Olen 19 vuotias tyttö.Tein abortin noin 4 kk sitten.Se oli tosi raskas kokemus.Olen aina ollut lapsirakas mutta kun ei ole rahaa.Poikaystäväni ei käy töissä ja minäkin opiskelen.asumme kummatkin kotona vielä.Emme käyttäneet ehkäisyä.Olisin halunnut lapsen,mutta minne olisin laittanut häkkisängyn?oma huoneeni on niin pieni että sinne ei olisi mahtunut
Nyt kun ajattelen asiaa,niin olisin halunnut kyllä lapsen.Minulla olisi kyllä rakkautta riittänyt vaikka rahaa ei oisikaan ollut.Nyt elämme poikaystäväni kanssa kriisissä.Olemme alkaneet riitelemään entistä enemmän koska minua sattuu vieläkin.
En ole henkisesti ainakaan selvinnyt abortista.ehkä fyysisesti olen,mutta tämä asia painaa aina välillä minua.Miltä hän olisi näyttänyt tai olisiko ollut poika/tyttö.Jos näen tuttavien pikku lapsia/vauvoja niin en pysty kauaa olemaan samassa huoneessa koska alkaa sattumaan.tuntuu etten saa henkeä ja alan itkemään.
Onko mitään keinoa selvitä tästä?Rakastan poikaystävääni mutta hän ei anna tarpeeksi tukea minulle.Vaikka yrittääkin..
Nyt kun ajattelen asiaa,niin olisin halunnut kyllä lapsen.Minulla olisi kyllä rakkautta riittänyt vaikka rahaa ei oisikaan ollut.Nyt elämme poikaystäväni kanssa kriisissä.Olemme alkaneet riitelemään entistä enemmän koska minua sattuu vieläkin.
En ole henkisesti ainakaan selvinnyt abortista.ehkä fyysisesti olen,mutta tämä asia painaa aina välillä minua.Miltä hän olisi näyttänyt tai olisiko ollut poika/tyttö.Jos näen tuttavien pikku lapsia/vauvoja niin en pysty kauaa olemaan samassa huoneessa koska alkaa sattumaan.tuntuu etten saa henkeä ja alan itkemään.
Onko mitään keinoa selvitä tästä?Rakastan poikaystävääni mutta hän ei anna tarpeeksi tukea minulle.Vaikka yrittääkin..
Vastaukset 2
Vanhimmat
eihän sitä ikinä saa mielestään pois, että on ihmisen antanut tappaa. olen sitä itsekkin ajatellut kuin raaka teko se on , siksi pitäisikin tuntea vastuunsa naidessa miten siinä voi käydä.en tiedä yhtään ihmistä kuka sen olisi mielestään pystynyt hävittämään.
olen 20v. ja kun saimme avomieheni kanssa tietää raskaudestani niin kiitän luojaa tästä abortin mahdollisuudesta. Kummatkaan emme ole valmiita vanhemmiksi emmekä koe tarvetta lasten hankintaan ainakaan viiteen tai kymmeneen vuoteen. Kun sain kuulla olevani raskaana niin itkin vain pari päivää koska pelästyin niin paljon. En pystynyt syömään enkä nukkumaan, oksentelin ja itkeskelin vain koko ajan ennen aborttia. Kun kyseinen toimenpide oli ohi niin tunsin suurta helpotusta ja taas on uni ja ruoka maittanut. En ole muuten tunteeton ihminen, mutta itselläni oli huono lapsuus enkä toivo omalle lapselleni, jos sitä koskaan tulee, samanlaista kohtaloa. Ja sen se olisi saanut jos olisimme sen pitäneet. Ei tähänkään maahan tarvita enää yhtään kärsivää lasta tai ahdistunutta nuorta. Ja joistakin ei vain ole vanhemmiksi välttämätta koskaan. Olimme muuten käyttäneet ehkäisyä, muuta se petti, eli tahallani tai varomattomuuttani en olisi ikinä raskaaksi hankkiutunut.