En saanut tähän vastausta mutta voisiko joku nyt tälläkertaa edes yrittää.
ID aka kreationistit ovat esittäneet väitteen siitä että tietoisuus on todistus tiedostavasta luojasta.
Tässä on vastau tämän kaltaisiin väitteisiin.
Ai niin ja teisteille myös pähkinä purtavaksi.
Todistakaa että olen väärässä.
Ensinnäkin älykkyys on konsepti jonka me voimme ymmärtää ainoastaan koska me pystymme hahmottamaan mitä me tarkoitamme älykkyydellä.
Minun käsitykseni siitä että minä olen älyllinen olento ei tarkoita sitä että minun käsitykseni siitä mitä konsepti, älykäs, merkitsee olisi mitenkään perusteltavissa.
Kyseessä on minun ymmärrykseni älykkyydestä oman käsitteeni ja ymmärrykseni kautta siitä mikä on älyllistä.
Aivan samalla lailla mikä tahansa konsepti on käsitteellinen ja ymmärrettävissä ainoastaan verrannollisena johonkin muodostettuun ymmärrykseen asiasta X.
Suunnitelmallisuus on siis jokaisen itsensä hahmottama ja tulkitsema konsepti jolle he antavat eriävästi painoarvoa mm: siinä miten sen kautta arvioidaan ja muodostetaan ymmärrystä.
Aivan samalla lailla kuin konsepti älykkyydesta, konsepti suunnitelmallisuudesta on ihmisen itsesä muodostama käsitys joka perustuu yksilölliseen kokemukseen ja tulkintaan.
Tästä päästäänkin siihen että käsitys jumalista on myös konsepti, yksilöllinen tiedostavan olennon aikaansaama käsitteellinen olento joka perustuu kokemuksiin, konsepteihin ja ymmärrykseen.
Konseptit jostakin eivät kuitenkaan välttämättä ole todellisia ja silloin niille ei ole löydettävissä mitään verrannollista taikka olemassaolevaa vartausta tiedostavan olennon ulkopuolella.
Näin ollen voimme muodostaa käsityksen jostakin: sanotaan nyt vaikka tästä;
http://cartinafinland.fi/kuvapankki/fi/picture/48466/Om ena - Red delicious.html
Ja voimme jokainen yksilöllisesti tehdä vertauksen kuvan ja todellisen kokemuksen välillä.
Voimme siis jokainen yksilöllisesti todentaa että käsitys asiasta X on todellinen sen lisäksi että voimme yksilöllisesti muodostaa siitä konseptin.
Miten sitten tämä.
http://myytti.com/galleria/yksisarvinen.jpg
Voimme aivan samalla lailla muodostaa konseptin myös tästä mutta emme voi liittää kyseistä konseptia mihinkään todelliseen.
Ainoa perustelu jonka joku voi antaa tälläisen konseptin olemassaololle on hänen henkilökohtaisesti muodostama konsepti jota ei voida liittää mihinkään objektiivisesti havaittavaan asiaan.
Aivan samalla lailla konsepti jumalasta on ainoastaan hahmotettavissa kyseisen henkilön oman tulkinnan kautta eikä sille olemassa ainuttakaan objektiivisesti havaittavissa olevaa verrannollista asiaa.
Näin ollen ei voida todistaa että jumala olisi olemassa ihmismielen muodostaman konseptin ulkopuolella.
Toisin sanoen; Jumalusko on perusteeton.
Teisteille pähkinä.
7
243
Vastaukset
- veli_r
Voisiko ihminen edes keksiä mitään millä ei olisi esikuvaa, epäilen.
"http://myytti.com/galleria/yksisarvinen.jpg
Voimme aivan samalla lailla muodostaa konseptin myös tästä mutta emme voi liittää kyseistä konseptia mihinkään todelliseen."
Melko todellista:
http://www.cbsnews.com/stories/2008/06/11/world/main4171646.shtml
"Näin ollen ei voida todistaa että jumala olisi olemassa ihmismielen muodostaman konseptin ulkopuolella."
Tarkoitat varmaan, Jumala olisi olemassa mielikuvituksen lisäksi todellisuudessa? Loppuen lopuksi asia on yksinkertainen, Raamatussa on esitelty Jumala ja kerrottu miten Jumala toimii, jos asian näkee käytännössä olevan kuten Raamattu sanoo, eikö se ole silloin totta? Jos tieteellinen teoria selittää jonkin asian ja asia toimii teorian mukaisesti, eikö teoria ole silloin oikeassa?Ongelma on seuraava.
>> Loppuen lopuksi asia on yksinkertainen, Raamatussa on esitelty Jumala ja kerrottu miten Jumala toimii, jos asian näkee käytännössä olevan kuten Raamattu sanoo, eikö se ole silloin totta? > Jos tieteellinen teoria selittää jonkin asian ja asia toimii teorian mukaisesti, eikö teoria ole silloin oikeassa?
- Missukka
"Aivan samalla lailla konsepti jumalasta on ainoastaan hahmotettavissa kyseisen henkilön oman tulkinnan kautta eikä sille olemassa ainuttakaan objektiivisesti havaittavissa olevaa verrannollista asiaa."
Jumala on uskon asia, ei tiedon. Niin.
Jos ei usko Raamatun olevan Jumalan ilmoitusta, niin kyllä. Jos uskoo, niin ei, koska Jumala on hahmoteltavissa muutenkin kuin omalla tulkinnalla.
"Näin ollen ei voida todistaa että jumala olisi olemassa ihmismielen muodostaman konseptin ulkopuolella."
Usko ei ole tietoa, joten sitä ei todisteta. Niin.
"Toisin sanoen; Jumalusko on perusteeton. "
Toisin sanoen, kaikki mitä ei voi pätevästi perustella on perusteetonta? Ei.- Missukka
Alffa-Omega kirjoitti:
>> Toisin sanoen, kaikki mitä ei voi pätevästi perustella on perusteetonta? Ei.
Ihmisen käsitys jumalasta ja jostain muusta asiasta, vaikka siitä milloin on syytä ostaa uusi TV, ovat eri tasolla. Mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä epävarmempi perustelu on hyväksyttävä.
Jumalaan uskomisen perusta on usko. Perusta ei ole perusteeton. Jos lähtökohtaa ei hyväksy, perustelut ei lähtökohdistaan johtuen riitä, ja uskoa voi siis pitää siinä suhteessa perustelemattomana.
Minusta tämä on aika yksinkertaista. Usko vai tieto.
"Miten niin ei?"
Pätevällä perustelulla ja perustelulla on huisi ero. Mielestäni siksi ei.
"Olet muodostanut kaksois standardin jossa olet sulkenut oman käsityksesi kriittisen tarkastelun ulkopuolelle mutta samalla vaadit todistusta täysin samanarvoisista väittämistä."
Anna esimerkki täysin samanarvoisista väittämistä.
Vaikka jotain asiaa pitää perustelemattomana, se ei tarkoita sitä, etteikö sitä pidä kriittisesti tarkastella. Missukka kirjoitti:
Ihmisen käsitys jumalasta ja jostain muusta asiasta, vaikka siitä milloin on syytä ostaa uusi TV, ovat eri tasolla. Mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä epävarmempi perustelu on hyväksyttävä.
Jumalaan uskomisen perusta on usko. Perusta ei ole perusteeton. Jos lähtökohtaa ei hyväksy, perustelut ei lähtökohdistaan johtuen riitä, ja uskoa voi siis pitää siinä suhteessa perustelemattomana.
Minusta tämä on aika yksinkertaista. Usko vai tieto.
"Miten niin ei?"
Pätevällä perustelulla ja perustelulla on huisi ero. Mielestäni siksi ei.
"Olet muodostanut kaksois standardin jossa olet sulkenut oman käsityksesi kriittisen tarkastelun ulkopuolelle mutta samalla vaadit todistusta täysin samanarvoisista väittämistä."
Anna esimerkki täysin samanarvoisista väittämistä.
Vaikka jotain asiaa pitää perustelemattomana, se ei tarkoita sitä, etteikö sitä pidä kriittisesti tarkastella.>> Vaikka jotain asiaa pitää perustelemattomana, se ei tarkoita sitä, etteikö sitä pidä kriittisesti tarkastella.
- Missukka
Alffa-Omega kirjoitti:
>> Vaikka jotain asiaa pitää perustelemattomana, se ei tarkoita sitä, etteikö sitä pidä kriittisesti tarkastella.
Et antanut esimerkkiä.
Usko ei perustu perusteluiden pätevyyteen ja todisteisiin. Tunnut lähtevän liikkeelle väärästä päästä. Uskot sitten kun tiedät. Stop.
"Samoin näiden uusien todisteiden ja perusteluiden tulee olla todennettavissa eivätkä ne voi perustua aijemmin esitetyille väittämille joita pidetään perustelemattomina."
Tieteellinen tutkimustulos menee vikaan, jos jokin peruslähtökohta on virheellinen. Totta.
"...uskominen asiaan joka on perustelematon on perustelematon uskomus."
Retoriikkaa mielestäni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078