Parannus, koskeeko minua ???

*Daniel*

Haluaisin tuoda esille erään seikan. Olen nyt itse ollut henkilökohtaisessa uskossa Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen n. 3,5 vuotta. Minulle on tänä aikana kirkastunut hyvin selvästi, että Kristityn Uudesti Syntyneen ihmisen velvollisuus on, ollakseen Jumalalle otollinen ja mieluinen, tehdä totinen parannus kaikesta siitä minkä tietää synniksi ja minkä Jumalan Pyhä Henki paljastaa synniksi tai rikkeeksi elämässä. Olen poiminut joitakin Raamatun paikkoja parannuksen tärkeydestä ja merkityksestä uskovalle.

Ensiksi Jeesuksen omat sanat parannuksesta:

Luukkaan evankeliumi:
13:1   Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
13:2   Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
13:3   Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
13:4   Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
13:5   Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

"Mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte" Jeesuksen omat sanat

Ilmestyskirja

22:11   Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
22:12   Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
22:13   Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
22:14   Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
22:15   Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

1 Kirje korinttilaisille
6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

Eli siis uskovan velvollisuus on kuolla synnille ja synnilliselle luonnolle joka päivä, kilvoitella.

Jumala Kruunaa lopuksi iankaikkisella voittajan Kruunulla ja kunnialla sellaisen ihmisen joka on kuuliainen Jeesukselle ja tekee totisen parannuksen.

Paavali kirjoittaa: Pyrkikää Pyhitykseen sillä ilman sitä ei kukaan ole Herraa näkevä. Eli siis sydämen asenne syntiä kohtaan ratkaisee Jumalan edessä. Ei pidä lannistua ja masentua jos ei heti pysty täyttämään kilvoitusta, silloin olisi hyvä mennä Herran eteen ja sanottava rehellisesti: Herra minä olen voimaton parannuksen tekoon anna minulle totinen voima panna kaikki se pois joka ei ole sinun mielesi mukaista ja joka rikkoo elämääni ja minua. Herra kuulee tälläisen rukouksen ja antaa ajallaan voiman parannuksen tekoon. Kaikki lähtee sydämestä ja siitä asenteesta tahdotko sinä todella tehdä totta elämässäsi ja uskossasi Jeesuksen sanojen mukaan tehdä totisen parannuksen. Sellaisen ohjeen annan, että elä anna pienellekään synnille mitään sijaa itsessäsi, sillä se pieni synti tuo mukaan toisen pienemmän synnin ja niin eteenpäin, kun antaa tahdolleen periksi pienessä asiassa antaa myös suuremmassa asiassa.

Paljon on myös kahden tien kulkijoita joille Jeesus on kyllä makea ja suloinen mutta riennetään synnissä ja syntimenossa. Ei näin, vaan ihmisen joka on tullut elävään uskoon, hänen täytyy valita: joko synti on rakkaampi, tai Jeesus on rakkaampi, molempia ei voi valitettavasti saada ja omistaa. Ei voi olla osallinen riivaajien pöydästä ja Herran pöydästä yhtä aikaa.

KIRJOITETTU ON: OLKAA PYHÄT SILLÄ MINÄ OLEN PYHÄ

Siunausta päivääsi olitpa sitten uskon veli tai sisko

*Daniel*
Eräs kaidan tien kulkija Jeesuksessa Kristuksessa

10

630

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todei

      ilman omaa nimimerkiä?

      • *Daniel*

        Olisi minulla nimimerkkikin mutta olen päättänyt käyttää tälläistä nimeä, näillä palstoilla, sillä olen suuri Daniel fani.


    • pippuri

      kaikki entinen on jätettävä taakse. Niinkuin Jeesus sanoi syntiselle naiselle: mene, äläkä enää syntiä tee.Kiitos tästäkin päivästä olkoon Jumalalle.Jr

      • *Daniel*

        Jumalan armoa ja rauhaa sekä siunausta päivääsi


      • UUDESTI SYNTYNYT
        *Daniel* kirjoitti:

        Jumalan armoa ja rauhaa sekä siunausta päivääsi

        PYHÄ HENKI KERTOO MINULLE ETTÄ OLET NIMI-KRISTTTY. DANIEL, TEE PARANNUS HIMOSTASI JA KATEUDESTASI ENNENKUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ!


      • mikäli
        UUDESTI SYNTYNYT kirjoitti:

        PYHÄ HENKI KERTOO MINULLE ETTÄ OLET NIMI-KRISTTTY. DANIEL, TEE PARANNUS HIMOSTASI JA KATEUDESTASI ENNENKUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ!

        Herran Henki on sulle puhunu tollasia - mitä epäilen suuresti, ainakin toiminta tapas on takapuolesta. Jos et oo huomannun, niin Raamattu sanoo, että Pyhä Henki näyttää meille synnin. Mielestäni siinä ei puhuttu sinusta yhtään mitään. Totuuden Henki myös johtaa jokaisen Jumalan lapsen kaikkeen totuuteen ja tulevaiset Hän meille julistaa, eikä siinä lue, että Daniel olis poikkeus. Lisäksi Jumala on se, joka meidät kaikki pyhittää ja se parannus, josta Danielin kirjotuksessa on pitkä litania, on käytännössä käätymistä omasta itsestä Jumalan puoleen, niin että Hän saa puhdistaa ja vapauttaa meidät synnistä. Syystä siitä, että yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, eikä häneen ryhdy se paha. Kun Jeesus hoitaa meidän elämän alueita Hengellään, niissä käy noin. kun me itte yritetään olla tekemättä syntiä, siinä ei tapahdu muuta, kun pissa nousee päähän suhteessa toisiin ihmisiin ja oman itsensä puhdistaja alkaa luulla sädekehänsä olevan hyvinkin kiiltävä. Lakkaa rakkaus vaikuttamasta, vaikka se on kuitenkin ainut asia, josta meidät tunnetaan Hänen omikseen ja joka ei koskaan häviä, vaan voittaa aina. Se on asia jota kannattaa Jeesukselta pyytää, sillä muistaakseni siellä Sanassa sanotaan niinkin, että Hän saattaa meille rauhan, sillä kaikki meidän teot on Hän tehnyt... :)


    • Jeesuksen opetuslapsi

      Herran Jeesuksen Kristuksen Isä ja Jumala siunatkoon sinua kaidalla tiellä pysymään ja perille pääsemaan Isän Jumalan armossa ja totuudessa ja Pyhän Hengen voimassa.

    • 'kirjuri'

      Hyvin kirjoitettu!

      Siunausta!

      • *Daniel*

        siunausta myös sinulle :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6566
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4201
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3529
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2911
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1521
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      938
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      923
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      899
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      888
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      869
    Aihe