Osallistuin peruskoulutusjaksoon 11/2008 ja suoritan tällä hetkellä työpalvelua. Palvelus loppuisi lokakuussa 2009 jos suorittaisin sen yhteen menoon. Olen kuitenkin hakenut syksyksi opiskelemaan ja mikäli saan paikan, menen opiskelemaan ja suoritan palveluksen myöhemmin loppuun, esimerkiksi kesällä 2010 jolloin olisin keskeyttänyt palveluksen yhden lukuvuoden ajaksi (kyllä, niin voi tehdä, se on vain lykkäyksen hakemista kesken palveluksen).
Lapinjärvellä ollesani koulutusvastaavani sanoi että jos keskeyttämisen jälkeen on yli vuoden tauko palveluksen jatkamiseen, täytyy peruskoulutusjakso käydä uudestaan. Sivarikeskuksen kanssa käymäni sähköpostikeskustelut ovat kuitenkin ristiriidassa väitteen kanssa:
"Ensi keväänä sinun tulee hyvissä ajoin lähettää meille hakemus siitä, että sinut määrätään kesän erään suorittamaan palveluksesi loppuun."
"Jos siviilipalveluksen suorittamisessa on pidempi tauko, niin se aloitetaan pääsääntöisesti aina uudelleen koulutusjaksolla."
Onko teillä kenelläkään tarkempaa tietoa asiasta?
Uudestaan lapinjärvelle?
5
511
Vastaukset
- Tärkeä toimitus!
Sivareiden mielestä se on niin mahdottoman arvokasta puuhaa se siviilipalvelus. Eikö siis olisikin nyt onnetonta, jos et saisi omaksua perusteellisesti sitä tavattoman tärkeätä tietotaitoa, jota Lapinjärvellä välitetään. Eli peruskurssi reilusti uusiksi vaan!!!
- Bluefire
En ihan hahmottanu mitä yrität sanoa. Ja miten tämä "Sivareiden mielestä se on niin mahdottoman arvokasta puuhaa se siviilipalvelus" edes liittyi aiheeseen? Suoraan sanottuna en koe oppineeni noiden neljän viikon aikana muuta hyödyllistä kuin ensiapua ja öljyntorjuntaa. Tuntuu turhalta käydä sama juttu uusiksi, luulevatko ne unohtaneeni kaiken?
- ...
Bluefire kirjoitti:
En ihan hahmottanu mitä yrität sanoa. Ja miten tämä "Sivareiden mielestä se on niin mahdottoman arvokasta puuhaa se siviilipalvelus" edes liittyi aiheeseen? Suoraan sanottuna en koe oppineeni noiden neljän viikon aikana muuta hyödyllistä kuin ensiapua ja öljyntorjuntaa. Tuntuu turhalta käydä sama juttu uusiksi, luulevatko ne unohtaneeni kaiken?
Miksi valitat?
Hauskaahan siellä hanhessa on vipeltää joka ilta. Minä menisin kyllä toistamiseen sinne, jos vaan olis mahdollisuus.
- valitettavasti
on olemassa. Olen ollut duunissa aivarikeskuksessa ja kyllä niitä keskeyttäneitä lappoi aika mukavasti uudestaan Lapinjärvelle. Sen voin sanoa, että aika koville se ottaa henkisesti mennä sinne uudestaan. Siis sen perusteella, mitä seurasin niiden kavereiden touhuja. Niillä ei oikein meinannut homma skulata.
- voisi olla kiva käydä!
Mutta työhän on tärkeätä (sanovat sivarit). Mikä tuska siinä sitten on käydä vaikka vähän kahteenkin kertaan.
Saako muuten armeijan jo suorittaneet tulla kanssa. Ajattelin, että olisiko siviilielämässä hyötyä noista saniteetikkotaidoista..?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770