Pohdintoja:
Piru on luotu ensin. Jeesus luotiin hänelle vastavoimaksi tähän maailmaan. Jumala ei antanut kuitenkaan pahan voittaa, vaan Jeesuksen vaan annettiin maistaa kuolemaa. Suuri Taistelu maailmankaikkeudessa ei ole vielä loppunut.
Piru tahtoo lopettaa sen taistelun.Se tekeytyy valkeuden enkeliksi. Jumala on luonut vaimon miehen avuksi ja vaimosta on tehty hauraampi astia. Piru valehtelee ihmiskunnalle, että nainen olisi miehen heikko kohta. Oikeastihan ihmisen sydän on ihmisen heikko kohta. Ajatteluun.
Jumala on pyhittänyt avioliiton sanomalla"Minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako."
Isä ja Poika ovat yhtä ja mies ja vaimo ovat yhtä.
Piru on löytänyt Jumalan heikon kohdan: Jeesuksen Kristuksen.
Siksi hellareita vainotaan koko ajan.
Piru luo mielikuvia ja pukee yllensä klovin vaatteet ettei kukaan pelkäisi sitä. Se haluaa kertoilla vitsejä.
Valhe on saatanan tehokkain ase. Samoin haureus.
Piru on löytänyt ja saanut ihmisen sydämen ja syönyt sen. Ihmiselle on jäänyt enää kyky ajatella.'
Ihmisellä on taipumus kuvitella että hän suojelee omaa sydäntään.
Valheilla ja pettämisellä. Silloin omaa sydäntä ei ole edes löydetty vaan se on jo saatanan hallussa ja ihminen on enää pelkkä robotti mikrosiruineen.
Jos ihminen tekee syntiä niin silloin Jumala joka on kaiken yläpuolella on petetty.
Mutta onneksi ib vastavoima on tullut: Jumala eli Jumalamme: Jeesus Kristus eli armon antaja.
Haureus vs.rakkaus
Surya-74
0
80
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475505Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612436Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181900Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171635
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361622Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5141881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771098Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281089