Ei Somalit osaa elää rauhassa kun ovat tottuneet pienestä pitäen sotimaan
Antakaa meille anteeksi tai selkään???
Somalit ova perusluonteeltaan
6
274
Vastaukset
- kaikki sos. pumit
Ei ole suomalaisten asia Somalia elättää.
- ihmisiä!
Paskat! Tunne lukuisia somalitaustaisia maahanmuuttajia, ja ovat mukavia ihmisiä. He ovat koko ajan toivoneet että voisivat tutustua suomalaisiin, ja ihmettelevät meidän sulkeutuneisuutta ja juroutta. Osa heistä ei edes uskalla enää tutustua, koska osa suomalaisista on käyttäytynyt rasistisesti ja väkivaltaisesti. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan-sanonta pitää paikkansa. Vaikka he ovat muslimeja, ei uskonto estä ystävyyttä ja vieraanvaraisuutta. Kyläilen usein somaliystävieni luona, ja he minulla. Tiesittekö, että heidän ruokareseptinsä ovat herkullisia, ja he ovat taas innostuneet tietyistä suomalaisperäisistä ruuista.
Lopettakaa ennakkoluuloisuus, vihainen asenne, ja menkää kättelemään, juttelemaan ja kyläilemään!- tulhan
Kiitos vinkistä. Tullaan kyläilemään - sinne Afrikan sarveen. Sitten nähdään se todellinen mukavuus ja vieraanvaraisuus. Kuinka ystävällinen vastaanotto siellä annetaan
- nähden
yliedustettuna rikostilastoissa. Mistä johtuu että juuri somaleja vihataan kaikkialla?
- aika keskeistä
Suomessa on liikaa jo näitä naisten lemmikkejä. Mulaattirotua ei pidä tehdä ja se pitää kertoa afrikklaisillekin, että vaikka he tykkäävät valkoisesta, että mustan ja valkoisen jälkeläinen ei ole valkoinen.
Valkoisen hävittäminen pitää pysäyttää kovin ottein eli ei väkivallalla mutta rajat kiinni. Ei pohjoismaalainen hyödy ja kehity afrikan geeneillä eikä somaleihinkaan voi luottaa, koska he eivät ole luottamusta ansainneet. Liian paljon ovat tehtailleet rikoksia. Todelliset Typerykset valittavat ja syyttävät siitä kimpaantunieta suomalaisia. hoh hoijaa !!! - Uutispulu
aika keskeistä kirjoitti:
Suomessa on liikaa jo näitä naisten lemmikkejä. Mulaattirotua ei pidä tehdä ja se pitää kertoa afrikklaisillekin, että vaikka he tykkäävät valkoisesta, että mustan ja valkoisen jälkeläinen ei ole valkoinen.
Valkoisen hävittäminen pitää pysäyttää kovin ottein eli ei väkivallalla mutta rajat kiinni. Ei pohjoismaalainen hyödy ja kehity afrikan geeneillä eikä somaleihinkaan voi luottaa, koska he eivät ole luottamusta ansainneet. Liian paljon ovat tehtailleet rikoksia. Todelliset Typerykset valittavat ja syyttävät siitä kimpaantunieta suomalaisia. hoh hoijaa !!!Ei pitäisi sotkea noita mustia ja valkoisia
Taisi Aatu olla oikeassa
Ei noi sopeudu koskaan valkoisten joukkoon
Opettelisivat noudatamaan Suomen lakeja
Osoittaisivat voivansa sopeutua
Ovat ongelma ympäri maailmaa
Omasta tahdosta on kiinni sopeutuminen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p555685Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "742834Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella192058No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401905Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611819- 181781
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5153881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy821145Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965