Onko maailmantaloud.lama löydettävissä missään Raamatussa? Tähän saavat nyt vastata sanaa tutkineet. Tuli mieleen, että oma isänikin tuossa joutui juuri lomautetuksi, vaikka pitkään työtä on tehnytkin Oli myös 90-luvun laman aikana lomautettu. Olen hänen kanssaan useaan otteeseen keskustellut ylipäänsä maailman tilasta, kaikesta mitä täällä tapahtuu, mutta hän ei kuule minua, kun yritän kertoa Jeesuksesta. Olen itsekin aika rankkojen asioiden kanssa kamppaillut nuoresta iästä huolimatta, eikä omassakaan elämässä näy valoa. Uskon Jumalaan, mutta masentavinta on, että omat lähimmäiseni näkevät vain epätoivon. He nauravat, ovat katkeria ja ongelmien keskellä. He eivät usko, että olisi mitään tuolla ylhäällä. Minä uskon, vaikkakin hammasta purren. Tajusin eräänä päivänä olevani rakennettu niin, että minulle kuuluu se hyvä, jonka vain Jumala on ihmiselle tarkoittanut. En tietenkään ole tanssinut ruusuilla, vaan pikemminkin karvailla piikeillä, jotka ovat satuttaneet verille, mutta olen tajunnut jossain sisälläni, että ei hitto, tämä jatkuva kärsimys maailmassa ei voi olla sitä, mikä ihmiselle on tarkoitettu. Olenko aivan hakoteillä? Ja kuka tällaiset ajatukset on herättänyt? Minä, ongelmat vai joku jota kutsutaan Jumalaksi? Kuka muu on kokenut näin? Ei auta selittää läheisille, he nauravat, koska ovat itse epäonnistuneet, esim. nyt vaikkapa rakkaudessa. Niin minäkin epäonnistuin rakkaudessa, mutta uskoni on jossain syvällä. Jatkuvat huonot uutiset maailmasta ahdistavat, ja koska jo ammatin puolesta näen rankkoja asioita, se satuttaa vielä enemmän. Kuuluuko näin olla? Onko ihminen vain olento, joka paiskii niska limassa töitä, elää hapuillen ja etsien löytämättä kuitenkaan mitään, ja lopulta kuolee? Minä en haluaisi tätä ajatusta allekirjoittaa, koska minusta tuntuu ettei se ole oikea. On oltava jotain parempaa. Vaikka uskoisinkin siihen vain yksin.
Onko tämän oltava näin?
12
466
Vastaukset
- Sontaak
Etsi joku henkinen harrastus. Älä pelkää, ei asiat niin huonosti ole kuin näyttää olevan.
Kaikella on tarkoituksensa. (Ihme kyllä). - minäkin olen köyhä
kuin että palaisin helvetin tulessa ikuisesti.
1Tim 6:10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. - käy hyvin
Älä katso ihmisiin, he ovat savu, joka hetken häilyy ja katoaa"
Katso vain Jeesukseen, ja sinun käy hyvin. - alkamassa.
Sotinen ja nälkäaikoineen.
- Vanhan on väistyttävä
uuden tieltä. Niin että "vanha ei enää ajatukseen astu"
- on tulevaisuus
Pidä vain uskosi Jeesukseen. Hän sanoi: "MAAILMASSA TEILLÄ ON AHDISTUS, MUTTA OLKAA TURVALLISELLA MIELELLÄ, MINÄ OLEN VOITTANUT MAAILMAN".Ei meille ole aina helppoa elämää luvattu, mutta Hän on luvannut pitää meistä huolen ja olla meidän kanssamme joka päivä aina maailmanloppuun asti.Hänessä on turvallista elää ja kuolla.
Maailman loppu on varmasti noin sadan vuoden päästä meidän sukupolven kohdalla, tarkoitan, että meistä ei ole ketään vauvasta vaariin sadan vuoden päästä, tietysti, jos elää yli sata vuotta.
Mutta suhteemme Jeesukseen ratkaisee, mitä sen jälkeen. Jeesus on luvannut meille iankaikkisen elämän ja tämä elämä on Jeesuksessa. Jeesus on rakkaus ja tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Ja sitä joka Hänen tykönsä tulee, sitä ei heitetä ulos.
Kysyit tästä maailmantaloud. tilanteesta, löytyisikö Raamatusta. Yksi paikka on Jaakob 5:1-3 "Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. 2Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne koin syömät;
3teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.
Raamattu sanookin meille, että emme panisi toivoamme epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme. Olen itsekin monen "tulen" läpi käynyt, ei ole ollut aina ruusuilla tanssimista, mutta Jeesus on pitänyt huolen ja Hän pitää huolen sinustakin, kun Häneen turvaat,
Siunausta sinulle! - Jeesuksen opetuslapsi
Herra Jeesus Kristus sanoi: "Maailmassa teillä on ahdistus, olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman". Olet onnellinen, kun sinulla on usko Herraan Jeeukseen Kristukseen ja hänen sanaansa. Ilmestyskirjassa Isä Jumala on ilmoittanut:
`"Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet". Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen
kuolema.`
Kiinnetään katseemme taivaallisiin ja anotaan häneltä. Muistakaa Lootin vaimoa. Tämä kaikki täällä on katoavaista, mutta Jumalan lapsilla perillä on katoamatonta, niinkuin jo nyt hänen pyhät kirjoituksensa. Jeesus sanoi: "Maa ja taivas katoaa, mutta minun sanani eivät koskaan katoa". Lisäksi Herra Jeesus sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut."
Isä sinua siunatkoon Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Jos tunnet uskovia ystäviä, niin kokoontukaa yhdessä Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja pyytäkää, että saisitte Pyhän Hengen kautta Isän armoa ja rauhaa. Lukekaa myös hänen kirjoituksia. Kiittäkää ja ylistäkää häntä, sillä se on Jumalan tahto totuudessa ja armossa.- teille J-sustelijoille
että menette Jeesus-palstalle. Sinne kirjoituksenne kuuluvat. Samalla suosittelen eka käskyn kertaamista; ...älä pidä MUITA JUMALIA!
- olen kuullut
a ja o ja väliin tulee vielä l ja k, ja jano lähtee.
- Sodomaan
Muuttuvat hengettömiksi suolapatsaiksi.
- lukematta..
Mä lupaan lopettaa netissä olevien artikkelien ja kommenttien lukemisen...
tästäedes käytän nettiä vain laskujen maksamiseen.
Lähden tästä edes ulos kuntoilemaam..hiphopheijaa - Jeesuksen opetuslapsi
Ihminen on Jumalan kuvaksi luotu ja Jumalalle rakas, jonka hän tahtoo pelastaa yhteyteensä. Kirjoitettu on: `Kateuteen asti hän halajaa sitä henkeä, jonka hän on pistänyt meihin`. Lama-aika on siunaukseksi, kun ihminen etsii silloin Jumalan Valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Jumalan valtakunta on iloa, rauhaa ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874128Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella263000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10909
- 133901
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760