Ristiinnaulitseminen by Iso Raamatun Tietosanakirja

Ristiä kidutus- ja teloitusvälineenä on pidetty persialaisten keksintönä. Myöhemmin tämän rangaistusmenetelmän ottivat käyttöön Aleksanteri Suuri, foinikialaiset, karthagolaiset ym. Roomalaiset omaksuivat tavan karthagolaisilta. Rooman kansalaisia ei kuitenkaan saanut surmata ristiinnaulitsemalla, vaan ainoastaan orjia, miehitettyjen alueiden kapinallisia jne. Kreikkalaisilla oli samantapainen käytäntö.

Maaherra Feeliks, Ap. t. 23,24, ristiinnaulitutti joukon kapinallisia virka-aikanaan. Jerusalemin hävityksen yhteydessä ristiinnaulittiin yhteen aikaan yli 500 juutalaista päivittäin, mistä oli seurauksena, että lopulta ei enää löytynyt puuta ristejä varten eikä paikkaa, mihin sijoittaa ristiinnaulittavat. Ristiinnaulitseminen ei kuulunut juutalaisen lain rangaistusmääräyksiin. Keisari Konstantinus lakkautti ristiinnaulitsemisen Rooman valtakunnassa.

Ristiinnaulitseminen on rangaistusmenetelmistä julmimpia ja tuskallisimpia. Cicero nimittää sitä »julmimmaksi ja hirvittävimmäksi kuolemanrangaistukseksi» ja historioitsija Tacitus luonnehtii sitä »kaikkein viheliäisimmäksi kuolintavaksi».

Tuomion julistamisen jälkeen tuomittu annettiin ruoskittavaksi, mikä oli niin voimia vievä toimitus, että monet kuolivat jo siinä vaiheessa ja toiset menettivät järkensä. Ruoskiminen suoritettiin joko heti tuomion langettamisen jälkeen tai matkalla teloituspaikalle. Jeesusta ruoskittiin jo ennen tuomion julistamista, että nääntyneen ja vertavuotavan nasaretilaisen katsominen olisi herättänyt kansanjoukoissa sääliä ja että Hän niin olisi voinut pelastua kuolemasta, Luuk. 23:16, Joh. 19:1 ss. Kova käsittely saattoi olla syynä siihen, että Jeesus vapautettiin ristin kantamisesta Golgatan matkan loppuosalla, Matt. 27:32 ja rinn. Yleensä kuolemaantuomittu itse sai kantaa ristinsä poikkipuun teloituspaikalle asti. Siellä hänet riisuttiin, vrt. Matt. 27:35, Joh. 19:23 ss. Sitten hänet asetettiin selälleen hartiat ja levitetyt käsivarret poikkipuun päällä. Jerusalemin naiset tarjosivat tuomitulle usein turruttavaa juomaa, viinin ja mirhan seosta, Sananl. 31:6:n kehotuksen mukaisesti: »Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle». Jeesus ei ottanut vastaan tätä juomaa; vapaaehtoisesti ja täysin tajuissaan Hän tahtoi kärsiä kuoleman tuskan, Mark. 15:23. Sitten kun tuomittu oli sidottu tai naulattu kiinni poikkipuuhun (Jeesus naulattiin, Joh. 20:25), hänet nostettiin ylös, ja poikkipuu pantiin paikalleen pystysuoraan paaluun. Jalat sidottiin tai naulattiin kiinni paaluun, vrt. Ps. 22:17 (hepr. alkut.).

Valkoiseksi maalatussa taulussa ilmoitettiin kuolemaantuomitun rikokset mustin tai punaisin kirjaimin. Matkalla oikeussalista teloituspaikalle taulua kantoi joko tuomittu itse tai joku muu. Kun ristiinnaulitseminen oli suoritettu, taulu kiinnitettiin ristin yläosaan, niin että kirjoituksen voi selvästi lukea pitkänkin matkan päästä, vrt. Luuk. 23:38, Joh. 19:19, Mark. 15:26, Matt. 27:37. Jeesuksen ristin taulussa käytettiin kolmea kieltä: maan omaa kieltä eli hepreaa, miehitysvallan kieltä eli latinaa ja Rooman valtakunnan yleiskieltä kreikkaa.

Joskus käytettiin varsin korkeita ristejä, ettei tuomittu olisi kuollut liian äkkiä esim. petojen raatelemana, tai siksi, että ristiinnaulittu olisi näkynyt kauemmas. Jeesuksen risti näyttää olleen korkea - eräs sotilas ojensi Hänelle kostean sienen ruoîon päässä, koska ilmeisestikään ei ylettynyt kädellä sitä antamaan, Mark. 15:36. Rangaistuksen täytäntöönpanijat jakoivat ristiinnaulitun vaatteet keskenään, vrt. Joh. 19:23,24.

Kuolema ristillä oli sietämättömän tuskallinen. Haavojen tulehtuminen, janon ja nälän aiheuttama kärsimys, päähän ja sydämeen pakkautuva veri, auringon paahde ja yön kylmyys veivät onnettomalta vähitellen viimeisetkin voimat. Kuolema saapui yleensä hyvin hitaasti. Tuomitun ruumiinrakenteella oli tietysti vaikutusta siihen. Useimmissa tapauksissa ristiinnaulittu eli yli puoli vuorokautta. Tavallisesti kuolema saapui vasta ristiinnaulitun riiputtua ristillä kaksi vuorokautta. Tunnetaan myös tapauksia, jolloin kuolema tuli vasta 3-6 päivän kuluttua. Tämä selittää Pilatuksen ihmetyksen hänen kuullessaan Jeesuksen kuolleen jo kuuden tunnin kuluttua, Mark. 15:44,45. Usein onnettoman tuskia lyhennettiin murskaamalla hänen sääriluunsa, Joh. 19:32.

Ruumis sai tavallisesti riippua ristillä, kunnes se mätäni tai villieläimet söivät sen. Juutalaisilla oli kuitenkin tapana ottaa ruumiit alas ja haudata ne. Vainajan omaiset tai ystävät saattoivat myös saada ruumiin haudattavakseen, Matt. 27:57-59, Mark. 15:43-45, Luuk. 23:50-53, Joh. 19:38.

Ristiinnaulitsemista pidettiin alentavimpana ja häpeällisimpänä kaikista rankaisumenetelmistä. Sitä sovellettiin maantie- ja merirosvoihin, vääriin todistajiin, kapinallisiin ja kavaltajiin, temppelinryöstäjiin ja sotilaskarkureihin. Juutalaiset ripustivat puuhun myös ne, jotka oli kivitetty epäjumalanpalveluksen tai Jumalanpilkan vuoksi; tällä tavalla heidät osoitettiin Jumalan kiroamiksi, 5Moos. 21:23:n mukaisesti: »Jumalan kiroama on se, joka on hirteen ripustettu». Tämän kirouksen katsottiin koskevan vielä suuremmassa määrin sitä, joka ristiinnaulittiin elävänä. Vrt. Gal. 3:13. Ristiinnaulittavaksi tuomittu joutui myös sekä pyövelien ja katsojien että tuomarien pilkan ja nöyryyttävän kohtelun alaiseksi, vrt. Matt. 27:27-31,39-44, Mark. 15:16-20, Luuk. 23:35-39. Itse teloituspaikkakin, kaupungin porttien ulkopuolella, oli pilkan ja häpeän paikka, vrt. Hebr. 13:12,13. Sen vuoksi ristiinnaulittu Kristus olikin pahennus juutalaisille, 1Kor. 1:23.