Onko elämämme niin fantastista?

Nokia ilmoittaa taas vähentävänsä Suomesta 700 työpaikkaa ja aivan hiljattain Espoossa suljettiin kokonainen tehdas, kuitenkin Jyrki Kataisella on kanttia vakuutella, että kaikki on niin fantastista. Nyt on herännyt vakava kysymys, kenen tai keiden hallitus tämä porvarihallitus on, vaikka kokoomus ennen vaaleja rastastikin voitoon työväen puolueena. Taisi tapahtua oikein kokoomuksen taholta sahausta työväen nilkkaan, kun nyt Suomessa työttömien määrä aloitti rajun kasvun 90-luvun kaavalla.

Kaiken kukkuraksi Jyrki Katainen ei ole täpinöissään eväänsä täräyttänyt irtisanotun tai lomautetun puolesta, vaan päin vastoin syytää rahaa näille yrityksille sillä varjolla, että työpaikkoja syntyisi. Oikein Iltalehdessa Nokian entinen toimitusjohtaja Isokallion huutelee jo oppositon apua, että tälle rahojen syytämiselle tulisi edes jonkilaista tolkkua.

Taitaa tämä valtion velkarahalla elvyttäminen tehdä enemmän työttömiä, kuin työpaikkoja? Jyrki Katainen on pitänyt huolen siitä, että näillä Suomessa olevilla yrityksillä on nyt rahaa siirtää toimintojaan muualla halvan työvoiman maihin.
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Obamahan haluaa lisäveron sellaisille yrityksille, mitkä siirtävät tuotantoaan halpamaihin, mutta säilyttävät päämajansa jenkkilässä. Täällä Suomessa siitä ei ole puhuttu sanaakaan, vaikka yrityksille ollaan taas lapiomassa rahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntoja kuunnellen kirjoitti:

Nokia ilmoittaa taas vähentävänsä Suomesta 700 työpaikkaa ja aivan hiljattain Espoossa suljettiin kokonainen tehdas, kuitenkin Jyrki Kataisella on kanttia vakuutella, että kaikki on niin fantastista. Nyt on herännyt vakava kysymys, kenen tai keiden hallitus tämä porvarihallitus on, vaikka kokoomus ennen vaaleja rastastikin voitoon työväen puolueena. Taisi tapahtua oikein kokoomuksen taholta sahausta työväen nilkkaan, kun nyt Suomessa työttömien määrä aloitti rajun kasvun 90-luvun kaavalla.

Kaiken kukkuraksi Jyrki Katainen ei ole täpinöissään eväänsä täräyttänyt irtisanotun tai lomautetun puolesta, vaan päin vastoin syytää rahaa näille yrityksille sillä varjolla, että työpaikkoja syntyisi. Oikein Iltalehdessa Nokian entinen toimitusjohtaja Isokallion huutelee jo oppositon apua, että tälle rahojen syytämiselle tulisi edes jonkilaista tolkkua.

Taitaa tämä valtion velkarahalla elvyttäminen tehdä enemmän työttömiä, kuin työpaikkoja? Jyrki Katainen on pitänyt huolen siitä, että näillä Suomessa olevilla yrityksillä on nyt rahaa siirtää toimintojaan muualla halvan työvoiman maihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu