taas vaihteeksi.Tuli sitä taas 5 kk oltua reisussa ,ja mukavaa oli.Eipä tullut vastaan haukkuvia ystäviä kaikki olivat niin ystävällisiä että oikein hämmästyttää.Voi voi kun etelä espannjassa olisi yhtä komeat paikat kuin pohjoisessa .Tykästyin maisemiin ja ihmisiin mm Bermeossa ja Laredossa sekä erityisesti Hondarribiassa jossa olin vapaaparkissa jo 4 kerran.Kävin laivalla Hendaissa Ranskan puolella maksoi peräti 1.65 euroa sivu.Varkaistakaan ei ollut vaivaa koska niitä ei näillä seuduilla ole vaikka ranska on 300 m päässä lahden toisella puolella.Ei näkynyt suomalaisiakaan karavaanareita liiemmin johtuen todennäköisesti vanhasta urbaani legendasta etan ryöstelevistä terroristeista.Näin tällä kertaa kevät terveisin Jorma k
suomessa
41
2081
Vastaukset
- yli kaksikymmentä
kirjoitusvirhettä, vaikka olit vain 5 kuukautta poissa kotimaasta. Nopasti se kieli tahtoo unohtua.
- jorma k
on se todella valitettavaa kun ihmisen muisti on noin huono että kielikin unohtuu,oliskohan kateutta vai mitä lie.Laskutaito näkyy säilyvän joillain kohtalaisen hyvin vaikka pysyykin suomessa.
- Vaunumatkailija
Jorma K:n viesti oli virheistä huolimatta ymmärrettävä ja vastasi sisällöltään täydellisesti tämän keskusteluryhmän aihepiiriä:
"Karavaanarit ovat liikkuvaista kansaa. Keskustele matkailusta ja kalustosta.".
Sinunkin viestissäsi on virhe jokaisessa virkkeessä. Onko aihepiirin mukainen sanoma viestissäsi havainto tai varoitus siitä, että äidinkielen oikeinkirjoitustaito voi heikentyä jo viiden kuukauden kuluessa matkustettaessa muualla kuin kotimaassa?
nopeasti ei nopasti
pois ei poissa
viisi ei 5 (suositus) - Jorma k
Vaunumatkailija kirjoitti:

viisi ei 5 (suositus)Enhän minä niistä virheistä välitä,annoin vain esimerkin kun täällä saitissa näkyy olevan tuo äidinkielen maisteri joka puuttuu minun kirjoitus virheisiini,kohta se tarkastelee sinunkin tekstejä,ja saivartelee.Minulle riittää kun on senverran oikein kirjoitettu että pääsee tekstin tarkoituksesta jyvälle.Eihän tämä ole tarkoitettukaan järjen jättiläisille kuten olet varmaan huomannut.
Kyllä se varmaan näin on että tuo ulkomaan matkailukin heikentää tuota äidinkielen taitoa koska matkoilla tulee puhuttua hyvin vähän suomen kieltä koska olen tekemisissä enimmäkseen vierasmaalaisten kanssa.Saan sitten suomessa ollessani puhua aivan tarpeeksi suomalaisten kanssa,kyllästymiseen asti,sitä samaa paskan jauhamista . - ne nuo kääkät
Jorma k kirjoitti:
Enhän minä niistä virheistä välitä,annoin vain esimerkin kun täällä saitissa näkyy olevan tuo äidinkielen maisteri joka puuttuu minun kirjoitus virheisiini,kohta se tarkastelee sinunkin tekstejä,ja saivartelee.Minulle riittää kun on senverran oikein kirjoitettu että pääsee tekstin tarkoituksesta jyvälle.Eihän tämä ole tarkoitettukaan järjen jättiläisille kuten olet varmaan huomannut.
Kyllä se varmaan näin on että tuo ulkomaan matkailukin heikentää tuota äidinkielen taitoa koska matkoilla tulee puhuttua hyvin vähän suomen kieltä koska olen tekemisissä enimmäkseen vierasmaalaisten kanssa.Saan sitten suomessa ollessani puhua aivan tarpeeksi suomalaisten kanssa,kyllästymiseen asti,sitä samaa paskan jauhamista .sinua pelkää noin kovasti, tuommosta vanhaa ukkoo? Vai liekkö sulla liikaa lihaksia kun räksyttäävät koko ajan kun rakki koirat.Vai oletko ruman näköinen? Minä vaan kun noita purkauksia sinua kohtaan tuntuu riittävän.Kertoovat ettet osaa edes kirjottaa ja siitä huolimatta pelkäävät ku oisvat kapisia koiran kuvatuksia.Miksi?
- Jorma k
ne nuo kääkät kirjoitti:
sinua pelkää noin kovasti, tuommosta vanhaa ukkoo? Vai liekkö sulla liikaa lihaksia kun räksyttäävät koko ajan kun rakki koirat.Vai oletko ruman näköinen? Minä vaan kun noita purkauksia sinua kohtaan tuntuu riittävän.Kertoovat ettet osaa edes kirjottaa ja siitä huolimatta pelkäävät ku oisvat kapisia koiran kuvatuksia.Miksi?
pelkäävät jaa a jaa a ,se on vaikea sanoa .Lihakset on jo hävinneet , tosin ei ihan kaikki mutta ruma olen kuin itte piru,sen tähden en uskalla katsoa aamuisin peiliin illasta puhumattakaan,muija katselee minun puolestani.No eihän minun vuokseni kannata orgasmia saada enkä ole kyllä heille kääntänyt takapuoltanikaan ja onhan sekin kauhian naköinen.Tarvitseeko tässä niin osatakaan kirjoittaa jos ,eivät pysty lukemaan jättäkööt lukematta tai tavatkoon sitten.Ehkä ovatkin kapisia koiran kuvatuksia ainakin mitä olen heitä luonnossa nähnyt eivät siellä räksytä mutta eihän siellä kukaan kuulekaan kuinka rohkeita ovat ja viisaita ja sitten kun kuulee samat jutut monta kertaa niinkuin minä niin kyllä sinäkin väsyisit kuuntelemaan.Taitaa olla sitä kun eivät saa minun suutani tukkoon.Vaikka kyllä mennä talvena moni aviomieskin pelkäsi minua,vai oliko mustasukkaisuutta,en tiedä.Enhän minä nyt niin kauhean vanhakaan ole täytin vasta 61 vuotta oli muuten ensimmäinen syntymäpäivä jonka vietin itävallassa itävaltalaisten ystävieni tarjoamassa ravintola illassa .Vai onko se sitä kun ottivat siipeensä saitti keskusteluissa viime keväänä uhkasivat jo tulla kotiinikin riehumaan mutta eivät tulleet kun lupasin kakku kahvit.Poistattivat tekstini niin monta kertaa etten kerinnyt laskemaan ja antoihan sellainen henkilö kuin Jari Tervo jo eroittamis uhkauksia
jos en ole heidän mieliksi,sitten Kai Nyyssönen ripusteli nahkaani seinälle muutaman kerran,mutta tässä se on vielä päälläni.no Kyllä tämä riittää tällä kertaa kertoilen taas lisää kun kerkiän .
- etelässä
terveisiä jorma k:lle täältä tuulisesta andaluciasta . lämmintä ja tuulta ihan mukavasti
- Jorma k
kiitoksia terveisistä.Saavuin suomeen 20.03 2009 tallinnasta ,nukuin d terminaalin edessä parkkipaikalla yön ,hyvä vapaaparkki sai aivan rauhassa nukkua kukaan ei hätistellyt pois eikä rosvoja näkynyt.Kylmää täällä kateuslandiassa on ei tänne vielä olisi kannattanut tulla mutta kai sitä pärjää kun pysyy kuukauden sisällä .Onneksi ensi talven saa viettää siellä conilin rantakadun varressa olevassa kolmiossa ,kun kuukausi hinta on sama kuin iso parsela gämppärillä.Eikä nuo työtkään enään häiritse keskittymistä lomailuun.Jorma k
- kirjoituslupa

tänne taas palautettu jorma.k:lle. Olikin ihanan rauhallista, kun olit paitsiossa täältä.
- Jorma k
kirjoituslupa kirjoitti:
tänne taas palautettu jorma.k:lle. Olikin ihanan rauhallista, kun olit paitsiossa täältä.
kuin myös
- duudelis
kuitennii.
Jorma on saanut nauttia. On ollut niin hyvää, ei haukkuvia ihmisiä, ei rosvoja, kaikki niin auvvoista ja suloista. Oli lämmintä ja muutoinkin niin mukavaa.
Miksi tulit? Meilläkin oli kaikki täällä hyvin, kukaan ei haukkunut, ei rosvonnut, oli niin kodikasta ja suloista. Jos nyt ei ulkona hiki ollut, niin kuitenkin hyvät hiihtokelit. Meilläkin oli mukavaa.
Vielä kerran: miksi tulit? Nyt sinulla kaikki on huonosti. Ja meillä myös. Sopu ja onnellisuus on meiltä molemmilta mennyt, Jorma on tullut. - Vaunumatkailija
Lyhyen kuvauksesi perusteella harrastat matkailua matkailuajoneuvoa hyväksikäyttäen? Hieno juttu, niin minäkin. Vaunun kanssa.
Minkälainen mies sinä sitten muuten olet, kun ilmoittautumisesi sai ison joukon heti kakkimaan housuihinsa. Tässäkään ketjussa ei ole muuta kuin v.......a - vai onko se poikain humooria?
Kerro lisää.... vaikka matkailusta.
Ps. jäit paitsi vilkkaasta keskustelusta koskien karavaanarin ja vaunumatkailijan mahdollisia eroja ja yhtäläisyyksiä - oli niin tulista, että eräiden raukkamaisten koiranlöyhkien piti jo turvautua erään kirjoittajan vaimon haukkumiseen ihan nimeltä. Seuraavaksi kai käydään lasten kimppuun. Sellaisia karavaanareita.- jorma k
joka ei hyväksy että porukalla hyökätään uusia kirjoittajia vastaan kuin koira lauma.On häpeäksi karavaanareille tuollainen öykkäröinti ollaan mukamas niin helvetin viisaita .Kirjoittajien nimet käyvät kyllä selville kun seurailee saittia.Ei kai se kakki minun kirjoittelusta heidän housuihinsa tullut se on ollut siellä syntymästä saakka.Olin 5 kk etelä euroopassa tulin suomeen 3 päivää sitten.
Matkustelen yleensä yksin tai vaimon kanssa ,enkä tarvitse siihen muita.Apua en tarvitse keneltäkään vapaaparkit jä kaikki kämppärit ovat selvillä joka kylästä löytyy vapaaparkki kun ei kulje laumoissa vettä löytyy kaasua terveyskeskus
ja ystävälliset ihmiset.Vaunu on minullakin oli aikaisemmin auto mutta se on niin ahdasta matkustamista että ei sovi minulle.
Kyllä olin ajantasalla keskusteluista olihan minulla tietsikka mukana etelässä ja kirjastoista pääsee nettiin yleensä ilmaiseksi vaikka puuttuukin ä ja ö pilkut tulee äkkiä lukihäiriöinen niinkuin muutamalle saasta- housulle kävi tässä talven kuluessa.Minulle on sama millä kukin matkustelee mutta kyllä pitäisi olla sen verran tilaa että saisi edes paskat pois housuista.
Häpeäksihän se kirjoittelu on karavaanareille nauraa jo naurismaan aidatkin ,totesin että on parempi erota kyseen omaisesta järjestöstä niin ei tarvitse hävetä liikkuessaan 20 henkilön vuoksi
kun johto ei saa heitä ruotuun.Näin on parempi kun ei heidän mokailuistaan kantaa huolta.
Eiköhän lapset ja koirat ja kissatkin jo ole käsitelty näillä palstoilla.Luulen että seuraavana ovat käärmeet joita 20 juoksee vapaana.
Että näin jorma k - Suomen kieltä,
jorma k kirjoitti:

Että näin jorma kja oikein kirjoitusta. Tyypillistä kirjoittajalta, joka valitettavasti on jälleen palannut häiriköimään tänne.
- Jorma k
Suomen kieltä, kirjoitti:
ja oikein kirjoitusta. Tyypillistä kirjoittajalta, joka valitettavasti on jälleen palannut häiriköimään tänne.
harvoin sitä näin hyviä kehuja saakin,kiitos vain
- NÄÄ PÖLJÄ
Jorma k kirjoitti:
harvoin sitä näin hyviä kehuja saakin,kiitos vain
Ihan tuntuu siltä olisit pysynyt siellä etelän vapaaparkissa
- jorma k
NÄÄ PÖLJÄ kirjoitti:
Ihan tuntuu siltä olisit pysynyt siellä etelän vapaaparkissa
kyllä vain,mutta en sekaisin niinkuin sinä
- Satunnainen matkaaja
jorma k kirjoitti:
kyllä vain,mutta en sekaisin niinkuin sinä
Miksi Jorma K luulet, että joku olisi sinulle kateellinen??
Sen mitä minä olen kuitenkin jokusen kerran ulkomailla käynyt, niin kyllä kotimaa on joka kerta vaan suloisempi! - mutta ei kelpaa mulle
Satunnainen matkaaja kirjoitti:
Miksi Jorma K luulet, että joku olisi sinulle kateellinen??
Sen mitä minä olen kuitenkin jokusen kerran ulkomailla käynyt, niin kyllä kotimaa on joka kerta vaan suloisempi!Totta kai sun on täällä helpompi keski kaljaa ja herne soppaa saada.Pysy vaan täällä ettei meidän muiden maine ulkomailla kärsi.
- Jorma k
mutta ei kelpaa mulle kirjoitti:
Totta kai sun on täällä helpompi keski kaljaa ja herne soppaa saada.Pysy vaan täällä ettei meidän muiden maine ulkomailla kärsi.
asiaa mitäs täällä kieltolandiassa kykkii.
- Hevostelia
Jorma k kirjoitti:
asiaa mitäs täällä kieltolandiassa kykkii.
No jokainen pitäköön asian omana tietonaan. Ei tuota tarvitse muille tyrkyttää. Jokainen kokee säännöt ominaan...
- Jorma k
Hevostelia kirjoitti:
No jokainen pitäköön asian omana tietonaan. Ei tuota tarvitse muille tyrkyttää. Jokainen kokee säännöt ominaan...
mutta kun noita tirkistelijöitä näkyy riittävän minunkin kirjoituksissa vaikka ne eivät kiinnosta ketään,että enhän minä pakolla jorma k.
- Jorma k
Satunnainen matkaaja kirjoitti:
Miksi Jorma K luulet, että joku olisi sinulle kateellinen??
Sen mitä minä olen kuitenkin jokusen kerran ulkomailla käynyt, niin kyllä kotimaa on joka kerta vaan suloisempi!luulet.En luule enkä välitäkään luulla.Perustele minkä vuoksi kotimaa olisi suloisempi ,minusta ei .Kun palaan suomeen tuntuu tämä aina vain ennemmän hölmölältä ja kansalaiset hölmöläisiltä.Ei voi mitään ?
- Satunnainen matkaaja
Jorma k kirjoitti:
luulet.En luule enkä välitäkään luulla.Perustele minkä vuoksi kotimaa olisi suloisempi ,minusta ei .Kun palaan suomeen tuntuu tämä aina vain ennemmän hölmölältä ja kansalaiset hölmöläisiltä.Ei voi mitään ?
minusta esim. Suomen luonto vertaansa vailla. Pidän eri vuodeajoista. Suomessa on (ilma) puhdasta. Ruoka on myös puhdasta ja hyvää.
En tarkoittanutkaan, että Suomessa kaikki on paremmin, mutta pidän silti täällä asumisesta. Olen asunut Sveitsissä ja pidän myös siitä maasta. Silti oli mukava palata Suomeen... Valitettavasti töitä on välillä tehtävä jossain muualla.
Kirjoitat vaan niin ärsyttävästi, että tulee mieleen, että "yrität" saada jostain syystä ihmisiä kateelliseksi ja minä en ymmärrä mitä kadehtimista siinä on jos joku on ollut 5kk jossain Espanjassa?!?!?!? Eiköhän tuolla joka toinen Suomalaisista ole käynyt jossain Kanarian saarilla. Suomalaisia Espanjaan nyt on turha lähteä karkuun. Siellähän niitä riittää! =D - Jorma k
Satunnainen matkaaja kirjoitti:
minusta esim. Suomen luonto vertaansa vailla. Pidän eri vuodeajoista. Suomessa on (ilma) puhdasta. Ruoka on myös puhdasta ja hyvää.
En tarkoittanutkaan, että Suomessa kaikki on paremmin, mutta pidän silti täällä asumisesta. Olen asunut Sveitsissä ja pidän myös siitä maasta. Silti oli mukava palata Suomeen... Valitettavasti töitä on välillä tehtävä jossain muualla.
Kirjoitat vaan niin ärsyttävästi, että tulee mieleen, että "yrität" saada jostain syystä ihmisiä kateelliseksi ja minä en ymmärrä mitä kadehtimista siinä on jos joku on ollut 5kk jossain Espanjassa?!?!?!? Eiköhän tuolla joka toinen Suomalaisista ole käynyt jossain Kanarian saarilla. Suomalaisia Espanjaan nyt on turha lähteä karkuun. Siellähän niitä riittää! =Dmutta ei tarvitse olla tekemisissä jos ei huvita.No ehkä kesällä on mukavampi täällä asua mutta ei talvella ainakaan minun.
Niin eihän täällä ole edes salomonellaakaan ,samoja myrkkyjä syödään kuin etelässä,että se puhtaudesta.
Minusta jokainen saa tykätä mistä haluaa ja niinhän se minäkin saan ja tykkäänkin ,mielipide erojahan voi myöskin olla ja pitääkin olla,mailma menisi aika värittömäksi ilman niitä.
Täytyy varmaan mennä talveksi varmaakin portugaliin siellä ei ainakaan ole suomalaisia eikä varmaan kukaan ole käynyt ennen minua.Mutta Afrikkaan en mene enkä venäjälle niissä maissa on tullut oltua aivan kyllästymiseen asti.Enkä sveitsiinkään ja itävaltaan ,on tullut koluttua nekin perus tarkkaan.Että näin aamun avaus tänään .AAMEN Jorma k - Vaunmatkailija
Satunnainen matkaaja kirjoitti:
minusta esim. Suomen luonto vertaansa vailla. Pidän eri vuodeajoista. Suomessa on (ilma) puhdasta. Ruoka on myös puhdasta ja hyvää.
En tarkoittanutkaan, että Suomessa kaikki on paremmin, mutta pidän silti täällä asumisesta. Olen asunut Sveitsissä ja pidän myös siitä maasta. Silti oli mukava palata Suomeen... Valitettavasti töitä on välillä tehtävä jossain muualla.
Kirjoitat vaan niin ärsyttävästi, että tulee mieleen, että "yrität" saada jostain syystä ihmisiä kateelliseksi ja minä en ymmärrä mitä kadehtimista siinä on jos joku on ollut 5kk jossain Espanjassa?!?!?!? Eiköhän tuolla joka toinen Suomalaisista ole käynyt jossain Kanarian saarilla. Suomalaisia Espanjaan nyt on turha lähteä karkuun. Siellähän niitä riittää! =DTaas tämä kateus vedetään esiin. MIKSI!?
Onko se todella totta, mitä suomalaisesta kateudesta sanotaan - olen luullut sitä, no en tiedä miksi, mutta ihan oikeasti; vasta näitä Suomi24-Karavaanrit -"keskusteluja" seurattuani alan kauhukseni huomata, että se kateus on todellinen ilmiö. Voi helvetti sentään. Puistattaa....
Miksi esimerkiksi tämän Jorma K:n teksteihin suhtaudutaan noin? Hän kertoo avoimesti mitä on tehnyt, missä on ollut, millaista oli, kauanko kesti, miksi valitsi niin kuin valitsi. MITÄ VÄÄRÄÄ TUOSSA ON?
Minua ainakin aidosti kiinnostaa. Luen "ahmien" hänen näkemyksiään, ja olen kiitollinen siitäkin, jos saan niistä matkailuvinkkejä. Joka tapauksessa on kiva lukea ja olla iloinen kaverin puolesta, jos hän on löytänyt sisältöä elämään. Yritän oppia siitä.
Esimerkki: jos hän on käynyt ökömökömaassa ja minä en, miksi helvetissä pitäisi olla kateellinen. Eikö voi olla iloinen hänen puolestaan ja kiitollinen vinkistä ja lähteä itsekin. Tai jos sellainen ei itseä lainkaan kiinnosta, niin vielä vähemmän luulisi olevan syytä olla kateellinen, mutta iloinen voi silti olla kaverin puolesta.
Tuo omituinen kateus näyttää usein kohdistuvan juuri matkaileviin kirjoittajiin. Heidän väitetään kehuskelevan, kun jakavat kokemuksiaan. Ajatelkaa nyt: joku näkee vaivaa kirjoittaakseen tänne kokemuksistaan. Muiden hyödyksi ja iloksi. Ja sitten hänen sanotaan pyrkivän tekemään toiset kateellisiksi. VOI V…U. EN YMMÄRRÄ!!! - Reberbahn...
mutta ei kelpaa mulle kirjoitti:
Totta kai sun on täällä helpompi keski kaljaa ja herne soppaa saada.Pysy vaan täällä ettei meidän muiden maine ulkomailla kärsi.
Jorma K! Suomalaisen karavaanarimaineen suurlähettiläs! Olkaamme ylpeitä tuollaisesta karavaanaritoverista. Hänessä kuvastuu kaikki se, mitä me ulkomaanmatkaajat olemme. Ystävällisyys, toisen kunnioittaminen, loistava verbaliikka ja oikeinkirjoitus.
On todella hienoa saada kiertää Eurooppaa Jorma K:n avaamia polkuja pitkin. Toivottavasti hänen maineensa kiirii edellämme avaten meille matkaajille jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. - nyt tarkkana
Vaunmatkailija kirjoitti:
Taas tämä kateus vedetään esiin. MIKSI!?
Onko se todella totta, mitä suomalaisesta kateudesta sanotaan - olen luullut sitä, no en tiedä miksi, mutta ihan oikeasti; vasta näitä Suomi24-Karavaanrit -"keskusteluja" seurattuani alan kauhukseni huomata, että se kateus on todellinen ilmiö. Voi helvetti sentään. Puistattaa....
Miksi esimerkiksi tämän Jorma K:n teksteihin suhtaudutaan noin? Hän kertoo avoimesti mitä on tehnyt, missä on ollut, millaista oli, kauanko kesti, miksi valitsi niin kuin valitsi. MITÄ VÄÄRÄÄ TUOSSA ON?
Minua ainakin aidosti kiinnostaa. Luen "ahmien" hänen näkemyksiään, ja olen kiitollinen siitäkin, jos saan niistä matkailuvinkkejä. Joka tapauksessa on kiva lukea ja olla iloinen kaverin puolesta, jos hän on löytänyt sisältöä elämään. Yritän oppia siitä.
Esimerkki: jos hän on käynyt ökömökömaassa ja minä en, miksi helvetissä pitäisi olla kateellinen. Eikö voi olla iloinen hänen puolestaan ja kiitollinen vinkistä ja lähteä itsekin. Tai jos sellainen ei itseä lainkaan kiinnosta, niin vielä vähemmän luulisi olevan syytä olla kateellinen, mutta iloinen voi silti olla kaverin puolesta.
Tuo omituinen kateus näyttää usein kohdistuvan juuri matkaileviin kirjoittajiin. Heidän väitetään kehuskelevan, kun jakavat kokemuksiaan. Ajatelkaa nyt: joku näkee vaivaa kirjoittaakseen tänne kokemuksistaan. Muiden hyödyksi ja iloksi. Ja sitten hänen sanotaan pyrkivän tekemään toiset kateellisiksi. VOI V…U. EN YMMÄRRÄ!!!Keskuuteemme on ilmestynyt arjalaisen rodunjalostuksen huipputuote, oikea yybermensch, voisiko puhua jo messiaanisesta ilmestyksestä, ihminen joka ei tunne kateutta.
Pitäkää varanne, voi olla uhvo! - Jorma k
Vaunmatkailija kirjoitti:
Taas tämä kateus vedetään esiin. MIKSI!?
Onko se todella totta, mitä suomalaisesta kateudesta sanotaan - olen luullut sitä, no en tiedä miksi, mutta ihan oikeasti; vasta näitä Suomi24-Karavaanrit -"keskusteluja" seurattuani alan kauhukseni huomata, että se kateus on todellinen ilmiö. Voi helvetti sentään. Puistattaa....
Miksi esimerkiksi tämän Jorma K:n teksteihin suhtaudutaan noin? Hän kertoo avoimesti mitä on tehnyt, missä on ollut, millaista oli, kauanko kesti, miksi valitsi niin kuin valitsi. MITÄ VÄÄRÄÄ TUOSSA ON?
Minua ainakin aidosti kiinnostaa. Luen "ahmien" hänen näkemyksiään, ja olen kiitollinen siitäkin, jos saan niistä matkailuvinkkejä. Joka tapauksessa on kiva lukea ja olla iloinen kaverin puolesta, jos hän on löytänyt sisältöä elämään. Yritän oppia siitä.
Esimerkki: jos hän on käynyt ökömökömaassa ja minä en, miksi helvetissä pitäisi olla kateellinen. Eikö voi olla iloinen hänen puolestaan ja kiitollinen vinkistä ja lähteä itsekin. Tai jos sellainen ei itseä lainkaan kiinnosta, niin vielä vähemmän luulisi olevan syytä olla kateellinen, mutta iloinen voi silti olla kaverin puolesta.
Tuo omituinen kateus näyttää usein kohdistuvan juuri matkaileviin kirjoittajiin. Heidän väitetään kehuskelevan, kun jakavat kokemuksiaan. Ajatelkaa nyt: joku näkee vaivaa kirjoittaakseen tänne kokemuksistaan. Muiden hyödyksi ja iloksi. Ja sitten hänen sanotaan pyrkivän tekemään toiset kateellisiksi. VOI V…U. EN YMMÄRRÄ!!!Koeta nyt vaan ymmärtää ,karavaanarit ovat suomalaisia, kun sydänvaivat lähti tuli tilalle ahneus ja kateus.Näin minä sen olen ymmärtänyt ja sisäistänyt sen.Näin minun on helppo elää mistään välittämättä .Ei tarvitse muuta kuin reissata ja vihellellä mennessään.Antaa toisten tukehtua myrkkyihinsä jos heitä huvittaa.Minä en aio tukehtua.Ja jos ei heille neuvot kelpaa oppikoon kantapään kautta ,sitäkin reissulla joutuu tekemään.
- jaakko nuljaska
nyt tarkkana kirjoitti:
Keskuuteemme on ilmestynyt arjalaisen rodunjalostuksen huipputuote, oikea yybermensch, voisiko puhua jo messiaanisesta ilmestyksestä, ihminen joka ei tunne kateutta.
Pitäkää varanne, voi olla uhvo!ei se sinullekaan tuo auswitcin krematorio pahaa tekisi voisi tuoda uusia kokemuksia elämääsi,taitaisi siinäkin oikeus voittaa ,olisi yksi turha vähemmän.
- Satunnainen matkaaja
Jorma k kirjoitti:
Koeta nyt vaan ymmärtää ,karavaanarit ovat suomalaisia, kun sydänvaivat lähti tuli tilalle ahneus ja kateus.Näin minä sen olen ymmärtänyt ja sisäistänyt sen.Näin minun on helppo elää mistään välittämättä .Ei tarvitse muuta kuin reissata ja vihellellä mennessään.Antaa toisten tukehtua myrkkyihinsä jos heitä huvittaa.Minä en aio tukehtua.Ja jos ei heille neuvot kelpaa oppikoon kantapään kautta ,sitäkin reissulla joutuu tekemään.
Nyt te ymmärsitte ihan väärin... Ei kukaan ole kateellinen vaan nimenomaanhan kirjoitin, että aloitus on ihan kuin yrittäisiin tehdä joku kateelliseksi. Eihän matkailussa mitään pahaa ole. Sehän tässä on perimmäinen tarkoitus! Eikö?
Voisi ottaa vaan erilaisen lähestymis tavan ja esim. suositella hyviä paikkoja yms. eikä heti aloittaa tyyliin "minäpä se muuten olin nönnönnööö..."
Eikun vaan eteenpäin laveaa tietä! Keep going strong! - Korma.Joon
Satunnainen matkaaja kirjoitti:
Nyt te ymmärsitte ihan väärin... Ei kukaan ole kateellinen vaan nimenomaanhan kirjoitin, että aloitus on ihan kuin yrittäisiin tehdä joku kateelliseksi. Eihän matkailussa mitään pahaa ole. Sehän tässä on perimmäinen tarkoitus! Eikö?
Voisi ottaa vaan erilaisen lähestymis tavan ja esim. suositella hyviä paikkoja yms. eikä heti aloittaa tyyliin "minäpä se muuten olin nönnönnööö..."
Eikun vaan eteenpäin laveaa tietä! Keep going strong!tyypillisestä tekstistä aikoinaan SFC:n sivuilta.
Ei näy muuttuneen miksikään. Parjausta vaan koko ajan.
No,mistähän ne muutamat koirat ovat oppineet netissä räksyttämään,onko kenties SF alueilla ollut kursseja oppimattomia varten.Parhaat räykyttää monta kuukautta,ja joka ilta.Mielestäni parhaat ovat K.R on varmastikin buldokki ,vertaan naapurin koiraan, samat tavat.Sitten j.t dobermanni ,uhkailee jatkuvasti. N.K on varmasti hyypiö koira ,yrittää räkyttää isompien selän takana ,mutta haukuista ei saa mitään selvää ,L.A lapin ajokoira ,hukkunut kinoksiin aikoja sitten, ääni ei enään kuulu,pelkää ulinaa.Pyydän alkää vain päästäkö näitä rakkeja leiritäalueille lähtee viimeisetkin asiakkaat.Vappu terveisin jorma k - jorma k
Korma.Joon kirjoitti:
tyypillisestä tekstistä aikoinaan SFC:n sivuilta.
Ei näy muuttuneen miksikään. Parjausta vaan koko ajan.
No,mistähän ne muutamat koirat ovat oppineet netissä räksyttämään,onko kenties SF alueilla ollut kursseja oppimattomia varten.Parhaat räykyttää monta kuukautta,ja joka ilta.Mielestäni parhaat ovat K.R on varmastikin buldokki ,vertaan naapurin koiraan, samat tavat.Sitten j.t dobermanni ,uhkailee jatkuvasti. N.K on varmasti hyypiö koira ,yrittää räkyttää isompien selän takana ,mutta haukuista ei saa mitään selvää ,L.A lapin ajokoira ,hukkunut kinoksiin aikoja sitten, ääni ei enään kuulu,pelkää ulinaa.Pyydän alkää vain päästäkö näitä rakkeja leiritäalueille lähtee viimeisetkin asiakkaat.Vappu terveisin jorma kpitääpaikkansa viesti on totta, osaatko tulkita sitä oikein tuskimpa, älysi ei riitä,näin ystävällisesti sanottuna.Ei ole jäsenistö näköjään muuttunut lainkaan parempaan suuntaan,huonompaan menee.
- Vaunumatkailija
Korma.Joon kirjoitti:
tyypillisestä tekstistä aikoinaan SFC:n sivuilta.
Ei näy muuttuneen miksikään. Parjausta vaan koko ajan.
No,mistähän ne muutamat koirat ovat oppineet netissä räksyttämään,onko kenties SF alueilla ollut kursseja oppimattomia varten.Parhaat räykyttää monta kuukautta,ja joka ilta.Mielestäni parhaat ovat K.R on varmastikin buldokki ,vertaan naapurin koiraan, samat tavat.Sitten j.t dobermanni ,uhkailee jatkuvasti. N.K on varmasti hyypiö koira ,yrittää räkyttää isompien selän takana ,mutta haukuista ei saa mitään selvää ,L.A lapin ajokoira ,hukkunut kinoksiin aikoja sitten, ääni ei enään kuulu,pelkää ulinaa.Pyydän alkää vain päästäkö näitä rakkeja leiritäalueille lähtee viimeisetkin asiakkaat.Vappu terveisin jorma kJorma K:n pään menoksi lähetetyt otteet hänen aikaisemmasta esiintymisestään eivät ole omiaan nostamaan arvostusta häntä kohtaan. Se on todettava.
Viestiketjujen selailu kuitenkin osoittaa, että alkuperäiseen asiayhteyteen sijoitettuna ne eivät juuri poikkea muusta keskustelun tasosta. Joskus (harvoin) jopa edukseenkin.
Suljetulla keskustelupalstalla esitettyjen mielipiteiden lainaaminen tänne on törkeä loukkaus sitä periaatetta kohtaan, josta syystä palsta on suljettu. Jokaisella suljetun, vaikka suurenkin, yhteisön kirjoittajalla on oltava mahdollisuus luottaa siihen, että hänen esittämänsä ajatukset tulevat niiden ja vain niiden tietoon joille hän on ne tarkoittanut.
Etenkin kun kaikilla täällä kirjoitavilla ei ole mahdollisuutta tutustua siihen ympäristöön, josta teksti on lainattu. - Jerry-Cotton
Vaunumatkailija kirjoitti:
Jorma K:n pään menoksi lähetetyt otteet hänen aikaisemmasta esiintymisestään eivät ole omiaan nostamaan arvostusta häntä kohtaan. Se on todettava.
Viestiketjujen selailu kuitenkin osoittaa, että alkuperäiseen asiayhteyteen sijoitettuna ne eivät juuri poikkea muusta keskustelun tasosta. Joskus (harvoin) jopa edukseenkin.
Suljetulla keskustelupalstalla esitettyjen mielipiteiden lainaaminen tänne on törkeä loukkaus sitä periaatetta kohtaan, josta syystä palsta on suljettu. Jokaisella suljetun, vaikka suurenkin, yhteisön kirjoittajalla on oltava mahdollisuus luottaa siihen, että hänen esittämänsä ajatukset tulevat niiden ja vain niiden tietoon joille hän on ne tarkoittanut.
Etenkin kun kaikilla täällä kirjoitavilla ei ole mahdollisuutta tutustua siihen ympäristöön, josta teksti on lainattu...olen kritisoinut tuon Jeesiö-ketjun yhteydessä. Erinomaista Vaunumatkailija, että tulee muidenkin kirjoittajien taholta muistutus mokoman tavan paheksuttavuudesta.
G-m@n - jorma k
Vaunumatkailija kirjoitti:
Jorma K:n pään menoksi lähetetyt otteet hänen aikaisemmasta esiintymisestään eivät ole omiaan nostamaan arvostusta häntä kohtaan. Se on todettava.
Viestiketjujen selailu kuitenkin osoittaa, että alkuperäiseen asiayhteyteen sijoitettuna ne eivät juuri poikkea muusta keskustelun tasosta. Joskus (harvoin) jopa edukseenkin.
Suljetulla keskustelupalstalla esitettyjen mielipiteiden lainaaminen tänne on törkeä loukkaus sitä periaatetta kohtaan, josta syystä palsta on suljettu. Jokaisella suljetun, vaikka suurenkin, yhteisön kirjoittajalla on oltava mahdollisuus luottaa siihen, että hänen esittämänsä ajatukset tulevat niiden ja vain niiden tietoon joille hän on ne tarkoittanut.
Etenkin kun kaikilla täällä kirjoitavilla ei ole mahdollisuutta tutustua siihen ympäristöön, josta teksti on lainattu.Minä en kyllä ottaisi
- jorma k
Vaunumatkailija kirjoitti:
Jorma K:n pään menoksi lähetetyt otteet hänen aikaisemmasta esiintymisestään eivät ole omiaan nostamaan arvostusta häntä kohtaan. Se on todettava.
Viestiketjujen selailu kuitenkin osoittaa, että alkuperäiseen asiayhteyteen sijoitettuna ne eivät juuri poikkea muusta keskustelun tasosta. Joskus (harvoin) jopa edukseenkin.
Suljetulla keskustelupalstalla esitettyjen mielipiteiden lainaaminen tänne on törkeä loukkaus sitä periaatetta kohtaan, josta syystä palsta on suljettu. Jokaisella suljetun, vaikka suurenkin, yhteisön kirjoittajalla on oltava mahdollisuus luottaa siihen, että hänen esittämänsä ajatukset tulevat niiden ja vain niiden tietoon joille hän on ne tarkoittanut.
Etenkin kun kaikilla täällä kirjoitavilla ei ole mahdollisuutta tutustua siihen ympäristöön, josta teksti on lainattu.minä en ottaisi päänsärkyä noista viesteistä,Koska tulee aina vain selvemmäksi minkälaista väkeä karavaanareissa on ja kuinka tulehtunutta on heidän toiminta ja kuinka kieroutunut järjestö on .Jos johto on samanlaista kuten on oletettavaa näistä esimerkeistä saamani käsityksen mukaan ei sf - karavaanareilla ole tulevaisuutta nuoremman väen keskuudessa.Luulenpa että kiinnostus järjestöön häviää pikku hiljaa jos suuntaa ja toimintatapoja muuteta .Täytyy ottaa myöskin se seikka huomioon että 24 lukee muutkin kuin karavaanarit eikä informaatio ole aina päivän valon kestävää.Olen myöskin tullut siihen tulokseen että nämä mokailijat nakertavat pikkuhiljaa koko karavaanareiden perustan.jos johto olisi vähänkin fiksua ja ajantasalla ,puuttuisi kovin ottein näihin maineen pilaajiin
vaikka eroittamalla heidät koko järjestöstä .En minäkään entisenä yrittäjänä olisi voinut pitää töiss sellaisia henkilöitä jotka likaavat omaa pesäänsä.Eihän heitä ole kuin noin 20 henkilöä jotka likaavat pesänsä,Se olisi pieni menetys karavaanareille.Siitähän näkisi onko järjestöllä tarkoitus jatkaa toimintaansa tulevaisuudessa vai haluaako se jatkaa maineensa menetystä. - Taas mennään jorma
jorma k kirjoitti:
minä en ottaisi päänsärkyä noista viesteistä,Koska tulee aina vain selvemmäksi minkälaista väkeä karavaanareissa on ja kuinka tulehtunutta on heidän toiminta ja kuinka kieroutunut järjestö on .Jos johto on samanlaista kuten on oletettavaa näistä esimerkeistä saamani käsityksen mukaan ei sf - karavaanareilla ole tulevaisuutta nuoremman väen keskuudessa.Luulenpa että kiinnostus järjestöön häviää pikku hiljaa jos suuntaa ja toimintatapoja muuteta .Täytyy ottaa myöskin se seikka huomioon että 24 lukee muutkin kuin karavaanarit eikä informaatio ole aina päivän valon kestävää.Olen myöskin tullut siihen tulokseen että nämä mokailijat nakertavat pikkuhiljaa koko karavaanareiden perustan.jos johto olisi vähänkin fiksua ja ajantasalla ,puuttuisi kovin ottein näihin maineen pilaajiin
vaikka eroittamalla heidät koko järjestöstä .En minäkään entisenä yrittäjänä olisi voinut pitää töiss sellaisia henkilöitä jotka likaavat omaa pesäänsä.Eihän heitä ole kuin noin 20 henkilöä jotka likaavat pesänsä,Se olisi pieni menetys karavaanareille.Siitähän näkisi onko järjestöllä tarkoitus jatkaa toimintaansa tulevaisuudessa vai haluaako se jatkaa maineensa menetystä.Kamalaa mien vähäpäästöisiä nämä fiksut on.Karehditaan jos joku pääsee etelään
kirjoitusvirheineen on se oikein mukavaa.Empä tahtoisi olla oikeasti oppinut,ellei taitojaan voi muuhun käyttää kuin toisten sylkykuppina pitämiseen.Se on sitä samaa
kun pissataan pyttyyn satakrammaa ja vetäistään viistoistalitraa jomavettä päälle. Siis ennen luonnonpuolesta tehtävää protestimarssiseinänmaalausta.
AVASI SIVUN JOTAIN UUTTA OPPIAKSENI MATKAILUSTA .Ei siis mitään kuin pahaa verta jahka toinen kertoilee kokemuksiaan. lopettakaa tollot toistenne haukkuminen
Jos huutamalla ja haukkumalla toisia saa kivan ekon ja fiksun mielen haukkukaa toisianne,ei tällä palstallä. - Taas mennään jorma

Jos huutamalla ja haukkumalla toisia saa kivan ekon ja fiksun mielen haukkukaa toisianne,ei tällä palstallä. - jorma k
Taas mennään jorma kirjoitti:
Kamalaa mien vähäpäästöisiä nämä fiksut on.Karehditaan jos joku pääsee etelään
kirjoitusvirheineen on se oikein mukavaa.Empä tahtoisi olla oikeasti oppinut,ellei taitojaan voi muuhun käyttää kuin toisten sylkykuppina pitämiseen.Se on sitä samaa
kun pissataan pyttyyn satakrammaa ja vetäistään viistoistalitraa jomavettä päälle. Siis ennen luonnonpuolesta tehtävää protestimarssiseinänmaalausta.
AVASI SIVUN JOTAIN UUTTA OPPIAKSENI MATKAILUSTA .Ei siis mitään kuin pahaa verta jahka toinen kertoilee kokemuksiaan. lopettakaa tollot toistenne haukkuminen
Jos huutamalla ja haukkumalla toisia saa kivan ekon ja fiksun mielen haukkukaa toisianne,ei tällä palstallä.turhahan sitä on haukkua toisiansa.
- Haukututtaa
jorma k kirjoitti:
turhahan sitä on haukkua toisiansa.
Onkohan heillä vaikeuksia vaimon kanssa,kannattasi otaa Kreikkalainen vaimo .Jospa se helpottaisi .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996084
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983055Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282863Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861039Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774