Kuka ihminen voi toisen tuomita

Ihmettelen Jehovan todistajien sääntöjä ja sitä varmuutta, että kaikki toiset uskonnot(toisten usko) on väärä eivätkä peri iankaikkista elämää. Kysyisin; minne ovat kaikki muut uskovat menneet, ennenkun ameriikasta lähti liikkeelle Jehovan todistajien järjestö? Kerrompa esim. Siskoni saatiin aivopestyä ja käännytettyä kyseiseen järjestöön, sen jälkeen hän ei saa pitää yhteyttä meihin koska kuulumme kirkkoon.Kirkko on kuulema kaiken pahan alku ja juuri. Olen yrittänyt pitää siskoon yhteytä, mutta järjestö ja hänen miehensä kieltävät. Siskon mies ei edes tullut äidin hautajaisiin, koska papit siunaavat, kun papit ovat epäkelpoja (teeskenteliöitä). Mielestän meillä ihmisillä ei ole oikeutta tuomita ketään.
14396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ihan hyvin voi pitää yhteyttä, mutta koska olet noin kielteinen asenteeltasi, luulen sen olevan suurin syy jos ei pidä yhteyttä. Jos ajattelet häntä aivopestynä, et mitenkään voi teeskennellä "normaalia". Luulen tuon asenteen tympivän. Minua ainakin tympisi.

Äänestä
  • Kerroin, että siskoni aivopestiin ja se on kyllä totta. Puhelimet ja käynnit oli niin tiuhaa tahtia, että hänelle ei enää jäänyt vaihtoehtoja oma minä katosi kokonaan koko persoona hajosi. Voiko tälläistä käännytystä enää hyvällä katsoa? Taivas osuus on kyllä kuulema tiedossa!

    Äänestä

  • Kirkkoon kuuluva kirjoitti:

    Kerroin, että siskoni aivopestiin ja se on kyllä totta. Puhelimet ja käynnit oli niin tiuhaa tahtia, että hänelle ei enää jäänyt vaihtoehtoja oma minä katosi kokonaan koko persoona hajosi. Voiko tälläistä käännytystä enää hyvällä katsoa? Taivas osuus on kyllä kuulema tiedossa!

    se on harhaa vain, jt jäävät maanpäälle ennallistettuun paratiisiin.
    Vain parhaimmat kierrosvalvojista ja prooklyntin herrat pääsevät taivaaseen jos hekään.

    Mutta onneksi jehovantodistajat eivät päätä taivaspaikoista eikä niistä päätetä proooklyntissäkään.

    Aivopesu on kyllä totta (vai oliko se rakkauspommitusta). Systeemi on tehokas koska he osaavat valita uhrinsa heikoimmillaan.
    Jt ovat perehtyneet jonkin verran psykologiaan ja osaavat iskeä oikeaan aikaan oikeilla sanoilla.

    Eikun menet vaan kierrätys juhlaan mukaan huomaat systeemin mädänneisyyden. Korkein oppi on vartiotorniseuran traktaatit sitten jossain alempana raamattu.

    Äänestä

  • jos on jt kirjoitti:

    kuulun voideltuihin eli 144 0000,jotka tulevat
    hallitsemaan uutta asianjärjestelmää,eli
    tulevaa paratiisia.

    >>>Taivas osuus on kyllä kuulema tiedossa!

    Kyllä tuo viittaa helluntailaisiin. Olen nähnyt humalaisia/krapulaisia hinattavan teetä siemailemaan bussiin. Juopuneen örinää ei vielä lasketa kielillä puhumiseen (vaikka muistuttaakin) eikä kaatumisia.

    Olen lukenut, että pöntöstä kun uskoontuloa julistaan on suuri kiusaus paineessa hieman maustaa taphtumaa ellei peräti keksiä kokonaan.

    Äänestä

  • pääsen sillä kirjoitti:

    kuulun voideltuihin eli 144 0000,jotka tulevat
    hallitsemaan uutta asianjärjestelmää,eli
    tulevaa paratiisia.

    Mistä sinä tiedät, että kuulut voideltuihin? Emme me pelastu tekojen mukaan eikä minkään järjestön. Armosta, uskon kautta, on meillä syntisillä pelastus.Jumalan sanassa sanotaan; JUMALA armahtaa kenet hän tahtoo. Jos järjestösi vanhimmat ovat antaneet sinulle lupauksen tulevasta paratiisista tarkista kuitenkin kantasi vielä yksin RAAMATUSTA ÄLÄ USKO SOKEASTI TOISTA IHMISTÄ. Kaikkea hyvää elämääsi!

    Äänestä

tuomitse ihmisiä, vaan vääriä opetuksia.
Sen vuoksi he käyvät ihmisten kodeissa, että nämä jättäisivät pakanalliset kolminaisuusopit ja sielun kuolemattomuudet, ja alkaisivat palvella yhtä ainoaa tosi Jumalaa, totuudessa.

Jumala on antanut tuominnan Jeesukselle, ja siinä sovelletaan periaatetta: antaa armon käydä oikeudesta, jos ihminen on vilpittömästi katuva.

Äänestä
_rlx_

Äänestä

Ihan ensiksi; on olemassa vain yksi ainoa usko. Ja miten se tunnistetaan: Yksi tapa on ottaa selvää mihin sen opetukset perustuvat ? Ne on perustuttava Raamattuun ! Monia tapoja on tunnistamiseen, mutta sanon vain toisen vielä : Siinä on ilmennettävä tosi usko Jeesukseen Kristukseen.
Ikävä kyllä nämä kritterit eivät täyty kaikissa uskonnoissa. Voit tutkia asian itse, tee vertailut rehellisesti !
Kyllä suurin osa ihmiskunnasta makaa maatuneina mullassa ! Mutta Raamattu opettaa että heillä on ylösnousemustoivo.
Jehovan todistajat eivät aivopese ihmisiä. He kertovat hyvää uutista ihmisille ja ne joilla on vastaanottavainen sydän tunnistavat totuuden ja ottavat sen vastaan.
Jehovan todistajat eivät kiellä pitämästä yhteyttä kehenkään,vaikka heillä olisi uskonnollisesti eri käsitykset. Päinvastoin, on vain eduksi olla tekemisissä sukulaistensa kanssa ja näin saada kertoa heille myös mitä on opppinut Raamatusta.Ja myös sukulaiset näkevät mitä muutoksia elävä usko saa aikaan vaikka esim. persoonallisuudessa.
Jehovan todistajat eivät kritisoi eri uskontoja, mutta selvästi osoittavat väärät opetukset.
Jehovan todistajien järjestö EI ole kieltänyt sisartasi pitämästä yhteyttä sinuun, sen tiedän varmasti, sitä en tiedä mitä hänen miehensä on sanonut.
Enkä voi sanoa miksi sisaresi mies ei tullut äitisi hautajaisiin, uskonnollista estettä sille ei ollut, vaikka papit olisivat siunauksen toimittaneetkin. Ehkä hän on jostain henk.koht. syistä kieltäytynyt. Vaikea tietää.
Ihmistä ei ole laitettu toisten tuomariksi, tuominta kuuluu Jumalalle, kuten sanoit.

Äänestä
  • sinähän puhut vastoin Vartiotorni-seuran sään-
    nöksiä. Lue säännöt ja kirjoita sitten vasta.
    Ja on myös monta muuta uskontoa, jotka ylistetään
    siksi oikeaksi.Miksi niin???

    Äänestä

  • soopaa kirjoitti:

    sinähän puhut vastoin Vartiotorni-seuran sään-
    nöksiä. Lue säännöt ja kirjoita sitten vasta.
    Ja on myös monta muuta uskontoa, jotka ylistetään
    siksi oikeaksi.Miksi niin???

    Soopaa ??? Mikä nyt on sit soopaa mielestäsi ????
    Jospa jättäisit sen vartiotorniseuran pois ja puhuisit Jehovan todistajista !
    Säännöt löytyvät Jehovan todistajille Raamatusta.
    Muuten sieltä ne on tarkistettava muillekkin.
    Miksi taas on niin monia uskontoja ( 10 pääuskontoa ja n. 10 000 lahkoa), onkin sit jo toinen juttu ja se että ovatko ne kaikki otollisia Jumalalle.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Jehovan Todistajat kuulukkaan ja toimi
    Vartiotorni-seuran alaisuudessa. Tuleehan
    teille ohjeet "made in USA", vai olenko saanut
    noin väärän tiedon. No, sittenhän se on niitä nk.
    "luopiovalheita". Vai????

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    Jehovan Todistajat kuulukkaan ja toimi
    Vartiotorni-seuran alaisuudessa. Tuleehan
    teille ohjeet "made in USA", vai olenko saanut
    noin väärän tiedon. No, sittenhän se on niitä nk.
    "luopiovalheita". Vai????

    Lehtien ja muiden Raamatun tutkimisen apuvälineiden julkaisemiseen liittyi laillisia vaatimuksia ja siksi perustettiin Vartiotornin Raamattu ja Traktaattiseura v.1884 (rekisteröitiin) noudattamaan Yhdysvaltojen Pennsylvanian osavaltion lakeja.

    Lain vaatimusten täyttämiseksi Jehovan todistajat ovat muodostaneet yhdyskunnissa ja maissa muitakin yhdistyksiä.

    Se mistä ohjeet tulevat, on kirjoitettu Raamattuun ja on kaikkien nähtävissä. Sinunkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kirkkoon kuuluva kirjoitti:

Ihmettelen Jehovan todistajien sääntöjä ja sitä varmuutta, että kaikki toiset uskonnot(toisten usko) on väärä eivätkä peri iankaikkista elämää. Kysyisin; minne ovat kaikki muut uskovat menneet, ennenkun ameriikasta lähti liikkeelle Jehovan todistajien järjestö? Kerrompa esim. Siskoni saatiin aivopestyä ja käännytettyä kyseiseen järjestöön, sen jälkeen hän ei saa pitää yhteyttä meihin koska kuulumme kirkkoon.Kirkko on kuulema kaiken pahan alku ja juuri. Olen yrittänyt pitää siskoon yhteytä, mutta järjestö ja hänen miehensä kieltävät. Siskon mies ei edes tullut äidin hautajaisiin, koska papit siunaavat, kun papit ovat epäkelpoja (teeskenteliöitä). Mielestän meillä ihmisillä ei ole oikeutta tuomita ketään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu