. Jos otta sen vastaan ei joudu helvettiin,hän saa armon syntyä ylhäätä,uudeksi luomukseksi.
Ei joudu helvettiin. Uskovaisissakin on se vanha ihminen joka sotii nyt hengellistä vastaan,niin kauvan on on täällä maanpäällä.
Nimi kristityt on asia erikseen,siinä on ero uudesti syntyneellä ja nimikristityllä. - ihmiset
'automaattisesti' kirjoitti:
On totta, että vain Jeesukseen uskomalla ja Häneen turvaamalla, pääsee taivaaseen... lastenkin tulee tehdä niin ja ymmärtää sen merkitys.
Kirjoitat:
< patologinen huijari ja massamurhaaja ovat tasan yhtä hyviä/pahoja kuin vastasyntynyt pikkulapsi >......eipäs liioitella...
..mutta niin voisi sanoa, molempien tulee 'uudestisyntyä' Hengestä ja vedestä, että pelastuvat.
Ja jatkat:
>
Mistä tuollaista olet kuullut tai lukenut? Ei se nimittäin pidä paikkaansa, että saa tehdä syntiä mielin määrin ja sitten saa ne siitä vaan anteeksi.
Ihmisen tulee nimenomaan tehdä täyskäännös elämässään; katua, pyytää syntejään anteeksi, eikä enää harjoittaa syntiä, niin, ja uskoa tietysti Jeesukseen Jumalana.
Taidat itse kuulua siihen joukkoon,joka on sitä, mitä kirjoitit: # ovat tylyjä, itsekkäitä, ilkeitä ja valheellisia #.
Jatkat 'fariseusmaista' saarnaamista tai, miksi sitä nimittäisi, seuraavasti:
## Toista olisi, jos he uskoisivat että vain tässä elämässä tehdyllä on merkitystä, jolloin heidän pitäisi alkaa miettiä tekemänsä pahan seurauksia. ##
Tuo kaikki sopii aivan yhtä hyvin sinulle. Myös sinun tulee tehdä ratkaisu puoleen tai toiseen tässä elämässä. Kahta herraa ei voi palvella yht'aikaa.
Jeesuksen seuraaminen vie taivaaseen, jos nimittäin sinne HALUAT.menee taivaassa kuuhun vai marssiin jumalaa sitten katsoon, mitä järkeä siinä nyt taas on, siellähän on pimeä ja kylmä. minun puolesta saavat kyllä mennä niin kauvas kuin taivasta tai avaruutta riittää.eikä siellä tosiaan mitään jumalaa ole, ihmiset on itse keskinyt tämän jumalan, kaikkiin sitä aikaansa hukataan mitä täällä telluksella tallustellaa, varmaan on tärkeämpääkin tekemistä.
- Saddu ;-)
...elä noista vähemmin marmorikuulin varutetuista omaan pirtaasi ota !!!
Eivät raukaparat osaa omaa vajavuuttaan ymärtää,kö ?!?
Oma idolini (yksi niistä !) E.Valtaoja lienee tuumaillut,jotta turhaan vakaumuksellisia uskossaan haahuilevia tulee yrittää ns. käänyttää,koska het ajatusmaaimassaan jo lienevät n.s. menetettyä kauraa... mutta nuoriin tullee panostaa sillä heissähän tulevaisuus lienee,kö ?!?
SANOKAA EI KIRKOLLE JA KAIKILLE SEN PYRKIMYKSILLE !!!
Eihän usko veronkräyskoneistoa vaatine,kö ?!?
lol
;-)- Saddu ;-)
...kun Läppärin näppis tökkii... oon tän roskiksesta hankkinut ja näköjään ajatus kulkee sormia nopsemmin,kö ?!?
(nytkin jouduin 5 kertaa textin korjaamaan!)
lol
;-) - ..roskiksesta..?
Saddu ;-) kirjoitti:
...kun Läppärin näppis tökkii... oon tän roskiksesta hankkinut ja näköjään ajatus kulkee sormia nopsemmin,kö ?!?
(nytkin jouduin 5 kertaa textin korjaamaan!)
lol
;-)Kirjoitat:
# Kele..kun Läppärin näppis tökkii... oon tän roskiksesta hankkinut ja näköjään ajatus kulkee sormia nopsemmin,kö ?!? (nytkin jouduin 5 kertaa textin korjaamaan!) #
Oikein sinulle!
- itsestäsi ja uskovista.
Oikea uskova ei taatusti pilkkaa. Hän kyllä joutuu itse pilkan kohteeksi, toinen toista enemmän.
Aito uskis seuraa Jeesusta, ei tunteitaan. Hän tutki Sanaa ja käy muuallakin oppimassa. Ja opittu testataan Raamatulla.
Uskis voi myös langeta, vaan ei jää maahan. Jeesus nostaa, kun tunnustaa horjumisen.
Itseään hän ei korota, Raamattua kyllä. Se sattuu aika moneen, ehkä sinuunkin. Raamattu myös parantaa. Tutki ja ihmettele. Käsityksesi muuttuu, jos haluat tutustua aitoon uskon lähteeseen.- SamiA
Puhut liikaa, kukaan ei ymmärrä.
- ovat samanarvoisia
Jumalan edessä. Ne uskovaiset jotka sinua ovat pilkanneet eivät ole ilmeisesti tosiuskovaisia. Tosiuskovaiset eivät pilkkaa eivätkä hauku ketään.
- kirjoittelemassa
paljon luopioita, jotka ovat seitsemän kertaa pahempia kuin ennen uskoontuloaan.Ethän vaan sinä ole ollut joskus uskossa?
- Tammi2
kirjoittelemassa kirjoitti:
paljon luopioita, jotka ovat seitsemän kertaa pahempia kuin ennen uskoontuloaan.Ethän vaan sinä ole ollut joskus uskossa?
Matt. 23:28 Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.
Raamattu ruotii jyrkin sanoin,sellaist ihmiset.
- K240
nämä mainitsemasi uskovaisethan toteuttavat vain ihan oikeaoppista raamatuntulkintaa. Raamatunhan kirjoittivat miehet sellaisena aikana, kun nainen oli vielä miehen omaisuutta ja verrattavissa kantojuhtaan. Naisella ei siis ihan periaatteesta ole sananvaltaa näissä asioissa, tosin sen verran sovittiin, että toisen vaimoa ei saa himoita kuten ei muutakaan omaisuutta. Alunperin käskyssä puhuttiin nimenomaan vaimosta, ei puolisosta. Tämä on poikien pelikirja pojille, jotenkin huvittaa kun näkee naisia jossain veisaamassa autuaan tietämättömänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475495Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612396Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181890Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171615
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol341575Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5140881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281059