Raamattu todistaa Jeesuksen syntyneen lihansa puolesta Daavidin siemenestä.
Room.1:1-3
1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3 hänen Pojastansa, joka LIHAN PUOLESTA on syntynyt DAAVIDIN SIEMENESTÄ,
2. Tim. 2:8
Muista Jeesusta Kristusta, joka on kuolleista herätetty ja on DAAVIDIN SIEMENTÄ minun evankeliumini mukaan,
Luuk. 2:4
Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli DAAVIDIN huonetta ja SUKUA,
Eli ne, jotka väittävät, ettei Jeesus lihan puolesta ollut Daavidin siementä ja sukua, valehtelevat.
Syntyi Daavidin siemenestä...
22
517
Vastaukset
kyseisessä aiheessa tulee brobleema?
Ymmärrysvaikeudestako.. vai jostain muusta..- hirvas
ole ainuttakaan probleemaa, eikä ymmärrysvaikeuksiakaan. Siis ei mitään ongelmia.
Otin vain esille sen todistuksen Raamatusta, että Jeesus oli lihansa puolesta Daavidin siementä. Niin todistaa Raamattu.
Jokainen kai tietää, että Hänellä oli liharuumis vielä senkin jälkeen, kun Isä oli herättänyt Hänet kuolleista. - Markku Tampio
hirvas kirjoitti:
ole ainuttakaan probleemaa, eikä ymmärrysvaikeuksiakaan. Siis ei mitään ongelmia.
Otin vain esille sen todistuksen Raamatusta, että Jeesus oli lihansa puolesta Daavidin siementä. Niin todistaa Raamattu.
Jokainen kai tietää, että Hänellä oli liharuumis vielä senkin jälkeen, kun Isä oli herättänyt Hänet kuolleista.oli sitten pääsiäisen jälkeen ylösnoustessaan se ruumis, jonka kaltaisia ovat taivaalliset ovat, eikä suinkaan mikään maallisten kaltainen liharuumis..
Eihän suinkaan liha peri taivasten valtakuntaa, niinkuin hyvin Raamatun kirjoituksia tutkineena tiedät, vaikka et nyt jostain syystä kuulosta olevan edes tietävinäsi asiasta..
Jeesushan sanoo, että me muutumme saman kuvan kaltaisiksi, niinkuin hän itse muuttui..
Jos siis liharuumis perisi taivasten valtakunnaan, niin näin ollenhan me kaikki uskovat näkisimme jo tässä ajassa eläessämme myös taivaassa sen valtaistuimella istuvan, jolle valtaistuin on valmistettu.. - hirvas
Markku Tampio kirjoitti:
oli sitten pääsiäisen jälkeen ylösnoustessaan se ruumis, jonka kaltaisia ovat taivaalliset ovat, eikä suinkaan mikään maallisten kaltainen liharuumis..
Eihän suinkaan liha peri taivasten valtakuntaa, niinkuin hyvin Raamatun kirjoituksia tutkineena tiedät, vaikka et nyt jostain syystä kuulosta olevan edes tietävinäsi asiasta..
Jeesushan sanoo, että me muutumme saman kuvan kaltaisiksi, niinkuin hän itse muuttui..
Jos siis liharuumis perisi taivasten valtakunnaan, niin näin ollenhan me kaikki uskovat näkisimme jo tässä ajassa eläessämme myös taivaassa sen valtaistuimella istuvan, jolle valtaistuin on valmistettu..todisti aivan muuta kuin mitä tässä kirjoitat:
>>>> Jeesuksella
Kirjoittanut: Markku Tampio 24.3.2009 klo 18.04
oli sitten pääsiäisen jälkeen ylösnoustessaan se ruumis, jonka kaltaisia ovat taivaalliset ovat, eikä suinkaan mikään maallisten kaltainen liharuumis. - tiivistyy
hirvas kirjoitti:
todisti aivan muuta kuin mitä tässä kirjoitat:
>>>> Jeesuksella
Kirjoittanut: Markku Tampio 24.3.2009 klo 18.04
oli sitten pääsiäisen jälkeen ylösnoustessaan se ruumis, jonka kaltaisia ovat taivaalliset ovat, eikä suinkaan mikään maallisten kaltainen liharuumis.Jeesus astui ovien läpi ja emmauksen tiellä Hän vain häipyi toiseen paikkaan.
Tekeydytkö tyhmemmäksi mitä olet Hirvas?
- tulee raskaaksi
Matteuksen evankeliumi:
1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
Ja Joosef ajatteli....
Matteuksen evankeliumi:
1:20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
-------------------
Äitinsä puolelta Jeesus oli kyllä Daavidin siemenestä.
Matteuksen evankeliumi:
1:16 Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi.
Maria = Hän josta syntyi Jeesus.
Huomaa, että sukupuu katkesi Joosefiin!
Marian kiitos:
Luuk.1:
46. Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa,
47. ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani;
48. sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.
49. Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä,
50. ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät.
51. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.
52. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.
53. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
54. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan
55. Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän on meidän isillemme puhunut."
Tästä tulee Daavidin siemen. on väärä käsitys noista lainaamistasi jakeista, vai etkö usko tätä?
Matt:1.18-20
"18. Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä"
Raamattua pitää lukea ja käsittää kokonaisuutena, ei vain siten, että poimii jonkun jakeen sieltä ja toisen täältä. Uskotko hirvas nuo, lainaamani jakeet?- hirvas
koska se on Raamatun sanaa. Mutta samalla voit kertoa, kenen suvusta ja siemenestä oli lähtöisin Jeesuksen lihallinen ruumis? Mikä oli Marian osuus siinä?
hirvas kirjoitti:
koska se on Raamatun sanaa. Mutta samalla voit kertoa, kenen suvusta ja siemenestä oli lähtöisin Jeesuksen lihallinen ruumis? Mikä oli Marian osuus siinä?
jakeet kopsasin Raamatusta. "mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä"
Eli Joosefilla ei ole mitään osuutta Jeesuksen syntymään, näin todistaa Raamattu. Marjan osuus oli synyttää Jeesus. Miten se on sinulle niin vaikeata ymmärtää, mielestäni selvää Raamatun sanomaa?- hirvas
Il-Mari kirjoitti:
jakeet kopsasin Raamatusta. "mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä"
Eli Joosefilla ei ole mitään osuutta Jeesuksen syntymään, näin todistaa Raamattu. Marjan osuus oli synyttää Jeesus. Miten se on sinulle niin vaikeata ymmärtää, mielestäni selvää Raamatun sanomaa?täysin eri asiasta. Minä pohdin Marian lihan osuudesta Jeesuksen liharuumiissa, en puhunut sanaakaan Joosefista. Kai sinä nyt sen huomasit??
mutta sikisi Pyhästä Hengestä, ja siinä on suuri ero. Eikä kukaan koskaan ole vastaan väittänytkään, etteikö Jeesus olisi syntynyt Mariasta, joka on Daavidin siementä.
* Mutta jos löydät Raamatusta kohdan tai sanankin, että Jeesus sikisi Joosefista, silloin myönnän olevai väärässä ja sinä ja ekivaari oikeassa.
* Ja juuri siksi, että Jeesus ei siinnyt Joosefista, Maria sanookin, "ettei miehestä mitään tiedä!" Kai järkevänä miehenä tämän asian nyt vihdoin ymmärrät?- Eroe
Olen täsmälleen samaa mieltä kuin Mohikaani. Ekin ja hirvaksen oppien mukaan täytyisi koulujen uskontotunnit uudistaa, kaikki kirkonmenot uudistaa, sekä uudistaa kaikki vapaat suunnat. Satojen miljoonien usko uudistaa.
Onko nyt käynyt kuten vanha sanonta on;
meidän poika marssi oikein muut väärin? - hirvas
Eroe kirjoitti:
Olen täsmälleen samaa mieltä kuin Mohikaani. Ekin ja hirvaksen oppien mukaan täytyisi koulujen uskontotunnit uudistaa, kaikki kirkonmenot uudistaa, sekä uudistaa kaikki vapaat suunnat. Satojen miljoonien usko uudistaa.
Onko nyt käynyt kuten vanha sanonta on;
meidän poika marssi oikein muut väärin?täsmälleen samaa mieltä, lahkonne oppien mukaisesti. Tottakai te saatte olla sitä mieltä mitä olette, se on teidän mielipiteenne.
Mutta mitä tulee uudistamiseen, niin ei mitään tarvitse uudistaa. Miksi ihmisjärjestöjä, oppeja ja USKOA pitäisi uudistaa. Kaikki saa olla kuten nytkin, kirkonmenot ym ym. palvojaiset. Sitäpaitsi eikö juuri helluntailaisuutta ole Suomessakin uudistettu tuon tuostakin ja liike on hajaantunut moneen osaan.
Kyllä Jumala aikanaan valitsee ne, jotka ovat pitäneet Jeesuksen sanan ja opetuksen. Valinnan perusteena on Jeesuksen julistama evankeliumi, ei lahkojen ja kirkkojen hapatukset. Niillä ei pelastu kukaan, vaikka ne "uudistettaisiinkin", koska niiden perustana on aina ihmishapatus. hirvas kirjoitti:
täsmälleen samaa mieltä, lahkonne oppien mukaisesti. Tottakai te saatte olla sitä mieltä mitä olette, se on teidän mielipiteenne.
Mutta mitä tulee uudistamiseen, niin ei mitään tarvitse uudistaa. Miksi ihmisjärjestöjä, oppeja ja USKOA pitäisi uudistaa. Kaikki saa olla kuten nytkin, kirkonmenot ym ym. palvojaiset. Sitäpaitsi eikö juuri helluntailaisuutta ole Suomessakin uudistettu tuon tuostakin ja liike on hajaantunut moneen osaan.
Kyllä Jumala aikanaan valitsee ne, jotka ovat pitäneet Jeesuksen sanan ja opetuksen. Valinnan perusteena on Jeesuksen julistama evankeliumi, ei lahkojen ja kirkkojen hapatukset. Niillä ei pelastu kukaan, vaikka ne "uudistettaisiinkin", koska niiden perustana on aina ihmishapatus.Jeesuksen syntymiseen Daavidin siemenestä, mutta ei Joosefin siittämisestä, koska Pyhä Henki siitti Jeesuksen, ja synti Daavidin siemenestä Mariasta, koska Maria on Daavidin suvusta. Ymmärrätkö tämän?
- to..
Maria oli, mutta ei sillä ole merkitystäkään koska suku menee isän mukaan. Koko juttu on outo:kristinusko opettaa että sen jumalolento on varhaisen israelilaisen heimopäällikön fyysinen jälkeläinen.
to.. kirjoitti:
Maria oli, mutta ei sillä ole merkitystäkään koska suku menee isän mukaan. Koko juttu on outo:kristinusko opettaa että sen jumalolento on varhaisen israelilaisen heimopäällikön fyysinen jälkeläinen.
Daavidin sukukuntaa. Ja siksi sanotaan, Jeesus syntyy Daavidin huoneesta = sukukunnasta, mutta sikisi Pyhästä Hengestä, ei Joosefista. Usko pois!
- to..
Mohikaani_27 kirjoitti:
Daavidin sukukuntaa. Ja siksi sanotaan, Jeesus syntyy Daavidin huoneesta = sukukunnasta, mutta sikisi Pyhästä Hengestä, ei Joosefista. Usko pois!
eikä naisella ollut tuossa mitään merkitystä,suku meni VAIN isän mukaan. Jokainen tiesi sen eikä ole mitään mieltä väittää että Davidin sukuun voisi kuulua äidin kautta, ei voi, lapsi kuuluu aina isänsä sukuun.
eli toisin sanoen "inhimillisen syntyperänsä" puolesta [Room.1:3] meidän ei ole tarpeellistakaan tietää tarkasti Jeesuksen biologisia sukujuuria, koska emme tarvitse edes tuntea Jeesusta lihan, vaan hengen mukaan:
"Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne." [2.Kor. 5:16]
Minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi tarpeettomaksi ja turhaksi ilmoitettu asia vaaditaan pelastuksen ehtona uskottavaksi! Jeesukselle näytti olevan tärkeintä saada opetuslapset ymmärtämään, että Isä Jumala on hänet lähettänyt selittämään, että myös opetuslapset kuuluvat täydelliseen jumalayhteyteen ja samoin myös kaikki ne, jotka opetuslasten opetuksen sanan kautta täydelliseen jumalayhteyteen tulevat, [Joh.17:20-23].
Jeesuksen maalliset sukujuuret jäävät Jumalan sanan omankin ilmoituksen mukaan Jumalan salaisuudeksi;
Apostolien teot 8
33 "Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä."
Antaapa vaan Mohikaanin ja Eroen niitä syntyperiä kertoilla, jos joku vielä on kiinnostunut niitä kuuntelemaan!* He kirjoittavat, että Jeesus syntyi Daavidin siemenstä, siis Mariasta joka oli Daavidin sukukuntaa. Mutta kirjoittavat, että Jeesus sikisi Pyhästä hengestä, Marian kohdussa. Ei he sanoneet, että Joosef siitti Jeesuksen, vaan Pyhä Henki. Miksi vähättelet Jeesusken syntyperää, etkö muuta enää voi?
* Jeesuksen syntyperä on tarkein asia koko Raamatussa, sillä Hänen ehdottomaan synnittömyyteen perustuu vapautemme syyllisyydestä Jumalan edessä, yhtä lailla, sinun kuin minunkin syntisyyteni.
* Ja ellet tätä usko, olet yhä synneissäsi, aivan varmasti, usko, tai ole uskomatta, totuus on siinä, että Jeesus on Jumalan Poika, ja näin ollen ehdottomasti SYNNITÖN!
* Lopettaisit jo pilkkaamisen vihdoinkin!- to..
Mohikaani_27 kirjoitti:
* He kirjoittavat, että Jeesus syntyi Daavidin siemenstä, siis Mariasta joka oli Daavidin sukukuntaa. Mutta kirjoittavat, että Jeesus sikisi Pyhästä hengestä, Marian kohdussa. Ei he sanoneet, että Joosef siitti Jeesuksen, vaan Pyhä Henki. Miksi vähättelet Jeesusken syntyperää, etkö muuta enää voi?
* Jeesuksen syntyperä on tarkein asia koko Raamatussa, sillä Hänen ehdottomaan synnittömyyteen perustuu vapautemme syyllisyydestä Jumalan edessä, yhtä lailla, sinun kuin minunkin syntisyyteni.
* Ja ellet tätä usko, olet yhä synneissäsi, aivan varmasti, usko, tai ole uskomatta, totuus on siinä, että Jeesus on Jumalan Poika, ja näin ollen ehdottomasti SYNNITÖN!
* Lopettaisit jo pilkkaamisen vihdoinkin!uskonto joka riitelee jumalansa syntyperästä:hieno sukuperä on näköjään tärkeä jumalallekin.Muilla uskonnoilla ei sentään ole tätä pulmaa, vaikka niidenkin opit ovat varsin ihmeellisiä.
to.. kirjoitti:
uskonto joka riitelee jumalansa syntyperästä:hieno sukuperä on näköjään tärkeä jumalallekin.Muilla uskonnoilla ei sentään ole tätä pulmaa, vaikka niidenkin opit ovat varsin ihmeellisiä.
pulelta, eikä Isän puolelta sukuperää olekkaan, koska Isä on taivaan Isä, että sen puolesta Jeesus on Isän arvoinen hierargiassakin, koska Kuninkaan Poika on kruununperijä, niin Jeesukin on Jumala siinä, missä Isäkin.
* Äidin, Marian puolesta Jeesus on alhaista sukua, mm:ssa portto Rahab, on Marian sukulainen.
* Jeesuksen Kuninkuus on taiaasta ja taivaassa, maallinen korkska ja kunnia ei ollut Jeesusken tavoite eikä tahto olla jotakin.
* Jesaja sanoo profeetallisessa kärsimys profetisaassaan, että "Jeesuksella ei olut inhimillsitä oppiarvoa eikä tietteliä." Hän tuli alahiasuuteen, halvimmankin ihmisen tasolle, lunastamaan ihmisen !
* Mutta Jeesus on vapaa syntisen veren perinnöstä, koska Isä on taivaan Jumala. Eikä Marian veri ole koskaan ollt yhteydessä Jeesuksen vereen, sillä lääketieteellien fackta on se, että äidin veri ei kosketa missään vaiheessa vauvan verta, kun äiti odottaa lastaan, niin ei siis Mariankaan veri saastuttanut Jeesuksen verta, vaan Jeesus säilyi täydellisesti synittömänä.
* Hän uhrasi ruumiinsa lihan syntisen lihan kaltaisuudessa, sillä liha oli samaa kuin ihmisen liha on jokaisella, mutta Jeesuksen liha oli SYNNITÖNTÄ, siinä ei ollut syntiä, ei synnin ituakaan, eikä Saatanalla ollut mitään Jeesuksessa.
* Hän, Jeesus, oli täydellinen ja ehdottomasti synnitön uhri, joka oli ainut täydellinen syntiuhri, joka kelpasi Jumalalle, ja tyydytti ja lauhdutti Jumalan vihan ihmistä kohtaa, koska ihminen oli synnnin seurauksena erossa Jumalasta, nyt Kristuksessa saatettu jälleen yhteyteen Jeesuksen kautta Isään Jumalaan!- to..
Mohikaani_27 kirjoitti:
pulelta, eikä Isän puolelta sukuperää olekkaan, koska Isä on taivaan Isä, että sen puolesta Jeesus on Isän arvoinen hierargiassakin, koska Kuninkaan Poika on kruununperijä, niin Jeesukin on Jumala siinä, missä Isäkin.
* Äidin, Marian puolesta Jeesus on alhaista sukua, mm:ssa portto Rahab, on Marian sukulainen.
* Jeesuksen Kuninkuus on taiaasta ja taivaassa, maallinen korkska ja kunnia ei ollut Jeesusken tavoite eikä tahto olla jotakin.
* Jesaja sanoo profeetallisessa kärsimys profetisaassaan, että "Jeesuksella ei olut inhimillsitä oppiarvoa eikä tietteliä." Hän tuli alahiasuuteen, halvimmankin ihmisen tasolle, lunastamaan ihmisen !
* Mutta Jeesus on vapaa syntisen veren perinnöstä, koska Isä on taivaan Jumala. Eikä Marian veri ole koskaan ollt yhteydessä Jeesuksen vereen, sillä lääketieteellien fackta on se, että äidin veri ei kosketa missään vaiheessa vauvan verta, kun äiti odottaa lastaan, niin ei siis Mariankaan veri saastuttanut Jeesuksen verta, vaan Jeesus säilyi täydellisesti synittömänä.
* Hän uhrasi ruumiinsa lihan syntisen lihan kaltaisuudessa, sillä liha oli samaa kuin ihmisen liha on jokaisella, mutta Jeesuksen liha oli SYNNITÖNTÄ, siinä ei ollut syntiä, ei synnin ituakaan, eikä Saatanalla ollut mitään Jeesuksessa.
* Hän, Jeesus, oli täydellinen ja ehdottomasti synnitön uhri, joka oli ainut täydellinen syntiuhri, joka kelpasi Jumalalle, ja tyydytti ja lauhdutti Jumalan vihan ihmistä kohtaa, koska ihminen oli synnnin seurauksena erossa Jumalasta, nyt Kristuksessa saatettu jälleen yhteyteen Jeesuksen kautta Isään Jumalaan!"koska Isä on taivaan Isä, että sen puolesta Jeesus on Isän arvoinen hierargiassakin, koska Kuninkaan Poika on kruununperijä, niin Jeesukin on Jumala siinä, missä Isäkin."
" Äidin, Marian puolesta Jeesus on alhaista sukua, mm:ssa portto Rahab, on Marian sukulainen." Marian suvusta ei ole tietoa, sen paremmin Uusi testamentti kuin mikään juutalainen lähde ei ole esittänyt yhdenkään naisen sukuluetteloja ei siinä olisi mitään mieltäkään, suku ei mene äidin mukaan.
"Jesaja sanoo profeetallisessa kärsimys profetisaassaan, että "Jeesuksella ei olut inhimillsitä oppiarvoa eikä tietteliä." Hän tuli alahiasuuteen, halvimmankin ihmisen tasolle, lunastamaan ihmisen ! " Jesaja ei puhu sen paremmin Jeesuksesta kuin oppiarvoista.VT sanoo että Jumala on kaikkivaltias, joten ei tarvita välittäjiä.
Synti ei periydy eikä sitä ole kenenkään veressä. Lapsen veri kuten muutkin osat rakentuu siitä ravinnosta jonka se saa istukan kautta äidin verestä. http://www.avoin.helsinki.fi/laaketiede/EK1_2.html
Vanhan testamentin määräysten mukaan uhri sai olla vain eläin josta piti valuttaa kaikki veri, eläin piti tappaa temppelissä pappien toimesta ja sen ruho usein paistetiin ja syötiin. Se että eläin oli täydellinen tarkoitti että eläimessä ei saanut olla fyysisiä vikoja, eihän uhri voinut olla huonolaatuinen.
Kristinuskossa siis Jeesus uhrattiin koska Jumala oli vihainen, eli jumala uhrasi jonkun toisen jumalan lauhtuakseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770