Mikä ihmisestä voi tulla?

Pyhien kirjoitusten perusteella on syy uskoa, että olemassaolomme ei pääty, vaan jatkuu henkimaailmassa. Raamatun mukaan meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Tämän täytyy tarkoittaa, että meiodät on luotu tulemaan sellaisiksi.

Ennen lankeemusta ihminen ei tiennyt hyvästä eikä pahasta. Hän ei siis heti luomisensa jälkeen ollut Jumalan kaltainen, vaikka hänen ulkomuotonsa olisi muistuttanut Häntä. Ihminen muistuttaa luomiskertomuksen mukaan Jumalaa ja vastaavasti Jumala muistuttaa ihmistä.

Entelekian ja oikein ymmärrettyjen ilmoitusten perusteella on johdonmukaista ajatella, että Jumala on ollut joskus sellainen kuin me olemme nyt. Jumalaa ei kuitenkaan ole luotu ihmisen mukaan, vaan ihminen Jumalan kuvan mukaan ja hänen kaltaisekseen.

Taivaallinen Isämme on samoin kuin Kristuskin ylösnoussut ja kuolematon olento, joka pystyy tuntemaan ja toimimaan. Jumala ei ole sellainen kuin Athanasiuksen uskontunnustuksessa sanotaan: ”Niin että ennen kaikkea pitää, niin kuin ennen on sanottu, palveltaman kolmea persoonaa yhdessä jumaluudessa, ja yhtä Jumalaa kolmessa persoonassa. Joka siis tahtoo autuaaksi tulla, hänen tulee näin kolminaisuudesta ajatella.”

Tällaisella olennolla ei voi olla sellaista hermojärjestelmää ja tietoisuutta, jota Raamatun mukaan on Jumalalta edellytettävä, sillä Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme eri persoonaa, joilla kullakin on itsenäinen hermojärjestelmä, vaikka se muodostuukin hienommista aineista kuin meidän. Kristus nousi kuolleista fyysisesti kosketeltavana ja hermojärjestelmänsä säilyttäneenä. Sellaisena Hänen on ennustettu myös joskus palaavan. Ei ole mitään syytä olettaa, ettei Hän edelleen olisi ruumiillinen olento joskin kuolematon.

On pääteltävä, että Hänen Isänsä on samankaltainen, sillä ei Kristus muuten voisi olla Jumalan Ainosyntyinen Poika. Kristus toi olemassaolomme tähän muotoon jotain aivan uutta myös fyysisesti. Hänen ruumiiseensa sisältyi mahdollisuus voittaa kuolema ja Hänen henkeensä sisältyi mahdollisuus täyttää oikeudenmukaisuuden vaatima sovitus niiden puolesta, jotka hyväksyvät Hänet Lunastajakseen.

Kun kuolemme, meistä tulee henki. Se on seuraava vaihe siinä, mitä meistä tulee matkallamme Jumalan kaltaisiksi eli sellaisiksi, joiksi meidät on luotu tulemaan. Ylösnousemuksessa saamme kuolemattoman ruumiin. Silloin olemme kuolematon sielu eli henki ja ruumis erottamattomasti yhdessä.

33

672

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • f.e.s.

      Tekstisi nojaa sopivasti poimittuun sanatarkkaan tulkintaan Raamatusta ja osoittamattomiin syy-seurauksiin. Aivan oma lukunsa on jumalallinen hermojärjestelmä...

      Se yksi sopiva sana - antropomorfinen - kertoo kaiken oleellisen tuotoksestasi.

      • Raamatun mukaan ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, joten Jumala vastaavasti on ihmisen kuvan mukainen. Myös Kristus synyi ihmisen pojaksi ollen samalla Jumalan Poika ja siksi Jumala. Antropomorfinen Jumala on siten Raamatun mukainen Jumala.

        Millainen sinusta Jumala on? Jos sanotaan, että hän on Henki, niin on hän sitäkin. Ihminenkin on henki ja ruumis yhdessä, mutta kuolevaisena. Jumala on kuolematon henki ja ruumis yhdessä. Sellainen on Krituskin nyt elettyään maan päällä ja voitettuaan kuoleman meidän kaikkien puolesta.

      • sama kuin
        Tapani1 kirjoitti:

        Raamatun mukaan ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, joten Jumala vastaavasti on ihmisen kuvan mukainen. Myös Kristus synyi ihmisen pojaksi ollen samalla Jumalan Poika ja siksi Jumala. Antropomorfinen Jumala on siten Raamatun mukainen Jumala.

        kuvauskohde...

      • sama kuin kirjoitti:

        kuvauskohde...

        On itsestään selvää, ettei kuva ole sama kuin kuvauskohde. Mitenkähän olet viestini ymmärtänyt? Ei siitä mitenkään luulisi saavan tuollaista käsitystä. -Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi:
        1. Moos. 1
        26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".
        27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

        Kaltaisuus tarkoittaa samanlaisuutta, mutta tuossa kohdassa se täytyy ymmärtää niin, että ihminen luotiin tulemaan Jumalan kaltaiseksi. Raamatussa meitä sanotaan jumaliksi:
        Joh. 10
        34 Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? [Ps. 82:6]

        muuttelet Raamattuakin vastaamaan omia (tai Smithin) tarkoitusperiäsi...

        Tulemisesta ei puhuta YHTÄÄN MITÄÄN.

      • f.e.s.
        Tapani1 kirjoitti:

        Raamatun mukaan ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, joten Jumala vastaavasti on ihmisen kuvan mukainen. Myös Kristus synyi ihmisen pojaksi ollen samalla Jumalan Poika ja siksi Jumala. Antropomorfinen Jumala on siten Raamatun mukainen Jumala.

        Millainen sinusta Jumala on? Jos sanotaan, että hän on Henki, niin on hän sitäkin. Ihminenkin on henki ja ruumis yhdessä, mutta kuolevaisena. Jumala on kuolematon henki ja ruumis yhdessä. Sellainen on Krituskin nyt elettyään maan päällä ja voitettuaan kuoleman meidän kaikkien puolesta.

        Minulla ei ole tarvetta teeskennellä, että tietäisin yhtään enempää. Minulla ei ole tarvetta teeskennellä omaavani varmuutta asiasta, josta sitä ei voi olla.

        Poimimalla yksittäisiä jakeita, tulkitsemalla sopivasti, voi Raamatulla perustella oikeastaan mitä tahansa. Tästä mieleen tulee eksgeetti Risto Lauhan toteamus 'kertokaa mitä haluatte puolustaa ja minä kerron raamatulliset perusteet'.

      • Helaman
        sama kuin kirjoitti:

        kuvauskohde...

        "Kuva ei ole sama kuin kuvauskohde..."
        Tarkoitatko, että valokuvassa oleva ihminen ei ole sama kuin se josta kuva otettiin? Toisin sanoen, vaika sinusta otettaisiin valokuva, niin kuvassa oleva henkilö ei olekaan sinä?
        Vanhassa käännöksessä sanotaan, että ihminen luotiin Jumalan "muotoiseksi". Mitä luulet ilmauksen "Jumalan motoinen" tarkoittavan?

      • sama kuin
        Helaman kirjoitti:

        paperipala ole sama kuin sinä!

    • aikaa

      Ymmärrettävää, että uskonnon täytyy käydä syvällä materialismissa. Saa nähdä, miten pitkälle muut uskonsuuntaukset käyvät siellä mormonismin perässä tai ohella.

      Se on vain yksi tämän ajan merkki. Suuressa juoksussa se on ymmärrettävää ja sitten heilahdusliikkeen kautta tulee taas kaipuu enemmän syvähenkisyyteen, joka ei toki ole kadonnut maan päältä, vaan vaikuttaa kaiken aikaa itäisemmisssä uskonnoissa ja itäisemmässä kristinuskossa.

      • Fyysikoiden mukaan se on energiaa. Enää ei puhuta aineen ja energian häviämättömyyden laista, vaan energian häviämättömyyden laista. Kun näin on, niin voidaan kysyä, mihin elämän energiakaan häviää. Sen luonnetta ei tunneta eikä ole pystytty luomaan keinotekoisesti elämää. Ja vaikka pystyttäisikin siihen, niin yhä jäisi avoimeksi se, mitä tuo energia lopulta on.

      • mainitsemasi

        syvähenkisyys.

        Eikö hengellisyys ennemminkin liity uskontoon, henkisyys on materialismille rinnakkainen.

      • aikaa
        Tapani1 kirjoitti:

        Fyysikoiden mukaan se on energiaa. Enää ei puhuta aineen ja energian häviämättömyyden laista, vaan energian häviämättömyyden laista. Kun näin on, niin voidaan kysyä, mihin elämän energiakaan häviää. Sen luonnetta ei tunneta eikä ole pystytty luomaan keinotekoisesti elämää. Ja vaikka pystyttäisikin siihen, niin yhä jäisi avoimeksi se, mitä tuo energia lopulta on.

        Massa on VAIN yksi energiamuoto. Te sidotte Jumalan massaklöntiksi. Massa voi MUUTTUA muiksi energiamuodoiksi ja lakata olemasta.

      • aikaa
        mainitsemasi kirjoitti:

        syvähenkisyys.

        Eikö hengellisyys ennemminkin liity uskontoon, henkisyys on materialismille rinnakkainen.

        Vältin tuossa hengellisyys-sanaa, koska henkisyys on laajempi käsite kuin uskonnollisuuteen assosioituva hengellisyys.

      • aikaa
        aikaa kirjoitti:

        Massa on VAIN yksi energiamuoto. Te sidotte Jumalan massaklöntiksi. Massa voi MUUTTUA muiksi energiamuodoiksi ja lakata olemasta.

        Siis kuten jää sulaa. Se lakkaa silloin olemasta jäätä ja lakkaa olemasta klöntti. Teidän Jumalanne kuitenkin on ikuinen klöntti.

      • aikaa kirjoitti:

        Siis kuten jää sulaa. Se lakkaa silloin olemasta jäätä ja lakkaa olemasta klöntti. Teidän Jumalanne kuitenkin on ikuinen klöntti.

        Luot olkinuken jumalakäsityksestämme, sillä näin emme käsitä: "Teidän Jumalanne kuitenkin on ikuinen klöntti."

        Isä-Jumala ja Kristus ovat kirkastettuja olentoja. Heidän elämänsä perustuu muuhun kuin meidän vereen perustuvaan elämään. He ovat kuolemattomia. Sellaisiksi mekin tulemme, mutta meistä itsestämme riippuu, millaisen kirkkauden saamme.

      • laajempi
        aikaa kirjoitti:

        Vältin tuossa hengellisyys-sanaa, koska henkisyys on laajempi käsite kuin uskonnollisuuteen assosioituva hengellisyys.

        mutta mitä se on? Sulkeeko se hengellisyyden sisäänsä vai ulos, vai sivuaako vain ohuelti tangentin suunnassa?

      • aikaa
        Tapani1 kirjoitti:

        Luot olkinuken jumalakäsityksestämme, sillä näin emme käsitä: "Teidän Jumalanne kuitenkin on ikuinen klöntti."

        Isä-Jumala ja Kristus ovat kirkastettuja olentoja. Heidän elämänsä perustuu muuhun kuin meidän vereen perustuvaan elämään. He ovat kuolemattomia. Sellaisiksi mekin tulemme, mutta meistä itsestämme riippuu, millaisen kirkkauden saamme.

        Aikaan, pikkaan ja materiaan sidottuja klönttejä.

      • aikaa
        laajempi kirjoitti:

        mutta mitä se on? Sulkeeko se hengellisyyden sisäänsä vai ulos, vai sivuaako vain ohuelti tangentin suunnassa?

        Tarkoitin hengellisyyden ainakin likimain siihen sisältyväksi. Toisin päin ei onnistusi yhtä hyvin, siis että kaikki henkisyys yritettäisiin tunkea hengellisyyteen.

      • aikaa kirjoitti:

        Aikaan, pikkaan ja materiaan sidottuja klönttejä.

        Täällä sinä sanot noin, mutta se on luomasi olkinukke käsityksistämme.

      • aikaa
        Tapani1 kirjoitti:

        Täällä sinä sanot noin, mutta se on luomasi olkinukke käsityksistämme.

        että Jumala voi olla läsnä kaikkialla PYHÄN HENGEN välityksellä. Oma klönttiruumis on vain yhdessä paikassa kerrallaan.

      • aikaa kirjoitti:

        että Jumala voi olla läsnä kaikkialla PYHÄN HENGEN välityksellä. Oma klönttiruumis on vain yhdessä paikassa kerrallaan.

        Jumala voi saada tietää kaiken ja on sikäli läsnä, mutta hän on kerrallaan yhdessä paikassa. Pyhän Hengen vaikutus ulottuu kaikkialle kuin auringon valo. Jumalan vaikutus ei ole samanlaista. Hän toimiin meissä Pyhän Hengen kautta.

        Melkoinen klönttiukko siis... Sitä juuri ajoinkin takaa.

    • se on saletti

      Turha haahuilla moista.

      • Matt. 5:48
        Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. [3. Moos. 11:44; Jaak. 1:4]
        Fil. 3:15
        Näin meidän on siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on.
        Jaak. 1:4
        Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.
        Hepr. 10:1
        Laissa siis on vain varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta, ei sen varsinaista ilmentymää. Vaikka lain määräämät uhrit toistetaan vuodesta vuoteen, laki ei ikinä pysty tekemään pysyvästi täydellisiksi niitä, jotka astuvat Jumalan eteen. [Hepr. 7:19, 8:5, 9:9]
        Hepr. 10:14
        sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. [Hepr. 9:26]

        Meidät on luotu tulemaan Jumalan kaltaisiksi eli täydellisiksi:
        1. Moos. 1
        26 Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." [1. Moos. 5:1, 9:6; Viis. 2:23; Kol. 3:10]

        MAP-kirkossa uskotaan iankaikkiseen kehitykseen eli kehitys ei lopu siihen, mihin yllämme maanpäällisen elämän aikana.

      • muodossa

        olet kuoleman jälkeen?

        Eikö Jeesus ole kuolemansa jälkeen täydellinen, miksei se voisi onnistua ihmiseltäkin.

        Täydellinen, mitä se on ...

      • ei pullosta
        muodossa kirjoitti:

        olet kuoleman jälkeen?

        Eikö Jeesus ole kuolemansa jälkeen täydellinen, miksei se voisi onnistua ihmiseltäkin.

        Täydellinen, mitä se on ...

        Jeesus on keskuuteemme lihassa asumaan tullut Jumala, hän on ruumiiltaan samankaltainen kuin me. Hän on vanhin veljemme, sillä Hän halusi maksaa meistä vaadittavan hinnan, jotta pääsisimme takaisin taivaallisen isän luokse kuten Hän. Paavalin kirjeissä Jeesusta sanotaan Jumalaksi, vielä niin että Taivaallinen Isä sanoo pojastaan, että Hän on jumala. Mekin olemme jumalallisia, ja voimme tulla enemmän Isän kaltaiseksi seuraamalla Poikaa.

      • käsissä
        muodossa kirjoitti:

        olet kuoleman jälkeen?

        Eikö Jeesus ole kuolemansa jälkeen täydellinen, miksei se voisi onnistua ihmiseltäkin.

        Täydellinen, mitä se on ...

        ja jaloissa.

      • sinullako
        käsissä kirjoitti:

        ja jaloissa.

        myös?

        Miksi?

      • käsissä
        sinullako kirjoitti:

        myös?

        Miksi?

        vai etkö ollut ymmärtävinäsi?

    • ...ihmisoppeja

      Sekavia ihmisoppeja ja -filosofioita esität!

      >>> Entelekian ja oikein ymmärrettyjen ilmoitusten perusteella on johdonmukaista ajatella, että Jumala on ollut joskus sellainen kuin me olemme nyt.

      Pelkkää kuollutta ihmisfilosofiaa tuollainen ajattelu.

      >>> Taivaallinen Isämme on samoin kuin Kristuskin ylösnoussut ja kuolematon olento

      Tietysti Isä Jumala on kuolematon. Mutta ylösnoussut? Ei hänen ole tarvinnut nousta ylös.

      >>> On pääteltävä, että Hänen Isänsä on samankaltainen, sillä ei Kristus muuten voisi olla Jumalan Ainosyntyinen Poika.

      Kuollutta ihmisfilosofiaa tuokin. Kristus oli näet Jumalan ainosyntyinen Poika jo ENNEN kuin hän syntyi ihmiseksi. Ei hän syntynyt ihmiseksi tullakseen ISÄN JUMALAN kaltaiseksi, vaan hän syntyi ihmiseksi tullakseen IHMISTEN kaltaiseksi.

      Tietysti olemassaolomme jatkuu elämän jälkeen.

    • ????????????

      sitäkö?

      • se ero

        täydellisyyden ja sinun välillä onkin. Jumala ja omat vaimot, ihminen (sinä?) ja toisten puolisot.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe