Mitäpä sanoo David Wilkerson samoista julistajista ja ilmiöistä joita olen tuonut julki? Lukekaamme tästä:
David Wilkerson
Seurakuntakokouksen häpäisy
Kyseessä on David Wilkersonin saarna, puhuttu yli vuosi sitten, kesällä 1999. Englanninkielisen version löytää mm. internetistä www.christian-witness.org. (The Reproach of the Solemn Assembly). Tilanpuutteen vuoksi suomennos on hiukan lyhennetty versio alkuperäisestä. Artikkeli on esimerkkinä siitä, että kaikki tunnetut julistajat eivät suinkaan yhdy nykyisenkaltaiseen karismaattiseen eksytykseen, joka on saanut suosiota Suomessakin.
Pelkään, että tämä aamupäivän sanomani saa aikaan sen, että jotkut teistä eivät enää koskaan tule tähän seurakuntaan. Tämä ei ole naurun asia enkä yritä olla teatraalinen. Sanon näin koska tiedän tulevani puhumaan totuutta. Yhteisöömme kuuluu ihmisiä, jotka ovat mukana siinä mistä tulen puhumaan. He ovat antaneet minulle kasetteja ja kirjoja ja tiedän heidän olevan mukana toiminnassa, jonka haluan paljastaa Pyhän Hengen avulla. Haluan puhua teille seurakuntakokouksen häpäisystä.
Aloitamme Sefanjan kirjan 3 luvusta. Tämä on vakavaa ja pyydän teitä rukoilemaan, että Herra antaa minulle murtuneen mielen, jotta sanoma tulisi esille Hänen haluamallaan tavalla – ei röyhkeydellä vaan murtuneella mielellä Hänen edessään.
Eräs asia on ollut painona sydämelläni ja olen pyytänyt Herralta tilaisuutta käsitellä sitä. Hän on sallinut minun tehdä se tänä aamuna. Luvussa 3 jakeessa 18 on profeetta Sefanjan profetia: "Jotka murehtivat, kaukana juhlakokouksista, ne minä kokoan: nehän ovat sinusta, niitä häväistys kuormana painaa"…
Profetia koskee Israelia, Jerusalemia mutta myös Jeesuksen Kristuksen seurakuntaa viimeisenä aikana. Ensin Jumala puhui juutalaisille sanoen, että Hän aikoo koota yhteen kansakuntien sekaan hajotetut. Mutta Hänen aikomuksensa oli tuoda takaisin vain ne, joilla oli murtunut mieli Israelin luopumuksen takia…
Hän muistaisi kaikkia, jotka kantavat häpeää jumalanpilkasta ja kaikista kauheuksista, joita tehdään Jumalan huoneessa. Niitä, joiden sydämellä on taakka, niitä jotka surevat ja valittavat seurakunnan tilaa.
Hän sanoo, "Minä kokoan teidät" ja Hän antaa suuret lupaukset heille. Haluan liittää tämän profetian koskemaan Jeesuksen Kristuksen seurakuntaa lopun ajalla. Vanhan Testamentin Israel piti juhlaa 7 päivää ja 8:na päivänä kutsuttiin koolle juhlakokous. Silloin he erityisesti kokoontuivat yhteen palvomaan ja ylistämään Taivaallista Isää. Kirjoituksissa sanotaan "kahdeksantena päivänä teillä olkoon juhlakokous"…
Sefanjan mukaan viimeisenä aikana Jumalan huonekunta on häväistyksen alla ja tässä käytetty heprealainen sana tarkoittaa häpeää ja kunniattomuutta. Jumalan huoneessa on oleva häpeä ja kunniattomuus.
Me emme nyt puhu modernista, luopuneesta liberaaliseurakunnasta. En aio puhua senkaltaisesta toiminnasta kuin esim. mitä tapahtui San Franciscon eräässä seurakunnassa. Siellä poistettiin risti koska, "Jeesus on meissä kaikissa ja me olemme risti". Tuossa kirkossa sallitaan homoseksuaalisuus ja abortit ja se on täysin luopunut. En puhu seurakunnista, joiden saarnaajat eivät enää usko Kristukseen, eivät taivaaseen eivätkä helvettiin. En puhu senkaltaisesta luopioseurakunnasta kuten "Metropolitan Community Church", joka on homoseksuaalien seurakunta. En puhu tämän kaltaisista.
Pahinta jumalanpilkkaa maailmassa emme kuule ateisteilta. Se kuuluu jumalattomien ja luopuneiden saarnaajien saarnatuoleista ja kynistä. Emme puhu senkaltaisesta seurakunnasta. Se ei ole juhlakokous, joten säästäkää murehtimisenne. En vuodata kyyneltäkään, minulla ei ole mitään taakkaa tuonkaltaisesta seurakunnasta. Herra sanoi, että Hän tuomitsee sellaisen "seurakunnan" tuomiopäivänä. Voimme rukoilla heidän puolestaan mutta meidän ei tarvitse kantaa murhetta sellaisesta, joka ei oikeasti ole seurakunta.
Sefanjan mukaan Jumala etsii niitä, jotka murehtivat seurakunnan häväistyä tilaa näinä viimeisinä aikoina. Puhun seurakunnasta, joka syntyi helluntaina. Tarkoitan seurakuntaa, joka syntyi Paavalin ja apostolien opetuksen pohjalta; seurakuntaa, joka uskoo Jeesuksen Kristuksen jumaluuden. Tämä seurakunta on hyökkäyksen kohteena.
Tämä seurakunta kärsii häväistystä. Profetiassa on sanottu, että tänä häpeän ja kunniattomuuden päivänä Jumala kasvattaa pyhän jäännöksen, joka murehtii saastumista – ihmiset, joille seurakunnan häväistys on tullut kuormaksi…
Jumala sanoo, "Haluan koota jäännöksen, joka ei vain istu paikoillaan kun kaikki nämä asiat tunkeutuvat seurakuntaan. Minulla tulee olemaan niitä, jotka eivät tyydy helppoon hauskanpitoon ja jotka ovat perillä siitä mitä tapahtuu kun petkuttajat, raha, hullut ja väärät profeetat tulevat Jumalan seurakuntaan ja tuhoavat kaiken näkyvillä olevan. Kokoan ne, jotka murehtivat tätä. Minulla on ihmisiä, joita tämä kuormana painaa…"
Jos todella rakastat Herraa ja Hänen seurakuntaansa et voi tulla muuhun tulokseen kuin, että mitä nyt tapahtuu on häpeällistä. Tulen nimeämään näitä asioita tänä aamupäivänä. Jos sitten sen kuultuasi voit kävellä ulos tästä seurakunnasta ja sanoa, "No, Raamatun mukaan helvetin portit eivät kestä seurakunnan edessä – en murehdi siitä, Jumala hoitaa kaiken", sanon sinulle, että tuo ei riitä. Jumala käyttää ihmistä. Jumala käyttää ihmistä työhönsä, Hän ei lähetä enkeleitä. Enkelit murehtivat mutta Jumala ei lähetä niitä täyttämään tarkoitustaan. Hän käyttää taakkaa kantavia ja murtuneita, surevia miehiä ja naisia.
Profeetta Jooel sanoo 1:14-15: "Kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous, kootkaa vanhimmat ja kaikki maan asukkaat Herran, teidän Jumalanne huoneeseen ja huutakaa Herran puoleen. Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niin kuin hävitys Kaikkivaltiaalta."
Jooel sanoo, "Tuomio on ovella. Jeesus saapuu, Herran päivä on käsillä. Herätkää vanhimmat ja pastorit ja paimenet. Katsokaa seurakuntaa, ottakaa taakka, kantakaa se."
Miksi meidän tulisi ottaa taakka seurakunnan häväistyn tilan takia? Jooelin mukaan koska pilaantunutta siementä on kylvetty. On saarnattu evankeliumia, joka näivettää kaiken näkyvillä olevan. Kaikki mikä on vihreää ja puhdasta on kuivaa. Hän sanoo, "Multapaakkujen alla oleva siemen on pilaantunutta, vilja kuihtuu". Oikean evankeliumin varastot ovat tyhjät ja hylätyt. On nälänhätä Jumalan puhtaan Sanan kuulemisen puolesta… joet kuivuvat, outo tuli hävittää laitumia, ja jos luet Hesekiel profeettaa niin hänen mukaansa juuri paimenet tallaavat jalkoihinsa hyvän laitumen ja syövät itse parhaan osan.
Jooel 2:15-17: "Kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous… Eteisen ja alttarin välillä itkeköön papit, jotka toimittavat Herran palvelusta ja sanokoot: Säästä Herra kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, pakanain pilkattavaksi…".
Mitä on tämä juhlakokouksen häpäisy?
Mitä häpeällistä ja pahaa tapahtuu tämän päivän seurakunnassa?
Ensiksi – petolliset paimenet ovat kylväneet pilaantunutta siementä.
Tämä tunnetaan menestysevankeliumin nimellä ja se on yksi suurimmista häväistyksistä Jeesuksen Kristuksen seurakuntaa vastaan kautta aikojen. Tämä vääristynyt evankeliumi myrkyttää ihmisjoukkoja kaikkialla maailmassa, jopa Kiinassa ja Afrikassa. Se on amerikkalainen evankeliumi, keksitty ja levitetty rikkaiden amerikkalaisten evankelistojen ja saarnaajien kautta – rikkaiden! Minusta on hälyttävää nähdä kuinka monet kuuntelevat kasetteja ja katselevat videoita näistä menestys konferensseista eivätkä sure, eivätkä tunne taakkaa siitä mitä tapahtuu. Tämä myrkky leviää maailman joka puolella…
Menneellä viikolla minulle annettiin Kenneth Copelandin kokouksesta taltioitu video. Kun kuuntelin puhujaa olin ällistynyt. Jos luet Uutta testamenttia huomaat kuinka apostoli Paavali nimesi väärät profeetat. Hän varoitti heistä ja nimesi heidät. Sanon nyt, jos et sure sen tähden mitä puhun olet sokea. Olet hengellisesti sokea. Sinulla on kova sydän. Tiedätkö mitä "kova sydän" on hepreaksi? Se tarkoittaa sydäntä, jonka ympärillä on kova kilpi ja näin puhdas evankeliumi ei pääse läpi. Mielet on niin kyllästetty tällä tasapainottomalla evankeliumilla, että et voi saavuttaa monia heistä. Heille ei voi saarnata totuutta, heille ei voi näyttää Sanasta muuta koska heidän sydämensä on kilven ympäröimä – kovasydämiset!
Jos olet ruokkinut sieluasi Copelandin tai Haginin opetuksilla et pidä siitä mitä kuulet. Mutta olen paimen. Olen Jumalan kutsuma. Lupasin tälle seurakunnalle, että niin kauan kuin olen tässä virassa ja saarnatuolissa, kun näen susien lampaiden vaatteissa ryöstävän laumaa nousen ja puhun sitä vastaan. Sanon tämän murtunein mielin.
Tällä viikolla istuuduin kuuntelemaan konferenssin puhujia ja järkytyin. Haavoituin ja itkin. Herran kuorma tuli ylleni. Siksi saarnaan tästä. Murehdin sitä, kerron mitä kuuntelin.
Ensinnäkin, puhujat eivät ehtineet kunnolla asettua aloilleen kun ihmiset tungeksivat heidän ympärilleen tunkien rahaa heidän taskuihinsa. Syy moiseen on hiljattain esitetty uusi oppi, jonka mukaan, jos haluat tulla siunatuksi sinun pitää löytää mahdollisimman paljon siunattu julistaja koska "sille, jolle on paljon annettu saa paljon, sille jolla on vähän otetaan pois sekin vähä, joka hänellä on". Joten etsit käsiisi eniten siunatun ja menestyneen julistajan, annat hänelle rahaa ja saat siunauksen. Mitä enemmän tuo julistaja on siunattu sitä suuremman siunauksen saat itsekin. Idea on siis antaa sille, joka on eniten siunattu… Jos nuo julistajat toimisivat maallisella alalla he olisivat vankilassa. Kyseessä on pyramidijuoni – huipulla oleva on pyhin ja puhuu äänekkäimmin! Sadat ihmiset ryntäsivät eteen kunnes noiden julistajien taskut pullottivat rahasta. Syntinen kysyy: "Onko evankeliumi ilmaista? …
Kuuntele mitä opetettiin: " Köyhä toimeentulon rajalla oleva leski antaa sinulle viisi dollaria. Ota se. Elia otti lesken viimeisen ruuan. Sinä olet voideltu. Ansaitset sen. Ota se…"
Ja sama puhuja jatkoi: "Asun 800 m2 talossa ja rakennan isompaa. Sellaista, josta kuningas Salomokin olisi ylpeä. Maksoin juuri 15000 dollaria koirasta (n.90000 mk). Näettekö tämän loisteliaan sormuksen? Ostin sen Jamaikalla käydessäni ja maksoin siitä 32000 dollaria (n.190000 mk). Haluan teidän tietävän, että kun kaupunkini ihmiset kulkevat taloni ohitse ja näkevät Rolls Royce autoni ajotiellä silloin he tietävät, että on Jumala taivaassa."
Sano minulle onko tämä evankeliumia!? Voitko olla murehtimatta?
Yksi julistajista nousi ylös ja sanoi: "Teimme liiton veli Copelandin kanssa seuraavan vuoden ajaksi, 365 päivän varalle. Yksikään meistä ei tule kärsimään yhtenäkään päivänä. Emme koe hetkenkään epätoivoa. Emme koskaan sairasta emmekä koe puutetta. Nautimme kaikista siunauksista. Hylkäämme kaiken kärsimyksen, kivun ja taloushuolet."
Näin sopii puhua kun on huipulla!
Tämä murehduttaa minua eniten, näin julistettiin – "Pyhä Henki ei voi tulla yllemme ennen kuin olemme rahavirrassa. Ennen kuin rikastumme Pyhä Henki ei voi tehdä työtään."
Kuinka tämä vaikuttaa sinuun? Mitä ajattelet kun näet palkkansa varassa juuri ja juuri toimeentulevien ihmisten yht äkkiä juoksevan villisti ympäriinsä kun julistaja sanoo: "Juokse rahan takia"? Tai kun ihmiset kiemurtelevat kuin käärmeet istuimiltaan lattialle ja julistaja sihisee käärmeen lailla.
Mitä kummaa on tekeillä?
Tämä on seurakuntakokouksen häpäisy.
Miksi profeetta kutsuu näitä? Hän sanoo, että he ovat, "sokeita, mykkiä koiria. Jesajan mukaan: "…vartijat ovat kaikki sokeita, eivät he mitään käsitä; he ovat kaikki mykkiä koiria… He näkevät unta, makailevat… Ja näillä koirilla on vimmainen nälkä, ei heitä mikään täytä…" Jes.56:10-11.
Jeremia sanoo: "Voi paimenia, jotka hukuttavat ja hajottavat minun laitumeni lampaat…" Jer.23:1.
Mennään Hesekielin kirjaan 34:1-10. Minä kerron, kuunnelkaa!
Sanot, "Pastori, sinulla ei ole oikeutta puhua niin kovin sanoin tästä aiheesta".
Jos ajattelet, että puhun kovia sanoja niin lue Hesekiel, hän puhuu paimenille: "Te olette syöneet rasvat pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat mutta ette ole kainneet laumaa." Niin, otat viisi dollaria leskeltä ja ostat 15000 dollarin koiran! Otat köyhän koko palkan ja kerrot tälle, että koska hänellä ei ole tarpeeksi uskoa hän ei rikastu. Mutta sinä viet villatkin lampaan selästä.
"Ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti."
Nämä eivät ole sielujen vaan rahan perässä!
"…pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan…koska minun lampaani ovat ryöstettävinä… kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani… minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä… Minä pelastan lampaani heidän kidastansa…
Vaikka kaikki menisimme vararikkoon Jumala on sen tekevä. Hän pelastaa omansa näiden miesten hampaista. Jumala – auta meitä.
Toiseksi: Pyhän Hengen vääristely
Tämä on häpeällisintä. Pyhä Henki on esitetty sillä tavoin koko maailmalle, että meidän kaikkien tulisi langeta kasvoillemme maahan. Aikamme seurakunnissa, julistajilla, on niin vähän arvostelukykyä jäljellä. He eivät erota milloin Pyhää Henkeä vääristellään tai pilkataan. Tuhannet ihmiset menevät suuriin parantamiskokouksiin ja ristiretkiin ja he näkevät asioita, jotka luullaan Pyhän Hengen toiminnaksi. Ylistäessään ja palvoessaan he eivät tiedä, että julistaja pilkkaa ja häpäisee Pyhää Henkeä. He eivät tajua sitä.
Kokonaiset karismaattiset seurakunnat, helluntailiike, on hajallaan – kirjaimellisesti rikki revittynä valheherätysten takia. Kaikenlaista tapahtuu. Jotakin uutta esitellään lähes viikoittain eivätkä johtajat tiedä pitäisikö uusi ottaa vastaan vai kirota se. He eivät tiedä mitä tehdä. Saamme kirjeitä sadoilta pastoreilta ympäri maailmaa ja he kysyvät mikä on väärää ja mikä on oikeata? Missä ovat johtajat? Missä on joku, joka kertoo meille?
Mitä näemme aikamme ns. herätyksissä ja mikä liitetään Pyhän Hengen yhteyteen, sitä emme löydä Kirjoituksista. Mikä ei ole löydettävissä Sanasta pitää heti hylätä – täysin hylätä. Itken kun katson näitä videoita, joita ihmiset ympäri maata lähettävät minulle. Ihmisjoukot ruumis vapisten ilman kontrollia, ihmiset putoilemassa lattialle, hysteerinen nauru, hoipertelu kuten juopuneessa tilassa, käärmeen lailla kiemurtelu, villien eläinten lailla kiljuminen – ja sitten meillä on julistaja, joka puhaltaa ihmisten ylle ja saa heidät kaatumaan ikään kuin Pyhä Henki olisi tullut lihaksi hänessä. Tämä henkilö heittää takkinsa ihmisten ylle ja sanoo, "Tämä on Herran käsi".
Nyt uusi "evankeliumi" on iskenyt Etelä-Amerikkaan. Tämä on hyvin julmaa mutta minun pitää puhua tästä uusimmasta. Kun joudut tällaiseen, kun olet joutunut eroon Kirjoitusten varjelevasta vaikutuksesta sanot vain: "Hei, tämä on uutta, Jumala tekee uutta. En ymmärrä tätä, se ei ole Sanassa mutta en halua olla Pyhää Henkeä vastaan."
Jos se ei ole Sanassa sinun pitää olla sitä vastaan!
Tämä uusi asia on, että et voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan ellet tule pieneksi lapseksi jälleen. Tämän opin mukaan ihmiset tulevat kokoukseen vaipat päällysvaatteidensa alla ja ulostavat ja virtsaavat niihin kokouksen aikana. Tämä on "uutta". Mihin kaikki johtaa? Kuulin erään pastorin saarnaavan joku aika sitten, "On tultu siihen, että eräänä päivänä evankelista puhuu ja sanoo, `minulla on ilmestys Herralta` ja lisää sitten ´Nyt on aika lisätä Marian palvonta jumalanpalvelukseen´."
Tähän ollaan menossa.
Yksi evankelista kutsuu itseään "Pyhän Hengen baarimikoksi". Hän sanoo, "Tule baariin ja ota Pyhän Hengen drinkki". He kutsuvat tätä uudeksi viiniksi.
Jeesus saapuu ja lukuisat ihmiset ovat vailla pelastusta. Samalla näen kristittyjen vellovan, kuten sanotaan "Pyhän Hengen baariin" ja he hoippuvat kuin juopuneet. Jooelin kirja sanoo kovaa ja selvästi: "Herätkää te juopuneet ja itkekää, valittakaa, kaikki viininjuojat…sillä vilja on hävitetty, viinistä on tullut kato" Jooel 1:5,10.
Miljoonat sielut kuolevat maailmassa – mitä nauramista meillä on?
Kaikki mikä on Pyhän Hengen työtä voi tapahtua missä vain maailmassa. Ei vain Amerikassa. Mitä sanotaan Pyhän Hengen työksi sen pitää voida päteä kaikkialla.
Uskallan sanoa näille miehille – menkää nauruherätyksenne kanssa Balkanille nyt heti ja menkää noihin pakolaisleireihin missä vaimot itkevät koska aviomiehet on tapettu, tyttäret raiskattu, lapset näkevät nälkää, kodit on tuhottu, menkää ja kehottakaa heitä "tulemaan baariin, koska Pyhä Henki haluaa teidän nauravan !"
Tämä niin kutsuttu herätys on tulossa Madison Square Gardeniin tänä kesänä…
Kuinka voimme edes ajatella ottavamme vastaan tällaista oppia? Anna kun kerron kuka nauraa. Maailma, pelastumattomat! Uskosta on tullut spektaakkeli, aikana jolloin olemme lähellä Herran tulemusta ja meidän tulisi odottaa siellä, missä Jumalan voi löytää – omassa salaisessa rukouskammiossamme. Siellä tulisi olla murhe hukkuvista sieluista, halu seurata Jeesusta. Siellä ei pitäisi ajatella rahaa, joka on Amerikan jumala, Amerikan epäjumala. Maailma katsoo tätä hulluutta ja tiedät mitä he ajattelevat – se on sirkus, Pyhä Henki on sirkuksen johtaja, se on karismaattinen sirkus.
En välitä enää mitä kukin ajattelee. En välitä jos eräät haluavat pois postituslistaltamme. Välitän heidän sieluistaan. Minun vastuullani on varoittaa ja kertoa, että kaikki tuo on häväistystä ja Raamatun mukaan meidän tulisi surra sitä. Vanhinten tulisi murehtia, seurakunnan, pastorien ja evankelistojen tulisi murehtia ja meidän tulisi rukoilla.
Lopuksi – turmelus alentaa seurakunnan arvon.
Jeremia 23:14: "Mutta Jerusalemin profeetoissa minä olen nähnyt kauhistuksia, aviorikosta ja valheessa vaeltamista, he vahvistavat pahaintekijän käsiä, niin ettei kukaan käänny pois pahuudestansa…"
Sain kirjeen eräältä epätoivoiselta vaimolta, jonka miehellä on uhkapeliongelma. Nainen oli kehottanut miestään etsimään apua pastorilta. Pastorin vastaus oli, "Olen tutkinut koko Raamatun alusta loppuun enkä ole löytänyt yhtään asiaa, joka olisi pelaamista vastaan." Pastori sanoi miehelle, "En näe siinä syntiä, nauti siitä".
Juuri tästä Jeremia puhuu: Pastorit vahvistavat pahaintekijän käsiä.
Eivät suinkaan kaikki julistajat ole tällaisia. Suurin osa on vilpittömiä ja puhtaita. Olen tavannut monia ja kiitän heistä Jumalaa. Monet kokevat kuten minä ja he etsivät ja odottavat, että asiat sanotaan julki…
Sinun pitää ottaa kantaa. Meidän tulee yhdessä ja yksittäin ottaa vastuu. Jokaisen Jumalan lapsen pitäisi rukoilla tällaista vastaan – että Jumala ensin avaisi meidän silmämme huomaamaan väärät profeetat, jotta heidän silmänsä avautuisivat ja Jumala armollisesti päästäisi heidätkin ansasta samoin kuin jokaisen siihen joutuneen. Älä ota tähän osaa, älä edes mene lähellä. Jätä se, sillä se voi niellä sinut jos et ole vahva Herrassa. Jos olet heikko, uskossasi nuori tai utelias olet vaarassa. Se ruokkii kaikkea sitä mikä on mieluista lihan mielelle. Kunnes opit erottamaan lihan mielen ja Pyhän Hengen mielen pysy tästä erossa!
Meidän tulisi rukoilla, että Jumala antaa oikeamielisiä johtajia, että Hän nostaa esiin kuuluvia ääniä, pelottomia ääniä, murtuneita ääniä.
He (väärät julistajat) kuulostavat kovin rakkaudellisilta sanoen: "Me rakastamme kaikkia, ei ole väliä mitä opetat. Ei ole väliä jos se on menestystä – tai mitä tahansa. Jumala on rakkaus. Tullaan kaikki yhteen ja halataan toisiamme." Mutta Jumalan mukaan kuinka kaksi voi käydä yhdessä jos eivät ole keskenään sopineet? Kuinka voit olla yhtä kun et voi olla samaa mieltä heidän epäraamatullisen käytäntönsä takia? Et voi. Se on rakkausansa.
He sanovat, "Älä tuomitse ketään". Raamattu ei sano näin. Se kehottaa antamaan oikeamielisen tuomion, nuhtelemaan, arvostelemaan kaikessa kärsivällisyydessä. En seiso saippuan vaan kiven päällä. Jumala pelastaa seurakuntansa.
En tiedä mitä he ajattelevat Ilmestyskirjan jakeesta kun Herra sanoo Smyrnan seurakunnalle, "Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi – sinä olet kuitenkin rikas…"
Mitkä ovat Jumalan rikkaudet Kristuksessa? Jumalan rauha, Jumalan viisaus, Kristuksen läheisyys, kaikki mitä on Kristuksessa on meidän. Eräs pastori opettaa seurakuntaansa sanoen, että saumaton viitta Jeesuksen yllä oli kallein saatavilla oleva. Eikö tämä ole sitä, että jopa Jeesusta hyväksikäyttäen väärä opetus pyritään vahvistamaan. Varokaa kristityt!
Jos uskot sanani todeksi ja sinulla on kotona näitä kirjoja ja kasetteja niin hävitä ne! Älä jaa niitä muille vaan polta ne! Jos joku kutsuu sinua näihin tilaisuuksiin älä mene vaan sano, "Haluan kuulla puhdasta Sanaa, joka auttaa minua hengellisesti kasvamaan. En halua mitään, mitään opetusta, joka vahvistaa lihaani…".
Jotkut teistä sanovat, "Veli Wilkerson, olen taloudellisesti vaikeuksissa ja tarvitsen ihmeen." Jumala vastaa tarpeisiimme ja Hän tekee ihmeitä. Kyllä! Mutta Hän toimii vain omalla tavallaan, ei siten, että Raamattua vääristellään. Älä katso vain Vanhan testamentin rikkaisiin miehiin. Tiedäthän kuinka menestyssaarnaajat sanovat, "Job oli rikas, Aabraham samoin, Salomo oli rikas, Daavid oli rikas, nämä kaikki olivat rikkaita miehiä VT:ssa."
Entä Samuel ja hänen aasinsa? Löydät muitakin miehiä ja kuuntelehan Aabrahamin sanoja, ´En halua mitään tällaista, odotan kaupunkia, jonka rakentaja ja tekijä on Jumala. Odotan pääsyä kotiin Pelastajani ja Herrani luo´.
Mitä sanoo Wilkerson?
11
773
Vastaukset
- Petrus7
Sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Mitä jos astuisit ulkopuolelle leirin
Herraamme Jeesusta seuraten:) - Worried
Hyvä Saara!
Olet oikealla asialla ja Wilkersonin varoitus on enemmän kuin tarpeellinen. Älä välitä niistä vastustajista, jotka ovat valheen lumoissa, vaan jatka varoittamista. Järkyttävä tosiasia on, että on tapahtumassa suuri luopumus todellisesta Kristuksen evankeliumista ja tilalle on tullut menestysteologia, bilettäminen ja okkultismi. Pyhää Henkeä häväistään käyttämällä Hänen nimeään väärin. Nyt on korkea aika varoittaa väkevästä eksytyksestä. Tämä luopumus johtanee antikristilliseen maailman uskontoon, jossa Kristuksen ristillä ei ole enää käyttöä. Uskonto onkin hyvin karismaattista ja hengellistä ulkokuoreltaan, mutta sen voima tulee paholaiselta. Todelliset Jeesuksen seuraajat tulevat ilmeisesti kokemaan vainoa tämän uskonnon taholta. Jeesus puhuu tästä näin: "Tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle" (Joh 2:1-2).- Saara
tulee käymään. Toivottavasti ne jotka epäilevät vielä saavat selkeyttä tilanteeseen. Pimeimmät eivät tule ymmärtämään vaikka niin järkyttävän räikeitä esimerkkejä olen esiin kaivanut, silti muka rakkauden hengessä eivät halua tuomita!
- vastaan ja
Saara kirjoitti:
tulee käymään. Toivottavasti ne jotka epäilevät vielä saavat selkeyttä tilanteeseen. Pimeimmät eivät tule ymmärtämään vaikka niin järkyttävän räikeitä esimerkkejä olen esiin kaivanut, silti muka rakkauden hengessä eivät halua tuomita!
ja sitten puolesta. ............!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Saara
vastaan ja kirjoitti:
ja sitten puolesta. ............!!!!!!!!!!!!!!!!!
Olisin ollut Wilkersonia vastaan?
- Tuom.
Saara kirjoitti:
tulee käymään. Toivottavasti ne jotka epäilevät vielä saavat selkeyttä tilanteeseen. Pimeimmät eivät tule ymmärtämään vaikka niin järkyttävän räikeitä esimerkkejä olen esiin kaivanut, silti muka rakkauden hengessä eivät halua tuomita!
Ns. uskovien valheellisuus onkin kummallisimpia ilmiöitä, mitä olen tavannut. "Ei heissä ole yhden yhtäkään, kuka olisi totuudelle kuuliainen." Luopumus on niin laaja ja syvä, että totuutta on miltei mahdotonta pitää esillä. Vaikka se tekisi vapaaksi.
Luin yli kaksikymmentä vuotta sitten, että luopuneet ja lihalliset uskovat alkavat vainoamaan hengellisiä uskovia. Raamattu ei ole heille enää totuuden kirja. Se on korkeintaan liukurata tai korvasyyhyillä alleviivattu karsittu teos.(2Tess.2) Heillä ei ole rakkautta totuuteen.
- Sinä kyllä
Tuot esiin ja pohdittavaksi aivan oikeita asioita. Tarkkaile kuitenkin silloin erityisesti itseäsi, sillä kuten tiedät, ihmisen henki on Jumalan lamppu ja meidän Herramme kyllä tietää sinun ja minun sydämemme sellaisetkin asiat joita edes itse emme tiedä.Tärkeintä, kuitenkin on, että Henki yhdessä todistaa, meidän henkemme kanssa.Eli, että Jumalan Sana on saanut omalla kohdallamme muodon, joka myös on ulospäin nähtävissä, tullut lihaksi kuten sanotaan.
Voit varmaan olla yhtämieltä kanssani siitä, että nykyinen elämänmuoto varsinkin Yhdysvalloissa ja jo Suomessakin lähentelee Sodoman ja Gomoran tyyliä.Mutta kun otamme niiden tuhoon alkuperäisen syyn, oli se elämän yltäkylläisyys, ylpeys,eikä köyhiä otettu huomioon.Nämä itsekkyydet juuri johtivat myös muihin, näkyviin synteihin. Ja niinpä valitukset kaikesta tästä nousi Jumalan eteen. Ihmettelet varmaan, miksi ei sitten näitä köyhiä ja kurjia pelastettu sieltä. Mutta siihen Paavali taas antaa vastauksen sanoessaan, ettei mikään katkeruuden juuri jne.Eli tuo valitus tuli kahta kautta, kuten nykyäänkin.Siinä on sitten pohdittavaa, kuka on katkera ja kuka heidät siihen viettelee.Ehkäpä juuri tämän vuoksi alkuseurakunnassa "ei ollut ketään puutteen alaista".Tarkoitan sitä, että edes tässä, alkeelisimmassa asiassa elettäisiin Jumalan tahdon mukaan, jokainen kohdallaan, sillä se juuri on se Jeesuksen risti, että elämme Hänen tahtonsa mukaan kaikessa, mitä Jumala itsekunkin eteen tuo arkisessa elämässä. Emmekä tavoittele suuria.Että olemme pyhät kaikessa,meillä ei ole olemassakaan erikseen maallisia ja taivaalisia velvollisuuksia vaan kaikki on pyhää, jokainen hetkemme. Käytännön kysymyksistä taas voisi puhua moniaisiakin asioita, mutta siinäkin on alkeellisia Jumalan mielen mukaisia ratkaisuja. Sitä en tiedä miten Wilkersson on ottanut asian huomioon. Mutta niinkuin Jumala aina, antaa uusia tilaisuuksia, korjata virheet, sillä joka aamu on armo uus,eikö ole hienoa, kun joukossamme ei ole, kuin päivän vanhoja uskovia.
Ymmärtäisin, että näin laman kynnyksellä,Ja joita asia jo koskeekin, on seurakuntien sisälläkin, että järjestetään todellinen, mikä kirkolla jo onkin diakonian kaltainen työmuoto,ettei olisi joukossa ketään puutteen alaista, vaan Jumalan luo kohoaisi kiitosta eikä valitusta.Ja että sitten voisi myös avustaa muitakin kuin seurakuntalaisia. Tosin uskon niinkuin maallisilla, itsekkäillä uskovilla yleensä, niin kirkko varmaan tulee supistamaan juuri diakonia työn varoja ensimmäisenä voimakkaalla kädellä ja pahentaa siten tilannettaan entistä enemmän.
Tarkoitan nyt kuitenkin juuri sinua ja minua henk. koht.Sillä mehän olemme maan suola joka pitää sen tuoreena ja meidän alamaisuutemme Jumalalle näkyy parhaiten ympärillä olevasta yhteiskunnasta joka on "pilaantumassa". - merim.raimo
olet varmaan tietonen REAn mielipiteestä Niilo Yli-Vainioon nähden? jotenka uskon, että täällä on monia muitakin jotka haluavat tietää mihinkä "katekoriaan" sinä asetat Niilo Yli-Vainion? siunausta sulle :)
- Tuom.
Olin kahseksankymmenluvun vaihteessa Turun kupittaalla suuressa herätyskokouksessa. Niilo aloitti saarnansa haukkumalla silloisen arkkipiispan ja kehumalla omaa julistustaan. Sitten kauhea sielullinen huutaminen ja syyllistäminen jatkui. Kun psyykkeen kontrolli oli kiihotuspuheella saatu pois, niin alkoi hillitön rahan keruu. Näin kuinka köyhät mummot pistivät satalappusia haaviin. Sen jälkeen alkoi hillitön jonosta kaataminen. Lähdin pois pettyneenä, havaiten ettei tämä ainakaan kristinuskoa ole.
Myöhemmin olen todennut, että Pyhä Henki toimiikin rauhaisasti. Ei tarvitse jonoja ja kiihoituspuheita, mikä varsinkin helluntai- liikkeessä oli yleistä. Näyttäisikin että tämä voima ei lähtisikään meistä, kun ei tarvitse, eikä saa herättää niitä sielun piileviä voimia.
Voimat voivat tulla ainakin kolmesta lähteestä: omasta sielun pohjasta , demooneista ja joskus "jopa" Jumalasta! Mutta tässä täytyykin olla tarkkana. Monet eksyvät näillä alueilla, ja ITSE näitä eksyneitä suurimpia. Siksi haluaisinkin todistaa teille, ettette lankeaisi samoihin harhaoppeihin, joista on erittäin vaikea tulla totuuden tuntoon. Sillä lihalle on vaikea myöntää että on tullut huiputetuksi. - jos ei ole
Tuom. kirjoitti:
Olin kahseksankymmenluvun vaihteessa Turun kupittaalla suuressa herätyskokouksessa. Niilo aloitti saarnansa haukkumalla silloisen arkkipiispan ja kehumalla omaa julistustaan. Sitten kauhea sielullinen huutaminen ja syyllistäminen jatkui. Kun psyykkeen kontrolli oli kiihotuspuheella saatu pois, niin alkoi hillitön rahan keruu. Näin kuinka köyhät mummot pistivät satalappusia haaviin. Sen jälkeen alkoi hillitön jonosta kaataminen. Lähdin pois pettyneenä, havaiten ettei tämä ainakaan kristinuskoa ole.
Myöhemmin olen todennut, että Pyhä Henki toimiikin rauhaisasti. Ei tarvitse jonoja ja kiihoituspuheita, mikä varsinkin helluntai- liikkeessä oli yleistä. Näyttäisikin että tämä voima ei lähtisikään meistä, kun ei tarvitse, eikä saa herättää niitä sielun piileviä voimia.
Voimat voivat tulla ainakin kolmesta lähteestä: omasta sielun pohjasta , demooneista ja joskus "jopa" Jumalasta! Mutta tässä täytyykin olla tarkkana. Monet eksyvät näillä alueilla, ja ITSE näitä eksyneitä suurimpia. Siksi haluaisinkin todistaa teille, ettette lankeaisi samoihin harhaoppeihin, joista on erittäin vaikea tulla totuuden tuntoon. Sillä lihalle on vaikea myöntää että on tullut huiputetuksi.selvillä sielullisuuden ja hengellisyyden erosta.
Lukea Watcman Neen: Sielun piilevä voima, siinä on hyvää opetusta tästä asiasta.
Toisaalta, olen samaa mieltä, että on hyvin vaikea myöntää erehtyneensä, kuten sanoit. - Nimim.
jos ei ole kirjoitti:
selvillä sielullisuuden ja hengellisyyden erosta.
Lukea Watcman Neen: Sielun piilevä voima, siinä on hyvää opetusta tästä asiasta.
Toisaalta, olen samaa mieltä, että on hyvin vaikea myöntää erehtyneensä, kuten sanoit.Tuom..Kaikissa seurakunnissa on jotain, niinkuin em. problematisoi. Ihmiset vain pettyvät, kun heidän gurunsa ei olekaan niin hengellisesti puhtoinen. Mutta on tehtävä kuitenkin selvä ero, kuka todella eksyttää ja kuka on niin sanotusti "vajavainen"? Mutta en hyväksy, että sen taakse raukkamaisesti kätkeydytään, ja sitten puskan takaa herjataan raamattua käyttäen.
Jumala tuolta taivaasta käräyttää kuitenkin. Neenhän juuri todistaa sitä, miten sielullista kristillisyys ihmisen käsissä leipoutuu lihaksi. Aloitetaan hengessä, lopetetaan lihassa. Sama pelitys jatkuu tämän luopuneen ihmiskunnan myötä. Niinkuin Nooan päivinä, niin on myös ihmisen Pojan päivänä oleva. Lukekaa Raamattua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753