Parin vuoden ajan vasen kives ollut isompi ja suurentunut pikkuhiljaa, ei
varsinaisia kipuja, mutta hankala jo kantaa näin isoa kivespussia
housuissa
Eilen kotona pudonnut vasara vasempaan
silmään, outoa tunnetta tämän jälkeen
Hiuksia lähtee harjatessa, ei käteen vetäessä
Normaali musta tussu (muu status)
Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan
Mainittakoon lisäksi, ettei olennaista lämpöeroa ole havaittavissa
jalkojen välissä
Lähes päivittäin tulee tilanteita, joissa ei muista, mitä vaimo on
sanonut
Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut
Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa
Ei yhdyntöjä. Neljä raskautta ja synnytystä
Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä
potilasta
Kävely töksähtelevää, aina ei tiedä, mihin jalat menevät ja ovatko ne
maassa vai ilmassa
Perussairauksina sepelvaltimotauti, verenpainetauti, Jehovan todistaja
Hänellehän on vuosikausia sitten tehty pukamien vuoksi avoleikkaus,
lisäksi gynekologi operoinut omaa puoltaan.
Potilaan mielestä isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet
Hän on motorisesti levoton eli konttaa pöydän alla
Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen
Potilas on ehkä kenties mahdollisesti saattanut hyötyä lääkityksestä
Se tekee hyvää (CTG hyvä)
Nyt potilas kolme viikkoa sitten Kanarialla käynyt kylpyammeessa taistelun
torakan kanssa ja tässä yhteydessä liukastui ja löi takaraivonsa
kylpyammeeseen
Tulee pitkäaikaisen lonkkakivun vuoksi ja toivottavasti ei tule toista
kertaa
Potilas virtsaa mielestään hyvin, kuin hevonen
Pukamavaivaa ollut pidempää, kertoo jo vuosia olleen suolen toiminnan
huononlainen, lampaan panania tulee
Päivittäin 90 km lenkkejä koiran kanssa noin kolmesti päivässä
Potilas poistuu sairaalasta iloisena, vaikka on juuri yrittänyt
itsemurhaa
Hyvässä kunnossa oleva kuorma-auton kuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10
km hengästymättä
Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa
Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies, joka
on vatsastapuhuja
Tuli kävellen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui
vapaasti
Tupakoinut lähes 50 askia päivässä. Nyt nuhaa ja yskää
Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet
Ummetuspotilas. Tulee aamuyöstä klo 2.00 paskalle aluesairaalaan
Virkeä rouva, joka lähtee tuolilta hyvinkin vikkelästi liikkeelle.
Kävelee symmetrisesti varpailla ja kantapäillä ja kyykistyminenkin sujuu
hyvin
Kuunnellut 'oopperan kummitusta' ja silloin aavekivut alkaneet
Ihmettelee, miten voi olla raskaana, koska ei ole ollut yhdynnässä.
Ilmeinen abiogeneesi = elämän syntyminen elottomasta aineesta
Luomet roikkuvat pitkin poskipäitä
Alapää kutisee ja nenäkin tuhisee
Potilaan älykkyysikä vastaa lähinnä aasia
Vinkkailee silmää. Kysyttäessä asiasta kertoo vikittelevänsä tohtoria
Lääkärin saneluja....
17
1439
Vastaukset
- Tristar
Ihhhiihhhiiii *snort*
*reps*
***- bubastis.tmi
todistamaan että muillakin on ongelma pitää "sana hallussa" :D:D:D
- .-.-.
bubastis.tmi kirjoitti:

Lääkärin sanelukoneesta purettua.
Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan.
Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään.
Päivässä n 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan.
Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa.
Niellessä tuntuu kipua kiveksissä saakka säteillen aina isovarpaiden niveliin.
Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina.
Molemmissa lonkissa totaaliproteesit. Muuten ei säännöllistä lääkitystä.
Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä.
Pitkäaikainen tytär ja ystävä kuolleet lähiaikoina.
Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea.
Takaraivolla Mersun muotoinen haava.
Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa.
Yleistilaltaan kohtalaisen hyvä nainen.
Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti.
Kipsi kaatunut ja haljennut.
Gravidana 15. kuukaudella.
Seurannassa potilas lämpenee.
Desorientoitunut miellyttävällä tavalla aikaan ja paikkaan.
Makaa kukkakaupan edessä ja kouristelee.
Potilaan hoito siirtyy siis A-klinikalle, jossa tavoitteena päästä lääkäripuvuista eroon.
Ollut laserleikkauksessa peräpukamiensa kanssa.
Riisuutuu ja pukeutuu avutta. Kävely on kankeaa erityisesti sukkien ja kenkien osalta.
Potilaamme (synt. -71) on kulkenut paristolla vuodesta -75 lähtien.
Kyseessä 60-vuotias nuorukainen (synt.vuosi -60).
Esitiedot: Potilaan sydänasiat kunnossa.
Ei muista onko ollut autokuskina vai kuljettajana. - .-.-.
.-.-. kirjoitti:

Ei muista onko ollut autokuskina vai kuljettajana.
Jokaisen Finnairin lennon jälkeen koneen kapteeni kirjoittaa virheraportin, jos lentokoneessa on ollut jotain vikaa. Virheraportti annetaan mekaanikoille, jotka huoltavat koneen kuntoon. Kun vika on korjattu, mekaanikot kirjoittavat raportin kääntöpuolelle, mitä he ovat tehneet, ja lentäjät lukevat merkinnät ennen seuraavaa lentoa.
Lukekaa nämä aidot merkinnät, jotka Finnairin lentäjät ovat tehneet vioista ja mekaanikot niiden korjauksista.
Ohjaaja: Vasen sisäpyörä pitäisi melkeinpä vaihtaa.
Mekaanikon vastaus: Vasen sisäpyörä melkeinpä vaihdettu.
Ohjaaja: Koelento sujui muuten hyvin, mutta automaattinen
laskeutuminen oli melko raju.
Mekaanikon vastaus: Tähän koneeseen ei ole asennettu automaattista
laskeutumisjärjestelmää.
Ohjaaja: Potkurin numero 2 voitelujärjestelmä on
epäkunnossa.
Mekaanikon vastaus: Potkurin numero 2 voitelu toimii. Potkurien 1, 3 ja
4 sen sijaan ei.
Ohjaaja: Jokin ohjaamossa on irti.
Mekaanikon vastaus: Jokin ohjaamossa kiinnitetty paikalleen.
Ohjaaja: Tuulilasissa on kuolleita hyönteisiä.
Mekaanikon vastaus: Elävät hyönteiset olivat päässeet loppumaan.
Ohjaaja: Automaattiohjaus laskee lentokorkeutta 200 jalkaa,
kun korkeuden pitäisi lukittua.
Mekaanikon vastaus: Minkäs minä sille täältä maasta käsin voin.
Ohjaaja: Vuodon merkkejä oikeassa laskeutumistelineessä.
Mekaanikon vastaus: Merkit poistettu.
Ohjaaja: Radiolaitteistossa uskomattoman kova ääni.
Mekaanikon vastaus: Ääni laskettu uskottavalle tasolle.
Ohjaaja: Kitkalukko lukitsee kaasukahvan paikalleen.
Mekaanikon vastaus: Ehkäpä lukko on olemassa juuri siksi...
Ohjaaja: Arvelen, että tuulilasissa on särö.
Mekaanikon vastaus: Arvelen, että saatat olla oikeassa.
Ohjaaja: Moottori numero 3 puuttuu.
Mekaanikon vastaus: Moottori löydetty oikeasta siivestä lyhyen etsinnän
jälkeen...
Ohjaaja: Lentokone käyttäytyy hassusti.
Mekaanikon vastaus: Lentokonetta käsketty ryhdistäytymään, lentämään
kunnolla ja olemaan vakavamielisempi.
Ohjaaja: Tutka mörisee.
Mekaanikon vastaus: Tutka ohjelmoitu ääntelemään selvästi.
Ohjaaja: Hiiri ohjaamossa.
Mekaanikon vastaus: Kissa asennettu. - .-.-.

Mekaanikon vastaus: Kissa asennettu.
Lehdistä noukittua ......
> >
Mies löi liikuntarajoitteista miestä pankkiautomaatilla.
Otsikko Koti-Kajaanissa 15.1.
> >
Ex-vaimonsa tuolin alla räjäyttänyt vangittiin.
Otsikko Keskisuomalaisessa 17.7 .
> >
Naisen puseron alle tunkeutunut löi miestä tuopilla.
Otsikko Aamulehdessä 13.3.
> >
Tutkijalautakunta kaipaa vielä lisää tsunamikokemuksia.
Otsikko Hämeen Sanomissa 23.2.
> >
Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei työkyvyttömyyden.
Otsikko Länsi-Suomessa 4.10.
> >
Nainen kestää heikosti peräänajoa.
Otsikko Aamulehdessä 29.1.
> >
Grilliin murtautujat kärähtivät.
Otsikko Hämeen Sanomissa 11.7.
> >
Vessan varastaneita odottaa pyttytuomio.
Otsikko Aamulehdessä 29.5.
> >
Lehmä kuoli.
Otsikko Hankasalmen Sanomissa 29.7.
> >
Kouluruoka aiheetta oppilaiden hampaissa.
Otsikko Kangasalan Sanomissa 3.4.
> >
Hammashoidossa vielä paikattavaa.
Otsikko Kalevassa 12.1.
> >
Päihdetyö vaatii selviämistä.
Otsikko Kalevassa 23.1.
> >
Keskon pääjohtaja selvinnee elokuussa.
Otsikko Aamupostissa 2.5.
> >
Presidentti selviää ehkä vasta ensi viikon lopulla.
Otsikko Helsingin Sanomissa 9.11.
> >
Rattijuoppo kaahasi sataa poliisia karkuun.
Otsikko Warkauden Lehdessä 31.3.
> >
Paikallisjuna kulki aikataulussa. Veturinkuljettajaa epäillään
junaliikennejuopumuksesta.
Otsikko Lapin Kansassa 9.5.
> >
Olutrekka ojaan Iissä. Alkoholilla ei ollut osuutta turmassa.
Helsingin Sanomat 4.5.
> >
Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
Helsingin Sanomat 14.4.
> >
Valintatalo avaa kirkon kylässä ensi torstaina.
Uusittu myymälä poikkeaa ratkaisevasti entisestä.
Otsikko Luoteis-Uusimaassa 11.6.
> >
Eliel Saarisen tien tunneli on kaikkiaan yli puoli kilometriä pitkä.
Umpitunnelissa kuljetaan 350 metrin matka.
Helsingin Sanomat 12.10.
> >
Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi
lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
Savon Sanomat 2.7.
> >
Hakijaryntäys Espoon hautausmaille.
Otsikko Espoon seurakuntasanomat Essessä 11.3 .
> >
Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa selviävät
tablettilääkityksellä.
Savon Sanomat 7.1.
> >
Kuoppakorotus Kuhmon hautainhoitomaksuihin.
Otsikko Kainuun Sanomissa 26.1.
> >
Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta
veloituksetta.
Turkulainen 28.8.
> >
Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.
> >
Esimerkiksi luterilaiset ja ortodoksit elävät monilla
itäsuomalaisilla hautausmailla kauniisti rinta rinnan.
Kotimaa 31.10.
> >
Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
Otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12 .
> >
Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat eivät jää syömättä.
Otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.
> >
Etelä-Karjalan ensimmäinen krematorio tuotantokäyttöön.
Otsikko Etelä-Saimaassa 15.5.
> >
Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella, enemmistö
professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan.
Otsikko Aamulehdessä 13.9.
> >
Mika Lahti kaatoi keilat naisia paremmin.
Otsikko Helsingin Sanomissa 10.1.
> >
Aivoleikkausten päänavaajalle tunnustuspalkinto.
Otsikko Savon Sanomissa 5.12.
> >
Työkaverinsa rintoja kähminyt sai jättikorvauksen.
Otsikko Ilta-Sanomien lööpissä 5.2.
> >
Iloisten ihmisten elinkauppaa vuodesta 2003!
Ilmoitus Oulu-lehdessä 11.5.
> >
Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
Otsikko Kauppalehdessä 23.2.
> >
Napatutkijat kotiin naistenpäiväksi.
Otsikko Karjalaisessa 8.3.
> >
Huonokuuloisten maailmankongressissa huippupuhujia.
Kuulonhuoltoliiton tiedotteen otsikko 13.5.
> >
Eurot näytettiin etukäteen vain sokeille.
Otsikko Aamulehdessä 31.12.
> >
Eläkeläiset tekevät puista lentokonetta mielisairaalan vintillä.
Otsikko Helsingin Sanomissa 18.6.
> >
Seinäjoen Energia suunnittelee miljoonien eurojen polttolaitosta.
Otsikko Ilkassa 20.8.
> >
Kala kulkee ontuen vedestä kuluttajalle.
Otsikko Turun Sanomissa 11.10.
> >
Öljy on peräisin viime kesänä jäihin pudonneesta traktorista.
Keskisuomalainen 28.4.
> >
Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
Otsikko Itäväylässä 24.6.
> >
Espoolaisen koulun opettaja luki muiden lähettämiä viestejä.
Otsikko Aamulehdessä 29.11.
> >
Humalainen nainen ajoi taksilla.
Otsikko Iltalehdessä 28.1.
> >
Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan Kävelykadulla.
Tyrvään Sanomat 5.8.
> >
Huutokauppa järjestetään poliisilaitoksen takapihalla perjantaina
klo 10. Paikalla on kolme näytekusta.
Savon Sanomat 19.11.
> >
Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä
taimikossa riekkoa.
Ilta-Sanomat 24.9.
> >
Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
Otsikko Pohjalaisessa 4.8.
> >
Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja
liukuvat ylöspäin selässä.
Iltalehti Online 18.9.
> >
Etelä-Savossa ei liikoja säteile. Alhaisimmat arvot löytyivät
Savonlinnasta.
Otsikko Itä-Savossa 7.10.
> >
Päivi Puolukka kantaa karpalomehupaketteja Rajakylän päiväkodin
lapsille.
Kuvateksti Kalevassa 10.9.
> >
Miina Kenttä omaa luokkaansa tyttöjen seipäässä.
Otsikko Helsingin Sanomissa 18.8.
> >
Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.
> >
Nyt meiltä tuoreet kastemadot onkimiehille! Kysy lihatiskiltä!
Ilmoitus Kuhmoisten Sanomissa 12.6.
> >
Aiemmin nainen ilmoitti tulleensa pahoinpidellyksi Koivukujalla,
jonka tekijöinä oli ollut kaksi outoa miestä. Nainen jätti
valheellisen kertomuksen poliisille tämän entisen poikaystävän
kehotuksesta.
Raahen Seutu 17.11.
> >
Hän on joutunut mielisairaalaan, koska tappoi 12-vuotiaan äitinsä ja
tämän rakastajan.
Kansan Uutiset 27.3.
> >
Vastaaja oli omien sanojensa mukaan turhaan yrittänyt myydä
bernhardinkoiraa. Saksanpaimenkoira oli puolestaan hänen poikansa.
Savon Sanomat 3.9.
> >
Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
Otsikko Pohjois-Satakunnassa 16.6.
> >
Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
Otsikko Aamulehdessä 3.2.
> >
Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
Vantaan Sanomat 22.9.
> >
Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri
muodoissaan.
Pohjolan Sanomat 19.11.
> >
Kymmenen hevosen emäntä myös ravaa itse, ja onpa voittanut Suomen
mestaruudenkin.
Itä-Häme 8.3.
> >
Alkosta halutaan piristystä Pöytyän liike-elämään.
Otsikko Auranmaan Viikkolehdessä 3.9.
> >
Lapsena minulla oli housut jalassa koko ajan, mutta kun pojat
alkoivat tulla kuvaan mukaan, aloin kiinnittää huomiota ulkonäkööni.
Helena Petäistö TV-maailmassa 37/2002
> >
Ilkka Kanerva panee nyt toivonsa naisiin.
Otsikko Ilta-Sanomissa 8.8.
> >
Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä.
Havainnoista voi ilmoittaa lähimmälle poliisille.
Helsingin Sanomat vankikarkureista 26.7.
> >
Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät luonnollisen poistuman
kautta. Virkojen vähentymistä tapahtuu, sillä toista
koulutoimenjohtajaa ei aiota täyttää, vaan lopettaa se.
Hangon lehti 13.10. - .-.-.

Hangon lehti 13.10.Sori bubbis, ei ollut tarkoitus leveillä. Vitsisi olivat hyviä ja ajattelin ettei muutamat lisäykset pahenna päivää.
Lisää naurua maailmaan - bubastis.tmi
.-.-. kirjoitti:
Sori bubbis, ei ollut tarkoitus leveillä. Vitsisi olivat hyviä ja ajattelin ettei muutamat lisäykset pahenna päivää.
Lisää naurua maailmaanjos kerran noin paljon löytyi matskua :D
- .-.-.
bubastis.tmi kirjoitti:
jos kerran noin paljon löytyi matskua :D
Kokoelmani parhaista helmiä bubbikselle:
Miten pääsee taivaaseen - ehkä ei kannata kokeilla?!
Pyhän Pietarin pakeille oli pyrkimässä samaan aikaan kolme miestä.
Pyhä Pietari valitteli ruuhkaa ja tilanpuutetta, sanoi ottavansa sisään
vain sellaiset, joilla oli kuollessaan ollut todella rankka päivä.
Pietari haastatteli miehiä yksitellen ja ensimmäinen aloitti:
- Olin jo pitkään epäillyt vaimoani uskottomuudesta. Tänään sitten
tulin kotiin hieman normaalia aikaisemmin, jotta voisin yllättää
vaimoni ja hänen rakastajansa itse teosta. Aloin kuumeisesti etsiä
miestä asunnostamme, mutta en löytänyt häntä mistään. Sitten menin
parvekkeelle. Siellä roikkui mies parvekkeen ulkopuolella kaiteesta
kiinni pitäen. Hain vasaran ja aloin hakata hänen sormiaan vimmatusti.
Miehen ote lipesi ja hän putosi 25 kerrosta - mutta suoraan puskaan.
Hän jäi eloon ja raivoissani raahasin keittiöstä raskaan pakastimen ja
pudotin sen vielä miehen perään. Moisesta ponnistelusta sain
sydänkohtauksen ja kuolin itsekin siihen parvekkeelle.
Pietari ei voinut kieltää etteikö miesparalla ollut melko huono päivä
ja koska kyse oli intohimorikoksesta, hän päästi miehen sisään.
Sitten hän kysyi seuraavalta mieheltä tämän kuolinpäivästä.
- Olin juuri ostanut jumppakirjan ja harjoittelin asuntomme
parvekkeella 26.kerroksessa. Yhtäkkiä jalkani lipesi ja putosin.
Onneksi sain viime hetkellä kiinni alemman kerroksen parvekkeen
kaiteesta. Mutta siinä roikkuessani parvekkeelle tuleekin joku hullu
joka alkoi hakata sormiani vasaralla. Putosin 25. kerroksesta alas,
mutta onnekseni suoraan puskaan. Ilo henkiin jäämisestä jäi kuitenkin
lyhytaikaiseksi, sillä sitten se sama sekopää vielä pudotti
arkkupakastimen päälleni.
Pietari tyrskähteli partaansa ja päästi miehen sisään.
- Kerro minulle päivästä jolloin sinä kuolit, hän sanoi kolmannelle
miehelle.
- Okei, siis kuvitteles semmonen tilanne, että sä olet alasti piilossa
isossa arkkupakastimessa.......?
---------------------------------------------
Nuori Isä kirkossa oli niin hermostunut ensimmäisen ehtoollisen kanssa, ettei voinut edes puhua kunnolla,
vaan änkytti koko ajan. Ennen toista ehtoollistaan, seuraavana sunnuntaina, kokenut Arkkipiispa kertoi niksin, miten voisi rentoutua.
Tämä ehdotti seuraavaa: "Ensi kerralla pistä pari tippaa vodkaa vesilasiin ja juo se.
Näette sitten, miten parin lasillisen jälkeen olo on rentoutunut."
Seuraavana sunnuntaina Isä teki kuten neuvottua ja heti tunsi miten rennoksi muuttui.
Ehtoollinen sujuikin hienosti ja puhe oli erinomaisen sujuvaa. Nuori Isä oli oikein ylpeä lämpimästä, hartaasta ja välittömästä tunnelmasta,
jonka hän oli kyennyt kirkkoväkeen puheellaan luomaan. Ehtoollisen jälkeisenä päivänä Isä löysi huoneestaan Arkkipiispalta kirjeen:
Hyvä Isä,
Seuraavan kerran pistäkää pari tippaa vodkaa vesilasiin - ei pari tippaa vettä vodkalasilliseen.
Älkää etenkään laittako paria vodkalasillista ehtoollisviinin sekaan. Kerron teille muutamista huomioista,
jotta samat erheet eivät toistuisi ensi sunnuntaina:
Vodkan lisäksi sitruunaviipaleet, jääpalat, aurinkovarjot ja pillit ovat ehtoollisviinimaljaan kuulumattomia asioita.
Se pieni koppi siinä alttarin vieressä ei ole vessa vaan rippituoli.
Pidämme liperejä kaulan, emme otsan ympärillä, vaikka Jeesus joskus otsapantaa käyttikin.
Ei ole myöskään tapana taitella lipereistä jäniksen korvia.
Yrittäkää välttää Pyhän Marian patsaaseen nojaamista ja etenkin Hänen halaamistaan ja rintojen kourailua.
Vaikka alttarin viereisillä enkelipatsailla onkin siivet, ei ole soveliasta yrittää ratsastaa heillä taivaaseen Jeesusta moikkaamaan
(etenkään tuohuksella piiskaa takapuolelle antaen).
Edellä mainitun epäonnistuminen ei myöskään anna aihetta repiä kattokruunua alas ja vaatia
"Jeesus the man":iä tulemaan alas kansansa keskuuteen.
Vielä sopimattomampaa on pyytää seurakuntaa kerääntymään kattokruunun alle koppia ottamaan, mikäli pyyntöön todella vastattaisiin.
Käskyjä on 10, ei 12. Suosituksia, kehotuksia tai uhkauksia ei ole ainuttakaan.
Ainakaan luterilainen kirkko ei uhkaile mafialla seurakuntansa taivuttelemiseksi.
Apostoleja oli sen sijaan 12, eikä seitsemän. He olivat aivan oikein pääasiassa kalastajia,
mutta käyttivät verkkoja, eivät sukelluslaitteita ja harppuunoita.
He eivät myöskään omistaneet sukellusvenettä, eikä Lähi-idästä tiettävästi löydy valaita. Kukaan opetuslapsista ei ollut kääpiö.
Me emme viittaa Herraamme Jeesus Kristukseen ja opetuslapsiin "JC and the boys" tai "Jesse ja likainen tusina".
Jeesus ruokki ihmisjoukon leivällä ja kalalla. Käsite "double fishburger with sprite to take away" oli tuolloin vielä tuntematon.
Daavid löi Goljatin maahan kivellä ja heittovälineellä, ei "näyttänyt mistä kana kusee" tai "laittanut läskiä tummumaan".
Emme viittaa Juudakseen "vitun kyylänä".
Raamattu ei vastaa kysymykseen jättikö Juudas arvonlisä- ja tuloveron maksamatta Jeesuksen kavaltamisesta saamastaan hopeasta.
Ainakaan hän ei perustanut investointipankkia.
älkää puhuko Johannes Paavalista "Kummisetänä".
Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla, eikä "kaahannut sinne tuhatkuutioisella Harley-Davidsonilla nakki vinkuen".
Em. hetkellä hän ei myöskään tiettävästi käyttänyt nahkaliivejä,
eivätkä opetuslapset ajaneet moottoripyörillään hänen perässään parijonossa tai kutsuneet häntä "presidentiksi".
Bin Ladenilla ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen kuoleman kanssa.
Älkää rukoilko messua kirkon portailta eikä ainakaan jalka Raamatun päällä.
Vanhempi rouvashenkilö jota yrititte ihmeparantaa, kyllä kaatui, mutta ei parantunut. Hänen lonkkansa murtui.
Öylätit tulee jakaa ehtoolliseen osallistuville, ne eivät ole alkupaloja ehtoollisviinin kanssa.
Urkuja soittavaa henkilöä kutsutaan kanttoriksi, ei "pillipiipariksi".
Kanttorin mäyräkoira jonka yrititte uhrata, selvisi, mutta kolmijalkaisena silmäpuolena ja ilman häntää.
Alttari joudutaan pesemään.
Kun keräätte kolehtia, ottakaa pois kaulastanne se kyltti, jossa lukee "kolehdit ovat palkkani".
Rahat, joita kolehtiin laitetaan, eivät ole "suojelurahaa", ks. ed. mafiaa käsittelevä kohta.
Synnintekijät menevät Helvettiin, eivät "hevonv***uun".
Kolehdin antamatta jättäminen ei riitä tekemään seurakunnan jäsenestä synnintekijää.
Kirkko ei ota vastaan luottokortteja, joten palauttakaa kaupunginjohtajalle hänen Visansa.
Isä Meidän tulee lukea kädet ristissä, ei tekemällä "aaltoja".
Kutsu yleisön saapua tanssimaan Jumalalle oli hyvä, letkajenkan tekeminen ei.
Ei ole myöskään soveliasta moshata virrenveisuun tahdissa.
MUUTA HUOMIOITAVAA:
Se tyyppi, joka istui siinä alttarin nurkalla, johon te viittasille sanoilla "tuhkamuna" ja "hameasuinen transvestiitti", olin minä.
Toivottavasti nämä erheet tulevat korjatuksi ensi sunnuntaihin mennessä.
Kunnioittavasti Teidän, Arkkipiispa
----------------------------------------------
Virallinen lämpöasteikko
10 Helsingin vuokra-asukkaat panevat lämmöt päälle.
Lappilaiset istuttavat kukkia.
5 Lappilaiset ottavat aurinkoa
2 Italialaiset autot eivät käynnisty
0 Tislattu vesi jäätyy
-1 Hengitys muuttuu näkyväksi. Aika suunnitella lomaa Välimerellä.
Poliitikot alkavat surra asunnottomien kohtaloa. Lappilaiset syövät jäätelöä.
-4 Kissa tahtoo samaan sänkyyn.
-10 Aika suunnitella lomaa Afrikassa. Lappilaiset menevät uimaan.
-12 Niin kylmä, ettei sada lunta.
-18 Helsingin talonomistajat panevat lämmöt päälle.
-20 Hengitys muuttuu kuuluvaksi.
-23 Amerikkalaiset autot eivät käynnisty. Ei tarkene luistella.
-26 Hengitystä voi leikata iglun rakennusaineiksi.
-29 Kissa tahtoo samaan pyjamaan.
-31 Ei tarkene suudella. Japanilaiset autot eivät käynnisty.
Lapin jalkapallojoukkue alkaa harjoitella kevätkautta varten.
-35 Aika suunnitella kahden viikon kuumaa kylpyä.
Lappilaiset lapioivat lunta katolta.
-39 Elohopea jäätyy. Ei tarkene ajatella.
Lappilaiset panevat paidan ylimmänkin napin kiinni.
-40 Auto tahtoo samaan sänkyyn. Lappilaiset panevat villapaidan päälle.
-45 Lappilaiset sulkevat kylpyhuoneen ikkunan.
-50 Merileijonat lähtevät Grönlannista. Lappilaiset vaihtavat sormikkaat rukkasiin.
-70 Jääkarhut lähtevät Pohjoisnavalta.
-75 Joulupukki lähtee Napapiiriltä. Lappilaiset laskevat lakin korvaläpät alas.
-268 Helium muuttuu nestemäiseksi.
-273,15 Absoluuttinen nollapiste.
Kaikki alkeishiukkasten liike lakkaa.
Lappilaisetkin myöntävät, että jo vain alkhaa olla vähän vilphoista, "annapa thoine khossu". - .-.-.

Lappilaisetkin myöntävät, että jo vain alkhaa olla vähän vilphoista, "annapa thoine khossu".Kohtalokas esittäytyminen:
"Mäen Anna."
"Kylmäsen Usko."
------------------------------------------------
- Veteen ammuttaessa on varottava kimmokkeita ja veneestä on turvallisinta ampua yksi metsästäjä kerrallaan.
(Pitäjäläinen 18.8.1997)
- Palo syttyi hieman ennen klo 19:ää. Palokunta sai lastenhuoneen syttymään nopeasti pienellä vesimäärällä. Syttymissyytä tutkitaan.
- Isänpäivän lounas tänään klo 11-15. -- Lapsille mummonlihamureke.
12.25-12.50 Bon Appétit. Herkkuja mädistä ja makeista sitrushedelmistä.
(TV-ohjelmaa Helsingin Sanomissa 15.2.1997)
-----------------------------------------------
- Jos mykkä kiroilee, niin pestäänkö häneltä kädet saippualla ?
- Jos joku jakomielitautinen uhkaa tappaa itsensä, niin onko tilanne käsitettävä panttivankitilanteeksi ?
- Kun kyltintekijät menevät lakkoon, niin lukeeko heidän kylteissään mitään ?
- Mikä on toinen sana synonyymille ?
- Miksi ei ole olemassa hiirenmakuista kissanruokaa ?
- Mitä sinun pitäisi tehdä nähdessäsi uhanalaisen eläimen syömässä uhanalaista kasvia ?
- Miksi jotkut yleiset vessat lukitaan ? Pelkäävätkö he, että joku saattaisi siivota ne ?
- Jos mies puhuu metsässä, eikä yksikään nainen kuule miestä, niin onko hän silti väärässä ?
- Jos kilpikonna hävittää kilpensä, niin onko se alaston vai koditon ?
- Jos amerikkalainen poliisi pidättää miimikon, niin sanotaanko hänelle että hänellä on oikeus olla hiljaa ?
- Miksi vähiten tietävät ihmiset tietävät sen vähänkin äänekkäimmin ?
- Kun vegetaarit syövät kasviksia, niin mitä humanitaarit syövät ?
- Miksi lentokoneen penkin alla on pelastusliivit laskuvarjon sijaan ?
- Edelliseen vedoten pitäisikö laivoilla olla laskuvarjoja ?
- Miksi huoltoasemilla myydään tupakkaa, kun tupakointi on siellä kielletty ?
- Miten lumenauraajat pääsevät töihin ?
- Jos kerta mikään ei tartu TEFLONIIN, niin miten se saadaan tarttumaan pannuun ?
- Kun voileipä putoaa voipuoli alaspäin, ja kissa putoaa jaloilleen, niin mitä tapahtuu jos voileipä sidotaan kissan selkään ?
- Jos ajat valon nopeudella ja sytytät ajovalot, niin mitä tapahtuu ?
- mitä teet, jos laatikossa lukee "avaa tästä" sijaan "avaa jostain muualta" ?
- Jos lentokoneen musta laatikko kestää mitä tahansa, niin miksi ei koko lentokonetta tehdä samasta aineesta ?
- Miksi lampaat eivät kutistu sateessa ? - Mitä Geronimo itse huutaa hypätessään lentokoneesta ?
-----------------------------------------------
Mies oli kyllästynyt vaimonsa kylmyyteen makuukamarissa ja kyseli kaveriltaan vinkkejä, kuinka saada vaimo taas halukkaaksi. Kaveri mainosti , että apteekissa oli uusi ihmelääke, jonka kerrottiin parantavan naisen seksihaluja. Mies päättikin kokeilla ja marssi suoraa päätä apteekkiin.
Illalla mies sitten sekoitti pari tablettia vaimonsa iltapalaan. Lääkkeet sekoitettuaan hän ajatteli:
- Jos nämä lääkkeet ovat todella niin tehokkaita, niin ehkä voisin itsekin kokeilla. Niin hän sitten nielaisi nopeasti itsekin pari pilleriä.
Iltapala syötiin ja käytiin nukkumaan. Alkuyö sujui rauhallisesti nukkuen, mutta puolen yön jälkeen vaimo yhtäkkiä pomppasi sängyssä istumaan ja huusi:
- Minä haluan miestä!
Mies heräsi, nousi istumaan ja huusi:
- Niin minäkin!!
-------------------------------------------
Poliisi piti ratsiaa ja tarkasti
että turvavyöt ovat autoilijoilla
kiinni. Vihdoin tuli kohdalle
tuhannes kärry, jossa kaikilla
vyöt olivat kiinni. Poliisi antoi
kuskille palkinnoksi huomattavan
shekin ja kyseli, mitä herra
aikoo rahalla tehdä. Kuski
vastasi:
- Taidan mennä autokouluun ja
hankkia ajokortin.
Siihen vaimo vierestä:
- Älkää uskoko, se puhuu aina
tuollaista kun se on humalassa!
Jopa riensi anoppi takapenkiltä
apuun:
- Johan minä jo heti alussa
sanoin, ettei varastetulla
autolla pitkälle pötkitä! - bubastis.tmi
.-.-. kirjoitti:
Kokoelmani parhaista helmiä bubbikselle:
Miten pääsee taivaaseen - ehkä ei kannata kokeilla?!
Pyhän Pietarin pakeille oli pyrkimässä samaan aikaan kolme miestä.
Pyhä Pietari valitteli ruuhkaa ja tilanpuutetta, sanoi ottavansa sisään
vain sellaiset, joilla oli kuollessaan ollut todella rankka päivä.
Pietari haastatteli miehiä yksitellen ja ensimmäinen aloitti:
- Olin jo pitkään epäillyt vaimoani uskottomuudesta. Tänään sitten
tulin kotiin hieman normaalia aikaisemmin, jotta voisin yllättää
vaimoni ja hänen rakastajansa itse teosta. Aloin kuumeisesti etsiä
miestä asunnostamme, mutta en löytänyt häntä mistään. Sitten menin
parvekkeelle. Siellä roikkui mies parvekkeen ulkopuolella kaiteesta
kiinni pitäen. Hain vasaran ja aloin hakata hänen sormiaan vimmatusti.
Miehen ote lipesi ja hän putosi 25 kerrosta - mutta suoraan puskaan.
Hän jäi eloon ja raivoissani raahasin keittiöstä raskaan pakastimen ja
pudotin sen vielä miehen perään. Moisesta ponnistelusta sain
sydänkohtauksen ja kuolin itsekin siihen parvekkeelle.
Pietari ei voinut kieltää etteikö miesparalla ollut melko huono päivä
ja koska kyse oli intohimorikoksesta, hän päästi miehen sisään.
Sitten hän kysyi seuraavalta mieheltä tämän kuolinpäivästä.
- Olin juuri ostanut jumppakirjan ja harjoittelin asuntomme
parvekkeella 26.kerroksessa. Yhtäkkiä jalkani lipesi ja putosin.
Onneksi sain viime hetkellä kiinni alemman kerroksen parvekkeen
kaiteesta. Mutta siinä roikkuessani parvekkeelle tuleekin joku hullu
joka alkoi hakata sormiani vasaralla. Putosin 25. kerroksesta alas,
mutta onnekseni suoraan puskaan. Ilo henkiin jäämisestä jäi kuitenkin
lyhytaikaiseksi, sillä sitten se sama sekopää vielä pudotti
arkkupakastimen päälleni.
Pietari tyrskähteli partaansa ja päästi miehen sisään.
- Kerro minulle päivästä jolloin sinä kuolit, hän sanoi kolmannelle
miehelle.
- Okei, siis kuvitteles semmonen tilanne, että sä olet alasti piilossa
isossa arkkupakastimessa.......?
---------------------------------------------
Nuori Isä kirkossa oli niin hermostunut ensimmäisen ehtoollisen kanssa, ettei voinut edes puhua kunnolla,
vaan änkytti koko ajan. Ennen toista ehtoollistaan, seuraavana sunnuntaina, kokenut Arkkipiispa kertoi niksin, miten voisi rentoutua.
Tämä ehdotti seuraavaa: "Ensi kerralla pistä pari tippaa vodkaa vesilasiin ja juo se.
Näette sitten, miten parin lasillisen jälkeen olo on rentoutunut."
Seuraavana sunnuntaina Isä teki kuten neuvottua ja heti tunsi miten rennoksi muuttui.
Ehtoollinen sujuikin hienosti ja puhe oli erinomaisen sujuvaa. Nuori Isä oli oikein ylpeä lämpimästä, hartaasta ja välittömästä tunnelmasta,
jonka hän oli kyennyt kirkkoväkeen puheellaan luomaan. Ehtoollisen jälkeisenä päivänä Isä löysi huoneestaan Arkkipiispalta kirjeen:
Hyvä Isä,
Seuraavan kerran pistäkää pari tippaa vodkaa vesilasiin - ei pari tippaa vettä vodkalasilliseen.
Älkää etenkään laittako paria vodkalasillista ehtoollisviinin sekaan. Kerron teille muutamista huomioista,
jotta samat erheet eivät toistuisi ensi sunnuntaina:
Vodkan lisäksi sitruunaviipaleet, jääpalat, aurinkovarjot ja pillit ovat ehtoollisviinimaljaan kuulumattomia asioita.
Se pieni koppi siinä alttarin vieressä ei ole vessa vaan rippituoli.
Pidämme liperejä kaulan, emme otsan ympärillä, vaikka Jeesus joskus otsapantaa käyttikin.
Ei ole myöskään tapana taitella lipereistä jäniksen korvia.
Yrittäkää välttää Pyhän Marian patsaaseen nojaamista ja etenkin Hänen halaamistaan ja rintojen kourailua.
Vaikka alttarin viereisillä enkelipatsailla onkin siivet, ei ole soveliasta yrittää ratsastaa heillä taivaaseen Jeesusta moikkaamaan
(etenkään tuohuksella piiskaa takapuolelle antaen).
Edellä mainitun epäonnistuminen ei myöskään anna aihetta repiä kattokruunua alas ja vaatia
"Jeesus the man":iä tulemaan alas kansansa keskuuteen.
Vielä sopimattomampaa on pyytää seurakuntaa kerääntymään kattokruunun alle koppia ottamaan, mikäli pyyntöön todella vastattaisiin.
Käskyjä on 10, ei 12. Suosituksia, kehotuksia tai uhkauksia ei ole ainuttakaan.
Ainakaan luterilainen kirkko ei uhkaile mafialla seurakuntansa taivuttelemiseksi.
Apostoleja oli sen sijaan 12, eikä seitsemän. He olivat aivan oikein pääasiassa kalastajia,
mutta käyttivät verkkoja, eivät sukelluslaitteita ja harppuunoita.
He eivät myöskään omistaneet sukellusvenettä, eikä Lähi-idästä tiettävästi löydy valaita. Kukaan opetuslapsista ei ollut kääpiö.
Me emme viittaa Herraamme Jeesus Kristukseen ja opetuslapsiin "JC and the boys" tai "Jesse ja likainen tusina".
Jeesus ruokki ihmisjoukon leivällä ja kalalla. Käsite "double fishburger with sprite to take away" oli tuolloin vielä tuntematon.
Daavid löi Goljatin maahan kivellä ja heittovälineellä, ei "näyttänyt mistä kana kusee" tai "laittanut läskiä tummumaan".
Emme viittaa Juudakseen "vitun kyylänä".
Raamattu ei vastaa kysymykseen jättikö Juudas arvonlisä- ja tuloveron maksamatta Jeesuksen kavaltamisesta saamastaan hopeasta.
Ainakaan hän ei perustanut investointipankkia.
älkää puhuko Johannes Paavalista "Kummisetänä".
Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla, eikä "kaahannut sinne tuhatkuutioisella Harley-Davidsonilla nakki vinkuen".
Em. hetkellä hän ei myöskään tiettävästi käyttänyt nahkaliivejä,
eivätkä opetuslapset ajaneet moottoripyörillään hänen perässään parijonossa tai kutsuneet häntä "presidentiksi".
Bin Ladenilla ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen kuoleman kanssa.
Älkää rukoilko messua kirkon portailta eikä ainakaan jalka Raamatun päällä.
Vanhempi rouvashenkilö jota yrititte ihmeparantaa, kyllä kaatui, mutta ei parantunut. Hänen lonkkansa murtui.
Öylätit tulee jakaa ehtoolliseen osallistuville, ne eivät ole alkupaloja ehtoollisviinin kanssa.
Urkuja soittavaa henkilöä kutsutaan kanttoriksi, ei "pillipiipariksi".
Kanttorin mäyräkoira jonka yrititte uhrata, selvisi, mutta kolmijalkaisena silmäpuolena ja ilman häntää.
Alttari joudutaan pesemään.
Kun keräätte kolehtia, ottakaa pois kaulastanne se kyltti, jossa lukee "kolehdit ovat palkkani".
Rahat, joita kolehtiin laitetaan, eivät ole "suojelurahaa", ks. ed. mafiaa käsittelevä kohta.
Synnintekijät menevät Helvettiin, eivät "hevonv***uun".
Kolehdin antamatta jättäminen ei riitä tekemään seurakunnan jäsenestä synnintekijää.
Kirkko ei ota vastaan luottokortteja, joten palauttakaa kaupunginjohtajalle hänen Visansa.
Isä Meidän tulee lukea kädet ristissä, ei tekemällä "aaltoja".
Kutsu yleisön saapua tanssimaan Jumalalle oli hyvä, letkajenkan tekeminen ei.
Ei ole myöskään soveliasta moshata virrenveisuun tahdissa.
MUUTA HUOMIOITAVAA:
Se tyyppi, joka istui siinä alttarin nurkalla, johon te viittasille sanoilla "tuhkamuna" ja "hameasuinen transvestiitti", olin minä.
Toivottavasti nämä erheet tulevat korjatuksi ensi sunnuntaihin mennessä.
Kunnioittavasti Teidän, Arkkipiispa
----------------------------------------------
Virallinen lämpöasteikko
10 Helsingin vuokra-asukkaat panevat lämmöt päälle.
Lappilaiset istuttavat kukkia.
5 Lappilaiset ottavat aurinkoa
2 Italialaiset autot eivät käynnisty
0 Tislattu vesi jäätyy
-1 Hengitys muuttuu näkyväksi. Aika suunnitella lomaa Välimerellä.
Poliitikot alkavat surra asunnottomien kohtaloa. Lappilaiset syövät jäätelöä.
-4 Kissa tahtoo samaan sänkyyn.
-10 Aika suunnitella lomaa Afrikassa. Lappilaiset menevät uimaan.
-12 Niin kylmä, ettei sada lunta.
-18 Helsingin talonomistajat panevat lämmöt päälle.
-20 Hengitys muuttuu kuuluvaksi.
-23 Amerikkalaiset autot eivät käynnisty. Ei tarkene luistella.
-26 Hengitystä voi leikata iglun rakennusaineiksi.
-29 Kissa tahtoo samaan pyjamaan.
-31 Ei tarkene suudella. Japanilaiset autot eivät käynnisty.
Lapin jalkapallojoukkue alkaa harjoitella kevätkautta varten.
-35 Aika suunnitella kahden viikon kuumaa kylpyä.
Lappilaiset lapioivat lunta katolta.
-39 Elohopea jäätyy. Ei tarkene ajatella.
Lappilaiset panevat paidan ylimmänkin napin kiinni.
-40 Auto tahtoo samaan sänkyyn. Lappilaiset panevat villapaidan päälle.
-45 Lappilaiset sulkevat kylpyhuoneen ikkunan.
-50 Merileijonat lähtevät Grönlannista. Lappilaiset vaihtavat sormikkaat rukkasiin.
-70 Jääkarhut lähtevät Pohjoisnavalta.
-75 Joulupukki lähtee Napapiiriltä. Lappilaiset laskevat lakin korvaläpät alas.
-268 Helium muuttuu nestemäiseksi.
-273,15 Absoluuttinen nollapiste.
Kaikki alkeishiukkasten liike lakkaa.
Lappilaisetkin myöntävät, että jo vain alkhaa olla vähän vilphoista, "annapa thoine khossu".vitsien siis, nuo kolme :D
- .-.-.
bubastis.tmi kirjoitti:
vitsien siis, nuo kolme :D
Hahaha, en edes huomannut...hehehe =D
- Kössönöm

Lappilaisetkin myöntävät, että jo vain alkhaa olla vähän vilphoista, "annapa thoine khossu".kuis tuo nyt niin naurattaa, että vesi valuu silmistä.
Siis tuo virallinen lämpöasteikko. Hulvatonta! - Lekurilta
.-.-. kirjoitti:
Lääkärin sanelukoneesta purettua.
Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan.
Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään.
Päivässä n 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan.
Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa.
Niellessä tuntuu kipua kiveksissä saakka säteillen aina isovarpaiden niveliin.
Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina.
Molemmissa lonkissa totaaliproteesit. Muuten ei säännöllistä lääkitystä.
Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä.
Pitkäaikainen tytär ja ystävä kuolleet lähiaikoina.
Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea.
Takaraivolla Mersun muotoinen haava.
Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa.
Yleistilaltaan kohtalaisen hyvä nainen.
Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti.
Kipsi kaatunut ja haljennut.
Gravidana 15. kuukaudella.
Seurannassa potilas lämpenee.
Desorientoitunut miellyttävällä tavalla aikaan ja paikkaan.
Makaa kukkakaupan edessä ja kouristelee.
Potilaan hoito siirtyy siis A-klinikalle, jossa tavoitteena päästä lääkäripuvuista eroon.
Ollut laserleikkauksessa peräpukamiensa kanssa.
Riisuutuu ja pukeutuu avutta. Kävely on kankeaa erityisesti sukkien ja kenkien osalta.
Potilaamme (synt. -71) on kulkenut paristolla vuodesta -75 lähtien.
Kyseessä 60-vuotias nuorukainen (synt.vuosi -60).
Esitiedot: Potilaan sydänasiat kunnossa.
Ei muista onko ollut autokuskina vai kuljettajana.Potilas tuntee kipua vasemmassa päässään.
Konsultoitu kirurgia. Hoidoksi teipataan varvas kiinni naapurin varpaaseen kolmeksi viikoksi.
Potilas tulee näyttämään vasemman käden keskisormeaan.
Potilas Vantaalta, ei muuta vikaa.
Aamulla vessassa ollessaan tullut aavemainen tunne, että on ollut siellä aikaisemminkin.
Kertoo, että melupaikan työtaso ei ole kovinkaan korkea.
Potilas saanut useita oireen mukaisia hoitoja, joista ilmeisesti ainoastaan tilapäinen vaiva.
Potilas kertoo, että puhe on ollut lässytystä ja kävelee apinamaisesti.
Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä.
Potilas kertoo, etta aamujäykkyys kestää 2 tuntia.
Omatoimisesti noin 10 tuntia sitten pahoinpidelty.
Yleiskunto hyvä. Tällä hetkellä vainaa.
Puhelinsoiton perusteella tullut uusi kuhmu päähän.
Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa.
Potilaan hoito säilynyt stabiilin huonona.
Perunoita kuoriessa oikea nilkka kipeytynyt.
Itsenäisyyspäivänä pudonnut WC-pytyltä ja 118 tullut apuun.
44-vuotias aiemmin varsin terve keittiö Koskelan sairaalasta.
Potilas kotiutuu lasikuituisella kipsiholkilla.
Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen.
Alaraajoissa todettu puolentoista metrin pituusero.
Nenä tippuu ulkona.
Kotona koira, joka aivan normaali.
Potilas tulossa nyt pyörätuolilla Imatran aluesairaalasta.
Tutkittu potilaan kives ja penikset.
Ottanut 20 tbl antabusta ja viinaa. Hoitajalle kertoo, että tämän teki, koska haluaa ruveta urheilijaksi.
Viime yonä muutaman tunnin kestänyt jakso, josta ei muista mitään.
Potilas kertoo olleensa aikoinaan muumio, tullut Tellukselle.
- Kössönöm
Tämä sopii minuun:
"Kävely töksähtelevää, aina ei tiedä, mihin jalat menevät ja ovatko ne
maassa vai ilmassa"
- On se kivaa nauraakin välillä.- H.H.
Sai nauraa ääneen. Tämä oli tähänastisista hauskin huumoripläjäyksesi.
- H.H.
H.H. kirjoitti:

Älä tykkää kyttyrää, kössö. En pilkannut sinua, vaan viesti piti lähettää bubikselle. No, hauskahan sinäkin olet, vaikka eri syistä. Ääh, ei taida mennä vilpittömyys läpi:P
- bubastis.tmi
H.H. kirjoitti:
Sai nauraa ääneen. Tämä oli tähänastisista hauskin huumoripläjäyksesi.
että olet lisännyt hieman inhimillisyyttä hahmoosi, pukee sinua :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954