Mitä seuraavaksi?

Murtunut saviruukku

Erosin ev.lut.kirkosta, en tuolloin ollut kirkossa kävijä enkä muutenkaan uskovainen, mutta olin kiinnostunut hengellisistä asioista. Aikanaan kävin upotuskasteella, kun olin rukoillut Jeesusta sydämeeni ja elämääni. Siitäkin on kulunut jo kuutisen vuotta. Nyt olen murtunut erilaisten yllättävien tapahtumien seurauksena: kriisit avasivat silmäni ja tajusin, että uskovat ovat kertoneet pienestä Jumalastaan.

Kriiseissäni tajusin, että Jumala on paljon suurempi, en osaa selittää miten. En saa mitään kosketuspintaa Jumalaan. Tuntuu, että olen tuuliajolla, yksin, murtunut, vailla tulevaisuutta tai toivoakaan.

Millainen Jumala oikeasti on? Nyt en kaipaa Raamatun selityksiä, vaan henk.koht. kokemuksia lohdutuksekseni.

19

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikä eksyvää opasta

      Sinun jumalasi näyttää olevan jo kuollut.

      • Murtunut saviruukku

        Vaivannäöstäsi kiitän, en sanoistasi, jotka eivät lohduta. Luulitko, etten tiennyt tuota?? :´(( Että jotkut osaavat olla kusipäitä ja idiootteja ihmiselle, jolla ei ole mitään syytä elää. Kaiva nyt oikein vielä kuoppa mulle ja tuuppaa minut sinne!!!

    • chrysanteemi

      Tämä tosin on myös Raamatun selitys, mutta samalla mun oma kokemus. Mä en oo eläny mitään mallikelpoista elämää, senkään jälkeen, kun tulin uskoon, mutta mä olen kokenut että Hän on todellakin ehdottoman rakastava, kaikista mun puutteellisuuksistani huolimatta. En mä aina näin koe, joskus Hän vaikuttaa etäiseltä, ja musta tuntuu, etten jaksa enää rukoilla. Ja jos jaksankin rukoilla, en saa Häneen yhteyttä. Silti Hän on läsnä, silti Hän on aina sama, riippumatta siitä, miltä musta tuntuu. Ymmärrän sen aina jälkeen päin.

      Muista aina, että riippumatta siitä miltä susta tuntuu, Hän rakastaa sua ihan äärettömän paljon. Jos vain jaksat rukoilla, sä saat lopulta kokea Hänen läsnäolonsa. Joskus siihen menee aikaa... mutta joskus Hän vastaa hyvinkin pian. Mä en tiedä, miksi joskus joutuu odottamaan, mutta ehkä Hän haluaa saada meidät sitä kautta etsimään tosissamme, viettämään enemmän aikaa rukouksessa.

    • Trubaduuri

      Ihminen ei kykene selittämään luomakunnan Luojaa, taivaallista Isää, jota Jumalaksi myös kutsutaan.
      Vielä vaikeanpaa on ihmisen alkaa selittämään jumalaa jollekkin toiselle ihmiselle. Mutta onneksi Luojamme, taivaallinen Isä itse kyllä vastaa itsestään ja myös niihin kysymyksiin, joita Hänelle esitetään. Tosin se jotenka Hän vastaa ja jolloinka Hän vastaa on mysteerio. Kuitenkin ihminen joka saa Häneltä tietynlaisen vastauksen, osaa pitää kyllä sen yhtenä suurena salaisuutena itsellään. Sillä se on osa aarretta
      jonka voi joko säilyttää muilta piilossa tai sitten vaan tuhlata kaiken maailman turuilla ja toreilla hetkessä.

      Kristus opetti tavan lähestyä taivaallista Isää.
      Hän suositteli Isä meidän rukousta eräänlaiseksi välineeksi. Ja kertoi myös oikeat ohjeet tuon tilaisuuden järjestämiseksi. Matteus luku kuusi
      mutta luvusta viisi alkaen kannattaa voi lukea oikeita ohjeita.

    • Jeesuksen opetuslapsi

      Me kaikki ihmiset elämme Jumalassa. Hän hengitämme hänessä ihan konkreettisesti. Hän tietää meistä kaiken, salatuimpaan ajatukseen ja pimeimpään nurkkaukseen saakka. Itse me emme tiedä itsestämme, ellei Herra meille sitä osoita sanansa ja Hengensä kautta. Sydämmemme on petollinen ylitse kaiken, sen takia meidän tulee olla peilin edessä Raamatun sanan ääressä rukoillen ja anoen, että Herra meitä auttaisi, puhdistaisi ja pyhittäisi. Luonnollisesti emme osaa arvioida itseämme, omaa tilaamme. Jumala haluaa koetella ja auttaa meitä, kuitenkin hän tekee sen niinkuin tahtoo. Autuas se, joka Herraan turvaa ja kiittää häntä kaikesta hyvästä, koska Herra on hyvä ja armollinen. Hän antaa meidän tehdä, mitä haluamme. Parhaimmillaan ihmisenä saamme olla hänen työtovereita, meidän tulee kuitenkin koetella itseämme, olemmeko uskossa. Kannattaa rukoilla: Herra tutki sydämmeni, ohjaa minut oikealle tielle. Tuo Tie on Jeesus, mitään muuta nimeä ei ole annettu. Jeesus meni ristille vastoin omaa tahtoaan täyttäen kuitenkin Isän Jumalan tahdon mieluummin. Jeesus opettikin, että ellei ihminen vihaa jopa omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla opetuslapsensa. Samoin Jeesus opetti: "Joka tahtoo elämänsä pelastaa, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä hänen tähtensä, löytää sen". Me voimme vain antaa Jumalan johdattaa elämäämme Herrassa Jeesuksessa Pyhässä Hengessä. Anotaan sitä, kyllä Herra antaa, vaikka se ei olisikaan mitään ihmeellistä, vaan jopa arkista, mutta kuitenkin arvokasta Jumalan silmissä. Jeesukselta kysyttiin, mitä pitäisi tehdä, että voisi tehdä Jumalan tekoja, Jeesus opetti, että se on Jumalan teko, että te uskotte, Isän Jumalan lähettäneen hänet, Messiaan. Jumala kasvattaa hitaasti niitä, jotka häneen turvaavat. Tärkeä on ymmärtää, että anokaa ja etsikään ovat jatkuvia läpi elämän tapahtuvia asioita Herrassa Jeesuksessa, aina siihen asti, kunnes siirrymme ajan rajan toiselle puolelle. Tutki sanaa rukoillen, koska Jumala kasvattaa sanansa kautta, tee niinkuin Herra Jeesus on opettanut, koska jos olet vähimmässä uskollinen, Herra voi sinulle suoda enemmän, jos sitä tahdot. Se tietää kuitenkin suurempaa vastustusta, kylläkin myös suurempaa armoa. Muista, että eivät opetuslapset olisi voineet tehdä mitään ilman Pyhää Henkeä. Näin on myös meidän osallamme. Jos Herra ei anna Hengen täyteyttä, niin tietysti hän tietää, mihin pystyt, ei hän vaadi sinulta mitään enempää kuin varustaa. Onnellisia ovat kuitenkin hengellisesti köyhät, jotka Jumalan vanhurskautta janoavat, sillä heidät ravitaan. Etsi kaveri tai kaksi ja kokoontukaa Jeesuksen nimessä ja tutkikaa sanaa ja anokaa sanan mukaisia hengellisiä lahjoja, jos haluatte palvella Herraa Pyhässä Hengessä. Loppujen lopuksi Herra kysyy seuraajanaan meiltä joka hetki, vaikka emme sitä kuulekkaan: "Tahdotko sinä ...?" Jeesus sanoi: "Joka tahtoo minun perässäni kulkea, niin kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua". Toivon, että saat tästä jotain. Jouduin käyttämään myös sanaa, koska Jumala on ilmoittanut itsensä, oman luonteensa sanansa kautta ja se mielestäni kuvaa myös parhaiten Herran olemusta. Rukoile, että Jumala vaikuttaisi sinussa tahtomista ja tekemistä niin, että Isän Jumalan tahto täyttyisi elämässäsi. Voit olla varma, että hän tekee sen, sillä kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka on pannut sinuun.

      • Murtunut saviruukku

        Selitätkö mitä tarkoittaa lause

        "...sillä kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka on pannut sinuun."?

        Onko Jumala kateellinen siitä antamastaan hengestä? En jummarra..

      • toinen op.lapsi
        Murtunut saviruukku kirjoitti:

        Selitätkö mitä tarkoittaa lause

        "...sillä kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka on pannut sinuun."?

        Onko Jumala kateellinen siitä antamastaan hengestä? En jummarra..

        uuvempi käännös käyttää sanaa "mustasukkainen". Jumala sallii ihmiselle vaikeuksia että tämä kääntyisi hänen puoleensa. Koulu on joskus aika rajua...
        HÄn voi myös ottaa uskovan pois luokseen ennenaikojaan ettei hän luopuisi uskosta elämän koetuksissa.

      • Murtunut saviruukku
        toinen op.lapsi kirjoitti:

        uuvempi käännös käyttää sanaa "mustasukkainen". Jumala sallii ihmiselle vaikeuksia että tämä kääntyisi hänen puoleensa. Koulu on joskus aika rajua...
        HÄn voi myös ottaa uskovan pois luokseen ennenaikojaan ettei hän luopuisi uskosta elämän koetuksissa.

        Aha, siis sittenkin noin, kuten ajattelin: Jumala on mustasukkainen ja haluaa pitää minut itsellään. Ei anna edes seurustella ihmisten kanssa :( Pitää varmaan lähteä luostariin, jossa saa sit palvoa Jumalaa.

        Noh, en lähdekään luostariin, sillä mustasukkaisuus on sairaus. Eli Jumala on sairas. Hänkin tarvitsee parantajaa!! ;)

      • Jeesuksen opetuslapsi
        Murtunut saviruukku kirjoitti:

        Selitätkö mitä tarkoittaa lause

        "...sillä kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka on pannut sinuun."?

        Onko Jumala kateellinen siitä antamastaan hengestä? En jummarra..

        Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Jumala antoi meille elämän hengen. Tämä elämä on pyhä. Sentähden on niin suuri synti tappaa ihminen, Jumalan kuva. Hän valmisti Poikansa kautta meille mahdollisuuden saada sovitus synneistä, joiden palkka on ero Jumalasta ja kuolema. Kun hän antaa Pyhän Hengen, niin hän ottaa ihmisen jälleen yhteyteensä. Kun ihminen sitten kuolee omistaen Pyhän Hengen sinetin, niin ihmisessä oleva henki, minuus, palaa Jumalan tykö, juuri tätä hän halajaa, sielun pelastumista. Toinen mahdollisuus ihmisellä on, että hän kuolee ilman Pyhää Henkeä, silloin hän menee tuonelaan eikä Jumalan tykö. Jumala rakastaa niin paljon luomiansa ihmisiä, että hän tahtoo jokaisen ihmisen pelastuvan tykönsä. Ihmisillä on vain kaksi tietä: Jeesus Tie taivaaseen Jumalan tykö tai toinen tie tuonelaan. Pyhä Henki on annettu, että meillä olisi yhteys Isään Jumalaan ja että meillä olisi vapaus synnistä eroon ja anteeksiantamukseen, tämä tarkoittaa pyhittymistä Totuudessa, Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Täyttykää Pyhällä Hengellä, niin ette lihan himoa täytä, vaeltakaa Hengessä. Anokaa elävää vettä, jonka kautta voimme puhdistua. Lukekaa Jumalan sanaa ja olkaa sanan tekijöitä Pyhän Hengen armossa ja totuudessa.

      • Murtunut saviruukku
        Jeesuksen opetuslapsi kirjoitti:

        Noinhan se on Raamattuun präntätty. Mutta minäpä sanon, että se kirja on joskus niin monimutkainen ja ristiriitainen, että tuonkin asian voisi sanoa yksinkertaisesti, jotta hullukin sen tajuaa:

        Jumala on antanut meidän syntyä tiettyyn perheeseen ja Hän on antanut Henkensä. Joskus joillakin tuo ydin jää kaiken paskan alle ja sitä saa sieltä etsiskellä.. kuka mitenkin, mutta olemme Jumalan lapsia jo syntyessämme.

        Raamattu selittää asiat aikuisten sanoin, aikuisten silmin, mutta Jumalan valtakunta on lastenkaltaisten valtakunta.

        Raamattua ovat tulkinneet vain järki-ihmiset, eivät lapsenkaltaiset, siksi tulkinnat ovat päin persettä, sanon suoraan. Monilla selityksillä ei ole edes mitään tekemistä Jumalan tai Hänen rakkautensa kanssa.

        Järki-ihminen osaa selittää Raamattua, mutta vain omiin tarkoitusperiinsä. Kun pitäisi toimia kuin Jumala, rakastaen, niin siihenhän ei järki-ihminen pysty.

        Kuten et sinäkään, näköjään, Jeesuksen opetuslapsi.

        Miksi annat kuivamuonaa, kun pitäisi rakastaa ja osoittaa myötätuntoa. Niitä aitoja Jumalan piirteitä... Minä kysyn vaan! Miksi selittelet kuivasti asiaa, jonka voi halutessaan kertoa elävästi. Tunnetkohan sinä elävää Jumalaa ollenkaan?? Kysynpähän vaan... huvikseni.

        Sitä sinun kannattaa kysyä Jumalalta, koska et usko kuitenkaan mitä minä sinulle sanon.

    • SamiA

      Millainen Jumala oikeasti on?

      Jos Jumala ei rakasta, ei sillä tee mitään.
      Jumalan täytyy siis rakastaa.
      Minua ei kiinnosta Jumalassa mikään muu asia, kun että hän rakastaa.

      Jumala on niitä lähellä, joilla on särjetty sydän.
      Jumala näkee halvassa savessa jotain, mitä tämän maailman ruhtinaat eivät näe. Mitä halvempi olet, sitä enemmän Jumala on sinua käsitellyt. Halpa savi on hyvä asia, kunhan se on Mestarin käsissä. Monet viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja monet ensimmäiset viimeiseksi.

      • Murtunut saviruukku

        Savivertaus on Raamatussakin.. en enää tiedä olenko sitä halvintakaan savea kenenkään käsissä. Luulenpa, että nyt on muokkaamiset tehty niin ankarissa kriiseissä, että ... henkinen selkärankani meni poikki.

        Luulin Jumalaa rakkauden Jumalaksi, mutta Hän on osoittautunut äreäksi, mustasukkaiseksi murskaajaksi. Hän on murskannut minut 100-0! Ajattelin, että Hän parantaisi minut rakkaudellaan, mutta Hän on vain murskannut (elämänhaluni, -iloni, unelmani, tulevaisuuden toivoni jne.).

        En tiedä onko Hän enää minulle edes rakkaudenkaan Jumala. Minusta Hän on diktaattori, joka murskasi kaiken :´(

      • AinoM

        Kaipasit lohduttavaa kokemusta.Toisten kokemuksia?
        Oletko jäänyt ilman omaa kokemusta: Pyhän Hengen uudestisynnyttävää ihmettä?

        "Kaikille jotka ottavat Hänet vastaan, Hän antaa voiman tulla Jumalan lapseksi". Tämä tarkoittaa persoonaa, Pyhää Henkeä, joka tuo sinulle läheisen yhteyden Jeesukseen ja vaikuttaa uskon, näyttää synnin, vanhurskauden ja tuomion. Hän on Pojan Henki, joka huutaa sinussa Jumalaa Abbaksi eli "Isiksi".

        Apostolien teoissa apostolit huolehtivat siitä että uskoon tulleet saivat Pyhän Hengen. He lähtivät Samariaankin varta vasten siitä kysymään. Tämä oli konkreettinen kokemus, jonka näkeminen sai Simon-noidankin hämmästymään. Helluntaipäivänä laskeutuivat tuliset kielet opetuslapsiin ja ihmeitä tapahtui ulkopuolisten nähtäväksi.

        Pyhä Henki tulee ihmiseen pysyvästi asumaan, kirkastamaan ja opettamaan Jeesuksen tuntemista. Tämä on ennenkaikkea sisäinen henkinen ja koko elämän muuttava tapahtuma!
        Monet käyvät kaatumassa kokouksissa ja saavatkin väristyksiä ja vapinoita, onnen ja ilon kokemuksia, puhuvat kielilläkin, mutta ne katoavat. Se mitä jää jäljelle on todellista.

        Paavali kirjoittaa aidosta Hengestä Room. 8:11.Tämä eläväksi tekevä Henki aloittaa meissä elämämme ikäisen työn ikuista elämää varten.

        "Pyhän Hengen todistus saa aikaan elämän muutoksen. Tämä totuus on paljolti kateissa aikamme kristillisyydessä.
        Tuntemuksia korostavat karismaattiset ovat tyytyväisiä kun ruumiissa koetaan ekstaasikokemuksia,hurmioitunutta iloa.

        Asiaa vain älyllisesti ajattelevat kristityt saattavat hyväksyä opetuksen että asia on vain asennoitumiskysymys ilman tunteita.

        Molemmat osapuolet ovat hukanneet todellisen kokemuksen uskovan hengessä, kun yliluonnollinen, lunastustyön mukainen lapseksi ottaminen tapahtuu. Tapahtuma on liian syvällinen ollakseen vain tunnekokemus ja liian yliluonnollinen ollakseen vain päättelyn tulos. Se on todellisuutta joka muuttaa." (Lainausta Oswald Chambersilta)

        Lieneekö Jumala särkenyt sinut juuri tämän takia. Hän tahtoo antaa sinulle uuden voiman, voimattomalle voimaa, väsyneelle väkeä. Täyttää Hengellään. Muovata sinusta jotain uutta. Jeesus kutsuu sinua luokseen antaakseen levon ja rauhan ja myös ilon. Nämä ovat Hengen hedelmiä jotka tulevat jopa kärsimyksen keskelle.

        Puhuit Jumalan mustasukkaisuudesta. Hän ON sinusta mustasukkainen, koska haluaa pitää sinut omanaan eikä siedä sinulla olevan muita jumalia. Hän tahtoo antaa sinulle jotain muuta kuin mitä olet toivonut. Se on aina parempaa.
        Hän on sinut nimeltä kutsunut, sinä olet hänen. Hänen rakkautensa on sitä rakkautta joka antoi henkensäkin sinun puolestasi. Älä unohda sitä.

      • Murtunut saviruukku
        AinoM kirjoitti:

        No, en tiedä millainen olen, loppujen lopuksi. En etsi tunnekokemuksia enkä järjen selityksiä. Tajusin, että molemmat ovat pettäviä. Kun selvisin siitä kriisistä joitakin aikoja sitten, jäin TAAS tyhjän päälle. Ja eikös Jumala olekin tyhjyydessä? "Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä."

        Tuollainen tyhjä ja pimeä olo mulla on ollut jo pitkän aikaa. :( Enkä tajua tästä enää höökäsenpöläystäkään, en ole ymmärtänyt enää pitkiin aikoihin. Tapahtuu mitä tapahtuu ja sillä siisti, vaikka olo ei olekaan mikään onnellinen.

        Tiedäpä sitten mitä se Pyhä Henki on. Moni on jotain mieltä siitäkin asiasta, mutta... totuutta ei taida kukaan tietää, loppujen lopuksi. Kokemuksia Hänen toiminnastaan on: lämpöistä, turvallista ja voimakasta, joka vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen. Puhua pälätän jotain kielilläkin ja silloin yleensä vapaudun kahleista, vaikken aina ymmärrä mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta tiedän olevani turvallisissa käsissä.

        Se on todella käynyt toteen, että Jumala ei anna minun pitää muita jumalia (ei puolisotoivetta, ei mitään, mikä riistäisi Hänen paikkansa). Outoa toimintaa Jumalalta!! Luulisi Hänen kestävän "kilpailun", mutta eipä näytä kestävän. Todella outoa toimintaa Jumalalta, Kaikkeuden Luojalta. Ennemmin toiminta viittaa lapselliseen äksyilyyn, kun näköpiiriin ilmaantuu muuta kuin Hän. Hän on todellakin ankara Jumala, joka ei siedä pätkääkään sitä, että muut asiat vievät huomioni.

        Ja minä kipuilen.. ja itken. En ymmärrä miksi Hän otti pois kaiken, minkä vuoksi jaksoin elää. Enää en tiedä onko elämäni elämisen arvoistakaan.

        Jumala on, mutta millainen Jumala?? Äksy ukko, joka ruoskallaan sivaltaa minut joka kerta polvilleni verta vuotaen. Hän on todellakin ankara sadisti, joka ei kestä yhtään vikurointeja. Olisi oltava Hänelle mykkä palvelija, joka toteuttaa KAIKKI Hänen toiveensa, mutta ei yhtään omaa, joka tekisi minut onnelliseksi.

        Hän ei anna minun tulla onnelliseksi. Hän on niin itsekäs, että HÄNEN pitää tulla onnelliseksi, minusta viis. No, katsotaan mitä Hän tekee rikkoutuneella "palvelijallaan", kun olen aivan nääntynyt. Luultavasti painaa vieläkin minua niskasta maan mutiin ja pakottaa kumartamaan itseään. Kunnes kuolema korjaa... Mitä Jumala tekee kuolleella palvelijalla? Ei mitään, sillä kuolleet eivät ylistä Häntä!!

        On siinä Jumalaa kerrakseen!! Ja tästä pitäisi ajatella, että kaikki tapahtuu minun hyödykseni. Älä viitsi .ittuilla!! Kuka tahansa tietää, että henkinen väkivalta on pahasta. Vai etkö sinä sitä tiennyt?? Mielestäni Jumala harjoittaa henkistä väkivaltaa. Ja sekö on mukamas minun parhaakseni? Enpä usko.

        Kauhistus sentään, Jumala ei ole tyhjyydessä. Hän ei ole sanonut: etsikää minua tyhjyydestä!
        Tunne on vain sinussa koska et ota mitään vastaan.

        Halusit siis jonkun ihmisen, ja Jumala ei häntä sinulle antanut? Olet siitä kovin katkeroitunut.
        Etkä tunne Pyhää Henkeäkään. Jos tuntisit, et kyllä ihmettelisi mikä on Pyhä Henki. Kielillä puhumisesi mitä lie ollut tunnekokemusta tai elämystä. Niitä kyllä saa ihminen itsekin tehtyä.

        En tyrkyttänyt sinulle tunnekokemusta enkä järjenkokemusta vaan Pyhää Henkeä itseään. Hänet saat ylhäältä, Jumalan luota, Raamatun sanan ja Jeesuksen kautta. Lue Jeesuksesta ja Hänen sanoistaan Raamatusta, niin Hän voi toimia.

        No niin, tuossa tilassa et taida ottaa mitään vastaan. Kiukuttelusi muistuttaa kovasti Jobia. Hänen ympärillään oli väärin puhuvia ystäviä ja minäkin saatan olla sinulle yksi sellainen vaikka koetin tarjota parasta mitä tiedän.
        Kunhan osaat kääntää katseesi toisaalle kuin itseesi, särkyneisiin unelmiisi ja katkeruuteesi, voit nähdä Jumalan uudelleen - mikäli olet vielä Häntä koskaan nähnytkään, enemmän kuin korvakuulolta.
        Enpä taida osata ja voida muuta kuin toivottaa rauhaa sinulle. Koeta virkistyä, kesäkin taas tulee! Älä jää tyhjyyteesi ja pimeyteesi äläkä lähde hakemaan Jumalaa mistään muualta kuin Raamatusta, ettet joudu aivan hukkaan.

        Epäilevä Tuomas, sitä sinä olet. Sinä et tiedä minusta muuta kuin sen, minkä kirjoitin. Kokemuksistani et tiedä enempää ja sinä kehtaa väittää, että kokemukseni ovat valhetta ja väärennöstä!! On sulla otsaa!! Et tiedä yhtikäs mitään.

        Ja on sulla otsaa tulla sanomaan, että SINÄ annat mulle Pyhää Henkeä! Ihminen! Mitä sinä voit mulle antaa? Et ainakaan Pyhää Henkeä, sillä sen antaa Jumala, kun on antaakseen. Et sinä, vajavainen ihminen, pysty antamaan mitään. Jopa on suuret luulot itsestäsi. Mene kasvamaan!

        Et sinä itsekään ole Jumalaa nähnyt, sillä jos olisit, olisit jo kuollut! Sen verran sinunkin pitäisi tajuta näitä asioita eikä kulkea alkeisoppien mukaan. Hö!!

        Neuvonantajia, niitähän löytyy, mutta tiedätkö sinä edes itse mistä puhut?? Sinä sanot, että Raamatusta löytyy SE OIKEA Jumala. Ja minä sanon, että "Ei löydy", koska Raamatustahan minä olen löytänyt tuon kitupiikin.

        Elämäni vaan vahvistaa sen, minkä löysin Raamatusta!

        Sinun mielestäsi Raamatun Jumala on rakkauden Jumala. Ja minä sanon "Valehtelet". Jos löydät Raamatusta rakkauden Jumalan, niin miksi minä kärsin??? Sa se!!

        Lohduttajaa ei löydy, sillä Jumala ei lohduta, vaan pieksää elämän tapahtumilla minua "oikein Isän kädellä". Ja miksi?? Mitä ..lvettiä minä olen Hänelle tehnyt?? En mitään sellaista, minkä vuoksi minua pitää koko ajan kurittaa. Päinvastoin, mulle pitäisi antaa jo "palkintoja", mutta saan vain raippoja.

        Millainen Jumala se jatkuvasti ruoskii lastaan?? Sadisti ja mulkvisti, joka ei välitä, että minun pinnani katkesi jo aikoja sitten. En kumarra enää minkäänlaista Jumalaa, olkoon Raamatussa tai ei, mutta NYT mulle riitti.

        Sinä saat kumartaa vaikka sit sitä Raamatun Jumalaa, jos se tekee sinut onnelliseksi, mutta mulle riitti.

        Sus siunakkoon!!

        Tarkoitin vain hyvää ja koetin muka auttaa. Ymmärsit minua väärin.
        Enhän minä tarkoittanut että minä muka voisin antaa sinulle Pyhän Hengen! Kun "tarjosin" Häntä, kirjoitinhan että saat Hänet ylhäältä, Jumalan luota, Raamatun sanan ja Jeesuksen kautta. Tapahtumahan on vain Jumalan ja sinun välinen kuten siis jo tiedätkin.
        Ajattelin että Hän kirkastaisi sinulle Jeesuksen kärsimyksen sinun puolestasi ja Hänen rakkautensa.
        Itse olen oppinut että kun Jumala sallii meillekin kärsimyksen, sen tarkoitus on lähentää meitä Häneen, aivan kuten Jobin kirja kertoo. Ja myös apostoli Paavali kirjeissään. Olemme silloin enemmän osallisia Jeesukseen ja myös Hänen kunniaansakin.

        Minä en todellakaan voi antaa sinulle yhtään mitään ja olinkin jo sitä mieltä että olen kai sinulle kuin Jobin ystävät jotka antoivat huonoja neuvojaan.
        Ajatukseni ei ollut neuvominenkaan, vaan ehdotus joka perustui olettamukseen joka oli siis väärä. Tällaisessa virtuaalikeskustelussa erehtyy helposti kun on vain muutamien kirjoitettujen lauseiden varassa. Voin vain pyytää anteeksi.

    • Jeesuksen opetuslapsi

      Sinä saat sitä, mitä kylvät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. 164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe