UUSI NÄKY HENKILÖT:
1 asia terveesti näkevien yhteisö
2 naiset ,miehet,perheet,kodit ja lapset tasapainoon
3 kuuntelemisen lahjat käyttöön
4 vastuun kanto
5 ihminen joka sanoissan on kavala ja salajulma sekä hänen käytöksensä on kuin siveellisesti moittetotta on lähempänä pimeyden
siskoa ja veljeä
"kuin hänen veljensä jota hä niin ankarasti tuomitsee. . .
sivistyksen julmuussista julmin on "suvaitseminen . . . .
herätys henkisestä julmuudesta . . . .
SIIRY HENKISEEN RIKKAUTEEN TUOTA ELÄMÄÄ
näe Terveesti . . . .
luovuin politiikasta
1
160
Vastaukset
- WanhaWaari
Olet nostanut esille tärkeän aiheen. Minullakin on vastavanlaisia ajatuksia mielessäni. Tuo muotoilusi "terveesti näkevien yhteisö" kelpaisi jatkokehittelyn lähtökohdaksi. Tämä uusi yhteisö voisi hyvinkin toimia puoluepolitiikan ulkopuolella ja silti kaikki osallistujat voisivat elää ajan hermolla, ajan tasalla. Minun mielessäni on on ollut itsekunkin ja samalla perheen ja lähiyhteisön kelvollinen elämäntapa, jota on tosin vaikea sisällyttää mihinkään yhteen sanaan, vaikea sitä on luonnehtia yhdellä sanalla. Poliittisten puolueitten lisäksi minä olen ryhtynyt vieroksumaan myös uskonnollisia kuppikuntia kirkkoa myöten. Olisi luotava yhteisö, jonka piirissä viriäisi ihmisarvoisuuden humaani elävän elämän mukainen rehtiyden henki ja ilmapiiri.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475415Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612206Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181800Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1441758- 171535
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5133881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se212949