Suomen itsenäisyyden ajan merkkipaalu tämäkin

KANSALAISILLE.

Nykyinen aika on suuri ja vakava. Viime talvena olivat itse yhteiskuntaelämän perusteet maassamme vaarassa. Ne saatiin silloin pelastetuiksi. Mutta edelleen on vaaroja olemassa ja ne voivat nykyisten maailmantapausten vaikutuksesta käydä yhä suuremmiksi. Niiden torjumiseksi tulee ennen erillään olleiden kansalaisten liittyä itsetietoiseen yhteistoimintaan. Tarvitaan kansallinen kokoomus yli vanhojen, merkityksensä menettäneiden puoluerajojen, jotka jo liian kauan ovat toisistaan erottaneet samoin ajattelevia kansalaisia. Tämän kokoomuksen suurena tehtävänä tulee olla työ yhteiskuntaa säilyttävien voimain vahvistamiseksi kansamme keskuudessa. Laillista yhteiskuntajärjestystä on ylläpidettävä lujalla kädellä, eikä kumouksellisten pyrintöjen kanssa ole vähintäkään tingittävä. Mutta samalla on käytävä päättäväiseen rakentavaan uudistustyöhön. Vakava siveellinen henki on saatava kansalaisiin puhalletuksi ajan matalan aineellisuuden tilalle. Kansamme on kohotettava korkeammalle sivistyksen tasolle. Uskollinen työ siinä kutsumuksessa, joka kunkin osalle on tullut, on nostettava maassamme kunniaan. Kansallinen varallisuutemme on saatava kasvamaan, jotta me kykenemme uupumatta täyttämään itsenäisen valtakunnan monet tarpeet ja jotta vähäväkisten asema voi kohota ja heidän tyytyväisyytensä isänmaassa tulla suuremmaksi. Tämän päämäärän saavuttamiseksi on lisäksi välttämätöntä, että sellaisia uudistuksia saadaan aikaan, jotka tehokkaasti parantavat sekä maalais- että yleensä yhteiskuntataloudellisia olojamme. Ja huolimatta siitä, mistä hetken tuulet voivat puhaltaa, on valtio- ja hallitusmuotokysymyksemme ratkaistava sen mukaan, mikä parhaiten takaa kansallemme lujan ja samalla todellisesti vapaan valtiojärjestyksen.

Tässä mielessä allaluetellut yli kuusisataa Suomen kansalaista, jotka tähän asti ovat kuuluneet eri puolueihin, ovat Helsingissä tämän kuun 9 p:nä pidetyssä kansalaiskokouksessa päättäneet perustaa Kansallisen Kokoomuspuolueen. Kokouksessa hyväksytty ohjelma on tässä alempana esitetty.

Vakuutettuina siitä, että Kansallisen Kokoomuspuolueen perustaminen vastaa laajalti suomalaisessa kansassa jo kauan tunnettua eheytymisen ja kokoutumisen tarvetta, allekirjoittaneet täten kääntyvät kansalaisten puoleen kaikkialla maassamme, kehoittaen heitä entisiin puoluerajoihin katsomatta lukuisasti liittymään tähän puolueeseen, perustamaan sille paikallisia järjestöjä ja käymään niissä innokkaaseen työhön isänmaan hyväksi puolueen ohjelman henkeen.

Helsingissä 13 p:nä joulukuuta 1918.

Kansallisen Kokoomuspuolueen perustavassa kokouksessa valitun

Väliaikaisen puoluehallinnon Toimeenpaneva valiokunta:

Hugo Suolahti. Professori.

K. R. Brotherus. Fil. tri. F.

Hallio. Pankinjohtaja.

Tekla Hultin. Fil. tri.

Kaarlo Koskimies. Toimittaja.

O. V. Louhivuori. Fil. tri.

E. Nevanlinna. Fil. tri.

Jussi Puumala. Fil. maist.

E. N. Setälä. Professori.

A. H. Virkkunen. Fil. tri.
3144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...juu, ja kuinkahan monta porvaria/käsityöläistä/yrittäjää lie ollut noiden 600:n allekirjoittajan joukossa?
- Suurin osa lienee ollut pelkkiä korkeapalkkaisia julkisen sektorin virkamiehiä.

Eipä ole ajat juurikaan muuttuneet - mutta paaluttuneet ovat;-)))

t:jarmo

Äänestä
  • Nuo sentään miettivät Suomen ja Itsenäisen Suomen etua...parhaan kykynsä mukaan.

    Nykyisen kommunistikokoomuksen sakissa ainoa jota kommunistikokoomuksen nilkit todella miettivät on heidän oma henkilökohtainen uransa. Valitettavasti.

    Ja Suomen ja sen edun nämä ovat aina pettämässä itään, länteen ja etelään... Kaipa ne myisivät Suomen Pohjoisellekin rajanaapurillemme jos saisivat hyvän henkilökohtaisen eläkejärjestelyn...

    Äänestä

  • siviilitarkkailija kirjoitti:

    Nuo sentään miettivät Suomen ja Itsenäisen Suomen etua...parhaan kykynsä mukaan.

    Nykyisen kommunistikokoomuksen sakissa ainoa jota kommunistikokoomuksen nilkit todella miettivät on heidän oma henkilökohtainen uransa. Valitettavasti.

    Ja Suomen ja sen edun nämä ovat aina pettämässä itään, länteen ja etelään... Kaipa ne myisivät Suomen Pohjoisellekin rajanaapurillemme jos saisivat hyvän henkilökohtaisen eläkejärjestelyn...

    Itään, Länteen, ukrainaan ja sisään?

    Mielestäni Paula Kokkosen poliisista käyttämä termi "väkivaltakoneisto" oli kyllä pahemman kerran päällesylkäisy. Ehkä Paulan pitäisi saada tästä hyvästä ukrainalainen pösilömitali?

    Pitäisikö myös terveydenhuollon järjestelmästä alkaa käyttää Paulan mieliksi nimitystä "tappokoneisto"?

    Missään ei kuole ihmisiä niin paljon kuin silloin, kun ihmiset joutuvat Paulan terveydenhuollon järjestelmän ja oikeusturvakoneiston alle!

    t:jarmo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalainen kirjoitti:

KANSALAISILLE.

Nykyinen aika on suuri ja vakava. Viime talvena olivat itse yhteiskuntaelämän perusteet maassamme vaarassa. Ne saatiin silloin pelastetuiksi. Mutta edelleen on vaaroja olemassa ja ne voivat nykyisten maailmantapausten vaikutuksesta käydä yhä suuremmiksi. Niiden torjumiseksi tulee ennen erillään olleiden kansalaisten liittyä itsetietoiseen yhteistoimintaan. Tarvitaan kansallinen kokoomus yli vanhojen, merkityksensä menettäneiden puoluerajojen, jotka jo liian kauan ovat toisistaan erottaneet samoin ajattelevia kansalaisia. Tämän kokoomuksen suurena tehtävänä tulee olla työ yhteiskuntaa säilyttävien voimain vahvistamiseksi kansamme keskuudessa. Laillista yhteiskuntajärjestystä on ylläpidettävä lujalla kädellä, eikä kumouksellisten pyrintöjen kanssa ole vähintäkään tingittävä. Mutta samalla on käytävä päättäväiseen rakentavaan uudistustyöhön. Vakava siveellinen henki on saatava kansalaisiin puhalletuksi ajan matalan aineellisuuden tilalle. Kansamme on kohotettava korkeammalle sivistyksen tasolle. Uskollinen työ siinä kutsumuksessa, joka kunkin osalle on tullut, on nostettava maassamme kunniaan. Kansallinen varallisuutemme on saatava kasvamaan, jotta me kykenemme uupumatta täyttämään itsenäisen valtakunnan monet tarpeet ja jotta vähäväkisten asema voi kohota ja heidän tyytyväisyytensä isänmaassa tulla suuremmaksi. Tämän päämäärän saavuttamiseksi on lisäksi välttämätöntä, että sellaisia uudistuksia saadaan aikaan, jotka tehokkaasti parantavat sekä maalais- että yleensä yhteiskuntataloudellisia olojamme. Ja huolimatta siitä, mistä hetken tuulet voivat puhaltaa, on valtio- ja hallitusmuotokysymyksemme ratkaistava sen mukaan, mikä parhaiten takaa kansallemme lujan ja samalla todellisesti vapaan valtiojärjestyksen.

Tässä mielessä allaluetellut yli kuusisataa Suomen kansalaista, jotka tähän asti ovat kuuluneet eri puolueihin, ovat Helsingissä tämän kuun 9 p:nä pidetyssä kansalaiskokouksessa päättäneet perustaa Kansallisen Kokoomuspuolueen. Kokouksessa hyväksytty ohjelma on tässä alempana esitetty.

Vakuutettuina siitä, että Kansallisen Kokoomuspuolueen perustaminen vastaa laajalti suomalaisessa kansassa jo kauan tunnettua eheytymisen ja kokoutumisen tarvetta, allekirjoittaneet täten kääntyvät kansalaisten puoleen kaikkialla maassamme, kehoittaen heitä entisiin puoluerajoihin katsomatta lukuisasti liittymään tähän puolueeseen, perustamaan sille paikallisia järjestöjä ja käymään niissä innokkaaseen työhön isänmaan hyväksi puolueen ohjelman henkeen.

Helsingissä 13 p:nä joulukuuta 1918.

Kansallisen Kokoomuspuolueen perustavassa kokouksessa valitun

Väliaikaisen puoluehallinnon Toimeenpaneva valiokunta:

Hugo Suolahti. Professori.

K. R. Brotherus. Fil. tri. F.

Hallio. Pankinjohtaja.

Tekla Hultin. Fil. tri.

Kaarlo Koskimies. Toimittaja.

O. V. Louhivuori. Fil. tri.

E. Nevanlinna. Fil. tri.

Jussi Puumala. Fil. maist.

E. N. Setälä. Professori.

A. H. Virkkunen. Fil. tri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu