Laman yli näkee paremmin

korkealta

Arkkitehtiopiskelijoiden työryhmä ehdottaa korkeiden tornien saarta Helsingin Kalasataman uuden alueen maamerkiksi. Korkeimmillaan pilvenpiirtäjät nousisivat noin 150 metrin korkeuteen.

Erica Österlundin ja Jussi Vuoren ehdotus ”Manhattan” on voittanut Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston ja Ruukki Oyj:n järjestämän ideakilpailun itäisen kantakaupungin uudesta keskipisteestä.

Opiskelijakilpailun tavoitteena oli kartoittaa uusimman rakentamisteknologian mahdollisuuksia Kalasataman alueen muuntamiseksi moderniksi työpaikka- ja asuinalueeksi. Kilpailulla oli tarkoitus myös herättää keskustelua korkeasta ja tiiviistä rakentamisesta Helsinkiin.

Suurin osa torneista on nostettu ilmaan jättäen alla olevan maanpinta vapaaksi kaupunkilaisten käyttöön. Rakenteissa on tutkittu innovatiivisesti teräsrakentamisen tuomia mahdollisuuksia.

Kilpailutyöt ovat esillä näyttelyssä Kampin Laiturissa 20.3.-9.4.2009.

1

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hömppää..

      ei tarvita mitään maamerkkejä kun nykyään on joka tyypillä autossa gps-navigaattorit joilla löytää perille ilman näkyviä maamerkkejäkin.

      onkos muuten se kina saatu päätökseen että onko kalasatama ruotsiksi fiskhamnen vai fiskehamnen?
      kun ne meinasi niitä metroaseman kylttejäkin yhdessä vaiheessa vaihtaa tuon takia..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe