feminismi ja naisurheilu
1
93
Vastaukset
- Raipe
Linkkasit tähän yhden artikkelin, mutta mitä sinulla itselläsi oli aiheeseen sanottavaa?
Tässä talven mittaan on tullut seurattua talvilajeja, jossa menestystä on tullut suomalaisnaisille roppakaupalla. Kielitaitoiset ja meikatut daamit esiintyvät kansainvälisen median edessä sujuvasti, mistä voi syystäkin olla ylpeä. Esineellistämisen parhaasta päästä on sponsorimainoksissa esiintyvä vilauttelija.
Miesurheilun puolella on hankittu mainospelleiksi kaksi entistä autourheilun huippua. Esineellistämistä kaiketi sekin?
Jos mennään miesten lajeissa kesäpuolelle, sekä yksi pikajuoksijoista, että pituushyppääjistä ovat luovuttaneet bodynsa medialle. Toisella oli siihen jopa muodolliset edellytykset, toinen olisi voinut käväistä parturin kautta. Esineellistämistä mielestäni tämäkin.
Ja sitten tämä surullisen kuuluisa tanssiskaba, josta media nyt vaahtoaa. Naamansa kiristänyt plastiikkakirurgi sai kenkää, tönkkösuolattu "kakkonen" munineen jatkaa. Entinen esineellistetty taitoluistelija jatkaa tuomarina, vaikka erehtyi kommentoimaan sensuellina pidetyn näyttelijä-tanssijan pömppömasua. Tulipa taas myytyä muutama levikkikriisissä olevien ip-lehtien irtonumero, sekä lisättyä nettisivujen kävijämääriä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027