minkä kaikki jo tiesivätkin. Suomettuminen vaivaa maatamme edelleen. Nyt sillä erolla, että suunta on vaihtunut länteen päin.
Allekirjoitan tuon, mutta kyllä Suomi hieman nöyristelee edelleen myös itään päin. En pidä nykyistä suomettumista kuitenkaan ongelmallisena. Kysehän on järkevästä ulkopolitiikasta.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/03/koivisto_suomi_kumartaa_nyt_lanteen_630724.html
Koivisto se sanoi ääneen,
9
309
Vastaukset
- näin on
Suhteet naapurimaihin meidän Suomen valtionjohdon toimesta tulee hoitaa hyviksi, asiallisiksi ja pyrkiä ystävillisiin suhteisiin. Riitelystä ja syyttelystä on haittaa. Hoitakakoon Ruotsi, Norja, Viro ja Venäjä omat asiansa miten tahtovat omaksi hyödykseen.
- 'Iivan
ihmisiä Virossa. Koivisto ei suinkaan ollut hiljaa, vaan kielteli Viroa jatkamasta itsenäistymispyrkimyksiään. Halonen taas sanoi ennenkuin ajatteli.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/09/14334&ext=rss- presidenttinä vaikeina aikoina
Koivisto: "Yleensä lähtökohta on ollut se ettei pyritä puuttumaan sellaisiin asioihin, jotka ovat omille voimille ylivoimaisia."
Onneksi ei koivisto ollut presidenttinä silloin, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomen kimppuun. Koiviston mielestä puolustautuminen olisi varmasti ollut ylivoimaista. - Koiviston asennetta
presidenttinä vaikeina aikoina kirjoitti:
Koivisto: "Yleensä lähtökohta on ollut se ettei pyritä puuttumaan sellaisiin asioihin, jotka ovat omille voimille ylivoimaisia."
Onneksi ei koivisto ollut presidenttinä silloin, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomen kimppuun. Koiviston mielestä puolustautuminen olisi varmasti ollut ylivoimaista.Viron itsenäistymiseen!
Kyllä pitää uskaltaa olla muutakin mieltä kuin sitä joka on "meille parasta". - kylmä ihminen!
Koiviston asennetta kirjoitti:
Viron itsenäistymiseen!
Kyllä pitää uskaltaa olla muutakin mieltä kuin sitä joka on "meille parasta".Jos kunnon kansalainen näkee ystävänsä vaikeuksissa vedessä, miettiikö hän "mikä on minulle parasta" vai syöksyykö veteen ystävänsä avuksi?
- Leme
Koiviston asennetta kirjoitti:
Viron itsenäistymiseen!
Kyllä pitää uskaltaa olla muutakin mieltä kuin sitä joka on "meille parasta".Noin isossa kysymyksessä kyllä pitäisi pystyä sanomaan näkemyksensä kumartelematta ketään. Koivistolla on kuitenkin oikeus mielipiteisiinsä.
- sotatila
presidenttinä vaikeina aikoina kirjoitti:
Koivisto: "Yleensä lähtökohta on ollut se ettei pyritä puuttumaan sellaisiin asioihin, jotka ovat omille voimille ylivoimaisia."
Onneksi ei koivisto ollut presidenttinä silloin, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomen kimppuun. Koiviston mielestä puolustautuminen olisi varmasti ollut ylivoimaista.Koivisto oli sodan aikana Lauri Törnin porukoissa.
Lue tosiasiat,ennen kuim kirjoittelet luulojasi. - voi arvostaa
joka ei uskalla itse taistella asein itsenäisyydestään, sanoi Koivosto 90-luvulla viitaten talvisotaa edeltäviin tapahtumiin Virossa.
- Mäntyniemistö
Jos jonkun mielestä on viisasta olla osittain suomettunut länteenpäin nykyisin, niin oli kaiketi aivan kohtuullista ja viisasta olla itäänpäin kallellaan siihen aikaan, kun Koivisto lausuntonsa antoi.
Koiviston mielipide oli silloin aivan oikein ja asiallinen ja kansa oli sen takana.
Nämä nykyajan nuoret vielä toistaiseksi porskuttelevat valmiissa turvallisessa ympäristössä vailla mitään vastuuta. Sanoa voi melkein mitä vain, koska sanomisista ei tarvitse ottaa samanlaista vastuuta, kuin korkeassa poliittisessa asemassa olevan henkilön, tässä taspauksessa presidentin.
No, olihan tässä toinen vanhempi varsinainen maahanmuuttaja antamassa nuoremmalle taustatukea, mikä itseasiassa voi olla vahingoksi tälle puheena olevalle kirjailijalle, jonka ympärillä tämä häly käydään anteeksipyyntöesityksineen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760