Jade Goodyn kuolema on lavastettu mediafarssi

Jade Goody ei ole tekemässä kuolemaa.

Alle kuukausi sitten hän oli vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa häissään, vaikka oli jo silloin tietämässä, että "kuolee pian".

Goodyllä on ollut viimeisen viikon "tunteja" aikaa jäljellä. Olen odotellut "suru-uutisen" kopsahtamista, mutta eipä sitä vain näy kuuluvan. Sen sijaan tolkuton mediahirnuminen pyörii neidin ympärillä. Joka paikassa Goody varmistaa, että kamerat mahtuvat. Rahat pois, vielä "viimeisillä hetkilläänkin".

Enpä ihmettelisi, jos hän pian kokisi ihmeparantumisen. Koko juttu haiskahtaa silkalta farssilta, jossa koko tuntevaa ja empaattista maailmaa on kustu silmään täyslaidallinen.
12252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onko äitisi yksinhuoltaja?

Äänestä

Mutta mikä on oma lehmäsi tässä asiassa? Oletko lyönyt kuolinhetkestä vetoa jossakin vai mikä kiire sinulla on odottaa Jaden kuolemaa?

Äänestä

olen myös ihmetellyt miten "pari viikkoo "elin aikaa voi venyä noin pitkäksi.en ny mitenkään sillä et oikein oottaisin toisen kuukahtamista mut ku heräs kans epäilys.jotenki tuntuu et jade kokee vielä ns.ihmeparanemisen.... eli silloin koko juttu oli siis suurta huijausta.mut jos kuolee,niin pahoittelen epäilyjäni ja otan osaa....

Äänestä
  • Kyllä, siis suuresti olen tosiaan ihmetellyt tätä mediakohua Jaden väitetyn tulevan kuoleman ympärillä. Tunnit venyvät yllättäen päiviksi ja jopa viikoiksi ja mitään ei tapahdu.

    En minäkään erityisesti odota Jaden kuolevan enkä sairautta tai kärsimystä hänelle toivo - kuinka voisin, kun en edes tunne ihmistä -, mutta tämä kuvio on vain hiukan pistänyt ihmettelemään.

    Media tässä enemmän tuntuu hänen kuolemaansa odottavan, kun lähes herkeämättä ylidramatisoiden asiasta kirjoittelee. Mutta se kai on median - ainakin roskalehdistön - tehtävä: skandaalien ja överiksi vedettävien draamojen etsiminen ja luominen.

    Äänestä

  • Mediamaisteri kirjoitti:

    Kyllä, siis suuresti olen tosiaan ihmetellyt tätä mediakohua Jaden väitetyn tulevan kuoleman ympärillä. Tunnit venyvät yllättäen päiviksi ja jopa viikoiksi ja mitään ei tapahdu.

    En minäkään erityisesti odota Jaden kuolevan enkä sairautta tai kärsimystä hänelle toivo - kuinka voisin, kun en edes tunne ihmistä -, mutta tämä kuvio on vain hiukan pistänyt ihmettelemään.

    Media tässä enemmän tuntuu hänen kuolemaansa odottavan, kun lähes herkeämättä ylidramatisoiden asiasta kirjoittelee. Mutta se kai on median - ainakin roskalehdistön - tehtävä: skandaalien ja överiksi vedettävien draamojen etsiminen ja luominen.

    mitäs nyt sanot paska kun tuntia ennen hänen kuolemaansa kirjoitat tällaista? olet saatanan idiootti!

    Äänestä

  • nennehcherry kirjoitti:

    mitäs nyt sanot paska kun tuntia ennen hänen kuolemaansa kirjoitat tällaista? olet saatanan idiootti!

    Koetapa nyt muistaa ottaa lääkkeesi.

    Äänestä

  • nennehcherry kirjoitti:

    mitäs nyt sanot paska kun tuntia ennen hänen kuolemaansa kirjoitat tällaista? olet saatanan idiootti!

    Itse asiassa suurta älykkyysosamäärää ja kultivoituneisuutta kuvastavan kirjoitustapasi innoittamana aloin pohtia asiaa tarkemmin.

    Kirjoitukseni ajoitus ja Jaden kuolema? Ironista vähintäänkin, eikö totta? Lienenkö saanut jonkinlaisen ennalta-aavistuksen asiasta?

    Rauha Jadelle ja hänen kristitylle sielulleen. Ehkäpä mediamylläkkä nyt vähitellen rauhoittuu.

    Kaikki mahdolliset myöhemmät ininäsi menevät suoraan roskakoriin.

    Paljon nään kuolemaa töissä, etenkin syöpään kuollaan yhä useammin ja useammin. Inhottava oli seurata Goodyn juttua. Vastauksena tuohon ihmettelyysi; on meidänkin osastolle tuotu potilas kuolemaan ja viikon kuluttua istui jo pyörätuolissa. Ei lääkärit ole mitään jumalia, jotka kellon tarkkuudella osaa sanoa kauan menee...

    Äänestä

  • nennehcherry kirjoitti:

    mitäs nyt sanot paska kun tuntia ennen hänen kuolemaansa kirjoitat tällaista? olet saatanan idiootti!

    niin laitoin kyllä SELKEESTI viestini loppuun et jos kualee niin otan osaa!!! opettele lukeen.

    Äänestä

  • jojooojoopajooo kirjoitti:

    niin laitoin kyllä SELKEESTI viestini loppuun et jos kualee niin otan osaa!!! opettele lukeen.

    Niin, ymmärsin kyllä mitä sanoit enkä kohdistanut sinuun mitään. Pohdin vaan itse asiaa samansuuntaisesti "ääneen" kuin sinäkin. Nou hätä.

    Äänestä

  • jojooojoopajooo kirjoitti:

    niin laitoin kyllä SELKEESTI viestini loppuun et jos kualee niin otan osaa!!! opettele lukeen.

    Eli vielä selvyyden vuoksi, nimimerkki jojoojoopajooo... olin samoilla linjoilla kanssasi. Mutta tämä nennehcherry-niminen eläin eläintarhassani kävi aukomaan joutavia. Kohdistin kommenttini kyseiselle nimimerkille.

    Omalta osaltani päätän tämän ketjun tähän. Viestiketjun alkuperäinen kohdekin on ehtinyt kuolla tässä välissä.

    kiitos vastauksestasi,mutta olin kohdistanut edellisen viestini tälle nennenunna vai mikä pirun nalli se nyt olikaan..... eli en siis sinulle.pahoittelen jos annoin sen vaikutelman. mut,päätän kans viestittelyni tähän ja nöyrryn toteamaan,että totta se oli....piru vie......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mediamaisteri kirjoitti:

Jade Goody ei ole tekemässä kuolemaa.

Alle kuukausi sitten hän oli vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa häissään, vaikka oli jo silloin tietämässä, että "kuolee pian".

Goodyllä on ollut viimeisen viikon "tunteja" aikaa jäljellä. Olen odotellut "suru-uutisen" kopsahtamista, mutta eipä sitä vain näy kuuluvan. Sen sijaan tolkuton mediahirnuminen pyörii neidin ympärillä. Joka paikassa Goody varmistaa, että kamerat mahtuvat. Rahat pois, vielä "viimeisillä hetkilläänkin".

Enpä ihmettelisi, jos hän pian kokisi ihmeparantumisen. Koko juttu haiskahtaa silkalta farssilta, jossa koko tuntevaa ja empaattista maailmaa on kustu silmään täyslaidallinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu