Kyllä se aurinko paistaa rällittikin!

Ai, että eilen tai toissapäivänä. Pääasia, että aamullakin on jo valoisaa.
Mielellään sitä lähtee ulos kekkaloitteen vaikka pikkulintujen ääntelyä kuunteleen.
4350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muuten. Vuosia sitten näin Limingassa kyltin: Oot Limingasa Etelä-Suomesa.
Meitin asuinalue on oikeast Etelä-Suomea. Yhtään Telkkää en ole nähnyt vielä tänä keväänä.
Ennen niitä näkyi jo päiväpakkasten aikaankin.

Äänestä

Huh sitä on tullut nautittua auringon paisteesta, vilpittömästi ihanaa kun kevät ja kesä tulee!!

Sitten löytyi aamulehdestä aivan loistava Pitkon kirjoitus, nauraa hyrskyin niin jotta oli kerrankin hyvä jottei ollut kaffikupposta kädessä :D Herra oikein revitteli sanomisissaan :D :D

Noin muuten netistä sattui löytymään vieläpä kohtalotoveri. Samoin tunteva nainen kun blogeja tuijottelin eräällä sivustolla.. Voisipa tuikata itsensä tuleen. Joskus sitä on sitten niin ääh x/ *itkupotkuraivari* minä!

Vaan mitäs siitä. Aurinko paistaa x)

Äänestä
  • Tarttuu meihihin ihmisiinkin. Onko se jotai energiaa?
    YLE-radio ykköseltä kuuntelin taas Anne Moilasen Tulta Munille ohjelmaa päivällä.

    Loka Laitinen oli siellä väittelemässä tämän feministi-Moilasen kanssa.
    Lokahan otti pataan ainakin 2-4 ellei sit enempääkin.

    Äänestä

  • ola d kirjoitti:

    Tarttuu meihihin ihmisiinkin. Onko se jotai energiaa?
    YLE-radio ykköseltä kuuntelin taas Anne Moilasen Tulta Munille ohjelmaa päivällä.

    Loka Laitinen oli siellä väittelemässä tämän feministi-Moilasen kanssa.
    Lokahan otti pataan ainakin 2-4 ellei sit enempääkin.

    Tänään oli kyllä paljon ajankohtaan nähden keskimääräistä kylmempää.
    Kuitenkin juuri auringonpaiste palkitsi koleuden 6-0. Kukapa olisi vienyt vielä talvitamineita
    pois?
    Säätilassa tapahtuu harppaus keväisempään suuntaan. Iloitaan siitäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ola d kirjoitti:

Ai, että eilen tai toissapäivänä. Pääasia, että aamullakin on jo valoisaa.
Mielellään sitä lähtee ulos kekkaloitteen vaikka pikkulintujen ääntelyä kuunteleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu