Minä olen Jumala.

Evoluution kukkanen

Otsake voisi antaa olettaa nimimerkin "Evoluution kukkasen" seonneen lopullisesti, mutta aivan niin pahasti ei asiat ole.

Kyseessä on verrokkiesimerkki fundamentalistien mieleiseen todistukseen, jonka mukaan raamattu on Jumalan sanaa, koska raamatussakin näin sanotaan.

Joten kuinka kukaan voisi epäillä otsakkeeni todenperäisyyttä? Minähän ilmoitan siinä olevani Jumala, ja jos kerran niin on, niin silloinhan väitteeni on Jumalan sanaa, joka on absoluuttista totuutta!

Uskokoon ken tahtoo, minä en tuohon usko.

4

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnenpuiston.oraakkeli

      En epäröi ihan suoralta kädeltä ollenkaan, mutta minäkin esitin uskiksille kerran olevan Jumalan Oraakkeli, mutta minut tyrmättiin välittömästi, ettei jumala voi puhua kauttani sillä Jumala ei enää puhu kellekään. Ilmeisesti minulla ei ole sitä tarvittavaa karismaa, jolla vakuutetaan uskovainen sokeasti.

      • Evoluution kukkanen

        Täytyy muistaa, että Jumalan oraakkelin paikka on jo täytetty, sillä paavihan on virallisesti Jumalan sijainen maan päällä.

        Eilen saimmekin kuulla itse oraakkelin suusta, että kondomi ei suojaa AIDS:lta, ja pidättäytyminen seksistä, on ainut keino välttää tuo paha tauti. (Näin ne tutkijat taas oli väärässä)

        Tuo kondomin käyttökielto on siunaus katolilaisuudelle, joka näin varmistaa, ettei 1 120 000 000 oikein uskovan määrä pääse vähenemään tulevaisuudessakaan.


      • Evoluution kukkanen kirjoitti:

        Täytyy muistaa, että Jumalan oraakkelin paikka on jo täytetty, sillä paavihan on virallisesti Jumalan sijainen maan päällä.

        Eilen saimmekin kuulla itse oraakkelin suusta, että kondomi ei suojaa AIDS:lta, ja pidättäytyminen seksistä, on ainut keino välttää tuo paha tauti. (Näin ne tutkijat taas oli väärässä)

        Tuo kondomin käyttökielto on siunaus katolilaisuudelle, joka näin varmistaa, ettei 1 120 000 000 oikein uskovan määrä pääse vähenemään tulevaisuudessakaan.

        ...että evoluutio sopeuttaa katolilaiset nopeammin AIDSin kestäviksi kannoiksi ja katolilaiset täyttävät maan. Tosin myös muslimit ja lestadiolaiset ja monet muut kilpailevat tuossa maan täyttämisessä.


    • palvoa

      vaikkapa varpaitasi, kyselee minä maan matonen ? On vaan semmonen tarve, palvoa ;=)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5375
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2136
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1770
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1505
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1437
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1097
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1068
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      207
      917
    Aihe