Makro- ja mikroevoluutioista

Billy_Ray_Curys

Mikroevoluution kreationistitkin useasti myöntävät faktaksi: Jumala loi alkueläimiä, esim. yhden koiraeläimen, josta sitten kehittyi mikroevoluutiolla lukuisia lajeja, koiraeläimen tapauksessa kettuja, susia, dingoja, sakaaleita.

Mutta jos myöntää näin laajan mikroevoluution, eikö makroevoluutiokin ole täysin mahdollista?

Yhdestä alkukäärmeestä kehittyi kymmenien metrien pituisia järkäleitä, pikkuruisia harmittomia käärmeitä, myrkyllisiä ja myrkyttömiä, kaiken värisiä ja kokoisia, kaikissa eri ympäristöissä eläviä, osalla jopa jalan tyngät jälellä.

Yhdestä hämähäkistä kehittyi koko hämähäkkieläinten kirjo, lukit, hämähäkit, skorbionit sekä punkit. Jälleen kaiken kokoisia, värisiä, osa myrkyllisiä, osa munii munansa toisiin eläimiin, osa kykenee tappamaan ihmisen, osa joutuu käyttämään ravinnokseen muurahaisia ja kärpäsiä, osa syö jopa keskikokoisia lintuja.

Näin laajassa "mikroevoluutiossa" on mielestäni kyse jo makroevoluutiosta. Näin suuret erot samojen eläinryhmien välillä kertoo ettei evoluutiolla juurikaan ole rajoja, varsinkaan "mikroevoluution" kaltaisia väkinäisiä sellaisia.

6

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pro-scientist

      mutta kun kreationistit vetävät sen viivansa veteen - koska paimentolaiset 2000 vuotta sitten eivät puhuneet makroevoluutiosta, sitä ei tapahdu. Oikeasti mm. lajiutuminen on täysin väistämätön seuraus mikroevoluutiosta ja sitäpaitsi mitä arkipäiväisin prosessi.

    • ole oikea sana

      koska tällaista kehittymistä ei ole luonnossa havaittu. On järjenvastaista, että geenejä voisi syntyä itsestään ta että elämä voisi jossain lämpimissä vesissä syntyä itsestään. Se on täysin luonnotonta, järjetöntä ja epäloogista. Helpompi onkin uskoa, että Jumala on luonut maailman, kuten asianlaita onkin, kuin uskoa järjettömään, epäloogiseen ja epäjohdonmukaiseen makroevoluutioon. Näin ollen siis näillä kahdella, mikro ja makroevoluutiolla on mittava ero. Valtavaa geneettistä rikastumista tuskin tapahtuu, Turkana yrittelyistä huolimatta, alleelit muodostuvat jo olemassa olevasta informaatiosta, vaikka GGCR ja 6 muodostaisivatkin alleelit G G C6 ja R se ei tarkoita, että informaatio lisääntyy, vaan pikemminkin, että alleelit järjestäytyvät uudelleen, ja tämä onkin välttämätöntä, jotta eliöt selvityisivät, talvisin ja muuttuvissa olosuhteissa, koska muutenhan Jumala olisi saattanut luomakunnan tuhoon, eikä tämä kyllä varmasti ollut hänen tarkoiuksensa.

      Alussahan geneettistä rappeutumista tapahtui huomattavasti vähemmän: mielenkiintoista onkin, kun Raamtussa mainitut pitkät iät jo nykyisen lääketieteenkin parissa ajatellaan mahdolliseksi. Kukapa olisi uskonut? Tuskin ainutkaan evoluutikko, mutta luomiseen uskovista heitä kyllä löytyy.


      "Yhdestä alkukäärmeestä kehittyi kymmenien metrien pituisia järkäleitä, pikkuruisia harmittomia käärmeitä, myrkyllisiä ja myrkyttömiä, kaiken värisiä ja kokoisia, kaikissa eri ympäristöissä eläviä, osalla jopa jalan tyngät jälellä. "
      Pikemminkin yhdestä alkukäärmeestä LAJIUTUI nykyiset käärmelajit, ja kaikilla käärmeillä mitä nykyään tunnetaan on huomattavasti vähemmän geneettistä informaatiota, kuin tällä alkukäämeellä, ellei löydetä jotain mahdollisimman sitä alkubramiinia lähellä olevaa lajia, jolta tätä geneettistä vaihtelua löydettäisiin enemmän.

      Näinhän on esim kissojen laita, nykyisten kotikissojen kantaisä on egyptin kissa, jolla on havaittu olevan kaikkien maailman kotikissojen geneettinen kirjo.

      Tämän jälkeen ei vain jotenkin käsitä, miten joku voisi uskoa siihen, että kaikki(elämä) järjestäytyy itsekseen, kun meillä on näin selviä tosielämän havintoja siitä, ettei sellainen nyt vain ole mahdollista.

      • Pärspub

        On havaittu, on todisteita. Miksi valehtelet? Valehteluksi tuota voidaan sanoa sillä nämä perusasiat ovat kaikkien tiedossa. Vain valehtelemalla voit väittää muuta.

        "On järjenvastaista ..." Ei ole. Se on vain ahtaan uskosi ahtaan tulkinnan vastaista.

        "...että geenejä voisi syntyä itsestään ta että elämä voisi jossain lämpimissä vesissä syntyä itsestään"

        Vertaat kahta täysin erilaista asiaa keskenään. Ensimmäisestä on todisteita ja jälkimmäisestä alkaa olla hyvä käsitys.

        "Helpompi onkin uskoa, että Jumala on luonut maailman, kuten asianlaita onkin, kuin uskoa järjettömään, epäloogiseen ja epäjohdonmukaiseen makroevoluutioon."

        Eli hylkäät todisteet ja uskot uskomuksiin joita ei ole yhtään todistetta. Miksi kukaan ei ole nähnyt jumalaasi? Miksi jumalasi on hiljaa? Miksi jumalasi on julma? Mitä teet jumalallasi joka ei näy kenellekään mitenkään milloinkaan. Voisi aivan luulla että jumalaasi ei ole olemassakaan.

        "Valtavaa geneettistä rikastumista tuskin tapahtuu" Tämäkö oli perustelusi?

        "alleelit muodostuvat jo olemassa olevasta informaatiosta, vaikka GGCR ja 6 muodostaisivatkin alleelit G G C6 ja R se ei tarkoita, että informaatio lisääntyy, vaan pikemminkin, että alleelit järjestäytyvät uudelleen, ja"

        Niinpä. Siitähän tässä on kyse. Jos laitat tietokoneen bitit (0/1) uuteen järjestykseen ja monistat noita bittejä riittävästi, pystyt kuvaamaan koko maapallon sisältävän informaation. Geenien informaatio koostuu neljästä 'bitistä'.

        "Alussahan geneettistä rappeutumista tapahtui huomattavasti vähemmän: mielenkiintoista onkin, kun Raamtussa mainitut pitkät iät jo nykyisen lääketieteenkin parissa ajatellaan mahdolliseksi. Kukapa olisi uskonut? Tuskin ainutkaan evoluutikko, mutta luomiseen uskovista heitä kyllä löytyy. "

        Hohhoijaa. Väität siis että Aatamin pojan-pojan-poika rakensi arkin. Kahdeksansataa vuotta on jo kunnioitettava ikä. :-D.
        Valitettavaa kannaltasi on, että rappeutumista ei ole havaittu mitenkään eikä kukaan teistä pysty edes määrittämään mitä rappeutuminen tarkoittaa. Pitäydytte ainoastaan arkipäivän määritelmässänne joka venyy tarkoitusperienne mukaan. Heti kun asiaa tutkitaan syvemmin alkaa teorianne pettämään.

        "Pikemminkin yhdestä alkukäärmeestä LAJIUTUI nykyiset käärmelajit, ja kaikilla käärmeillä mitä nykyään tunnetaan on huomattavasti vähemmän geneettistä informaatiota, kuin tällä alkukäämeellä, ellei löydetä jotain mahdollisimman sitä alkubramiinia lähellä olevaa lajia, jolta tätä geneettistä vaihtelua löydettäisiin enemmän."

        Hohhoijaa2. Alussa rappeutuminen oli tosiaan hurjaa. Osasihan ensimmäinen käärme jopa puhua! Nythän tuo ominaisuus on rappeutunut pois :-D.
        Näitä baramineja on tälläkin palstalla metsästetty kauan. Nooan aikaan baramineja oli sentään melkoisesti, mutta nyt yhdenkin nimeäminen tuottaa tuskaa. Uskallatko sinä väittää että käärme on baramini? Pystytkö vielä tarkentamaan mikä käärme?

        "Näinhän on esim kissojen laita, nykyisten kotikissojen kantaisä on egyptin kissa, jolla on havaittu olevan kaikkien maailman kotikissojen geneettinen kirjo. "

        Sepäs mukavaan. Entäpä suuret kissaeläimet. Mistäs ne ovat periytyneet? Onko egyptin kissa baramini vai ei. Mikä on leijonen, tiikerin, ilveksen kantaisä-baramini. Onneton väitteesi on pelkkää valehtevan uskovaisen jankutusta ilman mitään kosketusta reaalimaailmaan.

        "Tämän jälkeen ei vain jotenkin käsitä, miten joku voisi uskoa siihen, että kaikki(elämä) järjestäytyy itsekseen, kun meillä on näin selviä tosielämän havintoja siitä, ettei sellainen nyt vain ole mahdollista. "

        Minäkään en ymmärrä miten kukaan voi uskoa mihinkään sellaiseen, jossa uskomus on täynnä ristiriitoja, ilman todisteita ja jossa uskomuksen antama maailmankuva on niin sadistisen synkkä.


      • Anteeksi että ajattelen

        "Kehittyminen ei.. ole oikea sana ... koska tällaista kehittymistä ei ole luonnossa havaittu.
        ...
        Pikemminkin yhdestä alkukäärmeestä LAJIUTUI nykyiset käärmelajit, ja kaikilla käärmeillä mitä nykyään tunnetaan on huomattavasti vähemmän geneettistä informaatiota, kuin tällä alkukäämeellä,"

        Tarkoitatko että alkukäärmellä oli geenit rakentaa pyrstöönsä sekä kalkkaromaisen kalistimen että merikäärmemäisen evän ja myös sisiliskomaisen irroitusmekanismin, joka joillain trooppisilla käärmeillä on?

        Ja sillä oli geenit rakentaa injektioruiskumainen kääntyvä hammas, hammas jossa myrkky valuu hampaassa olevaa uraa myöten ja myös lyhyet ja vankat kääntymättömät myrkkyhampaat?

        Nykykäärmeiden koko vaihtelee seitsemästä sentistä seitsemään metriin. Väreinä kaikki sateenkaaren värit. jne jne...

        Tähän kaikkeen tarvittava geneettinen informaatio ei ikinä eikä millään sovi samaan alkukäärmeeseen.

        "On järjenvastaista, että geenejä voisi syntyä itsestään ta että elämä voisi jossain lämpimissä vesissä syntyä itsestään."

        Oli se sinulle järjenvastaista tai ei, niin sekä geenien monistumista (jopa kromosomien tai kromosomiston) on havaittu tapahtuneen spontaanisti ja on myös havaittu mutaatioita. Kun geneettinen materiaali havaitusti sekä monistuu että mutatoituu, niin mitä muuta tarvitaan uusien geenien syntyyn?

        "Helpompi onkin uskoa, että Jumala on luonut maailman, kuten asianlaita onkin, kuin uskoa järjettömään, epäloogiseen ja epäjohdonmukaiseen makroevoluutioon."

        Monimutkaisten molekyylien muuntelu on mahdotonta, vaikka tiedämme niiden koostumuksen atomilleen, mutta simsalabim jostain ilmestynyt kaikkivoipa ja kaikkitietävä astraalihahmo on ihan uskottava vaihtoehto.

        "Näinhän on esim kissojen laita, nykyisten kotikissojen kantaisä on egyptin kissa, jolla on havaittu olevan kaikkien maailman kotikissojen geneettinen kirjo."

        Ja missäköhän tämä on todettu?


      • Billy_Ray_Curys

        että aluksi oli eläimiä joilla oli geeneissään myöhempien samaan ryhmään kuuluvien eläinlajien kaikki ominaisuudet? Huhhuh...


    • juutas.

      Kreationismihan edellyttää varsinaista superevoluutio. Nooan arkista Araratilla joskus 4500 vuotta sitten astuneista parista sadasta "kantamuodosta" olisi pitänyt kehittyä nykyinen, kaikille mantereille lajikirjo.

      Tuollainen huima lajiutuminen ylittää moninkertaisesti evoluutioteorian esittämät mahdollisuudet, eikä siinä ei ole ollut makroevoluutiollekaan jarruja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe