Eläkeikäkeskustelun aikana on otettu esiin myös maajussien eläkeikä. Harva varmaan aiemmin tiesi, että maajussit pääsevät täydelle eläkkeelle jo 56-vuotiaana.
Toinen mielenkiintoinen asia on, että maajussien eläkkeestä valtio maksaa 75 %. Palkansaajilla valtio ei osallistu eläkemaksuihin millään tavalla.
Tällainen avokätisyys valtion taholta on hämmästyttävää. Etenkin tällaisina aikoina pitäisi kovalla kädellä puuttua tuohon tuhlaukseen.
Talvisodan hengessä maajussien on myös syytä tulla laman maksajiksi osaltaan. Heidän eläkeikänsä pitää välittömästi nostaa 63:een ja valtion osuutta eläkkeen maksusta pitää pienentää. Sopiva valtion osuus voisi olla 5-10 %.

Vastaukset 1
Vanhimmat
mitään,ME kaikki veronmaksajat maksamme näitä KESKUSTALAISTEN SOSIAALITUKIJAISIA myös ELÄKKEET.