Mistä maahanmuuttajalle ihmisarvo?

Jokaisella meistä on ihmisarvo, huolimatta siitä missä maassa tai mistä kulttuurista olemme. Sehän tietysti myönnetään auliisti ja kiireesti todeksi. Eihän kai kukaan halua olla tuomitsemassa tai lokeroimassa ihmisiä esimerkiksi kansallisuuden mukaan, eihän? Ei ainakaan kovin suureen ääneen.

Satu päättyikin tähän ja palaamme todellisuuteen. Maahanmuuttajat! Siinä meillä onkin ’yhteiskuntaluokka’, jota voi väheksyä ja pompottaa mielensä mukaan. Eihän maahanmuuttaja kai osaa itse sen paremmin ajatella kuin pitää huolta omista asioistaan. Kuulostaako kärjistetyltä? Ehkä niin, mutta ainakin yhteiskunnan edustajana ulkomaanvirasto näyttäisi toimivan näiden ’jalojen’ periaatteiden mukaan.

Otetaanpa esimerkki elävästä elämästä. Maahanmuuttaja on saanut koulutuksen ammattiin syntymämaassaan. Suomen avoin ja globalisaatiota suosiva lainsäädäntö luokittelee kansainvälisesti henkilön Suomessa epäpäteväksi. Nyt yhteiskunnan rattaat joutuvatkin ongelman eteen. Koulutuksensa synnyinmaassaan hankkineelle ei voi tarjota töitä, koska koulutus ei ole Suomessa hankittu eikä henkilö hallitse suomen kieltä. Siispä koulun penkille, mikä ei ole itsessään huono asia. Mutta annas kun lähestyy aika, jolloin valtion pitää laskea maahanmuuttajiin käytetty raha ja sitä on saanut kulua vain vähän. Ainakin vähemmän kuin viimeksi. Niinpä onkin keksitty oivat keinot, joilla saadaan mukavasti epämiellyttävät menot näyttämään vähemmän epämiellyttäviltä. Lähetetäänpäs Suomeen jo sopeutunut maahanmuuttaja takaisin. Maahanmuuttajalla itsellään ei ole siihen mitään sanomista. Onhan hän ’toisen luokan ihmisiä’ ja eikä meidän, Suomen, holhouksen tarpeessa.

Palataanpa vielä onnettomaan esimerkkiimme. Maahanmuuttajamme lapsineen ovat ryhtyneet tarmokkaasti opiskelemaan kieltämme. Maahanmuuttaja on edistynyt suomen kielessä ja päässyt syntymämaassaan jo hankkimaansa ammattia vastaavalle kurssille, mille hän on hakeutunut omatoimisesti. Maahanmuuttaja on miettinyt niin omaansa kuin lastensa on tulevaisuuttaan ja estääkseen syrjäytymisen, sopeutuakseen suomalaiseen kulttuuriin ja suomalaisiin, on hän ja hänen lapsensa, kaiken muun lisäksi aloittaneet urheilu - ja kulttuuriharrastukset. Virhe! Yhteiskunnan mielestä maahanmuuttajatilastoja ei kaunisteta omatoimisuudella. Niinpä kaikista ponnisteluistaan huolimatta: kuukausia opeteltuaan sitkeästi suomen kieltä, syrjäytymisen estoa ja eritoten sopeutumista, maahanmuuttajaperheelle tarjotaankin kyyti takaisin syntymämaahansa.

Ei auta selittelyt siitä, että lapset ovat jo sopeutuneet kouluihinsa ja päivähoitopaikkoihinsa ja saaneet ystäviä. Ei mitään toivoa, tilastojen on kaunistuttava ja maahanmuuttaja itse on ulkomaanviraston virkailijoiden mielestä viimeinen sanomaan mitään omasta elämästään saati lastensa.

En voi kuin ihmetellä moista suhtautumista. Kylmä piittaamattomuus järkiperusteiden edessä ei oikein avaudu, vaikka maahanmuuttajalle tulessaan luvattiin Suomeen jääminen kunhan hän ja lapset opiskelevat suomen kielen. Suomesta voidaan lennättää maahanmuuttajia pitkin maapalloa, sillä maksajallahan on siihen pohjaton kassa.

Tällaisten tapahtumien edessä voi kuin tuntea myötähäpeää olla suomalainen. Kiitos, mutta ei kiitos, yhteiskunta, älkää enää puhuko minulle mitään ihmisarvosta!