Alv tai elvi poistuu 1.4.2009. Tämän johdosta Suomi korottaa autoveroa nykyisestä tasosta suoraan nyt peityn veron verran eli 22%.
Mitenkähän Ey tuomioistuin tulee tähän suhtautumaan. Eikö ne pöntöt tajua että olisi kenties aika poistaa autovero kokonaan ja siirtyä auton käytön verotukseen. Tällä toimenpiteellä Suomi saisi haluamansa verokertymän autoista ja kyseiset oikeudenkäynnit / ihmisoikeusloukkaukset loppuisi.
Mitenkähän Ey tuomioistuin tulee tähän suhtautumaan. Eikö ne pöntöt tajua että olisi kenties aika poistaa autovero kokonaan ja siirtyä auton käytön verotukseen. Tällä toimenpiteellä Suomi saisi haluamansa verokertymän autoista ja kyseiset oikeudenkäynnit / ihmisoikeusloukkaukset loppuisi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
aika, eikä ole tulossakaan
Onhan se selvästi nähtävissä, että Komissio painaa päälle lopettaakseen laittoman autoveron. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa autojen myynnin leikkaamiseksi tehty laiton vero on eurooppalaisesta näkökulmasta täysin idiootin puuhaa.
Lyhyeti voisi sanoa että EU haluaa että autotkin voivat liikkua vapaasti EU:n alueella, kuten lähes kaikki muutkin tuotteet ja hyödykkeet.
Noita EU:n oikeuden päätöksiä on todella vaikea toteuttaa. Joko autovero poistetaan tai maasta tulee autojen kaatopaikka.
Suomihan on jo eurooppalainen kaatopaikka, mitä autoihin tulee. Kun katsoo tilastoja, niin mehän ajamme saastuttavilla, vaarallisilla ja vanhoilla romuilla.
Jos ajattelee asiaa keski-eurooppalaisten näkökulmasta niin täytyyhän heidän saada vanhat autonsa jonnekkin. Parempi heille että Suomalaiset käyvät hakemassa ne pois ja maksavatkin vielä tai että joutuisivat itse romuttamaan ne. Lisäksi heidän autokantansa pysyy uutena ja vähän saastuttamana -> ovat euroopan mallikansoja :)
Kaatoapaikalla on jätettä, meillä autot liikkuu vanhempinakin ja so on vain hyvä.
Veroa vaan ylös ja taantuma katoaa ,sillä tulee kiire autokaupoille kun hinnat nousee.
ilmoitetaan näköjään uudenkin auton kohdalla "arviona". Siis et ostettaessa tiedä paljonko koslasi maksaa?
Sairaammaksi vaan menee ja eduskunnan siunauksella kaikki tyynni. "Hyvin" on valittu edustajamme sinne.
No, eipähän nouse autokuume sitten tippaakaan. Ajan nykysellä kuuban hengessä niin kauan kun vain mahdollista.
vero todellakin ilmoitetaan arviona. Tosiostaja sensijaan tietää auton varusteet valittuaan jopa sentin tarkkuudella autoveron määrän!
Kannatti valittaa eu tuomioistuimeen alvista tai elvistä, vai mikä se nyt oli. nyt saadaan kaikki maksaa noiden tuojien veronpalautukset moninkertaisesti. Sitten tulee autoveron korotus ja myöhemmin siihen päälle vielä tuo päästöihin perustuva käytön verotus. Nythän tuo veron korotus koskee myös eu.n ulkopuolelta tulevia autoja, joista muutenkin maksetaan 22% alvia jatkossakin.
Kiitos vaan Siilin ja muut marisijat ja omaan napaan tuijottajat. Uskokaa jo ettei suomesta kannata valittaa mistään veroista tai maksuista. Kansalle kostetaan aina moninkertaisesti.
Valtiolle on laskettu pudjetissa verokertymä, joka kansalta otetaan tavalla tai toisella, mieluummin toisella koska silloin voidaan verotusta aina muuttaa kovempaan suuntaan.
Pidemmän pälle liikenteen verotus Suomessa tulee laskemaan roimasti. Välillinen verotus yhtenäistetään EU:ssa ja osana sitä Suomen liikenteen verotus tulee laskemaan todella tuntuvasti.
Kyse ei ole ole nyt siitä että autoilu pitäisi olla halvempaa. Kyse on siitä että miksi valtio suojelee muutamaa rikasta sukua joilla on monopoli myydä suomessa autoja. Miksi ei kaikki suomalaiset saa tuoda autoja samaoilla veroilla kuin pari sukua.
Kaikki raha mikä laitetaan autoon menee hukkaan, auto ei ole sijoituskohde. Mutta kun suomi on iso ja harvaan asuttu ja töissäkin pitäisi käydä, niin toistaiseksi ei ole vaihtoehtoja.
EU aikana olen ollut tuomassa noin 20 autoa joista osan itselle, osan kavereille ja suomiautoihin verrattuna säästöä on tullut noin 250.000-350.000e
Reilu 10.000 per auto siis...