Ateisti koki ihmeen!

Pittsburgh

Kyllä te ateistitkin uskoisitte jos olisitte olleet edesmenneen parantaja-evankelista Kathryn Kuhlmanin ihmekokouksissa!

Kokouksissa oli monesti mukana myös epäilijöitä. Kerrankin oli yksi epäilijä mukana yleisön joukossa ja kun parantuneita alkoi tulla eteen lavalle todistamaan ihmeparantumisista, alkoi mies laskea, paljonko henkilöille oli maksettu huijauksesta.

Kun parantuneita tuli yhä enemmän lavalle todistamaan mitä erilaisimpien sairauksien parantumisista, alkoi mies ihmetellä. Sitten hän päätti kysyä vierustoverilta, kuinka usein Kathryn Kuhlman pitää tällaisia kokouksia. Vierustoveri vastasi että näitä kokouksia pidetään joka viikko ympäri vuoden.

Epäilijä tuli siihen tulokseen, ettei kenenkään rahat riittäisi tällaiseen rahan viljelemiseen, joten kaikki eivät voineet olla huijareita eivätkä kaikki varmasti olleet päästään vialla.

Erään kerran taas tapahtui niin, että eräs ateisti joka kulki kokouspaikan lähettyvillä, näki ihmisten menevän tietystä ovesta sisälle ja kiinnostui asiasta ja kuvitteli sen olevan jokin ota tai jätä tilaisuus tai huutokauppa. Mies meni kokoukseen ja nojasi viisi minuuttia takaseinään pelkästä uteliaisuudesta kun hän huomasi yhtäkkiä että hänen toinen vuosia kuurona ollut korvansa aukeni ja hän saattoi kuulla molemmilla korvilla normaalisti.

Mies meni heti eteen kertomaan ihmisille mitä oli tapahtunut ja sanoi parantuneensa vaikka ei ollut käynyt 25 vuoteen kirkossa ja sanoi olevansa ateisti.
Mies otti sinä iltana Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja meni uutena miehenä kotiin. Tällainen on Jumala! Tällaista tekee Jumala!

Hyvää päivän jatkoa kaikille!

9

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vau vau

      vau, ristus ku oli mahtava juttu!!

    • Kuk regus susej

      uskovista jotka ovat tulleet ateisteiksi, eikö se olisi suurempi ihme, jumalasi menettää otteensa uskovasta, ja lähettä hänet helvettiin.

      Kuhlman oli muuten saatanan palveluksessa.

      http://www.heinola.org/~patato/lukijat/muut/kirje353.php

      "Onko mahdollista henkilölle, jota Luciferin henkiopas kontrolloi todella uskoa, että tämä henki olisi Pyhä Henki? Uskon, että vastaus on selkeästi myönteinen. Saatana ja hänen kätyrinsä ovat jäljittelyn mestareita. Helvetti on oleva kansoitettu niillä, jotka todella uskoivat, että eläessään he seurasivat Jumalaa. "

      • Kuk regus susej

        Ateismia sinulle, Pittsburgh!


      • KErberossi

        Ihme ateisti kun Saatanaan uskoo. Aika pelle sinäkin olet kun siteeraat jotain sheissea mihin et olevinaan usko. PELLE


      • Kuk regus susej
        KErberossi kirjoitti:

        Ihme ateisti kun Saatanaan uskoo. Aika pelle sinäkin olet kun siteeraat jotain sheissea mihin et olevinaan usko. PELLE

        ateistin sanaa uskoisi.
        Kun sinulla on väärin kirjoitetusta nimestäsi päätellen kolme päätä, miksi et käytä yhtäkään niistä?


    • miloz

      kerrohan mielummin jotain grimmin veljesten tyylisii satuja, vähä enemmän jännitystä ja tilanteit.

    • HattiWatti

      Mistäs se johtuu että ainakun kuulen Kathryn Kuhlmanin nimen niin mieleni tekee tehdä ihme ja tappaa itseni. Onneksi sentään olen ajatteleva olento ja ymmärrän ettei se ole mikään ratkaisu.

    • ertert

      Tuo kertomus on juuri samanlainen kuin lukemattomat monet muut hihulegendat. Kun niitä sitten tutkitaan, paljastuu, että ne eivät ole totta, mutta mitäpä ei hihu uskoisi, kun se vain hänen uskontoonsa sopii.

    • Evakkoon

      Käytät nimeä Hanna?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe